Mitä pitää ajatella, kun politiikan professori saarnaa äänestämisen järjettömyydestä paneeleissa ja luennoilla, ja lähtee sitten itse kunnallisvaaliehdokkaaksi?

Onko meillä äänioikeus vai äänivelvollisuus?

Valtiotieteen opiskelija Jukka-Pekka Rantakokko purskahtaa nauruun, kun kysyn häneltä olisiko hyvä vai huono asia, jos kaikki äänioikeutetut äänestäisivät. Naurattaako kysymys sinua?

Ennakkoluuloja on maanantaina 13.10. pyhän käsityksen kimpussa. Pöyhi sinä asiaa tässä blogissa!

Aleksis Kiven päivänä keskustelussamme on mukana kaksi lääkäriä, Tari
Haahtela ja Leif Lindberg.

Aleksis Kivellä oli monenlaisia terveydellisiä ongelmia, joista yksi oli
kiusaaminen, muidenkin kuin A. Ahlqvistin taholta, jonka muistosäe Kiven
kuoltua loppui: [olin] "hullu viinan juoja vaan".

Julkinen keskustelu on antanut ymmärtää, että näiden aikojen pelottavien
ilmiöiden syypäiksi on katsottava lääkärit ja psykologit sekä puuttuva tai
riittämätön yhteisöllisyys.

Ajatus ei selvästikään ole erikoisen vakuuttava eikä tuore.

Mitä perua on se luulo, että teollisuusyhteiskunnassa tai jälkiteollisessa
maailmassa kullakin on tehtävänsä, ja lääkärin tehtävä on torjua kuolema,
vanheneminen, kärsimys ja joukko muita "epäkohtia"?

Kuinka usein tätä nykyä lääkäri kohtaa sellaisia asiakkaita (entisessä
kielenkäytössä "potilaita" eli henkilöitä, jotka potevat jotain), jotka
haluavat, että joku korjaa heidät kuin auton?

Kuinka kauan saamme odottaa ennen kuin joku huomaa, että lääkärien ja
hoitajien toimialueella vallitsee vakava ympäristöongelma, jonka nimeksi
soisi harvinaisen hyvin "kasvihuoneilmiö".

Musiikkiesitys oli tänään J. Alfred Tannerin Kulkurin valssi, joka löytyy myös verkosta osoitteeasta https://oa.doria.fi/handle/10024/29438

Lähetyksen aiheena oli EU:n sisämarkkinakomissari Charlie McCreevyn ehdotus tekijänoikeuden suoja-ajan pidentämisestä. Ehdotus löytyy osoitteesta http://ec.europa.eu/internal_market/copyright/term-protection/term-protection_en.htm

Suora linkki ehdotuksen suomenkieliseen versioon
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2008:0464:FIN:FI:HTML

Linkki on syytä lisätä myös lähetyksen vieraan, Pekka Gronowin blogiin, jossa hän käsittelee asiaa http://blogit.yle.fi/node/2284

Puheeksi tuli myös John Cagen sävellys 4'33 ja siitä käyty oikeusjuttu. Kuvaus kappaleesta sekä linkki oikeusjuttuun löytyy osoitteesta http://solomonsmusic.net/4min33se.htm

Ohimennen mainittiin J. E. Gordonin teos The New Science of Strong Materials (1968).

Suomalaiset ovat ottaneet urheilun sydämen asiakseen. Huippu-urheilijoittemme menestyksestä iloitsevat usein muutkin kuin kyseisen lajin harrastajat, ja mitali olympialaisista kohottaa mielialaamme, kansallistunnettamme ja bruttokansantuotettamme useilla prosenteilla. Kun Sanna Sten ja Minna Nieminen voittivat kevyen pariairokaksikon hopeaa Pekingissä, he saivat suomalaisilta ihailijoiltaan jopa runoja kisastudioon. Toimittaja kommentoi lyriikan esiinmarssia näin:

Tälläkin kertaa runosuoni on alkanut ihmisillä kukkia.

Kuulijamme Helinä Jämsästä ihmettelee, voiko runosuoni kukkia. Aristoteleen kantapään fraasirikosyksikkö ihmettelee samaa. Asian pohdinta vie meidät runouden perimmäisen olemuksen äärelle.

Runous on vanhastaan ollut kieltä eteenpäin vievä voima, ja sen piirissä on aina kokeiltu sanomisen tapoja, joita muuten ei voi kokeilla. Kirjoittajien, jotka eivät tyydy tavanomaisen kielenkäytön rajoihin sanotaankin ratsastavan runoratsulla. Heidän luomisvoimansa salaisuus on tuo puheena oleva runosuonisto, joka kuljettaa runoutta kaikkialle kehoon. Mutta kuten tiedämme, suonet eivät kuki vaan ne pulppuavat. Jos kyseessä olisi runosuoli, voitaisiin ajatella, että kukat saavat sieltä jollain lailla lannoitetta, mutta nyt puhutaankin runosuonesta.

Tuomitsemme siis kyseisen urheilutoimittajan leväperäisen kielenkäytön vuoksi kirjoittamaan työpisteensä tietokoneen ruudulle sata kertaa lauseen: "William Harvey löysi verenkierron periaatteen vuonna 1616".
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Syksyn talousuutiset ovat olleet synkkää luettavaa, mutta eipä nykyaika ole kielemmekään kannalta pelkästään suotuisaa aikaa. Yleissivistystä pidetään tosi-tv-ohjelmien laaja-alaisena tuntemuksena ja lukeneisuus roikkumisena internetin keskusteluryhmissä. Uskontoja pidetään lähinnä verotuksellisena rasitteena, eikä luonto ja talonpoikainen historiamme edusta edistysuskoiselle nykyihmiselle muuta kuin ankeaa seutua, jossa ei ole laajakaistaa.

Me kaikki tiedämme, mitä nämä maailmanlopun merkit tarkoittavat: suomen kielen rikas fraasikuvasto on menettämässä merkityksensä! Ihmiset sekoittavat jyvät akanoihin eivätkä tiedä, mistä tulee aataminomena. Tätä menoa kukin solkkaa kohta ikiomaa kieltään emmekä enää ymmärrä toistemme puhetta.

Yksi syksyn uutuuskirjoista osuukin katastrofaaliseen tilanteeseen kuin nenä päähän. Pirkko Muikku-Wernerin, Jarmo Harri Juntusen ja Ossi Kokon Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja Suurella sydämellä ihan sikana sisältää liki 500 sivun ja 4000 suomen kielen sanonnan verran suomalaista perussivistystä. Kirja on oivallinen perusteos kaikille niille, jotka haluavat fraaseihinsa jämäkkyyttä.

Ahkera kolmikko on valitettavasti jättänyt fraasisanakirjastaan pois historiallisen näkökulman sanontojen alkuperiin. Niinpä vaikkapa norsunluutornin merkitys kerrotaan, muttei sitä, että ilmaus on peräisin Raamatusta, Laulujen laulusta, jossa rakastetun kaulaa verrataan norsunluiseen torniin. Ilmauksen merkitys muuttui 1837, kun ranskalainen kriitikko Sainte-Beuve kirjoitti, että runoilija Alfred de Vigny kirjoittaa norsunluutornissaan, eli kuten fraasisanakirjamme kertoo: eristäytyneenä, todellisesta maailmasta vieraantuneena.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Yksi ihmiselämän paradokseja on se, että mitä enemmän elämästä oppii, sen vähemmän tietää oppineensa. Tämä ilmaistaan yleensä niin, että nuoruuden mustavalkoinen maailmankuva saa harmaan sävyjä.

Tämän tosiasian tunnustaminen ei ole aina helppoa etenkään politiikassa vaikuttaville ihmisille. Miten selittää, että "ymmärrykseni on kasvanut viime vaalien jälkeen, mutta olen yhä uskollinen puolueen periaatteille ja äänestäjilleni"?

Niinpä Tanja Karpelan vastaus elokuun lopulla hänen mahdollista eurovaaliehdokkuuttaan koskeneeseen kysymykseen oli ainoa mahdollinen. Karpela vastasi kahdella sanalla:

Ehdoton ehkä.

Leikkeen meille lähettänyt kuulijamme ”Ehdottomasti ehkä hämmentynyt lehden lukija” kysyy: siis ollako vai eikö olla? Aristoteleen kantapää kuitenkin toppuuttelee niitä innokkaimpia, jotka tivaavat aikuisilta ihmisiltä mustavalkoisia vastauksia, olivat nämä poliitikkoja tai ei. Päätyihän jo Platon siihen ajatukseen, että aistein havaittava maailma onkin ideamaailman epätäydellinen heijastuma, joten jyrkkien kantojen ottaminen on mahdotonta. Ehdoton ehkä onkin kaiken kaikkiaan varminta mitä voimme mistään varmasti sanoa, joten poliitikko, joka sanoo muuta, on tyhmä tai valehtelee!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Isot ovat isoja ja pienet pieniä - silloin kun voimasta ja vallasta on kyse.

Mutta mikä on totuus, kun EU-maista ja politiikasta puhutaan?

Pitääkö pikku valtion olla kiltti ja kuuliainen isojen rinnalla - vai villi ja kuriton kiusantekijä yhteisessä päätöksenteossa?

Tämä on Suomen ja muutaman muun maan ongelma Euroopassa.

Mitä mieltä Sinä olet?

Toimittaja Jukka Arvassalo tapasi Italiasta juuri kotiutuneen tutkijan Tiia Lehtosen. He pohtivat Suomi on EU:n mallimaa -hokemaa Ennakkoluuloja -ohjelmassa
YLE Radio Yhdessä maan. 6.10. klo 11:40. Pikauusinta kuullaan samana iltana klo 22:45.

Perjantaina 3.10. ohjelmassamme kysytään, kuka syö levylautaseltasi.

Tekijöiden oikeudet ovat voimassa lievästi sanoen riittävän ajan - 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta. Esittävien taiteilijoiden, kuten muusikkojen, suoja-aika oli vanhastaan 25 vuotta, mutta sitä pidennettiin 50 vuoteen taltioinnista, ja nyt myös EY on aivan vakavissaan pidentämässä suoja-aikaa 95 vuodeksi!

Jostain syystä hankkeen nimi on Lex Beatles.

Asiaan alkaa liittyä vakavia ongelmia. Yksi ongelma on "orvot teokset" ja "orvot esitykset" - on paljon teoksia (sanomalehdet) ja esityksiä (radionauhoitukset), joiden tekijöitä ja esittäjiä ei ole koskaan merkitty muistiin.

Lisäksi on ajateltu, että olisi olemassa kulttuuriperintö, jossa kaikki olisivat osallisia. Maksuja ei tarvitsisi suorittaa ainakaan Amerikkaan eikä varsinkaan sellaisista teoksista, jotka tiedetään esimerkiksi kansanmusiikiksi, vaikka jokin tekijänoikeuden edunvalvontajärjestö onkin sillä kannalla, että tämä tai tuo henkilö olisi oikea "tekijä".

Valtiotieteen tohtori Pekka Gronow ilmoitti jääneensä eläkkeelle 1.10. ja sai siksi kutsun ja käskyn töihin; hän toimi hyvin pitkään Ylen eri tehtävissä ja on ilman valheita äänilevyjen ja äänilevyteollisuuden johtava asiantuntija maassamme.

Sinänsä yllättävästi myös minä puhun nyt omasta aiheestani, koska olen opettanut tekijänoikeutta ja osallistunut tuomarina sitä koskevien asioiden ratkaisemiseen yli 40 vuotta.

Lisäksi olemme käyneet Gronowin kanssa tätä keskustelua, josta nyt radioidaan pätkä, jo ainakin 35 vuotta.

Tervetuloa. Aiheitta ei pidä pelätä kuivakiskoiseksi. Meitä yhdistää, Gronowia ja minua, muiden asioiden ohella aito ja syvä rakkaus helppohintaista ajanvietettä kohtaan.

Lähetyksen musiikki oli Beethovenin pianosonaatista Nr. 29. B-duuri Op. 106 "Hammerklavier" osa 2 Scherzo: Assai vivace, pianistina Arthur Schnabel.

Keskustelu pyöri tänään varsin vahvasti Harold Bloomin teoksen The Western Canon (1994) ympärillä. Teokseen sisältyvä lista, eli varsinainen "Bloomin kaanon" löytyy verkosta osoitteesta http://www.interleaves.org/~rteeter/grtbloom.html

Kemppisen mainitsema "great books" -opetuspaketti viittasi amerikkalaisen St. John's Collegen samannimiseen ohjelmaan. Tämänhetkinen lukulista löytyy osoitteesta http://www.stjohnscollege.edu/academic/readlist.shtml

Mainittuun Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden "klassikkopakettiin" voi tutustua osoitteessa http://www.helsinki.fi/hum/skl/kkirja/tutk_vaat_u_po.htm (kohta 3b. "Klassikot")

Martti Mäntylä mainitsi luonnontieteiden tärkeistä kirjoista Edward O. Wilsonin teoksen "Consilience" (1998, suom. 2001 Terra Cognita). Edellisen blogimerkinnän kommentteihin ilmestyi myös linkki kiinnostavalta vaikuttavaan listaan 70 tiedekirjan "kaanonista". Kiitos kommentoijalle, lisätään linkki vielä tähänkin merkintään http://www.stevens.edu/csw/stevens70/Part_I_A-G.html

Juhani Forsberg puhui Tarmo Kunnaksen uudesta teoksesta Paha: mitä kirjallisuus ja taide paljastavat pahuuden olemuksesta (Atena, 2008).

Kemppinen mainitsi myös Konrad Lorenzin teokset Eläimet kertovat: eläinten käyttäytyminen tiedemiehen tulkitsemana (Tammi, 1975) ja Das Sogenannte Böse (1963, käännetty 1968 suomeksi nimellä Niin sanottu paha).

Vieraanamme on professori Jyrki Nummi, joka opettaa työkseen kirjallisuutta Helsingin yliopistossa, ja yksi aiheistamme on "kaanoni" - pyhien kirjoitusten kokoelma.

Kirjallisuudentutkija Harold Bloomin laaja ja pökerryttävän syvällinen teos länsimaisesta kaanonista on sangen tunnettu.

Me poimimme esimerkkejä muun muassa kotimaisen kirjallisuuden kurssivaatimuksista ja kysymme, miksi esimerkiksi "Seitsemän veljestä" on niin pyhä kirja, että se on osattava jo lukiossa ja sitten yliopistolla.

Asia on kysymisen arvoinen, koska kirja on niin suunnattoman hyvä. Kun se ilmestyi, J. Nummen kollega A. Ahlqvist teilasi sen, ja Kiven tukijat häpesivät silmät päästään. Jopa Snellman ja Lönnrot olivat kuin kusi sukassa. Mutta viimeistään V. Tarkiaisen väitöskirjan ilmestyttyä noin sata vuotta sitten koko Suome kansa tiesi, että tämä se vasta onkin kirjojen kirja.

Kuinka siinä niin kävi?

Pentti Haanpää oli taiteellinen hylkiö 1930-luvun, mutta vaikka hänen sotien jälkeinen tuotantonsa on jotenkin vaisua ja sekavaa, hän on kiistatta kirjallinen suurmies ja kuuluu kaanoniin.

Miten Väinö Linna kanonisoitiin? Olisiko käynyt niin, että Suomen kansa eli lukeva yleisö riisti mikrofonin kirjallisilta hienostelijoilta ja ilmoitti, että asia on niin kuin Linna sen sanoo. Ja olisiko Päätalon kohdalla tapahtuassa sama - tottahan meitä yliopistomiehiä kauhistuttaa ajatus, että yleisö olisi oikeassa ja me väärässä, mutta...?

Haanpään "kolme pirullista pistettä" juontuvat Otavassa kuulemani mukaan siitä, että luuli nuorena kirjailijana, että kappaleen lopun merkki on kolme pistettä ja virkkeen lopun merkki yksi...

Liittykää seuraan!