Jaloista ylöspäin (Making of Paavo, osa 3)

30.09.2011Tanja Iikkanen

Jalkojen alku

Paavon jalat syntyi iltavalossa. Virkkasin ensin soikion, jonka sain käännettyä menemään putkiloksi ylöspäin nappaamalla reunakohdassa vain ulomman silmukan reunan. Muuten siis silmukka tehdään ottamalla aina molemmat silmukan reunat mukaan. En ehkä itsekään tajuaisi tästä sepostuksesta mitään, joten onnea sinulle, joka ehkä tajusit.Kippis! Paavon jalat

Kippis! Paavon jalat on tehty ja puvun helmat pöjöttävät viinilasin muodossa ehyenä kokonaisuutena. Ette taida uskoa, että tästä vielä hyvännäköinen alaosasto Paavolle saadaan? Olkaa huoleti. Tämä on tehty ennenkin. Sisälle tungettava pehmyt pumpulinkaltainen tekee jaloista huomattavasti uskottavammat. Sillä välin leikin tehdyllä pötkylällä hiukan.

Paavo parturinföönissä

 

Paavo kävi parturissa. Tässä kuumotetaan uutta hiusväriä.

Paavon jalat jatkuvat puvuntakiksi, kurkistetaan sisään

 

Mitä on Paavon sisällä? Näkyykö sielu?

 
 

kommentit

Heh.

Jotenkin tosi kiva kuva tuo parturikäyntikuva; toki koko Paavo on mukavan ja positiivisen näköinen.

Mutta siitä kurkistuskuvasta tulee mieleen, että jos ihmiset kuvaisivat sukulaisiaan esim. niin että sukulainen on maahan kaadetussa (puhtaassa) roskatynnyrissä ja kurkistaa sieltä ulos, katsoen kameraan, niin kuvia olisi kivempi katsoa, eikö!

Olen aina miettinyt että miksi ihmiset virkkaavat, siksikö että se on, osaavalle, joustavaa; ainakin se näyttää siltä se touhu. Mutta kun näkee Angry Birdsin ja/tai Paavon tyyppisiä virkeltyjä juttuja, niin ymmärtää, että joustavan prosessin lisäksi lopputulos on tärkeä ja mieltä ilahduttava; itse kun täysin jalkapalloapelaamattomana koulupoikana joutui pakolla virkkaamaan jalkapallokassin, jossa joka kuplan/silmun kohdalla tiesi tekevänsä turhaa työtä, ja kun prosessi ei edes ollut joustava vaan verrattavissa umpisolmujen kokouksen kiskomiseen kaikkein pienimmän makdollisen parsinneulan silmästä läpi, ja kun itse virkattua 3 jotain (kuplaa vai mitä silmuja ne on, mitä virkkaamalla syntyy) niin opettaja purki 4 ja teki tilalle 5, niin siinä ei edes syntynyt saavuttamisen tunnetta.

Mutta nuo huumorivirkkaussysteemit on kivoja katsoa ja ilmeiseti myös tehdä - jos osaa!

mk

>mk – Ti, 2011-10-04 19:16

Parahin mk!

Aivan oikein, Huumorivirkkaus on laji, jota tehdään ilon kautta. Kouluvirkkaus ei omankaan kokemukseni mukaan täytä huumorivirkkauksen kriteerejä, joita ovat: inspiroituminen hyödyttömästä tekemisestä, vapaaehtoisuus, itsesäädellyt virkkausajat ja omaa hyvääoloa lisäävä tekeminen.

Minun on vaikea hahmottaa, mitä taitoa virkkaus edellyttää. Vaatiiko se taitoa? Ainakin halua se vaatii, ja lankoja virkkuukoukkuja. Ja aikaa.

Tuo ideasi sukulaiskuvasta on jännittävä. Siinä taitaa olla kysymys huumorivirkkauksen sukulaisgenrestä: huumorivalokuvauksesta.

>iikkata – To, 2011-10-06 15:03

lisää kommentti

Lisää kommentti

huumorivirkkaajan päiväkirja

Tanja Iikkanen on huumorivirkkaaja

Tanja Iikkanen on 37-vuotias toimistotyöläinen, joka päivisin naputtelee tietokonetta ja kokouspöydän reunaa ja iltaisin pitää lankoja käsissään, konkreettisesti - virkkaa elämää ja ilmiöitä. Huumorivirkkaajan päiväkirja on harrastajavirkkaajan iloitteluosasto!

Tanjaon

 
Julkaise syötteitä Tilaa RSS-syöte

arkisto

 

 
 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä