Tosi hyvä juttu. Itse Helluntalaisuudessa lapsuuden eläneenä oli mukava katsoa kritisointia ja parodiaa perinteisestä helluntalaisesta liikkeestä, joka on vanhemmille helluntalaisille tabu. Ohjelmaa katsoessani itkin ja nauroin sydämeni pohjasta. Annalle ja Markukselle terveisiä: "teette mahtavaa työtä uskaltamalla tuoda asioita esille, kipeitäkin. Mietintämyssyyn: mikä on ihmisistä ja mikä on Jumalasta." Tsemppiä T: Ripe

– Anonyymi (ei varmistettu)

Annalle ja Markukselle kiitokset!

Itsekin helluntaiseurakunnassa kasvaneena ja yliopistossa opiskelleena olen käynyt läpi samanlaisia kysymyksiä kuin he. Omakaan tilanteeni ei ole ratkaistu, olen vain pikkuhiljaa jäänyt toiminnasta sivuun, koska en pysty osallistumaan siihen kokosydämisesti. Samaan aikaan olen uskovainen ja kaipaankin monia hyviä asioita, joita helluntailaisuudessa myös on. Muutkaan seurakunnat eivät tunnu sen paremmalta, ateistien porukoista puhumattakaan. Rukoilen usein Jumalalta johdatusta ja ehkä vielä palaan helluntaiseurakuntaan, koska siellä olevien Annojen ja Markuksien avulla helluntailaisuus tulee varmaan muuttumaan positiivisesti. :)

– Anonyymi (ei varmistettu)

Pakko sanoa, että jos te Anna ja Markus etsitte Jumalaa sydämestänne, niin te varmasti tuutte tuntemaan Jumalan oikeesti! Se on Jumalan lupaus, etsivä löytää. Älkää kompastelko mihinkään traditioihin, keskittykää Jumalaan niin kaikki menee hyvin! :) mulle tuli todella surullinen olo siitä, että olette saaneet noin huonon kuvan helluntailaisuudesta, niin eihän mikään seurakunta ole täydellinen, sillä olemme vain ihmisiä, jotka tekevät paljon virheitä. Muistakaa kuitenkin, että Isä rakastaa teitä hurjan paljon ja haluaa vain ja ainoastaan parasta omille lapsilleen. Minä rakastan Jumalaa ja Hän on minut pelastanut, ei voi muuta kuin kiittää ja ylistää. enää ei ole tyhjä olo sisimmässäni. <3
Siunausta kaikille!

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kiitos Anna ja Markus avoimuudesta ja rohkeudesta! Täällä teitä paljon neuvotaan nyt anonyymisti ja ihmetellään kommenttejanne, mikä on helppoa. Te olette tuoneet ajatuksille kasvot ja kerrotte itsestänne, omista tunteistanne ja kokemuksistanne, joka on todella arvokasta ja vaatii paljon itseluottamusta. Teidän kaltaisia ihmisiä tarvittaisiin seurakuntiin, jotta muutkin uskaltaisivat tulla näkyviksi ja tunteviksi. Itse olen helluntaiperheen kasvatti ja olen kokenut että jos ajatukseni eivät ole samansuuntaisia kuin "valtahelluntalaisilla" joutuu helposti ulkopuolelle ja jopa uskoa saatetaan kyseenalaistaa. Katsoin ohjelmaa yhdessä äitini kanssa, joka edustaa konservatiivista helluntailaisuutta. Hän ei löytänyt teidän tunnoillenne oikein muuta selitystä kuin että yhtenä vaihtoehtona haluatte varmaan "mennä maailmaan" ja haette sille oikeutusta. Minulla ei tullut ajatuksistanne ollenkaan sellainen olo vaan näin uskonne vahvana. Minusta teidän uskostanne heijastui riippumattomuutta yhteisön odotuksiin ja vaatimuksiin ja näen sen astetta kypsempänä ja syvällisempänä uskona, jossa ollaan ulkoaohjautuvuuden sijaan sisältäpäin ohjautuvia. Teillä ei myöskään tunnu olevan tarvetta saada muut ajattelemaan niinkuin itse ajattelette vaan voisin kuvitella että kanssanne olisi helppo jutella kaikesta vastavuoroisesti ja ymmärrätte eritavoin ajattelevia. Itse pohdin Annan kanssa samaa kysymystä lähteäkö vai jäädäkkö toivomaan muutosta. Olen alkanut kallistumaan siihen että haluan löytää uskovien yhteyttä sieltä missä saa olla oma itsensä, ilmaista tunteensa ja epäilyksensä. Valitettavasti helluntailaisuus ei taida tarjota sitä, koska helluntailaisuus tuntuu olevan uskomus/elämäntapa. Kyse ei minusta ole niinkään uskosta ja koska usko on minusta tärkeintä, en koe tarvitsevani heluntailaisuutta uskon ylläpitämiseen. Uskoa voi missä vain, milloin vain. Yksi asia mikä irtaantumisessa huolettaa on se että sosiaalinen verkosto on yhteisössä minulle tiivis. Joudun luultavimmin etsiä uusia ystäviä, koska irtaantuminen entisestään varmasti löyhdyttää suhteita. Uskon kuitenkin että kaikki voi muuttua paremmaksi kun pääsee ympäristöön jossa saa alkaa kasvamaan ilman että tukahdutetaan todellisia ajatuksia. Äidilleni voin sanoa suoraan mitä ajattelen, mutta tunne on se, että hän ei pidä minua kunnon uskovana. Tämä surettaa. Suurin syyni lähteä pois helluntailaisuudesta on se että en kestä sitä että minun ajatukseni koetaan jotenkin uhkana, en jaksa olla hiljaa teologisissa kysymyksissä silloin kuin helluntailaisia on ympärillä ja he eivät halua kuulla erilaisia ajatuksia. En halua kuulla enää, että minulla on vääränlaisia raamatuntulkintoja. Uskon että vaikka helluntaiseurakunnista löytyy paljon ajattelevia lähimmäisiä niin en jaksa enää heidänkään tukemana olla mukana yhteisössä jonka oppirakenteessa on lahkomaisuuden piirteitä. Uskontojen uhrien sivulle on tullut hyvä artikkeli henkilöstä joka on irrottautunut helluntailaisuudesta. Irrottautumisprosessi on ainakin minulla ollut pitkä ja raskas ja on vielä kesken ja en haluaisi missään tapauksessa paljastaa henkilöllisyyttäni kirjoittaessani näin kriittisesti uskonyhteisöstäni, jossa edelleen toistaiseksi toimin vielä. Ehkä kun saan etäisyyttä yhteisöön, pystyn myöhemmin tulla hakemaan sieltä sitä hyvää mitä heillä on tarjolla ja ottaa valikoivasti rusinat pullan päältä. On helpompi suojella itseään hengelliseltä väkivallalta kun ei ole itse sisällä. Tämä on minun vaiheeni tällä hetkellä. Siunausta kaikille ja erityisesti ohjelmassa mukana olleille!

– Anonyymi (ei varmistettu)

Väittäisin että helluntailaisuuteen ja yleensäkin uskonsuuntiin kohdistuu keskenään ristiriitaisia odotuksia, ja siksi helposti käy, että mikään isompi yhteisö ei tunnu olevan just se, mitä etsii, ja myös omat odotukset voi kausittian ola ristiriitaisia.

Esim. ihminen voi samaan aikaan toivoa puhdasta oppia ja riittävästi keskustelua opista, ja tavallaan nämä sulkevat toisensa pois osittan, koska puhtaasta opista on tietty käsitys ("jossain"), mitä suojellaan kenties vähentämällä keskustelua tai siltä voi ainakin tuntua.

Kukapa ei myös iloitsisi ajatuksesta että jees, nyt ollaan selkeästi uskon tiellä ja tehty vaaditut asiat (uskovien kaste), mutta samalla se rajaa pois niitä, jotka taas eivät ole käyneet kasteella, vaikka oma paras kaveri.

Kukapa meistä ei arvostaisi vapaaehtoistyötä, mutta sen kääntöpuolena on se, että voi tulla tehneeksi työtä, josta olisi voinut saada toisessa yhteydessä oikeaa palkkaa.

Kukapa terve nuori ei haluaisi kapinoida ja kyseenalaistaa, mutta tämä ei onnistu, ellei kapinointiin ja kyseenalaistukseen saa tarpeeksi hyvää ja jämäkkää vastustusta. Kuka jaksaisi treenat nyrkkeilyä pumpulisäkin kanssa?'

Se on todettava kokemuksesta, että Jeesusta et saa omalla voimalla ilmestymään, vaikka kuinka olisit kateellinen sille vanhalle narkkarille, joka on vankilassa tullut uskoon, kun Jeesus ilmestyi sellissä. Jeesusta ei nähtävästi voi komennella laisinkaan - koetettu on!!

Minut helluntailaisuus on varjellut päihteiltä ja antanut uskoa perhe-elämään ja avioliittoon, koska perheen kestävyys on hellluntailainen arvo (vaikka ei aina toteudu). Myös olen säilyttänyt "mystisen" uskon tulevaisuuteen, hyvään elämään ja taivaaseen. Mutta suomalaisesta elämänmenosta ja erilaisiin ihmisiin tutustumisesta se on hiukan vieraannuttanut liikaa.

Siis se paradoksi on totta, että ihminen voi olla samaanaikaan erittäin kiitollinen ja erittäin suivaantunut helluntailaisuudestaan! Tätä voi olla vaikea ulkopuolisen ymmärtää! Kiitollisuus voi voittaa prosentein 51-49 tai sitten toisella käy toisella tavalla.

Kuitenkaan helluntailaisuutta ei voi tarkastella yksinään, ilman tarkastelematta suhdetta Uuteen testamenttiin ja apostoliseen uskoon. Helluntailaisuudessa on haluttu olla uskollisia ihanteella alkuseurakunnasta ja apostoliselle opille, vaikka voi olla, että monessa on epäonnistuttu, mutta halu on ainakin ollut. Mutta jos lähdetään siitä, että uskonnollisuus muodostuisi lähinnä vain ihmisten omista kokemuksista ja tunteista eikä UT:n pohjalta, siitä varmaan voisi syntyä erityyppinen uskonto, ikäänkuin "tyhjä taulu"-periaattella? Kuka tietää?

Kaikkea hyvää ja jos se tuntuu hyvältä, niin siunaustakin, kaikille tänne kirjoitteleville oman elämän tiellä omana itsenään elämän ja Jumalankin salaisuutta pohtimassa!

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kiitos ohjelmasta! Hienoa lukea yllä olevaa keskustelua ja huomata että ohjelma on herättänyt muissakin kaikenklaisia ajatuksia. Yleensä kun aihe herättää tunteita ja pistää jopa kirjoittamaan niitä muiden luettavaksi on "kalikka kalahtanut". Kuten moni muukin tänne kommentoinut, olen elänyt hellarilapsuuden. Toivon, että nykyään ohjelman tekijöille ja muille itseään seurakunnan sisällä etsiville löytyy paikkansa ja seurakunta kestää monenlaiset jäsenet pyrkimättä tasapäistämään. Minulle siellä ei ollut tilaa.

Kaiken kaikkiaan olisi hyvä muistaa että kaikenlaiset "karsinat" (eri seurakunnat) ovat meidän ihmisten tekemiä ja Jumala on kaikille kuitenkin sama. Jos seurakuntaan ei sovi niin Jumalalle sopii. Kiitos vielä hyvästä ohjelmasta ja rohkeudesta tulla esiin omilla kasvoilla. Ja onnea etsintään. :)

– Hannaleena (ei varmistettu)

Antoiko dokumentti realistisen kuvan helluntailaisten toimintamalleista?
Ovatko helluntailaiset aina kesäjuhlillaan telttojensa kanssa vai tapahtuuko siellä jotain muutakin?
Miten voi olla helluntailainen syntyessään?
Ja kuinka kävi sen kadoksissa olevan identiteetin kanssa? Löytyikö jotain?
Ja vielä; mikä on se PAIKKA seurakunnassa, jonka voi saada tai sitten ei?

Siitä jehovantodistaja-ohjelmasta sai jotenkin selkeämmän kuvan siitä, mistä on kysymys.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kiitos teille rohkeat nuoret! Kyllä Jumala tuntee luomansa ihmisen ja kestää kyseenalaistamisen.Ihailen uskonne vahvuutta,olette kasvussanne pidemmällä kuin moni ikänsä uskossa ollut.Etsikää edelleen, kuunnelkaa sydämenne ääntä.helppoa se ei tule olemaan, joutuu kantamaan " luopion" leimaa, se kannattaa sisäisen vapauden vuoksi. Ja mitä rehellisempiä olemme itsellemme ja muille, sen lähempänä on Jeesus.

– marsu (ei varmistettu)

seurakunta on jeesuksen ruumis. noi herjailee jumalaa eivatkaan tuntee jumala. toi hevari on ihan selvasti saatanan palvoja ihan sen tyylin ja musiikin perusteella. oikea ihminen joka on kokenu Jumalan armoa ja pyha hengen ei voi laheskaan puhua tollasta puhetta. ohjelman takana on selvasti korruptoinut politiikot jotka yrittavat kaikkella tavalla sortua seurakunnat, jonka jalkeen he onnistuvat uudessa maailmanjarjestyksessa.

– totuus (ei varmistettu)

Itse olen kans aina ollut helluntailainen, enkä vielä itse ole tavannut livenä ketään noin outoja hippejä tai hihhuleita tai miksikä niitä nyt sanottiinkaan, kuin ohjelmassa. Siinä lopuksi se jätkäkin käveli paljain jaloin pihalla.. Ja tyttö kysyi jopa äidiltään, että rakastaisitko mua jos en olisi helluntailainen... Ei se nyt varmaan niin ihme juttu ole jos se tyttö ei olis helluntailainen, voi sitä muutenkin olla uskossa, ja kyllä ihmiset eroaa ja liittyy seurakuntaan. Ihmiset esim. muuttaa paikkakunnalta toiselle jonka seurauksena voi tulla inhimillisiä muutoksia esim. mennä vapikseen tai ev.lut kirkkoon tai jotain jos sillä paikkakunnalla kokee sen olevan oikea vaihtoehto.

Ja voin sanoa, että KUKAAN helluntailainen ei ole IKINÄ kyylännyt ikinä mitä teen. Päinvastoin, ystävällisiä ovat ja käyttäytyvät ihan niinkuin muutkin ihmiset, ja ovat siinä mielessä kiinnostuneita että kysyvät esim. "mitä kuuluu?". Tuli niin jotenkin kiusallinen olo siitä ohjelmasta, kun annettiin niin väärä kuva helluntailaisuudesta joidenkin yksinkertaisten tyyppien perusteella.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Tiukkapipoisuudestako vain onkin kysymys, tahdotaanko sillä tarkoittaa että voidaan harjoittaa vähän sitä sun tätä? sitäkö raja-aitojen kaatumisella tarkoitetaan. Eli siis seurakuntakuri ja Jumalan kunnioittaminen taka-alalle ja muu saa sijan?

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kiitos näille kahdelle nuorelle, erityisesti Annalle rohkeudesta puhua kipeistä ja epävarmoista asioista julkisesti. Päätös ei ole varmasti ollut helppo eikä kaikki palaute varmastikaan ole ollut positiivista. Iso tsempitys ja halaus lukion saksantuntien taistelutoverille. :)

– Anonyymi (ei varmistettu)