Helsinki - Rovaniemi all night long

Juhannusjuna-tiimin toistaiseksi jännittävin päivä koitti torstaina 7. kesäkuuta, kun vuorossa oli Juhannusjunan kenraaliharjoitus Kenraaliajo. Kenraalissa oli sama vaunukokoonpano kuin virallisessa Juhannusjunassa, vain matkustajat ja suurin osa vieraista puuttuivat. Kenraalin tärkein tehtävä oli yhteyksien testaaminen junassa ja asemilla, mutta samalla kokeiltiin myös haastattelupaikkojen, työtilojen ynnä muiden toimivuutta.

Juna saapuu Helsingin rautatieasemalle, konduktöörit ovat jo odottamassa.


Haastattelupaikka IC-vaunussa.


Ja Iiro Rantala testasi tietysti tutulla antaumuksella flyygeliä.


Iiro ja Kawai.


Ohjaaja Matti Grönberg ja juontaja Ella Kanninen pähkäilivät IC-vaunun alakerrassa ajolistaa. Ellan hiuksia tuunaa naamioitsija Kaisa Pätilä, Matti luottaa viisi(yksi)piikkisen voimaan.

Matti Grönberg, Ella Kanninen ja Kaisa Pätilä


Tampereella putsattiin veturin ikkunat, jotta kamerasta näkyisi muutakin kuin itikanraatoja. Pesupartiossa Harri Simolin ja Kimmo Rämö. Nääs.

Ikkunanpesupartio liikkeellä.


Junassa oli turvallinen olo, kun helikopteri valvoi vieressä koko yön. Oli vähän Mission: Impossible -fiilis koko ajan, että millon sieltä Cruisen Tomppa hyppää junan katolle. Mutta eihän tuo hypännyt. Tai sitten hyppäsi ohi.

Isoveli valvoo.


Jee! Järvikuva! Metsästin varmaan Seinäjoelle asti kuvaa järvimaisemasta, mutta joka kerta järvi loppui ennen kuin olin saanut kameran valmiiksi. Ihme puturoita. Sanoin tuottaja-Miikalle, että ensi kerralla ajetaan Savon radan kautta ja Miika sanoi, että "niimmyötehhään". Vai mitenhän se oli..

Järvi. Lake.


Ylivieska (klo 3.38) oli Iirolle liikaa. Aamun linnut innoittivat miestä sen verran, että Iiro tempaisi kouraansa Suomen lipun ja vetäisi "Mestaripianisti suviyössä" -tanssin kantaesityksen. Jännityksellä odotamme millaiseen kuntoon pianistimme saa esityksensä hiottua juhannukseen mennessä. Emme pahoittele kuvan hiekkoa laatua.

Mestaripianisti suviyössä


Minun kenraalimatka päättyi Oulun asemalle, muu poppoo paineli loppuun saakka. Oli yllätys miten nopeasti aika kului junassa, juhannuksena oikeassa lähetyksessä varmasti vielä nopeammin. Pientä häikkää ilmeni helikopterin linkkiyhteyksissä, mutta ne hoidetaan juhannukseen mennessä kuntoon. Pysykää kyydissä, matka alkaa kahden viikon kuluttua!

8 kommenttia

Poriin olisi kiva mennä...

Miika kirjoitti:

Poriin olisi kiva mennä...

Sinne se Tomppakin tais helikopterista hypätä..

Mitä tällainen tuotanto maksaa?
Voisiko niitä YLEn vähäisiä varoja käyttää yhtään järkevämmin?

Ihana juttu tämä juhannusjuna,Ella Kanninen ja Iiri Seppänen juontajina ovat huippuja,leppoisija ja aitoja.Kiitos teille!Ensi vuonna yritän itsekkin lähteä juhannusjunan kyytiin...nyt matka taittuu kotisohvalta!

Hoitiko kukaan veturin ikkunan pesua Ylivieskassa? Ei oo kiva edes kysyä, saati katsella.

Aika uskomaton operaatio mikä vietiin kunnialla läpi! Hienoa! Hieno juontajapari Ella ja Iiro! Taitoa ja tietoa löytyi! Matti Grönbergille vielä hatunnosto hienosti ohjatusta produktiosta.

Lisää tällaista ohjelmaa. Aivan mahtava juontajavalinta . Ella Kanninen hoitaa homman kuin homman todella sydämmellisesti ja ammattitaidolla . Oli haastateltavana kuka tahansa niin Ella klaaraa homman ammattitaidollaan. Kiitos Ella ja Yle niin ja myös Iiro.

Unohtumattoman ihana oli tämä Juhannusjuna lähetys. Kiitos ylelle valtavasta onnistuneesta toteutuksesta. Juhannustunnelma saatiin välitettyä erityisellä kesän juhlan tunnelman tavalla. Ohjaaja ym. tekijäporukka on ammattitaitonsa lisäksi ollut mukana tekemässä täydellä sydällemmellä. Iiroa ja Ellaa parempaa paria juontamaan ei olisi voitu valita. Toivottavasti Juhannusjuna ei jää historiaa, olisi mahtavaa jos voitaisiin joskus toteuttaa taas tulevaisuudessa.

Juhannusjuna

Juhannusjunan taivalsi huikean matkan läpi aurinkoisen Suomen. Matka oli juuri niin unohtumaton, kun osasimme etukäteen odottaa. Suuri kiitos matkustajille, vieraille, asemapaikkakunnille tulleille ihmisille ja katsojille!

Juhannusjuna Areenassa

Junan matkaa kartalla (kuvia)

Facebook

Twitter (#juhannusjuna)

Pysähdysasemat:

Helsinki klo 18.52
Pasila klo 18.57 - 19.00
Tikkurila klo 19.41 - 19.44
Riihimäki klo 20.19 -  20.22
Hämeenlinna klo 20.46 -  20.48
Tampere klo 21.38 -  22.11
Parkano klo 23.05 - 23.08
Seinäjoki klo 00.12 -  00.14
Kokkola klo 02.01 -  02.30
Ylivieska klo 03.38 -  03.40
Oulu klo 05.14 -  05.19
Kemi klo 06.27 - 06.31
Rovaniemi klo 07.50

Juhannusjuna on ainutkertainen matka ja samalla ohjelma tv:ssä, radiossa ja netissä. Sellaista ei tulla tekemään uudelleen. Ohjelma näkyy Suomen lisäksi klo 22.05 alkaen suorana myös Saksassa ja Ranskassa. Ja jälkilähetyksenä Norjassa.

Juhannusjunaan voi kuka tahansa ostaa lipun. Käyttämällä koodia "Juhannusjuna" saa makuupaikan noin puoleen hintaan. Katso tarkemmat ohjeet VR:n sivuilta. Ja jollet halua näkyä tv-ohjelmassa niin ohjelmien teko tapahtuu vain kahdessa vaunussa, joihin ei ole pakko mennä.

Matkan aikana junassa kuvataan matkustajia, henkilökuntaa ja kutsuttuja vieraita. Junareitin ulkopuolella seurataan juhannuksen erilaista viettoa: Pirkanmaan perinteinen juhannussauna, laskuvarjohyppääjien juhannus Alavuudella, rockfestivaali Kauhajoella, juhannus merellä Kokkolan edustalla ja eränkävijän juhannus Lapissa. Juhannusjunan junaemäntänä toimii Ella Kanninen ja matkustajia ravintolavaunussa viihdyttää Iiro Rantala.

Juhannusjuna on Ylen ja keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteinen hanke, jonka esikuvia ovat norjalaiset Bergensbanen ja Hurtigruten.  Ohjelmaa tullaan esittämään Suomen, Saksan ja Ranskan lisäksi ainakin Norjassa.