yle.fi



Päivä 5 Oslossa: Turistina on hyvä olla!

Julkaistu To, 20/05/2010 - 07:23
  • Vigelandin patsaspuisto Oslossa (Kuva: Aila Havia-Venäläinen)
  • Tästä ei oikeesti voi seurata kuin hyvää. Kaikki on sujunut tosi hyvin, Kuunkuiskaajat ovat pystyneet treenaamaan ja asut ja korut ovat kuosissa. Äänet kohillaan ja homma hallussa, joten tänään oli oiva päivä Turisti-leikkiin. Ai mihin? No, kyllähän te tiedätte: noustaan ilmastoituun bussiin, otetaan luku ja kuunnellaan, mitä opas kertoo.

Ensin mentiin Holmenkollenille. Hiihtomuseoon. Nähtiin suksia. Ja täytetty hirvi, jota monen maan ihmiset valokuvasivat. Sitten tuli matkan hurjin osuus, kun bussi sukelsi kohti uutta mäkilaskun alastulopaikkaa. Alueella on menossa melko mittavat (lue: ehkä myös hintavat) uudisrakennustyöt. Holmenkollenin vanhan mäen purkaminen aloitettiin 2008, ja tilalle rakennetaan ihan uudet systeemit ensi vuoden maailmanmestaruuskisoja varten.

Holmenkollenilla vierailee yli miljoona turistia ja niin kerrotaan vierailevan myös Vigeland-puistossa, jossa on näytillä Gustav Vigelandin tekemiä patsaita yli kaksisataa. Poiketkaa ensi kerralla. Kauheen kiva piknik-paikka ja koirilla oli tilaa tallustaa.

Huuto. Kaikkihan sen tietää, mutta me nyt se nähtiin, kun viimeinen kohde oli Munch-museo täynnä Edvard Munchin maalauksia. Edvardillahan ei ollut ihan kaikki valot päällä yläkerrassa, joten hän ei koskaan mennyt naimisiin, etteivät huonot geenit periydy.

Edvard oli kuulemma hyvin komea mies, ja niillähän voi joskus olla harmia naispuolisista ihailijoista. Opas kertoikin mielenkiintoisen tarinan, miten joku naisihminen oli piirittänyt Edvardia niin kauan, että Edvard joutui ampumaan itseään käteen, jolloin nainen ymmärsi jättää miehen rauhaan.

Toisen mielenkiintoisen tarinan kertoi museon opas, kertakaikkisen viehättävä kuusikymppinen rouva. Kysyttäessä, miten Huuto oli varastettu, rouva kertoi seuraavaa: ”Yhtenä sunnuntaina museoon tuli miehiä, joista yhdellä oli ase. He pakottivat ihmiset maahan, ottivat taulun ja pakenivat ovesta. Kaikki kesti vain kaksi minuuttia.” Taulu sijaitsi silloin lähellä ovea. No huhhuh! Tästähän on ihan kirjan aineksiksi.

Osa meistä lähti vielä parin tunnin purjehdukselle vienoon kesäilmaan, ja osa suuntasi Serbian suurlähetystön juhliin. Kaikilla oli niin mukavaa!

Ai niin! Ennen tuota edellistä Kuunkuiskaajat tekivät haastattelut mm. Viron, Norjan ja Maltan medioihin. Katsokaa vaikka: tämä oli netissä ainakin keskiviikkona www.vgvtv.no/?id=30452.

Katso päivän kuvat tämän jutun alla olevasta kuvagalleriasta

Kirjoittaja on Suomen delegaation tiedotuspäällikkö Oslossa

Kuvagalleria

  • Opas kertoo Holmenkollenista
  • Suuret musiikkisankarit urheilusankareiden Mekassa, Holmenkollenilla
  • Saa tulla pyyhkiin, trollen huusi
  • Holmenkollenin uusi hyppyri
  • Norjalainen peikko
  • Jaana spiikkasi eilisen Haloo Osloa Holmenkollenilla
  • Aurinko paistoi Vigelandin patsaspuistossa
  • Kuvaako tämä patsas Suomen delegaation päälikköä?

Kommentit

Kappasvaan!Kuunkuiskaajat

Kappasvaan!Kuunkuiskaajat ova saaneet jo patsaan Osloon ilman vaatteita.