Pitkän linjan muusikko Harri Savenius perusti puolisen vuotta sitten oman erikoisorkesterinsa. Näin sai alkunsa Sawotta-orkesteri, josta povataan uutta Solistiyhtye Suomea. Orkesteri haluaa tehdä oikeaa tanssimusiikkia oikeilla soittimilla ja näyttää myös lavoilla, miten kivaa homma on.
Ajankohtaista
Luvassa vauhdikas hittiputki
Katri Helena nousee Provinssirockin lavalle
Katri Helena nousee Seinäjoen Provinssirockin lavalle festivaalin päätöspäivänä, sunnuntaina kesäkuun 19. 2011. Esiintyminen rockfestivaaleilla on Katri Helenalle lajissaan ensimmäinen. Maikkarin viihdeuutisten mukaan Katri Helena lupaa esittää vauhdikkaan ohjelman, johon sisältyvät hänen 20 hittiään, muun muassa Katson autiota hiekkarantaa, Kesän lapsi ja Katson sineen taivaan.
Johanna Iivanainen katsoo kipeitäkin asioita silmiin
Johanna Iivanaisen uusi levy Kadotaan uneen huokuu lämpöä ja läheisyyttä. Levyä tehdessään Iivanainen tutkiskeli myös syviä ja arkoja puolia itsessään. Nyt hän haluaa rohkaista kuulijaa tekemään samoin.
Jazzpianisti tarttui kynään ja julkaisi omaelämäkerran
Iiro Rantala pohtii taiteilijana olemisen paradokseja
Suomen tunnetuimpiin kuuluva jazzpianisti Iiro Rantala kirjoittaa taiteilijana olemisen hankaluudesta omaelämäkerrassaan Nyt sen voi jo kertoa. Rantala kertoo vaiheistaan varsin varhain, ikää miehellä on vasta 41 vuotta. ”Sitten 20 vuoden päästä tulee varsinainen tiiliskivi, tää oli alkusoittoa vaan”, Rantala vitsailee.
Finlanders - tanssiyhtyeiden "luja ja luotettava"
Vuosien saatossa Finlandersista on kasvanut käsite, jonka luotettavuudessa ja laadussa vetää vertoja Ladalle tai Mersulle. Tyyliä ei ole tarvetta vaihtaa vaikka uusia tuulia haistellaankin.
Yona uskaltaa olla alasti oma itsensä
Vuoden tulokas-Emman voittaneen Yonan mielestä tärkeintä musiikin tekemisessä on omalla äänellään laulaminen. ”Se tarkoittaa sitä, että ilmaisee tinkimättömästi itseään eikä tee tuotetta. Sitä ihmiset haluavat kuulla, että joku uskaltaa olla tavallaan alasti oma itsensä.”
Uusi levy toi mukanaan latautuneet keikat
Teleksin kevät tuntuu melkein liian hyvältä
Teleksin Markus Koskisen ja Pepe Johanssonin neljän vuoden odotus on päättynyt. Yhtyeen neljäs levy Kotimatkalla on julkaistu ja miehet ovat päässeet esittämään uusia kappaleitaan livenä. Vastaanotto on ollut niin positiivinen, että fiilikset ovat ”melkein liian hyvät”.
Samuli Putron uutukaisella kuuluu myös säröily
”Yleensä nuoret muusikot kokeilevat ja ovat ennakkoluulottomia, mutta minun tapauksessani kasvanut itsentunto antaa rohkeutta tehdä jotain aivan muuta jos niin haluan.”
Neljänsuora videoblogi alkaa Satumaassa viikolla 12
Neljänsuora kutsui fanit töihin
Huikea keikkameininki ja vuosien kiertäminen ovat tuoneet bändille innokkaita faneja. Fanit kutsuttiin mukaan myös Valtava maailma –musiikkivideon tekemiseen. Mutta näkyykö menestys lavantakaisissa toilailuissa? -se selviää viikolla 12 alkavassa Neljänsuora videoblogissa.
Teinpä kerran biisin…
Pave Maijanen: Pidä huolta syntyi uutisfilmin innoittamana
Keväällä 2011 Munamies hurmaa suomalaisia herkällä ja sympaattisella tulkinnallaan Pave Maijasen kappaleesta Pidä huolta. Alunperin Pave teki kappaleen 1980-luvun alussa uutisfilmin innoittamana.