587: UUSI ALKU

Arto (Taneli Mäkelä)Eeva ja Pertti käyttävät hyväkseen Arton lähtöä Kaliforniaan, ja siirtävät sillä aikaa Eevan muuttokuorman Pertin kotiin. Arto kuitenkin palaa saman tien takaisin. Väsynyt ja turhautunut Arto käyttää aikansa soittamalla yökaudet uutta Losista ostamaansa sähkökitaraa, ja häiritsee sillä Eevan ja Pertin elämää. Eevan lisäksi myös Roope on huolissaan Arton mielentilasta, koska tämä säilyttää aseitaan kotona.

Eeva elättelee toiveita, että voisi erosta huolimatta jatkaa työtään Arton firmassa. Eeva tulee kuitenkin nopeasti siihen tulokseen, että irtisanoutuminen on ainoa vaihtoehto. Pertti ja Eeva ovat nyt molemmat vailla työtä.

Mikkis ja Mirja ovat myös muuttaneet yhteen, ja Mikkis haluaa kertoa asiasta Pertille. Nuorenparin hämmästys on suuri, kun appivanhemmat ovat itsekin tehneet saman tempun. Mikkis kosii Mirjaa, joka alkaa huomata, että hänen sitoutumispelkonsa ei ole kadonnut minnekään. Mirja ottaa työkeikan Helsingin ulkopuolelta, vaikka tietää hyvin, että Mikkis ei siitä pidä.

Karinin muuttopäivä koittaa. Hannes häärii apuna, mutta hänelle valkenee, että Karin ei edelleenkään luota hänen raittiuslupauksiinsa. Loukkaantuneena ja vihaisena Hannes alkaa taas juoda, ja melkein lähtee ajamaan Timo-Velin kanssa humalassa. Karin vie Hannekselta auton avaimet - ja Timo-Velin.

Pertti tekee kipeän päätöksen eläkkeelle siirtymisestä, ja myöntää Jannen olleen oikeassa konkurssin välttämättömyydestä. Pertti yrittää myös saada yhteyttä Artoon, mutta se osoittautuu kovin vaikeaksi.

Aino on yhä enemmän huolissaan vauvansa terveydestä. Sikiöseulonnat tuntuvat raskailta, mutta yhdessä Aino ja Janne päättävät mennä asiaankuuluviin testeihin. Kun kokeiden tulokset tulevat, järkytys ja suru on suuri. Aino saa kuulla odottavansa pientä tyttöä, jolla on Downin syndrooma. Aino päättää kuitenkin pitää lapsen.

Asiasanat: 

0 kommenttia