huumorivirkkaajan päiväkirja

 

 
  • Oodi virkkaukselle

    Paljon ketjusilmukoita, väännä, käännä, kokeile, koita. Virkkaaminen virkistää, lopputulos herkistää. Kaikki mukaan virkkaamaan, langat solmuun sotketaan. Ohjeita saa netistä, lehdistä ja kirjastoista. Ota muilta oppia, kuvista saat koppia. Muista rennot hartiat, pääsi uljaat vartijat. Nyt vaan lankaa koukkuun, ei jää mieli loukkuun. Kun saat vähän tehtyä, ei voi idis ehtyä. Pyörittele kiivaammin, aikaan saat jo liikaakin.

    oodi

     

     

    Kommentoi 0


  • Angry birds -amigurumeilla lähtee uusi vuosi lentoon

    Whiiiii, kuuluu aina kun lintu lähtee lentoon maailman suosituimmassa kännykkäpelissä, Angry Birdsissä. Possut röhkivät itsevarmasti taustalla, kuten ne tekevät oikeassakin elämässä, kun jollain menee lujaa...

    Vuoden aluksi halusin tehdä pesäeron virkkaamiini presidenttiehdokkaisiin ja virkata jotain ihan muuta. Edellisistä Angry birds -virkkauksista oli jo kulunut melkein vuosi, joten etsiskelin ohjeita ja kuvia, ja muistelin hahmon takaisin koukulle. Lankojakin oli valmiina (huom. sama keltainen Baby Alpaca -lanka kuin Kyösti Pöystin takissa).Angry Cardinal lepää

    Siinä silmukoidessani aloin miettiä keskustelua, joka heräsi, kun uutisoitiin Suomeen tehtävästä Angry birds -leikkipaikasta. Ainakin Hesarin yleisöosastossa huudettiin paheksuntaa vihaisia lintuja kohtaan. Joku kirjoittaja pelkäsi, miten vihaisen linnun ilme vaikuttaa pienen lapsen kehitykseen, jonka pitäisi nähdä hymyileviä kasvoja mahdollisimman paljon. Jotenkin ymmärrän huolen, mutta kuitenkaan en. Samalla voi kysyä, pitääkö Muumeissa olla niin pelottava hahmo kuin Mörkö. Pitää, maailma on sellainen ja jokaisen mörön käytökseen saattaa olla syynsä. Se on hyvä opettaa lapselle.Virkattuja Angry birdsin -osia aseteltuna uudelleen

     

    Angry birdsejä telakallaVirkatessa ehtii ajatella (, jos ei yritä katsoa elokuvaa samaan aikaan). Pohdin Angry birdsien luonnetta. Nehän ovat itseasiassa aika hyviä roolimalleja: hyvin rohkeita ja ratkaisukeskeisiä, laittavat itsensä likoon lastensa hyväksi ja pelastamiseksi. Okei, kantani on, että possuja ei pitäisi tappaa, mutta puolustautua pitää pystyä. Ei enempää kyökkipsykologiaa! Mutta, näin uuden vuoden alkupäivinä kun taas niin kauheasti lupailututtaa ja on halu tehdä parempi vuosi kuin edellisestä, suosittelen kaikille valituksen ja epäkohtien esittämisen sijaan ratkaisujen etsimistä. Minä ainakin lupaan ― aina kun meinaa valituttaa ― miettiä, pystyisinkö sen sijaan ehdottamaan ratkaisua. Eivät vihaiset linnutkaan jää maahan valittamaan, vaan asettuvat ammuttavaksi vihollistaan päin.

    Tällä kertaa linnut syntyivät muistista ja kuvia katselemalla. Tein Googleen kuvahaun ja huomasin, että virkattuja lintuja oli tullut vuodessa hirveä määrä lisää. Ensimmäistä tehdessäni, niitä ei ollut kuin muutamassa blogissa ja Ravelryssä.

    Jään pohtimaan ihmisiä, virkkausta ja elämää, ja paljastan suuntaavani virkkauksineni seuraavaksi musiikkimaailmaan. :)

    Angry Cardinal

    Vihaisten lintujen tekemiseen löytyy useita ohjeita netistä. Poimin niistä muutaman. Ohjeet ovat englanniksi:

    http://www.digitalmomblog.com/2011/04/07/angry-birds-crochet-patterns/ (Punaisen ohje on ilmainen, muiden maksaa)

    http://www.craftown.com/Angry-Birds-Pig.html (Possun ohjeen jälkeen on linkit lintujen ohjeisiin)

     

     
     
     
    Kommentoi 2 Lue kommentit


kirjoittajasta

Tanja Iikkanen on huumorivirkkaaja

Tanja Iikkanen on 37-vuotias toimistotyöläinen, joka päivisin naputtelee tietokonetta ja kokouspöydän reunaa ja iltaisin pitää lankoja käsissään, konkreettisesti - virkkaa elämää ja ilmiöitä. Huumorivirkkaajan päiväkirja on harrastajavirkkaajan iloitteluosasto!

Tanjaon

 

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä