Juhannusjuna - matkalla kohti pohjoista

Rovaniemi! Perille päästiin pari minuuttia etuajassa. Joulupukki hyppäsi junaan Koivun asemalla ja tuli meidän mukana loppumatkan. Asemalla oli paljon porukkaa vastassa ja Marttojen aamiaispöytä. Kiitos kaikille asemapaikkakunnille ja niiden ihmisille! Te olitte meille tekijöille tämän matkan suola ja sokeri.

Kemi. Kemissä oli ehkä absurdein meininki tähän mennessä. Tunne saattoi tosin johtua myös väsymystilasta. Kaikki alkoi naurattamaan eli tapahtuma oli oikein onnistunut!

Oulu. Ylimääräiset unihiekat karisi silmistä Oulussa, kiitos Huutajille! Porukkaa oli muuten hienosti, vaikka kello oli viisi.

Ylivieska. Radio Suomen Päivi Nieminen ja tuottaja Miika Ranne maistelevat paikallista erikoisuutta, punaista heraa. Kiitos myös reiskoista, hyviä olivat!

 

Kokkola. Kokkolaan saavuttaessa kello oli yli kahden, mutta se ei näkynyt väkimäärässä. Mahtavasti porukkaa! Teemu, Tuomas, Sanna ja Anna-Riikka ihmettelivät menoa laiturilla.

Seinäjoki. Pohjanmaan  pääkaupunkiin tultiin komiasti! Ilmavoimien ylilento viuhahti aseman yli juuri samaan aikaan junan kanssa. Ihmisiä oli paljon ja tunnelma katossa! Seuraavalla kerralla vähintään puolen tunnin stoppi Seinäjoelle!

 

Parkano. Parkanosta tuli jo puoli tuntia ennen junan saapumista kuvia huimista autojonoista ja asemalla katseltiin suu auki porukan paljoutta. Ihan mahtava meininki!

 

Tampere. Meininki oli mitä mainioin! Keppihevosia, burleskia ja jopa itse Batman isänsä hartioilla.

 

Riihimäki. Juhannuskoivut ja yrtit saatiin kyytiin!

Tikkurila. Iiro ja Ella juontohommissa.

Helsinki. Tilda-Laura ja Ben ovat valmiina matkaan.

 

75 kommenttia

VOI TULKAA KOLARIIN!!! ELLA ON IHANAN AITO! JA IIROHAN ON OIKEASTAAN SÖPÖ

HÄÄTYY SANOA ETTÄ NYT OLI PARASTA VIIHDETTÄ AIKOIHIN....JA EI NUKUTA PÄTKÄÄKÄÄN! LAPSET;MIEHET;TUTUT JA TURVALLISET NUKKUU....TÄTÄ JAKSAA..KIITOS!!!!! ELLA ON IHANA!

Ensi vuonna sitten iloisen Itä-Suomen kautta. Saadaan paljon lupsakampi lähetys.

Koko ohjelma näyttää pyörivän Ella Kannisen ja Iiro Rantalan ympärillä, vaikka 400 metriä pitkässä junassa saattaisi olla muitakin ihmisiä. YLE ei osannut tehdä tällaistakaan ohjelmaa, vaikkei se olisi mitään yli-inhimillistä. Puheesta ja musiikista olisi voinut tiputtaa 95 % pois.

Miksi näytetiin ns livenä. Oulussakin oli pilvetön ilma, mutta "livenä" nähdään pilvistä, sateista kuvaa, nauhoitettuna

Lähetys on sisällöltään hyvää! Ainakin itse pidän tästä... mutta, radiossa viikolla joku tyyppi mainosti, että kaikkiin mahdollísiin häiriöihin on varauduttu ja kaikki on testattu. Noh, ei ihan kaikea ole vissiin testattu. Ääni ja kuva pätkii milloin sattuu. Ja jos syy on virtapiikki/katko, niin siihenkin on ollut jo tiedossa oleva ratkaisu ennen näitä kisoja. Kun liikutaan raiteilla, ei mitään kovin suuria ylläreitä luulisi tuleva, mutta siitä huolimatta niitä tuntuu tulevan! Täytyy vaan sääliä sitä kaveria joka on vastuussa koko hässäkästä! Tuotantotiimille kiitosta, poislukien se kaveri joka on suunnitellut tämän etukäteen!

Konsepti on kiva. Välillä juonnot onnistuu, välillä ei. YLE-aamutv:stä olisi löytynyt
parempia juontajia, minun mielestäni. Iiro on hyvä!

Ohjelma on ollut niin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava, ettei nukkumaan ole malttanut mennä. Oli löydetty hyvin erilaisia haastateltavia, joita oli mukava kuunnella. Iiro oli loistava, mutta niin oli kyllä Ellakin hyvin asiansa osaava. Tottakai suorassa, nopeatempoisessa ohjelmassa on pakko välillä "luntata" papereista. Hyvä YLE!!

Ehdottomasti paras esiintyjä ohjelmassa oli Oulussa esiintynyt shamaani!

oh. mikä mielenkiintoinen ohjelma. Aivan mahtavaa. Tuli oltua koko yön Tv:n ääressä .Tämä oli oikein
hyvää mainosta pohjoisen matkailuun ja tosi tietoa yöttömästä yöstä.

Aivan mahtava ohjelma, vaikka kuva ja ääni pätki välillä. Ei voisi olla parempaa matkailuohjelmaa suomesta. kiitos YLE. Ja juontajat olen niin ylpeä kummastakin, ihmisläheisiä mukaansatempaavia, ei olisi paremmin voitu valita. kiitos kaikille mahtvasta ohjelmasta..

Junan tulo Roihin missattiin.

Hienoa, että tällainen ohjelma on saatu toteutettua. Kiitokset tekijöille. Olitte suomalaisittain upeita!

Turhaa rahantuhlausta mitättömästä ohjelmasta. Tuskin ulkomaalaisia kiinnosti katsoa puolivuosisataa sitten olleita asioita. Muutenkin pitkäveteinen ohjelma.

marleena kirjoitti:

Turhaa rahantuhlausta mitättömästä ohjelmasta. Tuskin ulkomaalaisia kiinnosti katsoa puolivuosisataa sitten olleita asioita. Muutenkin pitkäveteinen ohjelma.

Eikä edes kokonaan "suora lähetys".

Oulun kaupungin matkailuväki ei ollut yhtään hereillä!
Iänikuiset huutajat, nolo yli-iitä mainostanut shamaani ja yksi kuvaan työntynyt suttura eivät todellakaan olleet mainosta Oululle!

Ylivieskassa osattiin tarjota juhannusjuustoa ja rieskaa juontajille ja junaa vastaantulleille ihmisille. tunnelma oli siellä eri leppoisa!

Rovaniemi oli panostanut kunnolla kesätunnelmaan, mikä antoi ohjelmalle todella ihanan kesäaamuisen lopetuksen!

Kopterikuvat oli parasta siinä ohjelmaosuudessa n. 3 tuntia jonka itse Juhannusjunaohjelmaa katsoin. Lisäksi junan keulakamera oli mielenkiintoinen myös.

Tampereella puolestaan taide oli niin korkeatasoista, ettei sitä tällainen kansalainen oikein ymmärtänyt...

johan oli iliman aikunen ohjelma. eikö yle oikiasti muuhun kykene?

Yritettiin kuunnella radiosta alku ja loppu, mutta niin paljon oli häiriöitä, ettei saanut oikeastaan mitään selvää. Ohjelmaa sinänsä en siis voi kommentoida, mutta tekniikasta iso miinus.

Kiva ohjelma pitkästä aikaa. Ella on pirteä juontaja ja Iiron soittoa ilo kuunnella. Voi kun olisi ensi vuonnakin lähtisin mukaan, jos koiran saa ottaa mukaan. Puoli kahteen jaksoin katsoa, uusinta kiitos!
Ilmakuvat oli tosi mahtavia:). Ihana suomen kesä. Hyvää Juhannusta!

Hei!

Mahtava toteutus. Mahtaako jostain saada videokuvaa, mitä Hämeenlinnassa tapahtui?

Kummallisia marisijoita täälläkin. Ohjelmahan oli aivan loistava. Tottakai tekniikassa on tuollaisella matkalla pieniä vaikeuksia, mitä te oikein marisette. Yleltä loistava suoritus, ja Rantalainen on ihan hillittömaän hyvä ja Ella ihan napakymppi juhannusheila.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi näytetiin ns livenä. Oulussakin oli pilvetön ilma, mutta "livenä" nähdään pilvistä, sateista kuvaa, nauhoitettuna

Olisikohan tekniset ongelmat olleet suurempia kuin mitä on annettu ymmärtää? Useita kertoja siirtyminen nauhoitettuun sisältöön tuntui tapahtuvan suunnittelemattomasti, jopa kesken lauseen. Vaihtoehtoisesti ohjelman ohjaajaksi oli valjastettu satunnaislukugeneraattori.

Eiköhän sitä pitäisi ottaa jo uusiksi ja lähteä kohti Helsinkiä, siitäkin saisi hyvän ohjelman.

Ihana junamatka. Nojatuolimatkailijana pääsin nauttimaan kesämaisemista ja näkemään ihmisiä. Ella on paras tv-esiintyjä aikoihin.

Hienot juontajat, kiitos Ella ja Iiro! Annoitte hyvän kuvan Suomesta ARTEn välityksellä.
Äänitekniikka petti joskus, mutta se on kai luonnollista tällaisissa lähetyksissä.
Suosittelin ystävilleni eri puolilla Eurooppaa seuraamaan, ARTEhan näkyy monissa maissa.
Ilmasta otetut maisemakuvat olivat upeita! Kiitos ja hyvää juhannusta!

Voi turkanen, millaiseen sössötykseen me joudumme rahojamme pulittamaan! Ideahan tässä hommassa oli loistava mutta toteutus amatöörimäistä sössöä. Ihmettelin myös, miksi se flygeeli oli pitänyt ahtaa junaan. Juhannukseen kuuluu HAITARI. Hyviä soittajia olisi löytynyt myös juontamaan.

Mika kirjoitti:

Koko ohjelma näyttää pyörivän Ella Kannisen ja Iiro Rantalan ympärillä, vaikka 400 metriä pitkässä junassa saattaisi olla muitakin ihmisiä. YLE ei osannut tehdä tällaistakaan ohjelmaa, vaikkei se olisi mitään yli-inhimillistä. Puheesta ja musiikista olisi voinut tiputtaa 95 % pois.

Musiikkia liikaa ja tavallinen kansa UNOHDETTIIN jälleen kerran.

Ella, Iiro ja YLE Te teitte SEN, iso Kiitos !
Olkaamme kaikki ylpeitä Suomestamme tänään Suomen lipun päivänä ja aina.

Minä tykkäsin kovasti ohjelmasta. Ihaninta oli katsoa helikopterikuvia kesäisestä Suomesta ja sen maisemista. Omakin talo siellä vilahti ja oli mukavaa huomata olevansa osa ketjua, joka kattaa koko Suomen. ohjelman jutustelu oli rauhallista ja mukavaa, sellaista juuri halusinkin kuunnella enkä mitään vakavaa. Vanhat suomalaiset opetuspätkät oli kivoja, ilmeisesi ylen arkistosta, kun olin osan jo nähnyt. Juontajilla oli iso urakka valvoa koko yö ja vetää ohjelmaa, olisin mielelläni nähnyt koko ohjelman mutta nukahdin. Katsonkin sen netistä pariin kertaan vielä. Erittäin onnistunut, mitäs pienistä katkoista tms. Tunnelmaltaanvuoden paras tositv-ohjelma.

Olisikohan teknisiin ongelmiin ollut osasyynä nämä tekniset tosiasiat vaihtelevien katvealueiden Suomessa...? Juhannus-juna blogista lainaus:

Quote:

Näin aavistuksen vinoja hymyjä – ja niiden alta viriävää innostusta. Periaatteessa mahdotonta: meillä junat kulkevat kapeassa rännissä ja liian kovaa, jotta yhteys satelliittiin säilyisi. Maailmassa on tosin yksi sky-linkkilentokone, jota voi vuokrata. Kustannukset satoja tuhansia, enemmän kuin koko alustava budjettini, unohdetaan siis se.

Sen sijaan päätettiin tutkia VR:n tietoverkon käyttöä apuna suoran signaalin välityksessä ja helikopteriin sijoitettuja gyrostabiloituja pallolähettimiä (opin uuden sanan, meniköhän oikein?).

Juhannusjuna oli Suuri Floppi! Alusta asti ontuen, sekavaa, yhteys pätki peräti Seinäjoelle asti senjälkeen TV kiinni. 23.6.2012 klo.09.00 uutisissa Ylen henkilö kehui niin että yhteys saatiin nopeasti korjattu, ei kyllä pidä paikkaansa. Helikopterikuvaa kyllä oli väsymykseen asti ja pitkästyttävä musiikki säesti. Eikö olisi voitu haastatella ihmisiä läpi junan? Nyt oltiin korkeintaan 2 vaunussa, Iiron vääntelyä, taitava muusikko kylläkin mutta... Entäs Ellan tokaisu kun hän haastatteli Roman Shantzia, yhteys on huono mutta ei se haittaa, kyllä se haittaa. Tosi sekava toteutus ja ne tietoiskut, kyllä nyt ranskalaiset ja saksalaiset ihmettelivät jos nyt edes katsoivat. Ei huomioitu edes junan henkilökuntaa!

Ellahan oli todella sydämellinen laiturikansalle vielä ainakin Kemin asemalla. Jaksoi kätellä mopo- ja traktorimiehet. Junan asemille saapumiset olisi voinut näyttää näyttävämmin. Ihmiset olivat nähneet vaivaa junan vastaanottoon ja monet turhanpäiväiseltä tuntuvat nauhoitukset olisi voinut jättää pois. Oulun jälkeen Kari Väänäsen ja IIron keskustelun aikana kuvattiin helikopterikuvaa. Inhottava humalaiselta kuulostanut sössötys oli pilata koko maiseman katselun. Äänen sai onneksi pois ja onneksi Kemin aseman muutama juoppo pysyivät pois kameran ja mikrofonin alueelta.

Ohjelman perus-idea on hyvä, ja ohjelma oli toimiva. Toivottavasti tästä tulee jokavuotinen perinne.

Paranneltavaakin vielä löytyy:
- Ratakameran suojuksen voisi joka asemalla puhdistaa.
- Tietoliikenneyhteydet paremmiksi ja insertit peliin heti, jos tökkii ... varayhteys kopterin kautta
- Pianon pimputus vähemmälle, pari piisiä riittää.
- Taide saisi olla suuren TV-yleisön suosimaa, eikä marginaalikulttuuria, ja tämä koskee myös asemapaikkakuntien omaa tarjontaa (pianomusiikkia, oopperalaulua, taidetanssia, yms.).
- Historiapätkät voisi korvata vastaavilla nykypäivä-pätkillä, varsinkin kun ohjelmalla on ulkomaisiakin katsojia, jotka eivät tunne edes maan nykyisyyttä.
- Haastateltavaksi myös tavallisia normaaleja kansalaisia, eikä pelkästään erikoisia ihmisiä (kuten nallekarhufanit, hintit, julkkikset).
- Ajoitus sellaiseksi, että aurinko ei laske, eli yön pimeimmällä hetkellä (01:30) ollaan jo napapiirillä.
- Junan esittelyä: kaksikerroksiset vaunut, ohjaamo, konnari käytävällä ja kopissaan, yms.
- Takakamera, joka näyttää myös taakse jäävää asemaa ja rataa, esim. sama silta ensin etukameralla ja sitten takakameralla

Plussaa:
Kopterikuvaa junasta ja maisemista. Katsojamaiden kansalaisia, kuten norjalais-suomalainen tenava ja suomalais-saksalainen julkkis. Ja paljon muuta.

Matias kirjoitti:

Musiikkia liikaa ja tavallinen kansa UNOHDETTIIN jälleen kerran.

Oliskohan tuo ropleemi kuitenkin omassa asenteessa? Hieno ohjelma, jota tämä tavallinen kansalainen katseli mielikseen kunnes silmät luppasi väkisin kiinni. Kyllähän sitä tietenniin aina vikoja löytää jos justiisa niitä katella haluaa...

Tuntuu, että olisimme itse olleet matkalla viime yönä. Suorassa lähetyksen taikaa! Parasta olivat juontajat, musiikki, etukäteen kuvatut pikkutarinat, maisemat (kuvat veturista ja kopterista - niitä olisi saanut olla enemmänkin!!), SÄÄ, arkistopätkät, ohjelmat asemilla. Riehakkaampaakin olisi meno saanut olla! Olisimme odottaneet, että junareitin varrella olisi ollut enemmän kokkoja (kopterikuvissa), enemmän jengiä etelän asemilla, parempi informointi ruudulla junan kulkuun liittyen (grafiikka aika vanhanaikaista..).. Matkaan lähtö Helsingistä oli aika epämääräinen? Kuunkuiskaajien eka veto upea - harmi, että matkan alkuvaiheessa oli ääniongelmia. Junan kutsuvieraat olisivat saaneet olla puhtaasti kulttuurialan porukkaa tai tavallisia juhannuksen viettäjiä ilman erityistä agendaa: la-aamun pikkutunneilla oli turhan poliittista puhetta eduskunnan tekemättäjättämisistä - - JUHANNUSJUNAN EI PITÄNYT OLLA A-STUDIO. :D Toivottavasti YLE tekee vastaavanlaisen ohjelman VIELÄ PAREMMIN Suomen itäisillä radoilla tai sisävesilaivareitillä Saimaalta Kallavedelle!

Kyllä piti laittaa käsi silmien eteen Kokkolan osuudessa, niin pahasti tunsin myötähäpeää heitä kohtaan. Miksi oli päästetty naispuolinen kekkonen vinkumaan moneksi minuutiksi pahvipalmuun? Ja jotain roolileikkejä leikkiviä 1600-luvun asukkaita haastateltiin. Ei herran tähden kiinnostaako suomalaisia tai ulkomaalaisia pahvipalmussa kirkuva kekkonen ja satoja vuosia vanhat asiat?

Ohjelma oli pääosin tylsä, tätä tsutsuti tsutsuti musikkia liikaa ja pelkkii kiskoja kuvassa. Mutta katsoin siksi kun Ella juonsi, kaunis ja tyylikäs nainen.

Helikopterikuvaus oli upeata. Tekniikka toimi varsin kohtuullisesti, pikkuhäiriöt kuuluu ilman muuta asiaan. Likaiset ikkunat ja kameran suojakuvut olikin jo mainittu.
HD-kanavan kuvaa olisi nyt kaivattu.

Sisällön suhteen ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka on mahdollista, että merkityksellinen sisältö voi jäädä tystin puuttumaan jos kerran tekniseen tuotantoon on satsattu näin paljon.

Latteuden multihuipennus oli Väänäsen humalainen sössötys, jota ei kestänyt kuunnella 2 minuuttia kauempaa, ihme että ei saatu poikki ajoissa.
Maakuntien asemien surkeat esitykset sopivat korkeintaan paikallisiin toritapahtumiin. Paikkakuntalaisille iso juttu, mutta muille aiheutti myötähäpeää. Voiko jotain surkeampaa ideaa olla kuin tuoda joku paikallinen Elvis, Mertaranta ja Lauri tähkä kättelemään juontajia pysäytyspaikalle.

Jostain kumman syystä junan tavallsia matkustajia ei juuri haastateltu, mielenkiintosia tarinoita olisi voinut löytää sieltä, kun ei mukana olleilla kulttuurikermalla mitään mieleenjäävää sanottavaa ollut. Junan ohjaamosta ei tiedetty mitään, helikopterikin olisi kiinnostanut. Mielenkiintoista olisi ollut myös saada vilaus VR:n liikenteenohjauksesta. Ohjelma-aikaa kun oli runsaasti.

Itselleni oli todellinen yllätys Parkanon seuduilta alkanut lohduton maisema. Avohakkuuraiskioita joka puolella, kuivattua suota ja taas raiskioita. Miten on mahdollista, että täällä on luvallista tuollainen hävitys.

Ella Kannisen naama on jo joka toisella YLEn ohjelmalla, olisi mukava nähdä muitakin.

YLElle kuitenkin kiitos riskinotosta, helikopterikuvat olivat ainutlaatuisen upeita. Seuraavalla kerralla toivottavasti tuotantotiimissä on mukana joku joka ymmärtää sisällön päälle.

Travelleri kirjoitti:

Itselleni oli todellinen yllätys Parkanon seuduilta alkanut lohduton maisema. Avohakkuuraiskioita joka puolella, kuivattua suota ja taas raiskioita. Miten on mahdollista, että täällä on luvallista tuollainen hävitys.

Turvetta vaan on pakko nostaa että saadaan kaupunkilaisille lämpöä, ja metsiä on pakko kaataa että saadaan siihen kallion yksiöön wc-paperitelineeseen paperia. Nämä alueet nyt vain sattuvat olemaan muutaman sadan kilometrin päässä kehä kolmoselta radan varressa. Ei muuten ole ainoa suoranpätkä suomessa josta on turvetta nostettu ja metsää kaadettu.

Ihana juhannusaaton ohjelma, jäin koukkuun,kun tulin klo22.20 kokolta sisälle ja aloin seurata esiintyjiä,maisemia jne. Monet valittaa,että minkä kuvan eurooppalaiset saavat Suomesta, eiköhän tämä ohjelma ollut meille suomalaisille ensisijaisesti suunnattu. Hyviä tietoiskuja 150vuotiselta VR:n taipaleelta, saunan tärkeydestä,juhannuksen vietosta kautta aikojen. Saattoi kiinnostaa eurooppalaisiakin.
Esiintyjät olivat huippuja:Heikki Salo ja Iiro yhdessä aivan mahtavaa,samoin hanuristityttö ja Iiro ja monet muut. Matkustajia oli moneen lähtöön,mielenkiintoisia tarinoita.
Tunnelma oli rento,kiireetön, eikä säikähdetty,jos tuli yhteyskatkoja jne. Tämä oli aito suora lähetys,aito reality ohjelma,jota olisin halunnut seurata koko yön.
Toivottavasti joskus sama juttu uudestaan ja silloin itäisempää reittiä,niin näämme kaunista järvimaisemaa enemmän. Kaunista oli nytkin,oli upeaa seurata junan kiirivän kiinni auringonlaskussa, harvoin auringonlaskua voi seurata näin kauan.

Hieno idea. Ensi vuonna ehdottomasti juna matkaan pitkin itä rajaa. Ette arvaakkaan mitä kaikkea luvassa. Lieksan asema on jo valmiustilassa ja odottelee juhannusjunaa!

Kun on nähnyt NRK:n ohjelmat Bergen-Oslo rautatiematka ja Hurtigruten laivamatkan, joissa pääpaino oli maisemissa, niin juhannus"juna" oli suuri pettymys.

Kiitoksia, Teema, tästä ohjelmasta. Alkuhässäköiden jälkeen ohjelma alkoi toimia ihan mukavasti.

Ohjelman alkupuolella haastatteluja oli liikaa, jolloin saapumisia eri asemille ei näytetty (tämä korjaantui vasta Tampereen jälkeen). Oli myös harmillista, että alkuvaiheessa Helsinki ja Pasila jäivät kokonaan huomioimatta, kun myöhemmin asemista kerrottiin vanhoilla kuvainserteillä.

Kiitokset hienosta Suomi esittelystä. Katsottiin ohjelmaa iltamyöhään ja aamun saapuminen Rovaniemelle. Hämmästyttävää, miten suomalaiset olivat tapahtuman innoittamina liikkeellä, ikimuistoisessa aattojuhlassa. Paikkakuntien esittelyt ja historiavälähdykset täydensivät lähetystä, eikä aika tullut pitkäksi lähetystä seuratessa. Helikopteri kuvaukset olivat todella upeita, mutta oli mallikin, Suomineito.
Voidaan ylpeänä esitellä Suomea tällaisin välähdyksin. Meillä on kaunis ja puhdas isänmaa, Juhannuksena juhlapuvussaan. Hienoa.

Monet iloiset ja ihastuneetkin kiitokset tästä SUPERURAKASTA kaikille asiassa mukana olleille!!! <3
Yle tietysti on päävastuunkantaja, mutta uskomattoman paljon olivat asemapaikkakunnatkin satsanneet hienoon ohjelmaan! Ja helikopterikuva halki Suomen länsilaidan - upeaa nähdä! Ellaa ja IIroa tuli ihan ikävä kun aamulla erottiin... Levätkää nyt ja olkaa tyytyväisiä tänä huikeaan suoritukseenne! <3

Juha kirjoitti:

Kyllä piti laittaa käsi silmien eteen Kokkolan osuudessa, niin pahasti tunsin myötähäpeää heitä kohtaan. Miksi oli päästetty naispuolinen kekkonen vinkumaan moneksi minuutiksi pahvipalmuun? Ja jotain roolileikkejä leikkiviä 1600-luvun asukkaita haastateltiin. Ei herran tähden kiinnostaako suomalaisia tai ulkomaalaisia pahvipalmussa kirkuva kekkonen ja satoja vuosia vanhat asiat?

Kinosti

Yksi kaikkien aikojen parhaista Yle-ohjelmista. Kopterikuvaus, juontajat, musiikki- ja arkistovalinnat olivat kertakaikkisen loistavia. Erinomaista mainosta Ylelle, VR:lle ja koko Suomelle. Toivottavasti tästä tulee jokavuotinen juhannusperinne. Jos näin onnellisesti kävisi, tulevaisuudessa saataisiin varmaan nähdä huikeaa väliasemaohjelmaa, kun kunnissa ja kaupungeissa havahduttaisiin todella ohjelman tarjoamiin mahdollisuuksiin markkinoida omaa paikkakuntaa. Itselleni tuli kova into päästä mahdollisimman pian pitemmälle junamatkalle kotimaassa.

Täydet kymmenen pistettä ! Pitkästä aika yle yllätti positiivisesti ! Kaiken kruunasti täydellinen sää .

Olipahan täydellinen floppi, fiasko ja pannukakku koko juhannusjuna. Tylsempää ohjelmaa tuskin löytyy Suomen TV-historiasta. Lähes kaikki osiot olivat piinallista katsottavaa. Kaikki oli jotenkin väkinäistä ja venytettyä. Iso summa rahaa upotettiin tälläiseen myötähäpeää synnyttävään "spektaakkeliin".

Sivut

Juhannusjuna

Juhannusjunan taivalsi huikean matkan läpi aurinkoisen Suomen. Matka oli juuri niin unohtumaton, kun osasimme etukäteen odottaa. Suuri kiitos matkustajille, vieraille, asemapaikkakunnille tulleille ihmisille ja katsojille!

Juhannusjuna Areenassa

Junan matkaa kartalla (kuvia)

Facebook

Twitter (#juhannusjuna)

Pysähdysasemat:

Helsinki klo 18.52
Pasila klo 18.57 - 19.00
Tikkurila klo 19.41 - 19.44
Riihimäki klo 20.19 -  20.22
Hämeenlinna klo 20.46 -  20.48
Tampere klo 21.38 -  22.11
Parkano klo 23.05 - 23.08
Seinäjoki klo 00.12 -  00.14
Kokkola klo 02.01 -  02.30
Ylivieska klo 03.38 -  03.40
Oulu klo 05.14 -  05.19
Kemi klo 06.27 - 06.31
Rovaniemi klo 07.50

Juhannusjuna on ainutkertainen matka ja samalla ohjelma tv:ssä, radiossa ja netissä. Sellaista ei tulla tekemään uudelleen. Ohjelma näkyy Suomen lisäksi klo 22.05 alkaen suorana myös Saksassa ja Ranskassa. Ja jälkilähetyksenä Norjassa.

Juhannusjunaan voi kuka tahansa ostaa lipun. Käyttämällä koodia "Juhannusjuna" saa makuupaikan noin puoleen hintaan. Katso tarkemmat ohjeet VR:n sivuilta. Ja jollet halua näkyä tv-ohjelmassa niin ohjelmien teko tapahtuu vain kahdessa vaunussa, joihin ei ole pakko mennä.

Matkan aikana junassa kuvataan matkustajia, henkilökuntaa ja kutsuttuja vieraita. Junareitin ulkopuolella seurataan juhannuksen erilaista viettoa: Pirkanmaan perinteinen juhannussauna, laskuvarjohyppääjien juhannus Alavuudella, rockfestivaali Kauhajoella, juhannus merellä Kokkolan edustalla ja eränkävijän juhannus Lapissa. Juhannusjunan junaemäntänä toimii Ella Kanninen ja matkustajia ravintolavaunussa viihdyttää Iiro Rantala.

Juhannusjuna on Ylen ja keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteinen hanke, jonka esikuvia ovat norjalaiset Bergensbanen ja Hurtigruten.  Ohjelmaa tullaan esittämään Suomen, Saksan ja Ranskan lisäksi ainakin Norjassa.