Seuraa Juhannusjunaa sosiaalisessa mediassa

Juhannusjunan kyytiin pääset myös sosiaalisessa mediassa. Matkalta päivitetään raportteja ja kuvia blogisivulle, Facebookiin ja Twitteriin (#juhannusjuna). Pyrimme kertomaan tapahtumia ja kommelluksia, joita tv-kamerat eivät taltioi. Facebookissa on luvassa myös kisoja ja visoja, joissa voi voittaa huikeit.. tai no, palkintoja (ei, en kerro vielä mitä)!

 


Samalla kun seuraat maailmanlaajuista suoraa streamia Aitiosta, voit chattailla junassa olevien matkustajien ja toimittajien kanssa tai seurata Twitter-feediä. Voit myös vaklata Juhannusjunan sijaintia reaaliajassa, sillä käytössämme on YleX:n Kumikiiturin testaama paikannusohjelma!

Mukana junassa ovat toimittajat Arttu Silvast (@arttusilvast), Tiina Raekallio (@TiinaRaekallio) ja Janne Huttunen (@huttuja). Myös pianistimme Iiro Rantala (@iirorantala) tunnetaan innokkaana twiittaajana ja matkustajien näkökulmaa tuovat mukaan mm. Teemu Leminen ("puksutepsu) ja Tuomas Aivelo (@aivelo).

Tule mukaan ja auta pitämään meidät hereillä vielä Oulun jälkeenkin!

35 kommenttia

Kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että pitäisiköhän sitä jättää omat juhannusperinteet tänä vuonna kokonaan välistä ;)

Hieno ohjelmaidea, josta on varmaan paljon iloa etenkin meille monille kaupunkijuhannuksen viettäjille.

Hyvää matkaa Rovaniemelle Tampereen kautta! :)

Onko sisällöstä mitään saksan-/ranskankielistä selostetta jossain, niin voisimme linkittää tämän hauskan tapahtuman blogimme kautta myös keski-eurooppalaisille lukijoillemme.

ranskaksi (ja kääntyy saksaksi kun painaa kielinäppiä sivun yläreunassa): http://www.arte.tv/fr/6619432.html

Että ihan tuutista juhannusjunaa... Onneksi on kaupallisia kanavia, joita voi katsoa/kuunnella. Tällaista p..... saa siis lupamaksulla!

Osaisiko joku kertoa, miltä kanavalta ja mihin aikaan lähetys näkyy Saksassa?

Toistaiseksi ohjelma on ollut yhtä tyhjän kanssa.

Ohjeman oikeampi nimi näyttäisi olevan juhannushelikopteri.
Miksei kamera ole junan ohjaamossa? Ääni voisi silti olla sama kuin nyt.
Toistaiseksi erittäin TYLSÄÄ!

Miksi te ette haastattele veturikuskia. Olennainen osa koko reissua.

Siellähän näyttääkin olevan kamera junan ohjaamossa. Ohjaajalta kesti melkein tunti näyttää kuvaa ohjaamosta. Ja ihan monta sekuntia ja taas tylsää helikopterikuvaa...

Juna vastaRiihimäellä ja minä kaipaisin jo makuuvaunua, niin on tylsää

- Helsingistä lähtöä ei näytetty
- Pasilan asema jäi myös välistä
- vasta Malmin kohdalta aloimme saada kuvaa myös maisemasta (lähinnä helikopterista)
- Tikkurilasta näimme jo kuvaa asemalta (positiivista)
- ennen Riihimäkeä haastateltiin jostain syystä niin tiiviisti kuntopyörää polkevia (!!!) ihmisiä, että tulo Riihimäelle jäi kokonaan näyttämättä. Tässä vaiheessa myös sekä kuva, että ääni alkoivat pätkiä - jo Riihimäellä. Eikö tätä reittiä ole ennakkoon testattu laitteistojen osalta ("äänipöytä kaatui, ja se piti bootata") :)))
- kuvaa veturista on nähty n. 10 sekuntia, vaikka se on koko ohjelman ehdoton kohokohta. Miksi väliin on sotkettu vanhoja dokumentteja? Eikö niille olisi voitu tehdä oma ohjelmansa?

Mielenkiintoinen ohjelma, mutta miksi kerrottiin ohjelman alussa että Helsinki tyhjenee. Menkää katsomaan Seurasaareen kansanpaljoutta ja kaupungin iltaelämää, tai Paville lavatansseihin. Kyllä Helsingissä ihmisiä on juhannuksenakin. Huonoa ja väärää kuvaa annetaan ulkomaalaisille.Korjatkaa asia!!!
Hyvää Juhannusta ja junamatkaa!

Tämä ohjelma on VR:n mainoskampanja kyseisen firman viimeaikaisten kevät/kesä/syksy/talvi liikenneongelmien killotukseen. Annetaan ymmärtää, että Suomessa junaliikenne toimisi hyvin. Näin ei tosiasiassa ole! Toivotaan, että edes tämä juna pysyy kutakuinkin aikataulussa ja raiteilla. Muut junathan voivat odottaa sillä aikaa kun tämä TV-juna puuskuttaa.
Kaikkea hyvää toivoen - ja Iirohan on iiiiiihanaaaaaa :-)

T: Päivi Tixin lähettyviltä

Nyt ollaan Hämeenlinnassa. Olisi TV-katsojana sekin asia hyvä tietää. Voi, että ottaa päähän ihan YLE:n puolesta. Saksa ja Ranska on ihan kartalla NYT.

Vantaa ei junassa kirjoitti:

Nyt ollaan Hämeenlinnassa. Olisi TV-katsojana sekin asia hyvä tietää. Voi, että ottaa päähän ihan YLE:n puolesta. Saksa ja Ranska on ihan kartalla NYT.

Ai niin, GPS-paikannus on jo keksitty, jos ei VR:llä niin YLEssä löytyy varmaan yksi. Asian voisi linkittää ruutuun. Ainakin kaikille ranskalaisille ja myös ehkä saksalaisille.

Finlandiat särähti pahasti korvaan! Äänimiehillä on haasteellinen työ, mutta volyymeja alemmas, kiitos. Millä asemalla Hinthaaran alakoulun nokkahuiluorkesteri soittaa Elämää juoksuhaudoissa? :D

Kuusimaa jari kirjoitti:

Miksi te ette haastattele veturikuskia. Olennainen osa koko reissua.

Olisiko kuskilla parempaakin tekemistä? Toisaalta olisi mielenkiintoista kuulla junankuljettajan työvuoron pituudesta.

Konduktöörin haastattelun kyllä vielä ymmärtäisi.

Taitaa olla kyseessä eräs pisimmistä ellei pisin yhtäkestoisista tv-ohjelmista jota olen alkanut ikinä katsomaan...

Aivan käsittämätöntä perseilyä tämä Juhannusjuna. Kuva tahdistuu miten sattuu ja yhteys pätkii. Käsikirjoitusta ei ole eikä näemmä ohjaajaakaan.

Huikeaa Yle, huikeaa.

Kiitän suuresti Iiro Rantalaa sävellyksestä Pekka Pohjola. Pohjola oli yksi nuoruuteni suurista
idoleista. Hänen taitonsa ja sielukkuutensa tulivat loistavasti esille sekä Rantalan sävellyksessä
että esityksessä. Aidot tunteet vyöryivät esille sävellyksen aikana saaden kyyneleet valumaan
nuoruuden aikoja kaivatessa. Kiitos!

Toki tämä TV-junamatka luo jonkinmoista Suomi-kuvaa, mutta on eri asia onko se totuudenmukaista.
Mitähän mahtavat ranskalaiset ja saksalaiset saada irti matkasta - en ole vaivautunut avaamaan kansainvälisiä sivuja. Toivottavasti heille tulkataan ja selostetaan matkan varren tapahtumia ja suomalaisia 'omituisuuksia.'

Vantaa ei junassa kirjoitti:
Vantaa ei junassa kirjoitti:

Nyt ollaan Hämeenlinnassa. Olisi TV-katsojana sekin asia hyvä tietää. Voi, että ottaa päähän ihan YLE:n puolesta. Saksa ja Ranska on ihan kartalla NYT.

Ai niin, GPS-paikannus on jo keksitty, jos ei VR:llä niin YLEssä löytyy varmaan yksi. Asian voisi linkittää ruutuun. Ainakin kaikille ranskalaisille ja myös ehkä saksalaisille.

Eiköhän se veturinkuljettaja vaihdu matkan varrella, toivottavasti - ihan matkustajien turvallisuuden takia :-)

Kimmo Tampereela kirjoitti:
Kuusimaa jari kirjoitti:

Miksi te ette haastattele veturikuskia. Olennainen osa koko reissua.

Olisiko kuskilla parempaakin tekemistä? Toisaalta olisi mielenkiintoista kuulla junankuljettajan työvuoron pituudesta.

Konduktöörin haastattelun kyllä vielä ymmärtäisi.

Taitaa olla kyseessä eräs pisimmistä ellei pisin yhtäkestoisista tv-ohjelmista jota olen alkanut ikinä katsomaan...

Iiro on tämän junamatkan pelastus :-)

Nuoruusmuistoja kirjoitti:

Kiitän suuresti Iiro Rantalaa sävellyksestä Pekka Pohjola. Pohjola oli yksi nuoruuteni suurista
idoleista. Hänen taitonsa ja sielukkuutensa tulivat loistavasti esille sekä Rantalan sävellyksessä
että esityksessä. Aidot tunteet vyöryivät esille sävellyksen aikana saaden kyyneleet valumaan
nuoruuden aikoja kaivatessa. Kiitos!

Meno paranee pohjoista kohti mentäessä! Kansantanhut on niin cool juttu nykyään. PARKANOLLA OLI OIKEA JUHANNUSMEININKI! WOW!!!

Mopsin omistajalle terkkuja,että onko ne valjaat tullu laitettua väärinpäin? Synnyinkaupunkiini Seinäjoelle terkkuja,sinnehän kohta juna saapunkin :D Hyvää Juhannusta kaikille!

ohjaajalle pikkukiitos jotta vähän tasotteli, ei toi iikka hullumpi pienonhakkaaja oo melkee kirvesmies juu.. mut toi jotta kun tässä kolleekana niinkus jotta ei sitä ittellee oikkee kannata soitella ku see on toi yleisö, posetiivine palaute on melkee parempi ku nekatiivinepositiivari see jätkä piuhanpääs soitteli kyl paremmi ku huomioitteepi sen yleisön niinkus enstex jooko ja kansa eiku hymyääpi sano entine konnari vai oliksee see konnari kukalie muttei sitä tartte kokkookokokkookookooko, kokookkokkooko? kookokkkokooko... ettäja joo

Ihan hävettää, että tällainen lähetys lähtee maailmalle ja vielä Artelle! Audio on ihan sekaisin ja ohjaajalla homma joko karannut lapasesta tai lapaset kadoksissa. Tosi mielenkiintoista kuunnella mitään sanomatonta taustamusaa ja katsoa, kun juna kulkee raiteilla... Vanhat dokumenttiklipit ovat kivoja. Iiro on loistava!

Kappas - juna pysähtyi ilmeisesti Kauhavalla, mutta asiasta ei mainittu sanallakaan. Korjatkaa, jos olen väärässä(?)

3 tyttöä aikovat olla muhos-oulu välillä raiteen varrella terveisiä lähettämässä jos pysyvät hereillä..:)

Ihan mahtava ohjelma, ja mainiot Ella ja Iiro. Katselin Ranskassa ja iloitsin Suomesta! Miten hieno maa ja ihmiset meillä onkaan!

Hieno idea. Ehkä liian pienillä resursseilla ja ilman ohjaajaa toteutettu? Suomea yhä esitellään virsukulttuurin tyyssijana. Arkistosta on tietenkin helppo kaivaa pätkiä, etenkin kun otetaan vain yhden hakusanan kohdalla kaikki mahdollinen, kuten sauna 1960-luvulta. Näin design capital -vuonna olisi Tampereen kohdalla voinut esitellä muutaman asuntomessujen modernin saunankin ja muutenkin pätkiä nykypäivästä. Erityisesti harmitti kun jossain Kokkolan korkeudella ei kerrottu taitavan hanuristitytön nimeä. Tangokuningattaren esitystä ei juurikaan näytetty vaan kamera harhaili ties missä, yleensäkin äänentoisto tökki. Lauri Tähkän roolia en ymmärtänyt vaikka varmaan hänet oli etukäteen kutsuttu paikalle, eikä sen paikkakunnan esillä olleiden ihmisten puheesta oikein saanut selvää. Lisäksi vielä olisi ollut hyvä jos taustamusiikkina soitettujen kappaleitten tekijät olisi aina esitelty tekstinä varsinkin jos sama musiikki kuului Suomen ulkopuolellakin. Olisi myös voinut olla lyhyt tietopaketti kustakin pysähdyspaikkakunnasta kun oli matkailuihmisiäkin kutsuttu paikalle . itse olisin halunnut myös kuulla saksan- ja ranskankielisten toimittajien esittelyt jne.. Kiva idea, mutta koordinointi puuttui. Ella ja Iiro olivat ok. Harmitti vähän kun olin ennättänyt mainostaa ohjelmaa ranskalaisystäville, toisaalta varmaan jos katsoivat, nukahtivat jo aika alkuvaiheessa. Helikopterikamera oli mielenkiintoinen. Kiva olisi nähdä tällainen upea idea ensi juhannuksenakin, mutta paremmin valmisteltuna, yleiskoordinaattori huolehtimassa kokonaisuudesta.

"Pyrimme kertomaan tapahtumia ja kommelluksia, joita tv-kamerat eivät taltioi. " hahahaaaa.....! Itse seurasin lähetystä ulkomailta käsin Artella. Siis hyvin haasteellinen 13 tunnin suora tietenkin, mutta lopputulos oli kyllä mahdollisimman surkea, Eikä pelkästään kommellusten takia vaan koko suunnittelu ja etenkin ideointi on kyllä mennyt niin pieleen kuin vain voi. Hyvin kaottista. Kun kerran päähenkilönä on liikkuva juna, niin yhdyn mielipiteisiin että junakuviin olisi pitänyt mennä ohjaamon/kuljettajan kautta ja myös näyttää kuvaa suoraan edestä, siis junaan päin kuvattuna saavutessa asemille. Arkistokuvathan ovat hauskoja, mutta eivät ne avaudu siinä muodossa (selostajanääni on niin tärkeä siinä välittmään tunnelmaa mutta se ei taas välity tulkattuna). Ekat oikeat live-kuvat (vaikka tosin mun ruudussa luki koko ajan live) olivat mykkiä ja muistaakeni myös asemalta kuvatut olivat ilman ääntä. Helikopterikuvat varsin tylsää katsottavaa, koska sellainen maisemakuva ei jaksa pitkään yllättää ja siinäkin pitäisi tehdä välillä tiukempaa ja lähempää kuvaa ja vaikka vaihtaa kopterin sijaintia jotta juna saataisiin kuvaan edestä! Kantaratahan ei kulje mitenkään kaikkein kauneimpien maisemien läpi meillä muutenkaan mutta ratapenkereet ja asemalaiturit ovat kyllä tylsintä katsottavaa mitä löytyy. Ja sitten se hemmetin juna aina sivusta kuvattuna tai etäältä. Liikennettä on muutenkin haastava kuvata mutta ei sitä tee ilman tiukkoja lähikuvia! Asemillakin oli yhtä kaottista, kun mentiin yhdellä kameralla. Harmillista sinänsä että ilmat on mitkä on, mutta tuulipuvuissaanhan kansa yleensä meillä edustaakin. Tosin se varmasti pistää ulkolaisia katsojia silmään. Minua ärsytti myös junan sisältä kuvatut nauhoitetut insertit, koska ilmeisesti ravintolavaunusta kuvattu matsku oli nauhoitettu eikä ihan tiennyt että mikä on oikeasti suorana ja mikä ei. Vaunu on sinänsä liian kapea ja matala jotta siitä saisi studiolaatuista kuvaa, eikä valoituskaan onnistunut. Eikö sitä voitu ennakoida? Kaikkein tylsimmät oli vielä Kannisen haastattelut; olisi tehnyt ne spontaanisti pystymikillä jotta ei olisi tarvinnut kinnittää mikkejä. En jaksanut seurata kuin vähän matkaan ennen Kokkolaa, mutta ihmetytti että ei ollut tajuttu kuinka hirvittävän tylsää on katsella kaksi vieritysten istuvaa ihmistä juttelemassa puuta heinää vakavin ilmein. Jos Kanninen olisi vain haastatellut ihmisiä seisten, istuinten yli nojaten, lapsia lastenvaunussa, makuuvaunuissa jne niin olisi välittynyt ihan eri matskua. Ja olisi seurannut konduktöörin työntekoa ja puhuttanut kuljettajaa. Varsinkin lapsia olisin kaivannut lisää kuvaan ja ääneen. Ravintolavaunun esiintyjistä hanurinsoittaja oli ehdottomasti paras, mutta ammattiesiintyiä ja laulajia olisin kaivannut siihen muutenkin taustalle, sillä niitä äijiä kaljatuopit kädessä ei olisi jaksanut katsella. Eikö siihen saatu edes ikkunaa auki kun tuntuivat niin kärsivän? Mutta etenkin siinä oli ongelmana että kuvaan ei saatu tarpeeksi syvyyttä, eikä oikein välittynyt katsojalle että mihin asti oltiin edetty. Taustamusiikki kopterikuvien aikana oli kuin jonkin kauppakeskuksen ääninauhasta, eli aivan surkea ja 13 tunnin ajan! Jos edes olisi saanut oikean kartan tuon hemmetin vinjetin sijaan. Kaikenkaikkiaan telkkaria surkeimmillaan.

Upea ohjelma, jatkakaa :) Kaikkia ei voi aina miellyttää. Aina voi vaihtaa kanavaa, jos ei kiinnosta. Ohjaajia tuntuu Suomesta löytyvän ;)

Olipa ihana seurata sitä junan kulkua,vielä entisenä Kemiläisenä.Ja myös Rovaniemellä asuneena.Ja näyttää suomen yötöntä yötö ja vihreyttä.Ja kiva kuunnella Kemin murretta radiosta kuunnellessa.Tuli mieleen kun pikkutyttönä mentiin Lautiosaaren asemalta Rovaniemelle ja se kohokohta oli kun pysähdyttiin Koivun asemalla ja saatiin lapin juustoleipää,joka narisi niin mukavasti suussa.Ja varsinkin kun se näkyi.muuallakin kuin Suomessa se YÖTÖN YÖ,JA VIHREYS:Itse kun olen asunut Mallorcalla aikoinaan lähes 9vuotta.Ja nykyisin talvet Las Palmasissa.

Partamooses kirjoitti:

Kappas - juna pysähtyi ilmeisesti Kauhavalla, mutta asiasta ei mainittu sanallakaan. Korjatkaa, jos olen väärässä(?)

Joo, kyllä pysähtyi Kauhavalla muutamaksi minuutiksi. Terveisin laiturilla Siperianhuskyn kanssa.

Juhannusjuna

Juhannusjunan taivalsi huikean matkan läpi aurinkoisen Suomen. Matka oli juuri niin unohtumaton, kun osasimme etukäteen odottaa. Suuri kiitos matkustajille, vieraille, asemapaikkakunnille tulleille ihmisille ja katsojille!

Juhannusjuna Areenassa

Junan matkaa kartalla (kuvia)

Facebook

Twitter (#juhannusjuna)

Pysähdysasemat:

Helsinki klo 18.52
Pasila klo 18.57 - 19.00
Tikkurila klo 19.41 - 19.44
Riihimäki klo 20.19 -  20.22
Hämeenlinna klo 20.46 -  20.48
Tampere klo 21.38 -  22.11
Parkano klo 23.05 - 23.08
Seinäjoki klo 00.12 -  00.14
Kokkola klo 02.01 -  02.30
Ylivieska klo 03.38 -  03.40
Oulu klo 05.14 -  05.19
Kemi klo 06.27 - 06.31
Rovaniemi klo 07.50

Juhannusjuna on ainutkertainen matka ja samalla ohjelma tv:ssä, radiossa ja netissä. Sellaista ei tulla tekemään uudelleen. Ohjelma näkyy Suomen lisäksi klo 22.05 alkaen suorana myös Saksassa ja Ranskassa. Ja jälkilähetyksenä Norjassa.

Juhannusjunaan voi kuka tahansa ostaa lipun. Käyttämällä koodia "Juhannusjuna" saa makuupaikan noin puoleen hintaan. Katso tarkemmat ohjeet VR:n sivuilta. Ja jollet halua näkyä tv-ohjelmassa niin ohjelmien teko tapahtuu vain kahdessa vaunussa, joihin ei ole pakko mennä.

Matkan aikana junassa kuvataan matkustajia, henkilökuntaa ja kutsuttuja vieraita. Junareitin ulkopuolella seurataan juhannuksen erilaista viettoa: Pirkanmaan perinteinen juhannussauna, laskuvarjohyppääjien juhannus Alavuudella, rockfestivaali Kauhajoella, juhannus merellä Kokkolan edustalla ja eränkävijän juhannus Lapissa. Juhannusjunan junaemäntänä toimii Ella Kanninen ja matkustajia ravintolavaunussa viihdyttää Iiro Rantala.

Juhannusjuna on Ylen ja keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteinen hanke, jonka esikuvia ovat norjalaiset Bergensbanen ja Hurtigruten.  Ohjelmaa tullaan esittämään Suomen, Saksan ja Ranskan lisäksi ainakin Norjassa.