Skip navigation.
Home

Blogit

Suuret on ruudut, sano lasimestari

Kesällä moni meistä ehtii taas pelaamaan korttia. Korttia pelaamalla tapetaan aikaa seurassa kaikissa yhteiskuntaluokissa ja lähes kaikkialla maailmassa. Korttipöydässä ihmiset, jotka tavallisesti puhuvat toisilleen aivan normaalisti, alkavat horista akoista, kurkoista, jekeistä, tavallisesti niin rauhanomaiset ihmiset alkavat lyödä ja tehdä töitä keskellä lomaa. Kortteihin liittyvän slangisanaston lisäksi hommaan kuuluu kommentoida kaikkia toimia jollain kortteihin liittyvällä sanomuksella. Kun lyödään pöytään ruutukortti, kuuluu sanoa vaikkapa että suuret on ruudut sano lasimestari. Kun pöytään taas lyödään kuningatarpari, on kohteliasta kommentoida vaikka että naiset ensin vaikka heikoille jäille. Kaiken kaikkiaan korttipelaajilla on aivan oma kielensä.

Kaikki sanaleikkien ystävät osaavat varmasti arvostaa sitä tietoa, että pelikortit todennäköisesti keksittiin Kiinassa paperin keksimisen jälkeen jo ennen vuotta tuhat ja ne tulivat Eurooppaan ristiretkien eivätkä herttaretkien mukana. Vähemmän sanaleikin makua on siinä todempana pidetyssä teoriassa, että eräs saraseeni olisi esitellyt korttipelit eurooppalaisille 1300-luvun alkuvuosina. Ilmeisesti kortit saapuivat Kiinasta Eurooppaan Intian ja arabialaisen maailman kautta.

Joka tapauksessa kortin pelaaminen kiellettiin Firenzessä lailla jo vuonna 1376. Kun muistamme parin vuoden takaisen suomalaisen oikeusistuimen kiistelyn siitä, onko pokerin pelaaminen taitoa vai tuuria vaativa peli, voimme vain ihmetellä, miten harrastus voikaan olla alituisesti oikeuslaitoksen hampaissa. Ilmeisesti uhkapeli on ollut alusta pitäen korttien yksi olennainen käyttötapa.

Kiinnostavaa on se, että meidän yleismaailmallisina pitämämme pelikortit ovat itse asiassa jokseenkin paikalliset. Meille tutut maat pata, hertta, ruutu ja risti ovat ranskalainen keksintö ja ne levisivät 1400-luvun lopulla Englantiin ja pian tätä kautta Yhdysvaltoihin. Maathan symboloivat sääty-yhteiskunnan säätyjä: pata sotilaita, hertta kirkkoa, risti maanviljelyä ja ruutu kauppiaita. Perinteisessä saksalaisessa pakassa maat ovat aivan toisenlaiset: lehdet, sydämet, tammenterhot ja kellot. Ja muitakin korttipakkoja Euroopassa käytetään yhä.

Myöskään korttipakan hovi ei aina ole ollut meidän tuntemamme kuningas, kuningatar ja sotilas. Alunperin kuningattaren sijalla oli ritari, joka myöhemmin sai antaa tilaa naiskauneudelle. Ranskan vallankumous syrjäytti aateliset myös korteista, mutta Napoleonin aika taas palautti ne takaisin. Korttipakka on toiminut raamattuna ja historiankirjana jo varhain. Pakan kuninkailla on nimittäin esikuvansa: patakuningas on kuningas Daavid, herttakuningas Kaarle Suuri, ruutukuningas Julius Caesar ja ristikuningas Aleksanteri Suuri. Kuningattarilla ja jätkillä on myös esikuvansa, mutta ne ovat hiukan hämärämmät.

Itse korttipelien historia on osittain vahvan hämärän peitossa. Samoilla korteilla voi pelata kymmeniä pelejä ja pelit omine termeineen ja kielineen siirtyvät perheenjäseneltä ja pelikaverilta toiselle suullisena perinteenä. Niinpä jopa suomalainen korttipeliperinne on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta täysin kirjoittamatta. E.N. Maalarin Uusi täydellinen skruuvipelin ohjekirja vuodelta 1944 kertoo poikkeuksellisen elävästi maassamme 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vallinneesta skruuvin pelaamisen laajuudesta, mutta muuten korttipelikirjallisuus on lähinnä sääntökokoelmia. Niinpä vastikään mainion korttikirjan Tarotista texas hold´emiin kirjoittanut Mikko Saari tuskittelee, että esimerkiksi Suomen kansallispeliksi kutsutun marjapussin juuret ovat tuntemattomat. Samoin on laita ristikontran, eikä pohjoisen tukkijätkien tuppipelistäkään tiedetä muuta kuin että se on sukua norjalaiselle vistille, joka taas levisi siirtolaisten mukana Amerikkaan, jossa siitä tuli Minnesotavisti, jota taas suomalaiset metsäherrat pelasivat sillä aikaa kun jätkät pelasivat tuppea.

Viime vuosien kortti-innostuksen kohteena on amerikkalainen pokerin johdannainen texas hold´em. Sitä pelataan paitsi kodeissa, kasinoilla ja kapakoissa myös internetissä. Suomeen on tämän uuden korttiboomin aikana muodostunut jopa jonkinsorttinen ammattipelaajien joukko. Aki Pyysing on yksi heistä ja hän on kirjoittanut myös Pokerin käsikirjan. Niinpä hän on varmasti oikea mies vastaamaan, mitä pokeripöydissä puhutaan.

Pasi Heikura
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Hesalaiset ovat leuhkoja

Ennen vanhaan oli niin helppoa. Jos auton rekisterinumero alkoi A:lla tai B:llä, oli ratissa tietysti härski helsinkiläinen. Pääkaupungin asukkaita saa vapaasti haukkua. Stadin kansahan ON itseään täynnä. Siellä kopistellaan tärkeä ilme naamalla katuja pitkin. Eikä hyväksytä muun Suomen ihmisiä joukkoon.
Pirjo Maijala Rovaniemeltä kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalle alkukesästä: "Helsinki on ikävä, likainen, ruma kaupunki, jonka asukkaat ovat etupäässä välinpitämättömiä ja tylyjä."
Syntyperäisenä helsinkiläisenä rohkenen olla eri mieltä. Entä te? Kommenttikenttä on teidän!

Ahti suo antejaan

Suomessa on paljon vesistöjä ja niinpä useimmilla meistä on ainakin hiukan kokemuksia vapaa-ajan kalastamisesta. Vaikka eri kalalajien liikakalastus, vesien saastuminen ynnä muut harmilliset syyt ovat tekemässä kalastamisesta Suomen vesillä tuottamattoman ammatin, vapaa-ajan kalastus eli urheilukalastus tai virkistyskalastus on yhä suositumpi harrastus. Onkiminen jokamiehen oikeus ja monen kesään kuuluu mökkeilyn ohessa virvelöinti laiturin nokassa, jollei jopa katiskan kokeminen ja verkkokalastus.

Harva enää kuitenkaan tietää, että turo on muutakin kuin pukutehdas: pieni havupuu, jonka kalakannasta huolehtiva kalamies sujauttaa talvella jään alle veteen sopivaan paikkaan ahvenille kutupaikaksi. Eikä monikaan enää käytä rysää muuhun kuin rysän päältä kiinni jäämiseen noin niin kuin kuvaannollisessa mielessä.

Nykyajan kalamies tietää paremmin, mitä tarkoittaa jerk bait –kalastus, osaa käyttää plaanereita ja osaa sanoa suorat sanat catch and release –ideologiasta. Niille kuulijoille, jotka eivät ole nykyajan kalamiehiä tulkattakoon, että jerk bait eli jerkki-kalastus on viime vuosina yleistynyt vaappukalastuksen muoto, plaanerilla saa vetokalastuksessa uistimen kulkemaan veneen sivulla ja catch and release eli suomeksi pyydystä ja vapauta on englantilaisten onkimiesten sata vuotta sitten aloittama tapa suojella paljon kalastettujen jokien kaloja ja samalla jatkaa kalastusharrastusta.

Vaikka kalastus muuntuu ja uudistuu, kalamiesten jutuilla on kuitenkin oma maineensa, joka pysyy. Saaliskalojen pituutta kuvailtaessa kädet eivät mukamas aina riitä, puntarien koneistot paukkuvat ja se karkuun päässyt kala olisi hämmästyttänyt biologian laitoksen dosenttiakin. Ennakkoluuloilla on syynsä, mutta toisaalta kalamiesten juttujen takana on yhteinen elämänasenne, olivat he sitten tusinan vavan intohimouistelijoita tai sunnuntaionkijoita: teit mitä tahansa, et välttämättä saa kalaa ja silti reissun täytyy olla onnistunut. Saaliin saamisen sattumanvaraisuutta voi pienentää opiskelemalla kalojen elämäntapoja, vesistön olemusta ja oikeilla välineillä, mutta siltikään kalan nappaaminen ei ole sataprosenttisen varmaa. Ja silti kalamies kerta toisensa jälkeen lähtee kyhjöttämään vesistön äärelle.

Kesän kalamiesten kannattaa ottaa lukemistoksi kaksi kirjaa. Jyrki Jahnukaisen ja Veikko Rinteen vastailmestynyt Kalastuksen pikkujättiläinen on painavampi vonkale kuin monen virvelöijän koko kesän saalis. Tuhti tietoteos selvittää innostuneesti kaiken kuviteltavissa olevan modernista kalastamisesta. Se selvittää perinpohjaisesti lainsäädännön, kalapaikat ja sen miten solmitaan silakkalitka.

Toinen kirja antaa perspektiiviä virkistyskalastuksen juurille. Izaak Waltonin Oivallinen onkimies ilmestyi ensimmäisen kerran Englannissa vuonna 1653. Kirjassa Onkimies selvittää kävelyretkellä Linnustajalle ja Metsästäjälle kaiken, mitä tietää onkimisesta ja se ei ole vähän. Onkimies tietää mm. että huhtikuussa, jos ilma on pimeä tai hiukan tuulinen tai pilvinen, on parasta onkia karvamadon näköisellä toukalla. Tietosisällön seurana on runsaasti aina antiikista ja Raamatusta periytyviä näkökulmia kalastamisen jaloon taitoon sekä perussanomaa täsmentäviä runoja.

Kiroilla / seurassa / kielletty. / Hillitty / arvokkuus / hiljaisuus / niin saalis varma on, runoilee Walton.

Onko kalamiesten oma kieli yritys ymmärtää amerikkalaisia kalastustarvikeluetteloita vai kalojen elämää ja elinympäristöä? Kalamiehen pikkujättiläisen toinen kirjoittaja, toimittaja Jyrki Jahnukainen saattaa osata vastata.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Katkeruutta kalkista

|

Mitä vähemmän tunnemme menneisyyttä, sitä piittaamattomammin suhtaudumme sen merkitykseen meidän elämäämme. Toisaalta hieno asia on se, että mitä huonommin tunnemme menneisyyden, sen enemmän meillä on uutta opittavaa historiasta. Tällä kertaa uusia tuulahduksia historiasta välittää meille vanha ystävämme VPK. Hän kirjoittaa meille näin:

Pitkän linjan pilkunviilaajana tunnen aina vereni kuumemmaksi, kun kirjoittaja, joka muuten yrittää käydä sivistyneestä, yrittää juottaa jollekulle "karvasta kalkkia".

Hiljattain samaa ainetta tarjosi Helsingin Sanomien taloustoimittaja Juhana
Rossi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajalle Ben Bernankelle "Näkökulma" -kolumnissaan otsikolla "Ben juo katkeran kalkin loppuun asti", kas näin:

Todennäköisesti Bernanke juo koronalennuksen katkeran kalkin viimeistä
pisaraa myöten ja toivoo, että inflaatio pysyy aisoissa.

Mitenkähän tuo mahtaa onnistua. Saattaa olla, että "kalkki" tarttuu kurkkuun jo ennen viimeistä pisaraa. "Katkeralla kalkilla" kun ei tarkoiteta mitään litkua vaan astiaa, esimerkiksi maljaa tai -pikaria, kreikaksi khalkos, latinaksi calix, esimerkiksi sellaista, mistä Sokrates otti myrkkynsä. Hän tyhjensi katkeran kalkin, ei juonut kalkkia.

Näin voi sivistynyt taloustoimittajakin aina nauttia lisäsivistyksen ilahduttavasta eliksiiristä! Rangaistukseksi fraasirikostuomioistuimemme määrää talousskribenttimme viettämään joka viikko kalkkipäivää ja tyhjentämään tällöin koko kalkkipussin!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Lippurunoutta

|

Kesäisten harrastusten parissa voi joskus yllättää luovuuden puuska. Esimerkiksi purjehtiminen tarjoaa nykyajan sisäihmiselle runsaasti uusia virikkeitä. Yksi kiehtova vesillä liikkumisen ulottuvuus laajakaistoihin tottuneelle on viestitys viestilippujen avulla.

Tiedättehän ne kansainväliset signaaliliput, joilla on paitsi oma aakkos-merkityksensä, myös oma erityinen viesti muille vesillä liikkujille. Esimerkiksi A-lippu tarkoittaa myös, että sukeltaja vedessä. Lippujen merkityksiä lukiessa voi vain ihailla, miten suurin osa merkittävistä laivasta laivaan –viesteistä on saatu kiteytettyä pariinkymmeneen lippuun.

Lipuilla voi laatia myös modernia runoutta. Esimerkiksi Urpo voi lukea lipuista nimensä tarkoittavan seuraavaa tiheätunnelmaista runoa:

Olette menossa kohti vaaraa.
Risto,
pyydykseni ovat tarttuneet esteeseen.
Mies yli laidan.

Runoilun keskellä kannattaa muistaa, että mastoon lippuja ei kannata mielivaltaisesti nostella, ettei tule aiheutettua paniikkia muissa veneilijöissä vaikkapa lipulla J, jonka merkitys on: pysytelkää etäällä: aluksella on tulipalo, ja lastina on vaarallisia aineita.

Ja muistutetaan vielä kaikkia juhlintaan valmistautuvia veneilijöitä, että juhlaliputuksessa liput eivät ole sikin sokin vaan järjestyksessä: A, B, C, 1, D, E, F, 2, G, H, I, 3, J, K, L, 4, M, N, O, 5, P, Q, R, 6, S, U, V, 7, W, Y, Z, 8, 1. korvausviiri, 2. Korvausviiri ja 3.korvausviiri. Lippuja T ja X ei tietenkään käytetä, koska ne muistuttavat liikaa Ranskan ja Suomen kansallislippuja.
- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Muutakin on ongittu kuin onnea

|

Kalat, nuo vesielementin iloiset vipeltäjät, ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Tärkein kiehtovuuden taso on koskenut kalojen pyydystämistä ravinnoksi. Sitä ihminen on tehnyt jo kymmenien tuhansien vuosien ajan ja onpa vanhasta Suomesta, Antreasta, löytynyt maailman vanhin, 10 tuhatta vuotta vanha kalaverkko.

Jokaisella kalastusmenetelmällä on oma kannattajakuntansa. Verkolla ja katiskalla saaliit ovat suuremmat, virvelöinti on helppo ja toiminnallinen tapa yrittää saada saalista, perhokalastuksessa heittäminen kosken rannalla taas yhdistyy perhojen sitomiseen ja koko harrastuksen esteettiseen kauneuteen.

Onkiminen on se yksinkertaisin tapa kalastaa. Siitä yleensä aletaan harrastus, ja se kuuluu jokamiehen oikeuksien piiriin. Onkimista usein hiukan väheksytään, mutta toisaalta onkimisessa, punaisen kohon hypnoottisessa tuijotuksessa kalastaminen kohoaa aivan omille filosofisille tasoilleen.

Tämän oli oivaltanut jo 1600-luvulla elänyt Izaak Walton, joka kirjassaan Oivallinen onkimies analysoi ongen olemusta näin:

Onkemme on kuin raha, joka tuottaa korkoa meidän huvitellessamme.

No huhhuh. Tätäpä ajayusjärkälettä kelpaa pohtia poukamassa ongella ennen kuin ahven nappaa, kun vielä on aikaa pohtia kaiken maailman asioita.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Rytmipojista Mokomaan

Yksi Suomen merkittävimmistä rockfestivaaleista, Seinäjoen Provinssirock järjestetään tänä vuonna kolmannenkymmenennen kerran. Kun pohjanmaalainen rockjuhla aikoinaan perustettiin, rokkielämä oli juuri kokenut punkin myötä suurimman vallankumouksensa pitkään aikaan. Kulttuurimme ei vielä ollut rockin rämpytyksen kyllästämä; rokki ei raikunut ravintoloissa ja radiosta nuorison räminämusiikkia saattoi kuulla vain kolmena päivänä viikossa. Provinssirock on ollut osa tätä vallankumousta, joka arkipäiväisti rockin ja valtasi sille oman osansa suomalaisessa elämässä.

Myös rockyhtyeiden nimet ja niiden muutokset kertovat omaa kieltään tästä muutoksesta. Ensimmäisen Provinssirockin kotimaisia esiintyjiä vuonna 1979 olivat Ultima Thule, Finnforest, Spiders, Chicago Overcoat, Maarit & Hurmerinta Band ja Eppu Normaali. Nimien joukossa on jopa samaa tyylilajia kuin silloin, kun populaarimusiikki alkujaan saapui Suomeen 1920-luvulla. Musiikintutkija Maarit Niiniluodon mukaan Saksasta ja USA:sta saapunut kaupunkilainen tanssimusiikki muokkaantui ajan mittaan kotimaisten vaikutteiden myötä aivan omakseen, mutta ilman jazzia ei Suomessa olisi iskelmämusiikki alkanut 1920-luvulla kehittyä.

Yksi merkittävä kotimainen vaikute oli oma tapa painottaa maahan saapunutta jazz-musiikkia. Kun jazzin oma poljento painottaa tahdin toista ja neljättä iskua, suomalaiset painottivat luonnostaan ensimäistä ja kolmatta iskua. Näin syntyi kotoperäinen jazz-foksi alkuperäisen hotin jazzin oheen. Tämä ero näkyi myös yhtyeiden nimissä. Kun Ramblers tavoitteli alkuperäistä jatsimeininkiä, Rytmi-Pojat olivat jo antaneet musiikille suomalaisen vivahteen. Dallapé taas nappasi nimensä noiden aikojen modernista suosikkisoittimesta, hanurista. Yhtyeen alkuperäishanuristit Martti Jäppilä ja Erkki Majander kun soittivat italialaisilla Dallapé & Figlio –hanureilla.

Tanssiminen oli tuolloin musiikin pääasia. Kappaleissa oli laulettuja säkeistöjä yksi tai kaksi ja ne saattoi keikalla laulaa kuka tahansa yhtyeen laulutaitoisista muusikoista. Niinpä esiintyjien nimet olivat juuri yhtyeiden nimiä.

Sota-aika toi tähän muutoksen. Vuonna 1939 säädettiin tanssikielto, joka kesti lopulta liki vuosikymmenen. Tänä aikana musiikin painopiste muuttui tanssista kappaleen sanojen kuunteluun. Laulettu osuus kappaleissa kasvoi, nyt aivan tavallisessa iskelmässä saattoi olla 5-6:kin säkeistöä. Hyvä esimerkki muutoksesta on kappale Elämää juoksuhaudoissa. Alunperin sanoitukseton instrumentaali oli omistettu ensimmäisen maailmansodan kokemuksille, ja vasta toinen maailmansota ja Usko Kemppi antoivat kappaleelle sanat.

Sanoitusten roolin kasvaminen johti laulajan merkityksen paisumiseen ja kun sodan jälkeen taas alettiin kovalla innolla järjestää tanssitilaisuuksia, orkesterit huomasivat soittavansa laulajan taustayhtyeenä. Kun alunperin esiintyi Onni Gideonin yhtye ja Brita Koivunen, marssijärjestys muuttui 50-luvulla Brita Koivunen ja Onni Gideonin orkesteriksi.

On yllättävää, että suurten laulajatähtien aikaa kesti oikeastaan vain kolmen vuosikymmenen ajan. Jo 1980-luvulla alkoivat tanssiorkesterit tehdä paluutaan. Solistiyhtye Suomi, Finlanders ja muut tekivät tietä uudemmille yrittäjille, joiden nimet hehkuvat romantiikkaa: Yölintu, Taikakuu. Orkestereilla on mukanaan taas hanurit, vaikka välillä soitetaankin rautalankaa. Sodanjälkeisen kaupunkeihin suuntautuneen iskelmäkulttuurin on Maarit Niiniluodon mukaan taas korvannut 30-luvun tanssillisuutta ja sota-ajan romantiikkaa tavoitteleva tyyli. Levyttihän Olavi Virta kappaleen Yölintu 50-luvulla ja Satulinna-nimisen kappaleen jo vuonna 1939!

Entä mitä suomalaisten rockyhtyeiden nimet kertovat rockmusiikin ja maailman muuttumisesta? Pitkän linjan rocktoimittaja Juho Juntunen on oikea mies kertomaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ps. Kerrottakoon vielä Juntusen haastattelussa mainitsemat Eppu Normaalin ja Hassisen Koneen nimien alkuperät niille, jotka eivät lukeneet Soundi-lehteä 1977-79: Ismo Alanko kavereineen nappasi yhtyeensä nimeksi joensuulaisen kodinkoneliikkeen Hassisen Koneen nimen punk-tyyliin lupaa kysymättä. Myöhemmin kyseinen liike sai niin paljon epämukavaksi kokemaansa huomiota, että muutti nimensä. Hassisen Kone jatkoi kunnes hajosi 1980-luvun alkupuolella.

Eppu Normaali sai nimensä Mel Brooksin elokuvan Frankensteinin morsian käännöskukkasesta. Elokuvassa Frankenstein lähettää apurinsa hakemaan laboratoriosta aivoja rakennettamalleen morsiamelle. Hyllyssä on vierekkäin Epänormaalin (Abnormal) ja Abbie Normal -nimisen henkilön aivot, joista apuri tietenkin ottaa Epänormaalin aivot. Abbie Normal oli aikoinaan suomennettu Eppu Normaali, ja mikä ilahduttavaa, kyseinen suomennos on säilytetty elokuvan tuoreissa dvd-julkaisussa!

Isältä pojalle...

|

Kirjapainotaito mullisti ihmisen elämän monella tavalla. Yksi näistä mullistuksista koski suhdettamme perimätietoon. Yli viidensadan vuoden ajan meidän ei ole enää tarvinnut opetella ulkoa isovanhempiemme ja opettajiemme viisauksia, kun olemme voineet lukea ne kirjoista.

Niinpä ymmärryksemme kansanperinteestä on ohutta ja vähäistä. Tämä käy ilmi Itä-Savon maaliskuisesta artikkelista, joka kertoi luonnonmukaisista hoidoista. Jutussa kansanperinteen taitaja Päiviö Kantola sanoi seuraavasti:

Luonnonmukaisia hoitomenetelmiä kohtaan tunnettavien ennakkoluulojen suhteen on tapahtunut kuitenkin vähitellen myös edistystä.
- Ennen kalevalaisen kansanperinteen oppi siirtyi sukurutsauksena eteenpäin. Nykyään näitä oppeja opetetaan jo monilla kursseilla.

Nimimerkki Paukkaukko ihmettelee lähettämänsä leikkeen mukana: onko luonnonmukaisia hoitoja antavien ulkomuodosta jotenkin nähtävissä sukupolvia jatkunut sukurutsa, jotta osaisi varoa.

Aristoteleen kantapään on pakko nostaa kädet pystyyn: emme voi olla täysin varmoja, miten kansanperinnettä Itä-Savossa on lopultakaan välitetty eteenpäin. Fraasirikostuomioistuimemme toivoo kuitenkin, että kyseessä ei ole erittäin arveluttava perinteenlevitysmenetelmä ja seksuaalirikos, vaan aivan tavallinen täydessä ymmärryksessä tehty fraasirikosoikeudenalainen verbaalirikos. Varmuuden vuoksi lätkäisemme Itä-Savon luontaisparantajille tuomion fraasirikoksesta ja heilutamme sellinovea, kas näin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kieli poskessa — niitillä

|

On ilmeisesti luonnonlaki, että jokainen sukupolvi joutuu ihmettelemään seuraavan sukupolven huonoutta omaansa verrattuna. Ja jokainen uusi sukupolvi joutuu ällistelemään edeltäjiensä huonoutta ja kapinoimaan sitä vastaan jollain aivan uudella erinomaisuuden alalajilla. Tämän on huomannut myös kuulijamme Maalaismaisteri, joka on kirjoittanut meille seuraavasti:

Olemme varmasti kaikki panneet merkille, kuinka modernilla ihmisellä näyttää olevan patologinen tarve painottaa yhteyksiään alkeellisiin juuriinsa muun muassa urbaaneiden heimojen, TV-selviytyjien sekä tribaalitatuointien avulla. Markus Kajo esitteli hiljan lähetetyssä ohjelmassaan uudissanan, joka päivittää vanhat pakanariitit nykyaikaan varsin ansiokkaasti:

”Ja sitten täällä haahuilee semmosia terroristin näkösiä heppuja, jotka on vissiin tuolta nii YLE X:stä niitä rokkitoimittajia, tai sitte ne saattaa olla jonkun toimittajan lapsia jotka on täällä päässy kasvamaan tommoseen lävistysikään.”

Nyt laitettiinkin luterilaisen Suomen vanhahtava käsite "rippikouluikä" kerralla uusiksi selvästi nykyaikaan sopivammalla käsitteellä "lävistysikä"!

Maalaismaisteri osuu huomiossaan neulan kantaan, jos sanonta sallitaan. Ehkä lävistysikä ei tule olemaan yhtä pitkäikäinen perinne kuin rippikoulu ja konfirmaatio, joilla on takanaan yli tuhannen vuoden perinteet. Mutta tällä hetkellä lävistysiässä moni nuori korostaa pesäeroa lapsuuteensa hankkimalla reiän nenäänsä, kieleensä, napaansa tai ihan mihin haluaa. Tällöin kaikki katsovat ja huomaavat, että tuossa menee nuori, joka on korostanut pesäeroa lapsuuteensa hankkimalla reiän nenäänsä, kieleensä, napaansa tai ihan mihin on halunnut.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Miltä näyttää näkymätön aine?

|

Tähtitiede on viime vuosina mennyt eteenpäin suurin harppauksin monella eri rintamalla. Tavallinen Telluksentallaajakin on luonnollisesti kiinnostunut taivaan mysteerien paljastumisesta. Kun kuitenkin puhutaan vieraista olosuhteista ja kaukaisista asioista, joudutaan usein sellaisille tiedon alueille, joilla kokenut journalistikin on niillä niin sanotuilla vierailla vesillä.

Näin kävi toukokuun alussa Tampereella, kun uutinen näkymättömästä aineesta saavutti Aamulehden toimituksen. Lehti uutisoi asian näin:

Näkymätöntä ainetta löytyi kaukaisesta avaruudesta - katso kuvat.

Kuulijamme Nimetön kommentoi Aamulehden otsikkoa näin: Sitä luulisi, että näkymättömän aineen perusidea olisi se, ettei sitä näe. Seuraavaksi saanemme kuvat Kekkosen tukasta ja teekkarin älystä.

Aamulehden kuva esittelikin tietysti kaasumaista ainetta, joka hehkui 2 300 miljoonan valovuoden päässä hehkuvan kuumana. Toivottavasti teekkarin älyn hehkua ei tarvitse etsiä yhtä kaukaa.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Syndicate content