Vieraskielisten sanojen rahtaaminen toisiin kieliin ei aina ole pelkästään kansainvälistä ja fantsua toimintaa. Emmekä nyt puhu suomen kielen kuolemasta englannin kielen ylivallan ikeessä, vaan siitä, että joskus vieraan sanan kirjoitusasu tuottaa outoja vaikutelmia.

Kuulijamme Tuore isä Kolmannelta linjalta törmäsi ilmiöön Kelan äitiyspakkausta avatessaan. Kaiken erinomaisen ja hyödyllisen aineiston seassa kun löytyy tänä vuonna kuusi kondomia, joiden englanninkielinen nimi Sure muistuttaa varmuusvälineiden varmuudesta ja luotettavuudesta, mutta suomeksi tuotteen merkki kehottaa suremiseen.

Tuore isä puhkuu, että ”miksi Kela kehottaa tuoreita vanhempia suremaan yhtenä ihmiselämän iloisimpana hetkenä, kun lapsi on syntynyt? Onko suremiskehotuksen syy sukupuoliyhteydessä, jota varten ehkäisyvälineet kaivetaan esille? Vai onko suremisen syy ehkäisyssä? Kaikki eivät pidä kondomeista, mutta ei kai se voi olla syy toivottaa surua kaikille äitiyspakkauksen saajille?! Ei ihme, jos siittiötkin joutuvat tällaisessa ristiriitatilanteessa hämmennyksen tilaan ja hidastuvat!”

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin yhtyy Tuoreeseen isään ja lähettää Kelan äitiyspakkausosaston väelle ankaran muistutuksen, jonka säälimätön sisältö kuuluu näin: no huhhuh!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Viime lokakuussa internetiin levisi lista 50 000 suomalaisen salasanoista ja muista verkkopalvelujen tunnistetiedoista. Listan tekijät olivat syyllistyneet rikokseen ja heidät löydettiin lähes yhtä helposti kuin miten he olivat salasanalistan saaneet kaivettua esiin eri verkkopalveluista.

Kiinnostavaa uutisessa oli paitsi moisen hämärähomman helppous myös listalta kerätty salasanojen suosituin viisikko. Listan mukaan suomalaisten viisi suosituinta salasanaa ovat: salasana, 123456, perkele, 12345 ja qwerty.

Salasana salasana saattaa edustaa jonkin sortin alkeellista huumoria tai sitten viitata tyhmyyttä lähenevään mielikuvituksettomuuteen. 123456 ei myöskään edusta korkeampaa ajattelua, kuten ei menestyssalasanan neljänneksi sijoittunut lähisukulainen 12345 .

Salasana perkele sisältää mitä ilmeisimmin vahvan suomalaisugrilaisen primitiiviviestin tietokoneistunutta nykymaailmaa kohtaan. Listan numero viisi, qwerty, taas edustaa kansainvälistä salasanaperinnettä parhaimmillaan. Nuo kuusi kirjaintahan, q, w, e, r, t, ja y ovat kirjoituskone- ja tietokonenäppäimistön ensimmäiset kirjaimet ylhäällä vasemmalla.

Qwerty-näppäimistö kehitettiin 1800-luvun lopulla kirjoituskone Remingtonin tehtaalla, hidastamaan konekirjoitusta. Tuonaikaiset kirjoituskoneiden kirjasinvarret menivät helposti ristikkäin ja jumiutuivat, jos kirjoittaja oli liian nopea. Qwerty-näppäimistöllä englannissa tarvittavat kirjaimet saatiin niin etäälle, että näppäinten paukutuksen tempo hidastui sopivasti.

Kiehtovasta historiastaan huolimatta näppäimistön ensimmäiset kirjaimetkaan ei kuitenkaan ole kovin kummoinen salasana ainakaan jos sen tarkoitus on pysyä salaisena.

Erilaiset salasanat ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet huimasti. Kun alunperin sala- ja tunnussana oli merkki kuulumisesta johonkin salaseuraan tai vartiovuoroon saapuvan sotilaan todiste aikeistaan, nyt salasanaa tarvitaan, jotta voisi päästä mukaan siihen yhteiskunnan osaan, joka toimii tietokoneilla: pankkiin, kirjastoon, verkkokauppaan, Kelan verkkopalveluihin jne. Eli virtuaaliyhteiskuntaan. Ja todellisessakin yhteiskunnassa tarvitaan ainakin se salasana, joka lukee Kela-kortissamme: sosiaaliturvatunnus.

Ensimmäinen laajalle levinnyt jokamiehen koodi oli 1980-luvulla katukuvaan ilmestynyt pankkiautomaatin nelinumeroinen tunnusluku. Tarinan mukaan tunnusluvussa on neljä kirjainta siksi, että automaatin keksijä kysyi kotona vaimoltaan, montako numeroa tämä voisi kyetä muistamaan. Pariskunta päätyi neljään numeroon.

Salasanoista on tehty runsaasti huumoria. Sarjakuvassa tietokone kysyy miehen salasanaa. Mies kirjoittaa: penis. Tietokone vastaa: salasanasi on liian lyhyt. Moni muistaa kieltolain ajalle sijoittuvat Marx-veljesten elokuvan Hevosen sulat, jossa mykkä Harpo esittää salakapakan tunnussanan miekkakala vetämällä takkinsa taskusta esiin täytetyn miekkakalan.

Salasanat ovat silti vakava asia kaikille niille miljoonille, jotka sen vuosittain unohtavat ja niille krakkereille, jotka koettavat välttää oikeisiin töihin menemisen tai muuten vaan haluavat pönkittää häiriintynyttä itsetuntoaan tonkimalla viattomien ihmisten salasanoja nettipalveluista.

Tänään siis puhumme siitä, mistä ei saa puhua — niin kuin metsäsuomalaiset eivät saaneet puhua karhusta eivätkä Kekkosen ajan suomalaiset ryssästä. Me puhumme salasanoista ja kukapa paremmin asiasta tietäisi kuin tietokonemaailman yleisasiantuntija Petteri Järvinen.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

(YLE Radio 1 torstaina 21.8. klo 9.06-10.00)

Irlannin torpattua kesäkuussa Lissabonin sopimuksen on EU:lla jälleen ratkaistavana sen yhtenäisyyttä koetteleva tapahtuma: Georgian ja Venäjän välinen sota. Tuomas Enbusken kanssa aiheesta keskustelevat ohjelmajohtaja Hanna Ojanen Ulkopoliittisesta instituutista, kansanedustaja Heidi Hautala sekä europarlamentaarikko Esko Seppänen.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 20.8.2008 klo 9.06 - 10.00)
Kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia. Niinköhän?
Niinköhän?
Kirsi Virtanen toteaa "Höpöhöpö".
Saman logiikan mukaan ksylitoli olisi yhtä vaarallista kuin vodka - ovathan molemmat alkoholeja.

Porttiteoria jonka mukaan kannabis johtaa koviin huumeisiin on sekin yhä edelleen näyttämättä toteen. Koska jos se pitäisi paikkansa, eikös hollantilaisten kuuluisi kaikkien osata lentää - eikäpelkästään sen yhden aavelaivan? Kun Hollannissa kiellettiin tupakointi ravintoloissa, koski se myös Coffee-Shoppeja, joissa saa polttaa pilveä. Maria saa kuitenkin edelleen polttaa sisällä, sillä sen savu ei sisällä tupakan kaltaisia myrkkyjä. Eli kun menet Coffee-Shoppiin ja pistät röökiksi tulee stoppi, mutta kannabis saa sen sijaan palaa.

OIKAISU: Tässä 20.8.2008 lähetetyssä ohjelmassa Kirsi Virtanen esitti virheellistä tietoa Irti Huumeista ry:n toiminnasta. Toisin kuin väitettiin, poliisi ja sosiaaliviranomainen eivät ole asiakastilaisuuksissa läsnä. Pahoittelemme virhettä!

(YLE Radio 1 tiistaina 19.8.2008 klo 9.06 - 10.00.)

Ihmisten auttaminen sosiaalityön keinoin on vaativaa työtä joka myös maksaa. Mutta onko sosiaalityössä vielä virtaa ja asennetta?

Sosiaaliasiamiehen tulee auttaa kuntalaista, joka kokee pudonneensa turvaverkostosta. Hän auttaa myös viranomaista löytämään asiakkaansa, jos tämä on hänet kadottanut. Sosiaaliasiamiesten raportin mukaan varsinkin toimeentulotuen asiakkaiden palvelu on heikentynyt Helsingissä. Ei ole päivänselvää, että kuntalainen kohtaisi sosiaalityöntekijän kasvokkain. Resursseja ei ole siihen, että asiakkaiden elämäntilannetta katsottaisiin hyvin kokonaisvaltaisesti.

Sosiaalivirasto tekee Helsingissä vuodessa noin 200000 toimeentulotukipäätöstä. Asiakkaina on 35000 kotitaloutta, joissa on yhteensä 51000 henkilöä. Tämä ei ole nippelikauppaa. Kysymys on ihmisen elämän arvosta.

Tänään Helsingin jokaisessa poliisipiirissä on jo mukana sosiaalityöntekijä, joka pääsee suoraan kentällä kohtaamaan kuntalaisten ongelmia. Moniongelmaisten kuntalaisten todellisuuden kohtaaminen on vaativaa työtä, johon terveyskeskuslääkäritkin voivat uupua huonosti valmistautuneina.

Sosiaalivirastossa operoivia sosiaalityöntekijöitä on syytetty piiloutumisesta toimistopöytien ja liikennevalojen taakse. Sosiaalityökin kaipaa uusia innovaatioita. Vuonna 2006 kunnallisen sosiaalipolitiikan innovaatiopalkinto annettiin Kumppanina kentällä –ohjelmalle, jonka näkyvin aikaansaannos on Alppilan Kumppanuustalo Hanna, jossa viranomaiset, asukkaat, järjestöt ja oppilaitokset
toimivat yhteistyössä. Talo myös työllistää toimijoitaan ja luo uudenlaista sosiaalityötä kaikkein huono-osaisimpien ihmisten aseman parantamiseksi.

Kaupunginhallitus määrää sosiaalityön rahojen raamituksesta, jotka ylittyvät. Miksi sosiaalityön resursseja ei laiteta kuntoon? Uskotaanko vielä, että sosiaalityöllä muutetaan maailmaa?

Markku Heikkisen vieraina sosiaaliohjaaja Marjatta Vesterinen Kumppanuustalo Hannasta, Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autti, sosiaalityön tutkija Laura Yliruka, sekä kaupunginvaltuutettu Sirkku Ingervo, sosiaalilautakunnan jäsen.

Mitä mieltä sinä olet? Mitä pitäisi tehdä? Kuuntele, keskustele ja kommentoi!

(YLE Radio 1 torstaina 14.8.2008 klo 9.06 - 10.00)
Miten eroon häpeästä? Miksi suomalasia hävettää enemmän kuin muita? Onko siitä meille hyötyä vai pitäisikö siitä päästä eroon. Johtuuko häpeä siitä että meillä on oikeasti jotain salattavaa? Tuomas Enbusken seurassa ovat keskustelemassa häpeätutkija Ben Malinen ja tietokirjailija Osmo Tammisalo.

Häpeään liittyy monia kysymyksiä:
- häpeä kuuluu ihmisen tunnerepertuaariin
- häpeä on voimakas kokemus, emootio, se ei ole vähäpätöinen meille
- "vajoan maan alle", "menetän kasvoni", "kuolen häpeästä"
- häpeä on tunne joka taitaa liittyä moraaliin, toisin kuin esim. pelko tai ilo
- lähitunteet: nolous, ujous
- Suomi: yksin pärjäämisen kulttuuri, ei yhdessä asioiden ratkaisemisen, seuraako tästä että me olemme taipuvaisempia yksinäisyyteen, ja tämän myötä muita taipuvaisempia häpeän kokemukseen
- jotkut liittävät suomalaisten häpeätunteet kristillisyyteen, "Hävetkää, syntiset!"
- miksi toiset ovat herkempiä häpeämään
- häpeä ja omat menneisyyden kokemukset
- kussakin yhteiskunnassa on tabuja, joita ei ole lupa rikkoa, ne ovat häpeällisiä asioita; vaikka esim. alastomuudessa häveliäisyys tarkoittaakin eri paikoissa ja aikoina eri asioita
- Suomessa häpeää on käytetty rankaisumenetelmänä, häpeäpenkissä
- Japanissa häpeä vältettiin harakirillä, rituaali-itsemurhalla
- kiinnijääminen, paljastuminen, epäonnistuminen, epätäydellisyys, liian suuret odotukset itsestä, matala itsetunto
- tapamme reagoida häpeätilanteissa; psyykkiset strategiat, fyysiset
- myötähäpeä, voimme hävetä toisenkin puolesta
- mitä hyvää häpeä saa aikaan? mokaammeko vähemmin, vai tuleeko meistä häpeän pelossa itseämme - ja toisten reaktioita - tarkkailevia ja pelokkaita
- helpotusta häpeään; toisten hyväksyntä, häpeäntäyteisistä kokemuksista puhuminen vai itseen tutustuminen
- auttaako häpeä meitä lähemmäs realistista kuvaa itsestämme ja kyvyistämme, irti hybriksestä
- häpeä ja seksuaalisuus
- onko häpeä vain opittua (peräisin kulttuurista ja sen arvoista) vai jotain ihmisluontoon kuuluvaa, siihen sopivia tunteita
- jäädä kiinni valehtelusta aiheuttaa häpeän tunteen
- "hävetä silmät päästään", häpeämme jopa häpeän kokemista
- häpeä ja ruumiillisuus; punastua häpeästä
- häpeä ja ihmisten ulkonäkö; ketäpä ei nuorena ole hävettänyt oma vaatetus
- miksi ulkonäkö on meille niin tärkeä että siitä pitää kokea häpeää
- ovatko muut ja heidän mielipiteensä meistä niin tärkeitä, miksi
- miksi olemme kiinnostuneita muiden mielipiteestä itsestämme, miksi se on meille niin tärkeä
- häpeääkö ihminen sitä, ettei joutuisi eristyksiin muista, yksinäiseksi, ettei kukaan välitäkään minusta
- entä rakkaus: eikö toista rakastavan ihmisen ole hyväksyttävä juuri toisen häpeälliset puolet, ei pelkästään tämän persoonallisuuden hienoja ja täydellisyyttä hipovia piirteitä; rakkaus toisen heikkouksien hyväksymisenä, siksikö rakastuneena oleminen on niin kipeä ja haavoittuva tila, kun joutuu toiselle paljastamaan heikkoutensa
- sairaudet joista koetaan häpeää, miksi toiset sairaudet stigmatisoivat myös moraalisesti toisia enemmän; lepra, mielisairaudet, aids
- erottaako häpeä ihmisen muista eläimistä, vai voiko kissa kokea häpeää
- häpeän voittaminen; mitä meidän pitää tehdä jotta vapautuisimme häpeän tunteista
- ei kait häpeästä voi kokonaan vapautua ...

(YLE Radio 1 keskiviikkona 13.8.2008 klo 9.06 - 10.00)

Uskonnonopetuksen tehtävä on opettaa eettisyyttä, perinteitä, yleissivistystä ja omaa uskoa. Mutta miksei uskonnontunneilla opeteta kriittisyyttä, ihmettelee Kirsi Virtanen?

Jospa uskonnonopetus vahvistaakin suvaitsemattomuutta ja tietämättömyyttä, suvaitsevaisuuden sijaan opetetaan oman uskon paremmuutta muihin nähden?

Tämän perusteella Kirsi Virtanen ihmettelee, onko oman uskonnon opetus kouluissa todella tarpeellista.

(Uusinta joulukuulta 2007)

--------------------------------------------------------------------------------

Suomessa papit siunaavat homo- ja lesbopareja vaikka virallista kaavaa eikä virallista toimitusta tunneta ev.lut. kirkossa? Mihin tämä johtaa kirkon monipäisessä johdossa, seurakunnissa entä ihmisten ainutkertaisessa elämässä?

Vuoden vaihteessa valmistuu Piispainkokouksen asettama parisuhdelakityöryhmän mietintö. Harva uskoo piispainkokouksen prosessin tuovan minkäänlaista ratkaisua. Kestihän naispappeuden käsittelykin ja määräenemmistöjen tavoittelu kirkon hallintoelimissä kymmeniä vuosia. Ympäripyöreää paperia odotellaan ja elämä kulkee omia polkujaan. Pappisliiton kyselyn mukaan 60% pks:n papeista on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.

Mutta miksi kirkon johdossa hoidetaan ihmisten elämää syvästi koskevia kysymyksiä piilossa, suljettujen ovien takana, komiteoiden hiljaisina prosesseina? Ruotsissa käytiin avoin kansalaiskeskustelu. Kysymys samaa sukupuolta olevien ihmisten rakkaudesta ja seksuaalisuudesta koskettaa kaikkia lähimmäisiä, suvussa, perheessä, ystäväpiirissä, työ- ja opiskelupaikoilla.

Onko kirkon tapa hallinnoida ihmisen elämän kysymyksiä aikansa elänyt? Kirkon johto voi tehdä itsestään naurun alaisen sulkeutumalla kabinettiin pohtimaan suhdettaan ihmisen seksuaalisuuteen, joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta. On siinä pohtimista lyhyen elämän aikana. Elääkin pitäisi ja rakastaa.

Markku Heikkisen seurassa Liisa Tuovinen, pastori, joka siunasi Veera Langen ja Annukka Matilaisen rekisteröidyn parisuhteen viime kuussa ja arvovaltainen herännäinen, rovasti Pentti Simojoki.

Kesäkuussa julkistettiin ruotsalaistutkimus, jonka mukaan lasten pelastusliiveissä on yllättävän paljon ongelmia. Mikään tutkituista 13 liivistä ei kääntänyt lasta vedessä oikeinpäin eikä läpäissyt vuonna 2006 voimaantulleita turvasäädöksiä.

Ikävä uutinen välitettiin myös Suomessa. Tarkkaavainen kuulijamme Henna kuuli, miten Yleradio Ykkösen uutistoimitus kertoi asian seuraavasti:

Uudet määräykset tulivat voimaan 2006. Liivit oli valmistettu ennen niiden käyttöönottoa.

Aristoteleen kantapää iloitsee uutistoimituksen perinpohjaisesta toiminnasta. Hiukan hassuahan se olisi, jos liivit olisi valmistettu vasta sen jälkeen, kun ne on otettu käyttöön. Pitkäähän siis huolta lapsistanne, etteivät he joudu veden varaan ennen heidän pelastamistaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kesän musiikkijuhlilla voi käydä niinkin, että kieliasiat häiritsevät musiikkielämystä. Kesän ykköskysymys onkin: miten kutsua kanteleensoittajaa? Asian otti esiin kuuntelijamme ja Kantele-lehden päätoimittaja Timo, joka kirjoitti meille näin:

Olen huomannut, että koulutuksen saaneiden kanteleensoittajien keskuudessa on yleistynyt sana kantelisti. Sävelkorvani vieroksuu sanaa. Sillä pyritään ehkä liittymään viulistien, sellistien ja muiden solistien joukkoon, jotta voitaisiin viestiä koulutuksesta. Venäjän kielessä sana 'kantelist' on ollut käytössä jo pitkään, mutta en usko, että sana on tullut lainasanana. Sanan puoltajat vetoavat usein sanoihin huilisti ja kitaristi. Mikä on Aristoteleen kantapään mielipide?

Itseään kanneltajaksi tituleeraavalle Timolle sanottakoon, että tässä asiassa olemme samaa mieltä kuin hän, ja tämän mielipiteen jakaa myös kielitoimiston Taru Kolehmainen. Hän kirjoitti Helsingin Sanomiin aiheesta taannoin artikkelin otsikolla Kantelisti ja urkuristi. Asian ydin on Kolehmaisen mukaan se, että muoto pianisti ja kitaristi on kreikkalaisperäinen –isti-päätteinen muodostelma vierasperäisistä sanoista piano ja kitara. Kantele taas on suomalainen sana ja yksi kielenhuollon perusperiaatteita on se, että vierasta johdinainesta ei tulisi käyttää suomalaisten sanojen johtamiseen. Tämän periaatteen mukaan kantelisti on siis väärin muodostettu. Niin on myös huilisti, onhan huilu suomen kielen sana. Kolehmaisen mukaan suomen kielen lautakunta hyväksyi huilistin pitkin hampain 1980-luvun lopulla, koska se oli silloin jo niin yleinen.

Kanneltaja on siis enemmän suomea kuin kantelisti. Suosittelemmekin kaikille kuulijoillemme oikeaoppista kanneltamista mahdollisimman ahkerasti.
- - -
aristoteles(at)yle.fi