Dokumenttiprojekti: Velkavangit

Julkaistu keskiviikkona 07.11.2012 26 93

Raija auttaa Heikkiä velkajärjestelyn hakemisessa.

TV1 sunnuntaina 5.1.2014 klo 15.40 - 16.40

Yle Areenassa 30 päivää

Heikki, Raija ja Sari ovat ylivelkaantuneita. He kokevat olevansa kulutusyhteiskunnan hylkiöitä, ja siksi he etsivät tukea toisistaan kamppaillessaan niukan toimeentulon ja syyllisyyden tunteiden kanssa.

 

Yksi riippuvuus

Tamperelainen yksinhuoltaja Sari Lehtonen on menettänyt luottotietonsa kahdesti ja ollut kerran velkajärjestelyssä. Nykyään hän on ulosotossa.

Sari on entinen alkoholisti ja narkomaani. Hän kokee, että rahankäytön vaikeus on yksi addiktio eli riippuvuus muiden joukossa. Sen takia hän sotkee raha-asiansa kerta toisensa jälkeen.

 

”Velat pois ja sit kuolis”

Kirkkonummelainen Raija Salin menetti pari vuotta sitten toistamiseen luottotietonsa ja on jälleen ulosotossa. Hän sanoo etsivänsä lohtua tavaroista.

"Kaikki nää ostokset, joita mä oon tehnyt, ne ovat olleet hyvän mielen halua itelleen."

Raijan on nyt 64-vuotias ja ulosotto päättyy 12 vuoden kuluttua. "Mä oon sillon seitkytkuus. Sit kuolis pois. Mut kaikki velat ois maksettu", Raija naurahtaa.

 

Joka kuukausi 800 miinukselle

Sari ja Raija yrittävät auttaa muita ylivelkaantuneita. Sari kouluttaa Takuu-Säätiössä ylivelkaantuneiden tukihenkilöitä, ja Raija toimii kohtalotovereidensa tukihenkilönä.

Kirkkonummelainen Heikki "Hessu" Hytönen on yksi Raijan tuettavista.

Heikki sai viisi vuotta sitten kuulla, että hän kärsii kroonisesta selkäsairaudesta. Hän joutui vaivan takia lopettamaan rakennusalan yrityksensä ja jäi velkaa sekä pankille että verottajalle.

Nyt Heikki kituuttaa peruspäivärahalla ja hakee uutta suuntaa elämälleen. Hän toivoo pääsevänsä velkajärjestelyyn.

"Velkaneuvojan tekemän laskelman mukaan mulla menee joka kuukausi 800 euroa miinukselle. Tossa on iso pino laskuja odottamassa. Yritän niitä lyhennellä, mutta vaikeeta se on."

 

Velkaongelmat kasvavat

Velkavangit-dokumentti seuraa Heikin, Raijan ja Sarin elämää kahdeksan kuukauden ajan. Se tallentaa heidän ilonsa ja surunsa, ja on mukana tilanteissa, joissa syyllisyys ja itseinho nousevat pintaan.

Velkaongelmat ovat lisääntyneet. Yli 230 000 suomalaista on ulosotossa. Joka 13. täysi-ikäinen on menettänyt luottotietonsa. Luotolla eläminen on tärkein ylivelkaantumisen syistä.

Dokumentin on ohjannut Simo Sipola ja tuottanut Erkko Lyytinen.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran marraskuussa 2012.

 

Muualla netissä:

Köyhyys – miksi? Vakava aihe puhuttaa Ylen kanavilla

Elävä arkisto: Suomen vähäosaiset

Dokumenttiprojekti

 

Suosittele93 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 11.11.2012

Osalle ihmisistä ei mene kaaliin ettei minulla/meillä ole varaa ostaa tai tuhlata yli varojemme. Näitä velkavankilaisia on aivan turha silitellä päähän ja olla suremassa heidän puolestaan. Jokainen elää varojensa mukaan ja jollei ne riitä ei muuta kuin lisä palvelu hommia etsimään tai kerjuulle. Yhteiskunnan ei tarvitse niitä avustaa...

sunnuntaina 11.11.2012

Näin ajattelee oikea kapitalisti jonka puolue on kokoomus!

maanantaina 12.11.2012

Niin mukavaa kuin onkin olla korkeamoraalinen ja parempi ihminen niin kannattaa ajatella myös oman edun kannalta: jos ihmisen ei kannata ottaa koskaan töitä vastaan niin hän on myös "korkeamoraalisten" elätettävä ellei sitten ajeta työttömyysturvaa, toimeentuloa ja julkisia palveluita alas.

On kaikkien edun mukaista koittaa nostaa ihmiset tilanteeseen jossa työnteko hyödyttää heitä.

maanantaina 12.11.2012

Harvinaisen fiksu vastaus. Juuri näin - yhteiskunnan tulee pitää huolta siitä, että tässä luottoyhteiskunnassa ihminen pääsee nopeasti takaisin tolpilleen. On kaikkien etu, että velkajärjestelyitä helpotetaan, tehdään kaikki mahdollinen miten myös yritykset, jotka heppoisin tiedoin antavat, ojentavat ja markkinoivat valheellisesti lainojaan, joutuvat myös vastuuseen tekosistaan ottamalla aina vain isomman riskin myöntäessään lainoja.

Kahdeksansataa kuukaudessa miinukselle jäävä ihminen on yhteiskunnan elätti. Hän voi tienata vaikkapa 1200 euroa kuukaudessa käteen rahaa, josta ulosotto syö kolmasosan. Käteen jää 800 euroa. Vuokra on vaikka 600 euroa. Käteen jääkin enää 200 euroa. Toimeentulotukea hakemaan. Ulosottovelkoja ei tietenkään lasketa toimeentulotukeen, mutta niiden maksua kuitenkin jatketaan, uo-viranomainen ei saatavistaan tingi. Näin yhteiskuntamme osallistuu upporikkaiden pikavippi- ja perintäyritysten omistajien tienesteihin, joista ei edes veroja makseta. Voisin jatkaa listaa loputtomiin erilaisilla esimerkeillä.

maanantaina 12.11.2012

Minun luottotiedot ja tulevaisuus meni viinan mukana pikavippeihin. Toivon joka hetki uutta mahdollisuutta, jotain uutta maata ja maailmaa, jossa kaiken voisi alkaa uudestaan fiksumpana ja parempana ihmisena.

maanantaina 12.11.2012

Mielestäni, nyt on pankkien vuoro avata sitä euro kukkaroaan tahi kaikki tavalliset ihmeiset ja valtiokin Kreikan tavoin on konkassa. Onko kaikki Suomalaiset unohtaneet vuoden 1991 laman, jolloin kaikki pankit olivat konkassa ja minäkin avitin pankkeja Esko Ahon pyynnöstä. Se on uskomatonta miten pankit kohtelee meitä tavallisia ihmeisiä, ikäänkuin että He olisivat jostain toiselta Planeetalta tulleilta yli-ihmeisiä. Tällä käytöksellä tavalliset ihmiset ovat kyrsiintyneet ja päättäneet yksinkertaisesti olla maksamasta laskujaan ja tähän porukkaan kuulun minäkin, se on niin yksinkertaista.

maanantaina 12.11.2012

Pikaluottoyhtiöt on verrattavissa rikollisjärjestöihin, moottoripyöräjengiltä saa samoilla koroilla helposti velkaa. On se kumma kun päättäjät vain hymistelevät asiaa????

maanantaina 12.11.2012

Sain laskun peruuttamattomasta hammaslääkärikäynnistä Lindorffilta, ihmettelin kun asiasta oli kulunut jo neljä vuotta. Korkoineen ja kuluineen oli lasku nelinkertaistunut.
Kaikki ahneus alkoi yritysmaailman optiojärjestelyistä ja johtajien ylipalkitsemisesta, se sai ainakin minussa aikaan moraalin laskun, en enää välitä kanssaihmisistä, koska ei muutkaan välitä. Mad Max maailma on arkipäivää.

maanantaina 12.11.2012

Kaikkien velka ei ole itse aiheutettua. Itselläni on vielä -90 luvun kriisin takausvelkoja jäljellä muutamaksi vuodeksi vielä. On niitä jo maksettua melkein 20 vuotta kaikkiaan. Sen ainakin opin, että kehenkään ei voi luottaa. Nimeäni en laita yhteenkään lainapaperiin. En käytä luotollisia kortteja, ym... Pidän aina käteistä mukana. Tiedän mitä kituuttaminen on. Toivoisin näille nykyajan päättäjillekin 6kk tosielämän kokeilua, miltä tuntuu elää perheellisenä alle tuhannella eurolla kuukaudessa. Siitä sitä saisi vähän pohjaa tuleville päätöksille.

maanantaina 12.11.2012

Turha syyllistää perintäyrityksiä. Mitä tavallinen yrittäjä voi tehdä kun hääpari tekee tilaukset morsiamen nimellä ja hän maksaa ennakkomaksun ennen ensimmäistä velkomustuomiota. Valitsevat kalleimman menun ja kukat; viettävät ikimuistoiset juhlat mutta pienintä tarkoitustakaan ei ole maksaa. Kun maksumuistutukset eivät auta ja osoitteen ja uuden nimen avulla pääsee katsomaan pariskunnan tilanteen, huomaa että rästejä on sivukaupalla. Tiedän etten rahojani tule koskaan näkemään jolloin joudun kustantamaan myös perintäyrityksen kulut, mutta oikeustajuni ei anna myöden antaa hääparin päästä kuin koira veräjästä. Näin Tampereella!

tiistaina 13.11.2012

Perintätoimistot ovat roistofirmoja kuten tuosta allamainitusta jutustakin ilmenee. Heidän koroillaan ei ole mitään tolkkua ja laissa on kielletty koronkiskonta!!!

Vahtera: Sivuliikkeellä verot sivuun

Perintäyhtiöiden voitot ovat satumaisen suuria. Lindorff-konserni teki Suomessa viime vuonna 27,5 miljoonan euron liikevoiton 95 miljoonan euron liikevaihdosta. Liikevoittoprosentti 29 % ylittää reippaasti Nokian hyvien vuosien liikevoiton, joka Nokian loiston vuosinakin jäi alle 20 %:in.

Suurten voittojen takana on ihmisten hätä. Mitä enemmän ihmisillä ja yrityksillä on maksuvaikeuksia, sitä paremmin perintäyhtiöillä menee. Mitalilla on toinenkin puoli: lähetettyjä laskuja odottavat maksetuiksi yhteiskunnan ja suuryritysten lisäksi myös pienet yritykset, jotka maksujen viivästyessä joutuvat itsekin vaikeuksiin.

Lindorff ei kuitenkaan maksa Suomessa juurikaan veroja. Konsernin viime vuodelta maksamat verot 1,8 miljoonaa euroa ovat vain 6,4 % liikevoitosta. Yhteisövero Suomessa oli viime vuonna 26 % tuloksesta ennen veroja. Verojen määrään ovat vaikuttaneet konserniavustukset ja Suomesta ulos maksettavat korkeat korot.

Suomen konserniavustuksia säätelevässä laissa on kummallinen porsaanreikä. Ruotsissa verovelvollisen Lindorff Group AB:n Suomen sivuliikkeelle annetut avustukset ovat Suomessa vähennyskelpoisia.

Lindorff Group Ab:n sivuliike Suomessa on vuonna 2008 ostanut itseltään Lindorff Finland Oy:n 162 miljoonalla eurolla. Kauppaa varten konserni on itseltään järjestänyt 174 miljoonan euron lainan. Näin Suomen sivuliike on voinut maksaa ulkomaille vuodesta toiseen 15 miljoonan euron korkoja, joilla konsernin tulosta siirretään pois Suomesta. Tilinpäätöksistä ei ilmene, mihin maahan korot maksetaan.

Voittoja siirrettiin eteenpäin myös korkojärjestelyillä. Suomessa toimiva Ruotsin Lindorffin sivuliike maksaa konsernivelalle 9,4 prosentin koron ja veloittaa 26 miljoonan euron konsernisaamisesta korkoja 889 euroa.

Tällä korkojärjestelyllä on vuonna 2010 vältetty veroja 4,1 miljoonaa euroa. Tällä järjestelyllä Suomessa maksuvaikeuksissa olevilta kansalaisilta ja yrityksiltä kerätyt voitot ja verot siirtyivät lahden yli Ruotsiin ja sieltä ties minne.

Verohallinnon pitäisi tutkia, onko kauppa ollut tarpeellinen ja onko kauppahinta ollut käypä, koska juuri sen avulla tulokset siirretään verottomina pois Suomesta. Lindorff ei tarvitse ulkopuolista rahoitusta, sillä konsernin korkokulut ulkopuolisille olivat vain 17 079 euroa viime vuonna.

Lindorff Invest Oy:lle on vuodelta 2009 määrätty 9,6 miljoonan euron jälkiverot. Jälkiverotuksen perusteena on ollut kulukirjausten vähentämistä ja tuottokirjausten ajoitusta koskeva näkemysero yhtiön ja verottajan välillä. Jos yhtiön oikaisuvaatimusta ei hyväksytä, yhtiö saa 3,7 miljoonaa euroa jälkiveroja vuosilta 2010-11.

Jos suomalaisen yhtiön omistaja järjestelee verojaan korkoeroilla, se katsotaan veronkierroksi. Nykyistä korkeampien korkojen aikana kuusi prosenttia ylittävä korko yhtiön omistajalle on katsottu peitellyksi osingonjaoksi.

Miksei samaa tulkintaa käytetä globaalien yritysten toiminnassa? Tämän vuodon korjaamiseen ei tarvita uutta lainsäädäntöä vaan samaa verotuskäytäntöä, mitä suomalaisomisteisille yrityksille tehdään.

Lindorff-konserni on monen suomalaisen kunnan, kaupungin ja kuntayhtymän maksamattomien laskujen perijä. Perintä edellyttää vähän ihmistyötä, koska tiedot siirtyvät automaattisesti kuntien kirjanpidosta perintäyhtiöön ja sieltä eteenpäin käräjäoikeuksiin.

Kaupungit ovat ajattelemattomuuttaan sopineet käytännöistä, joissa ensimmäinen perintäkirje lähtee muutaman päivän kuluttua eräpäivästä. Näin saadaan helposti ensimmäinen viiden euron perintämaksu postimerkin hinnalla. Ihmetellä sopii, miksei kaupunki lähetä kirjettään itse.

Perintäyhtiöt ovat toimissaan liian vahva osapuoli, koska kansalaiset aiheellisesti pelkäävät luottotietojensa menettämistä ja siksi yrittävät maksaa kohtuuttoman suuretkin perintämaksut laskun lisäksi.

lll

Julkisyhteisöjen innokkuutta tehdä perintä- ja laskutussopimuksia kansainvälisten veroparatiisiyhteyksiä omaavien yhtiöiden kanssa voi ihmetellä. Näin valtio ja kunnat antavat signaalin kaikille siitä, että veroparatiisit ovat hyväksyttävä tapa hoitaa omaa verotustaan. Politiikkojen puheet veroparatiisien suitsemisesta eivät ole kovinkaan uskottavia, koska puheiden ja tekojen välinen kuilu on niin suuri.

PAULI VAHTERA ON KHT-TILINTARKASTAJA, JOKA ON TEHNYT ILTALEHDELLE YRITYSANALYYSEJÄ.
IL-TYÖRYHMÄ
OLLI WARIS olli.waris@iltalehti.fi
PAULI VAHTERA
JUHA RISTAMÄKI juha.ristamaki@iltalehti.fi

maanantaina 12.11.2012

Kas kun ei Erkko Lyytinen ottanut dokumenttiin afrikkalaista näyttelijää esittämään suomalaista ylivelkaantunutta.

maanantaina 12.11.2012

Itse menetin luottotietoni heti täytettyäni 18 siinä vuosituhanteen vaihteessa. Olen siitä asti ollut Paremman aineksen elätettävänä ja niin aijon olla jatkossakin. Hyvä systeemi lisää vaan perintä toimistoja ja vähemmän ulosottomiehiä. velat raukee parin vuoden päästä. Mutta tapojani en muuta olen oppinut elämään paremman aineksen verorahoilla ja elämä tuntuu ihan mukavalta. koko elämässäni olen tehnyt vajaa kaksi vuotta töitö ja tähtäimessä olisi noin viis vuotta työ uraa ja sitten takuu eläkkeelle joskus. Raatakaa vaan lisää ja halveksikaa meitä huonomman aineksen edustajia. Minä se nauran teidän stressillenne sekä kiireillenne. Olen etu rintamaa suuri osa nykyisistä nuorista tulee seuraamaan polkuani me syödään teidän sosiaaliturva ja toivottavasti myös eläkkeet ennen kun pääsette niistä nauttimaan. Tyhmä paljon töitä tekee viisas se vaan nauttii elämästään.Velkani olisi toki maksettavissa sitä on joku 6500€ mutta en maksa kun yli puolet koostuu perintätoimistoille menevästä osasta. Lähellä on ne päivät kun köyhät syövät rikkaita.

maanantaina 12.11.2012

Koko meidän talousjärjestelmä perustuu velkaantumiseen. Ei kauheen hyvältä näytä vaikka miten päin kattois..

maanantaina 12.11.2012

Itse väsähdin muutamia vuosia sitten ja kaikki kirjeet jäi avaamatta. Aluksi yritin kyllä hoitaa asioita, mutta ei siitä mitään tullut. Lähes vuoteen en avannut yhtään kirjettä ja kyllähän niistä iso lasku sitten kertyi. Jotenkin kokosin itseni ja hoidin kaikki pois. Elin helevetin tiukasti ja tein duuneja ahkerasti. Muistan kyllä hyvin, kun kuittasin viimeisen erän. Sen jälkeen olenkin maksanut kaiken etukäteen ja käytän vain käteistä. Tuntui se silloin kohtuuttomalta maksella noin 60e laskua takaisin yli 500e, mutta oma vikanihan se oli.
Jos jollain on tulossa tilanne, että perintälaskuja on monessa paikassa ja kirjeitä tulee jatkuvalla syötöllä ja haluaa hoitaa asian pois, niin siirtää kaikki perinnät oman kunnan ulosottovirastoon ja tekee heidän kanssaan maksusuunnitelman ja elää sen mukaan. Ja kyllä, asia on paljon helpompi ja halvempi hoitaa yhteen paikkaan ja kunnan ulosottoviranomaiset ovat ihmisiä... esim. intrumissa on töissä palikoita, joilla on manuaali ja esimies, jolla on manuaali ja esimies... vitun säälittävää porukkaa.

tiistaina 13.11.2012

No joo ei todellakaan ollut ulosotossa olevien prototyyppejä muut kuin ainoastaan mieshenkilö.
Toinen nainen oli "psyykkisesti" sairas ja siitä osittain vaikeudet kuten hän itse sanoi olevansa jokin maanantakkappale. Ihan asiallisia naisia muuten en tuomitse heitä. Tietysti ohjelmaan on vaikea saada haastateltavia ja poissa olivat esim. konkurssin tehneet jne. Ohjelmassa korostettiin että "kaikilla" ulosotossa olevilla on joku päihderiippuvus ja sehän ei pidä paikkansa. Epäilenkin että sen ulosoton jälkeen saattaa tulla tarve tarttua pulloa koska elämä on epätoivoista.
Ulosoton itselleen perivät maksut lyhentävät ulosoton kestoa ja niitä maksuja olisi hyvä aina välillä tarkistaa. Velkavankeus on pidempi kuin elinkautinen eli 15 vuotta. pallo jalassa. Se kertonee yhteiskunnan arvoista eli raha on ensisijainen ja tärkein joka määrittelee ihmisen arvon.

Uskomatonta oli se että jo kerran saaneet velkajärjestelyn ja joutuvat siihen uudestaan. Sitä minä ihmettelin.

tiistaina 13.11.2012

Hyvä huomio on se, että vangeilla elinkautinen on määräaikainen tuomio. Velkavankeus saattaa kestää niin pitkään kunnes ihminen kuolee. Oikeusoppineet ja kansanedustajat huomio: onko ylivelkaantunut todellakin vailla ihmisarvoa? Asialla pitäisi tehdä jotain, sillä veikkaan että näitä velkaantuneita tulee vastedes tooodella paljon.

tiistaina 13.11.2012

Ohjelman katseltuani jäin ihmetteleen että autoa kyllä pystyttiin pitään.eläky HYVÄ.sossut takas vuokratakuun ja veti vuokrat pystyyn ja joku sairaus ,sen taakse on hyvä mennä ,mopokorttisaada ,oisko voinnut poika mennä kesä duuniin,as tuki saiko senkin itelle,monikaan ei miellä jotta se kuuluu vuokranantajalle.Aina nuoria mollataan mutta naiset mun ikäisiä.mulla eläke käteen 1270e .Onneksi olen vanhan tavaran kerääjä ,joten mulle jäi paljon kysymyksiiä ja en todella osaa sääliä ketään.Nyt on muotia mennä jonkun saidauden taakse .köyhänä synnyn köyhänä kuolen.Miehestä jäi vähän se maku ettei oikeesti yritä no lähiomaiset sen parhaiten tietää..

tiistaina 13.11.2012

No se ei ole mitään herkkua jos selkä menee. Sekin pitää itse kokea ennen kuin sen ymmärtää. Ihminen on siitä kumma olento että vasta sitten kun sattuu omalla kohdalle voi ymmärtää toista saman kokenutta. Ei se ole sairauden taakse menemistä jos on todella sellainen vika selassä.
Minulla ei ole selkävikaa mutta veljelläni on ja ollut jo pitkään. On työkyvyttömyyseläkkeellä ja syö Lyricaa joka on varsinainen myrkky. Selkä leikattiin ja kaavittiin "kulumia" eli kalkkia pois. Hiljattain leikattiin molemmat jalat eli pallolaajennus verisuoniin kumpaakin jalkaan että veri pääsee kiertämään. Hän on ollut työkyvytön 45- vuotiaasta asti.

Ohjelmassa olevaa miestä en ihmettele vaikka häntä ei oikein kiinostaisikaan mikään. Kova kipu on pirullinen seuralainen. Kipua olen kokenut elämässäni niin fyysistä kuin henkistäkin. Kiummatkin ovat kaameita seuralaisia ja sitten vielä jos olet rahaton lisäksi ei siinä varmaan tee milei mitään yrittääkään. Elinkautinen on pitkä velkavankeudessa. Se on pidempi kuin murhaajalla!

tiistaina 13.11.2012

Minulla menivät luottotiedot kun aloitin pätkätyöt ja palkka tuli miten sattuu, lisäksi piti ostaa töihin vaatteita tms. Opiskeluaikana luottotiedot olivat vielä kunnossa. Otin pikavippejä ja maksoin ne takaisin, toimi hyvin kunnes en sitten pystynytkään maksamaan niitä takaisin, korot ja kulut vain kasvoivat. Jäin työttömäksi ja tilanne vain paheni. Ohjelmassa oli "hauska" kohta kun naiselta vietiin velkoihin 1000 euroa kuukaudessa ja vuoden päästä velka oli lyhentynyt 3000 eurolla, laillista rosvousta tuo on.

keskiviikkona 14.11.2012

Naiselta ei "viety" mitään - itsehän hän on velkansa ottanut! Eikä edes tiennyt mihin oli käyttänyt 20 000 euron kulutusluoton?! Rouvan eläke kuulosti sen verran suurelta, että sillä pitäisi voida elää ihan mukavasti. Ja toinen hyväkäs tuhlaa ties mihin ja jättää vuokrat maksamatta! Jos ei ole varaa, niin silloin ei pidä ostaa, mikä siinä on niin vaikeaa?

torstaina 15.11.2012

Tämä Hobby Hallista roinaa tilannut nainen, joka myös kävi kynttilämyyjäisissä törsäämässä oli minusta ohjelman tekijöiden pohjanoteeraus. Simo Sipola olisi varmasti löytänyt oikeitakin velkavankeja ohjelmaansa. Ihminen, jonka eläke on 3800 euroa / kk on aikanaan ollut todella hyväpalkkaisessa työssä ja kerännyt omaisuutta. Päätellen hänen talostaan ja autostaan, ei ole rahasta pulaa vieläkään. Hän kertoi maksavansa veroja noin 1000 euroa / kk. Jää 2800 euroa.
Siitä 960 euroa ulosottoon (ja kehtasi vielä käydä neuvottelemassa, jos pääsisi vielä vähemmällä!), jää 1840 euroa kuukaudessa elämiseen. Huomauttaisin, että Suomessa on useita ammatteja, joissa taulukkopalkka ei ole lähelläkään tuota summaa, bruttona! Ja silti suurin osa pienipalkkaisista maksaa itse kulunsa.
Ja jos hän olisi oikeasti halunnut päästä eroon maksuistaan, mikäänhän ei estäisi maksamasta isompaa kuukausierää. Tai esimerkiksi myymällä huuto.netissä niitä rojuja, joita ei ole edes pakkauksesta avattu ja niillä rahoilla lyhentämällä velkojaan.
Tärkeästä aiheesta oli siis viety pohja pois ottamalla siihen elvistelemään joku, jolla olisi ollut enemmän tekemistä terapiaohjelmassa, jossa yritetään auttaa ostomaniasta kärsiviä kuin velkaantuneita.

tiistaina 20.11.2012

Nimimerkki "Pienipalkkainen" moittii kovasanaisesti Velkavangit-dokumentin henkilövalintoja. Hänen mielestään dokumenttiin olisi löytynyt "oikeitakin velkavankeja".

Mitähän "Pienipalkkainen" mahtaa tällä tarkoittaa? Sitäkö, että ohjelmassa esiintyneet eivät ole "oikeita" velallisia vaan pelkkiä "elvistelijöitä", jotka ovat terapian tarpeessa? Rumasti sanottu.

Se on hienoa, että jollakulla on pokkaa nimimerkin turvin arvottaa ihmisiä "oikeisiin" ja "vääränlaisiin" velallisiin. Jos ihminen on velkaantunut siksi, että hänellä on ostomania tai siksi, että hän ei osaa käyttää rahaa, tekeekö se hänestä vääränlaisen velallisen? Minusta ei.

Ketkä sitten ovat niitä "oikeita" velkavankeja? Ihmiset ylivelkaantuvat hyvin erilaisista syistä. Tähän ohjelmaan valikoitui kolme erityyppistä velallista. Tutkimustiedon perusteella heidän syynsä velkaantumiseen ovat nyky-Suomessa yleisiä: rahankäyttö ei ole syystä tai toisesta hallinnassa tai terveys pettää äkillisesti. Tutkimusten mukaan yhtä hyvin suuren asuntolainan ottanut perhe tai pikavippejä ottava vanhus voi olla ylivelkainen.

Raija Salinin eläke herätti "Pienipalkkaisessa" kateutta. Se on todellakin 3 800 euroa kuussa. Eläke on niin suuri, koska Raija teki välillä kolmea työtä, ja viimeiset työvuotensa hän teki kahta työvuoroa. Siksi hän uupui ja joutui keskivaikean masennuksen takia ennenaikaisesti eläkkeelle. En näe siinä hirveästi kateuden aihetta.

Simo Sipola
ohjaaja, toimittaja
YLE Dokumenttiohjelmat

lauantaina 17.11.2012

Olipa mielenkiintoista katsoa. Monenmoista sossua ja virkamiesta löytyi näitä jeesaamaan - on onhan sillä ainakin työllistävä vaikutus. Systeemiä ja yhteiskuntaa kyllä arvosteltiin ja valitettiin, vaikka yhteiskunta maksaa kaikki. Sossusta näkyy saavan sellaisenkin rahaa, mihin itsellä ei ole varaa. Pitäisiköhän itsekin liittyä näiden työtavieroksuvien joukkoon. Tosin voi meidän nuorempien sukupolvien olla vaikea saada enää 3800 euron työkyvyttömyyseläkkeitä, kun suuret ikäluokat ovat asiat osanneet junailla. Olisihan se paljon mukavampi olla joutomiehenä ja harrastella, kuin tehdä 10 tunninpäivää, kun ei tässä tunnu paljon verojen ja välttämättömien maksujen jälkeen jäävän mitään jäljelle muutenkaan.

keskiviikkona 21.11.2012

Hyvä Simo,

Yhteiskunnan suurituloisemmilla yritysjohtajilla on monella velkaa, esim. asunnostaan. Veroteknisistä syistä. En silti laskisi heitä yleiseen "asuntovelalliset"-ryhmään. Siihen kuuluvat henkilöt, joiden jatkuva suhde velanantajaan on pakkotilanne. Omia varoja ei ole niin paljon että pääsisi velasta eroon - muuta kuin tekemällä työtä.
Jos eläkeläinen Salin haluaisi nopeammin eroon veloistaan, hän voisi eläkkeensä mahdollistamana tehdä sen. Ja jättämällä törsäyksen, siihen on tukiryhmiä.
Tamperelaisella yksinhuoltajalla siihen ei ole mitään mahdollisuutta! Eikä kroonisesta kivusta kärsivällä ex-yrittäjällä.
Seuraavaan ohjelmaan voisi kutsua vaikka Peter Fryckmannin, hänelläkin on kuulemma huolia raha-asioiden kanssa. Oliko ikävästi sanottu? Elämä on.

keskiviikkona 12.12.2012

Hyvä "Pienipalkkainen"

Vertauksesi yritysjohtajiin ontuu. Salin ei ole ottanut velkaa veroteknisistä syistä. Hän on velkaantunut siksi, ettei ole osannut käyttää rahaa.

Salinin kohdalla on kyse heikosta arjenhallinnasta. Voi olla, että siihen löytyy tukiryhmä. Voi myös olla, että yksi tukiryhmä ei arjen saamiseksi hallintaan riitä.

Fryckmanin vetäminen tähän on asiatonta, kuten tiedät. Mutta sana on vapaa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä