Vaikka nuori artistisukupolvi dominoi hittiradioiden soittolistoja, livemusiikissa ikä ja kokemus ovat rautaa, Henri Pulkkinen kirjoittaa.
Jukka Haarma nosti muutama viikko sitten kolumnissaan, Elävän musiikin tulevaisuus, Bruce Springsteenin maailman parhaaksi esiintyjäksi. Konserttialaan keskittyneen Pollstar.comin mukaan Bruce Springsteen & The E Street Band olivat tämän vuoden ensimmäisen puoliskon maailman toiseksi tuottavin liveyhtye. Pomon kiertue on tehnyt kuudessa kuukaudessa jo 103,9 miljoonaa dollaria.
Toukokuussa Turussa esiintyneen Springsteenin pääsi näkemään halvimmillaan 99,50 eurolla. Näillä hinnoilla ja liksoilla on syytäkin olla paras. Pollstarin listauksen mukaan Springsteeniä enemmän rahaa keikoilla teki vain Bon Jovi. The Rolling Stones keikkui kolmantena. Jättimäisien tulojen lisäksi kärkikolmikkoa yhdistää ikä. Kaikki artistit ovat yli viisikymppisiä.
Vaikka nuori artistisukupolvi dominoi hittiradioiden soittolistoja, livemusiikissa ikä ja kokemus ovat rautaa. Ikääntyvän sukupolven suosikkibändien kiertueilla liikkuvat isot rahat. Pollstarin listalta löytyy Elton Johnin, Fleetwood Macin, Paul McCartneyn ja Eric Claptonin kaltaisia nimiä.
Listan voi nähdä kokonaisuudessaan täältä.
Hypätään parikymmentä vuotta eteenpäin. Springsteenit ja Jaggerit ovat soittaneet viimeiset keikkansa. Löytyykö meidän, 80-luvulla syntyneiden sukupolvesta, vastaavia supertähtiä, jotka pystyisivät venyttämään uraansa samoihin mittoihin? Näemmekö lavoilla kurttuisen ja kulahtaneen Justin Timberlaken tai Lady Gagan?
Onko nopeasti muuttuvassa nykypopissa enää tilaa sukupolvia ylittäville pitkille urille? Madonna pystyi jatkuvasti uudistumalla pysymään jonkin aikaa isolle yleisölle mielenkiintoisena, mutta viimeiset vuodet ovat tehneet hänestäkin lähinnä huvittavan kuriositeetin. Musiikissa epätoivoista nuorisokulttuurissa roikkumista ei voi peitellä Botoxilla.
Räppäri Shawn Carter eli Jay Z on yksi Yhdysvaltojen menestyneimmistä artisteista. Hän täyttää tänä vuonna 44. Hip hopissa se on huomattavan korkea ikä. Useimmat Carterin kanssa 90-luvulla parrasvaloihin nousseista kollegoista ovat jo vuosia sitten kadonneet valtavirrasta. Listoja hallitsee uusi hädin tuskin täysi-ikäisten räppäreiden sukupolvi.
Ikä ja menestys alkaakin näkyä Jay Z:n imagossa ja musiikissa. Heinäkuussa julkaistulla kahdennellatoista sooloalbumillaan, Magna Carta Holy Grail, Carter tiputtelee Mark Rothkon, Jeff Koonsin ja Tom Fordin kaltaisia nimiä. Uudella musiikkivideollaan, Picasso Baby, hän esiintyy New Yorkin taidekermalle. Kaukana ollaan tämän päivän nuorison intresseistä, saatika Carterin 17 vuoden takaisen debyyttialbumin väkivaltaisesta tunnelmasta.
Jay Z:n keski-ikäistyneelle hip hopille on kuitenkin yleisönsä. Magna Carta Holy Grail myi platinaa julkaisuviikollaan ja nousi tämän vuoden tähän mennessä toiseksi myydyimmäksi levyksi. Itse albumi on mielikuvitukseton ja tylsä, mutta se ei ole tärkeää.
Popdiiva Beyoncen kanssa naimisissa oleva ja presidentti Obaman kanssa kaveeraava Jay on muokkautunut vuosien saatossa myös valkoiselle Amerikalle turvalliseksi hahmoksi. Jay Z on esimerkki amerikkalaisesta unelmasta, moderni työväenluokan sankari. Roolimalli, jonka mukana hänen yleisönsä on kasvanut. Hän on hyväkäytöksinen ja charmantti, silti tarvittaessa tarpeeksi koppava erottuakseen muista kuolevaisista. Hän myy salin kuin salin täyteen ja hänellä on loistavan live-esiintyjän maine.
Onko Jay Z:sta tulossa meidän sukupolvemme Bruce Springsteen?
HENRI PULKKINEN
Henri Pulkkinen on helsinkiläinen rap-artisti ja DJ, jonka suosikkilevyihin kuuluu sekä Springsteeniin Nebraska että Jay Z:n The Blueprint.
Kommentit (0)