YLE
 
YLE A-Ö

Persoonallisia pyöräilykypäriä

Irja ja kypärä (copyright YLE/videokuvaa)Suunnittelija Aija Rouhiainen risainasi kolme erilaista pyöräilykypärää sekä satulanlämmittimen.


Irjan kypärä

Aluksi kypärästä poistettiin rumat, neonväriset tarrat. Koska Irja oli toivonut saavansa persoonalliseen vaatetustyyliinsä sopivan "epäkypärän”, päätti Aija verhota kypärän vanhalla, virkatulla pöytäliinalla. Pöytäliina sovitettiin kypärän päälle ja sivuille tehtiin laskokset, jotta istuvuus olisi mahdollisimman hyvä.

ketjusilmukoita (copyright YLE/videokuvaa)
Jotta koko kypärä olisi pitsin peitossa, virkkasi Aija samanvärisestä langasta verkkokappaleet niihin kohtiin, joihin liina ei yltänyt. Verkon koko selvisi sovittamalla. Liina ja verkot yhdistettiin ompelulangalla ja samalla ommeltiin pöytäliinan laskokset kiinni.

Laskoskohtiin sekä pöytäliinan ja verkkokappaleiden saumakohtiin ommeltiin koristeeksi yksittäisiä paljetteja.

virkkaus kypärän päälle (copyright YLE/videokuvaa)

Valmis päällinen ommeltiin kiinni kypärän sisällä olevaan froteiseen hikinauhaan.

kypärä (copyright YLE/videokuvaa)

Huom! Pyöräilykypärän eristemateriaaliin ei saa kiinnittää mitään niittaamalla eikä millään muullakaan eristettä rikkovalla tavalla. Jos kypärää haluaa risainata em. tavalla, kannattaa päällisen reunaan tehdä kuja kuminauhaa varten.


Karen kypärä

liimausta (copyright YLE/videokuvaa)

Beatles-faniksi tunnustautuvan Karen kypärään Aija liimasi löytämänsä "If I Fell" -kappaleen sanat vesiohenteisella koristelakalla. Koristelakkaa levitettiin aluksi kypärän pintaan ja paperi painettiin siihen kiinni. Lopuksi lakkaa levitettiin kuvan päälle keskeltä reunoihin päin suuntautuvin siveltimenvedoin ja annettiin kuivua.

beatleskypärä<br />
 (copyright YLE/videokuvaa) Muu osa kypärästä päällystettiin Beatles-aiheisilla, paperisilla servieteillä, koska paksumpi paperi olisi ollut hankala saada koristelakalla kiinni.

Lopuksi Aija maalasi kypärän tyhjät kohdat vesiohenteisella askarteluvärillä.

Karen kypärä (copyright YLE/videokuvaa)Huom! Lakkaustekniikalla voi kypärään kiinnittää jopa valokuvia, tosin kypärän kaarevat muodot asettavat paperin paksuudelle omat vaatimuksensa.






Maken kypärä

sarvien teko (copyright YLE/videokuvaa)Make mainitsi pitävänsä pääkalloista ja toivoi saavansa kypäräänsä sarvet. Sarvet Aija teki lasten leikeistä ylijääneestä, muovisesta heittorenkaasta, jonka jakoi kolmeen putkimaiseen osaan. Putken päähän leikattiin saksilla sarven kärjen muoto ja kun se oli sopiva, teippasi Aija kärjen reunat kiinni maalarinteipillä.

päällystämätön sarvi (copyright YLE/videokuvaa)Koska Aijan mielestä maalarinteippi oli luun värinen, peitettiin koko sarvi teipistä revityillä suikaleilla. Alimmaiset suikaleet kiinnitettiin poikkisuuntaan ja päällimmäiset kerrokset pitkittäissuuntaan.

Valmis sarvi kiinnitettiin kypärään vahvemmalla, mustalla kangasteipillä. Kiinnityskohdat huoliteltiin vielä mustalla, kontaktimuovista leikatulla lätkällä.

Sarven kärjistä valuvat verivanat Aija maalasi vesiohenteisella askartelumaalilla

pääkallon piirtäminen (copyright YLE/videokuvaa)

Pääkallokoristelua varten Aija piirsi kallohahmotelman paperille ja leikkasin sen ja yksityiskohdat (silmakuopat ja suun) irti mattoveitsellä. Luonnos piirrettiin akvarellipuuvärikynällä ja itse pääkallo vesiohenteisella askartelumaalilla.



Maken kypärä (copyright YLE/videokuvaa)

Huom!Pyöräilykypärän koristeluun ei saa käyttää liuotinpohjaisia maaleja eikä muutakaan pintaa heikentävää. Kypärään ei saa missään tapauksessa porata reikiä!

Satulanlämmitin

Irjan punainen ja koristeellinen kypärä innosti Aijan tekemään itse pyörään näppärän satulanlämmittimen. Päällysmateriaaliksi Aija valitsi käytetyn ja joustavan naisten uimapuvun ja pehmikkeeksi palan solumuovia.

satulanlämmitin (copyright YLE/videokuvaa)

Aluksi solumuoviin piirrettiin satulan päälliosan muoto ja se leikattiin irti saksilla. Uimapuvun materiaalin riittävyys ja venyvyys tarkistettiin asettamalla uimapuku satulan päälle.

satulanlämmitin (copyright YLE/videokuvaa)

Pöydän päälle levitetystä uimapuvusta leikattiin samanmuotoinen, mutta kolmisen senttiä suurempi kuin solumuovista leikattu kappale. Uimapukuneuloksisen satulanlämmittimen reunus huoliteltiin saumurilla ja reunasta käännettiin 1,5 cm kuminauhakujaa varten, ompeleena moniaskelsiksak.

Nauhakujaan pujotettiin 3mm:n kuminauha ja päät yhdistettiin käsin ompelemalla.

Koristeita varten ohueen metallilankaan pujotettiin parittomista korvakoruista purettuja helmiä ja mukaan pujotettiin kulkusia sekä suurehkoja paljetteja. Kullanvärisestä lurex -langasta virkattiin satulan takaosan mittainen aloitusketju ja siitä virkattiin reunuskoriste.

satulanlämmitin (copyright YLE/videokuvaa)

Metallilankahelminauhat kiinnitettiin virkattuun reunukseen ja valmis reunus helminauhoineen kiinnitettiin lycraan pienillä hakaneuloilla nurjalta puolelta.

satulanlämmitin (copyright YLE/videokuvaa)

Solumuovinen kappale pysyi paikallaan lycrakappaleen napakan reunuskuminauhan ansiosta, eli erillistä kiinnitystä ei tarvittu.

Värikkäitä pyöräilyhetkiä!



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut