Tilda-Laura ja Ben: Juhannusjunassa ei nukuta

19-vuotiaalle Tilda-Laura Vanhatalolle ja hänen 20-vuotiaalle hongkongilaiselle poikaystävälle Benjamin Leungille kävi kuin monelle Napakympin kilpailijalle takavuosina: äidin ilmoitus poiki paikan ohjelmaan. Yhdysvalloissa opiskeleva pariskunta on innoissaan yöttömän yön junamatkasta.

Tilda-Laura Vanhatalo ja Benjamin Leung lähtevät Juhannusjunaan.

Tilda ja Ben opiskelevat yliopistossa Mainen osavaltiossa ja ovat tulossa Suomeen kesäksi. Kansainvälinen pariskunta tapasi toisensa opiskelun ohessa Italiassa, jossa heillä oli opiskelukavereita yli 80 eri maasta. Tildan ja Benin junamatkaa seurataankin verkon kautta tarkasti eri puolilla maapalloa.

Tilda odottaa tapaavansa Juhannusjunasta erilaisia suomalaisia ihmisiä, jotka kertovat omista tavoistaan viettää juhannusta.

- Lisäksi on ihana nähdä, kun yötä ei tule ollenkaan. Varsinkin Benille, joka ei ole nähnyt kovin paljon Suomen kesää. Emme myöskään ole koskaan olleet Pohjois-Suomessa eli sekin on aivan uusi kokemus, Tilda-Laura kertoo.

Aikaisempia yhteisiä junaseikkailuja kaksikolla ei ole takana, mutta Tildan mielenkiintoisin junakokemus on Kiinasta, jossa hän matkusti täpötäyden yöjunan pikkuruisessa makuuvaunussa kuuden kerrossängyn, matkalaukkujen ja muiden matkustajien keskellä.

 Viime juhannuksen Tilda viettikin kiinalaisessa vuoristokylässä, missä hän oli opettamassa englantia ja musiikkia kiinalaislapsille. Suomessa ollessaan Tildan juhannus sujuu melko perinteisellä suomalaisella tavalla.

- Me tavataan serkkuja ja mennään mökille, grillataan ja saunotaan. Ehkä mennään katsomaan kokkoa, sellaista perinteistä juttua.

Yhden lupauksen Tilda uskaltaa antaa jo tässä vaiheessa: Juhannusjunassa ei nukuta! Lupauksen onnistumista voi seurata juhannusyönä Juhannusjunan lähetyksessä, kriittisimmät paikat lienevät kello kolmen ja viiden aikaan välillä Ylivieska-Oulu.

Kuuntele Tilda-Lauran haastattelu Areenasta.

0 kommenttia

Juhannusjuna

Juhannusjunan taivalsi huikean matkan läpi aurinkoisen Suomen. Matka oli juuri niin unohtumaton, kun osasimme etukäteen odottaa. Suuri kiitos matkustajille, vieraille, asemapaikkakunnille tulleille ihmisille ja katsojille!

Juhannusjuna Areenassa

Junan matkaa kartalla (kuvia)

Facebook

Twitter (#juhannusjuna)

Pysähdysasemat:

Helsinki klo 18.52
Pasila klo 18.57 - 19.00
Tikkurila klo 19.41 - 19.44
Riihimäki klo 20.19 -  20.22
Hämeenlinna klo 20.46 -  20.48
Tampere klo 21.38 -  22.11
Parkano klo 23.05 - 23.08
Seinäjoki klo 00.12 -  00.14
Kokkola klo 02.01 -  02.30
Ylivieska klo 03.38 -  03.40
Oulu klo 05.14 -  05.19
Kemi klo 06.27 - 06.31
Rovaniemi klo 07.50

Juhannusjuna on ainutkertainen matka ja samalla ohjelma tv:ssä, radiossa ja netissä. Sellaista ei tulla tekemään uudelleen. Ohjelma näkyy Suomen lisäksi klo 22.05 alkaen suorana myös Saksassa ja Ranskassa. Ja jälkilähetyksenä Norjassa.

Juhannusjunaan voi kuka tahansa ostaa lipun. Käyttämällä koodia "Juhannusjuna" saa makuupaikan noin puoleen hintaan. Katso tarkemmat ohjeet VR:n sivuilta. Ja jollet halua näkyä tv-ohjelmassa niin ohjelmien teko tapahtuu vain kahdessa vaunussa, joihin ei ole pakko mennä.

Matkan aikana junassa kuvataan matkustajia, henkilökuntaa ja kutsuttuja vieraita. Junareitin ulkopuolella seurataan juhannuksen erilaista viettoa: Pirkanmaan perinteinen juhannussauna, laskuvarjohyppääjien juhannus Alavuudella, rockfestivaali Kauhajoella, juhannus merellä Kokkolan edustalla ja eränkävijän juhannus Lapissa. Juhannusjunan junaemäntänä toimii Ella Kanninen ja matkustajia ravintolavaunussa viihdyttää Iiro Rantala.

Juhannusjuna on Ylen ja keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteinen hanke, jonka esikuvia ovat norjalaiset Bergensbanen ja Hurtigruten.  Ohjelmaa tullaan esittämään Suomen, Saksan ja Ranskan lisäksi ainakin Norjassa.