YLE
 
YLE A-Ö

Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08

Laura muistaa lapsuudestaan kerhotädin, joka Lauran mielestä pukeutui aina niin kauniisti. Kirpputorilta löytynyt pöytäliina toi mieleen kerhotädin, joten Laura päätti tehdä siitä paidan entiselle kerho-ohjaajalleen.

Laura ja Annamari ihailevat löytyneitä pöytäliinoja (copyright YLE/videokuvaa)Tarvikkeet
- kirjailtu pöytäliina (Valitse pöytäliina, jonka sivun pituus on noin 80-100cm. Näin saat aikaiseksi muhkeat hihat.)
- lakana tai toinen pöytäliina
- pieniä nappeja



Lauran piirros tunikasta (copyright YLE/videokuvaa)

Tee tunikalle kaavat tai käytä jotain valmiskaavaa. Suurenna hihan kaavaa kuitenkin siten, että siihen tulee rypytysvaraa olkapäille n. 15cm ja hihansuihin n. 8cm. Suurenna myös etukappaletta sen verran, miten paljon haluat tehdä eteen laskoksia.

hihan leikkaus (copyright YLE/videokuvaa)

Leikkaa hihat pöytäliinasta siten, että kirjailtu kuvio tulee kauniisti esille hihassa sopivassa kohdassa. Leikkaa samasta pöytäliinasta myös sopivat kaulukset tunikaan.

hihan vahvikekappale (copyright YLE/videokuvaa)

Leikkaa etu- ja takakappale toisesta pöytäliinasta tai lakanasta. Leikkaa samasta kankaasta myös kaulukselle takakappale sekä vahvikekappaleet hihojen olkapäihin. Hihakappaleisiin tarvitaan olkapäähän vahvikekappaleet nurjalle puolelle, jotta rypytetty reuna näyttää siistiltä. Myös kaulus tehdään kaksipuolisena, jotta sen reuna saadaan siistiksi.

Nuppineulaa hihan vahvikekappale hihan olkapäähän, kankaiden oikeat puolet vastakkain. Ompele kappaleet kiinni toisiinsa. Ompele olkapäähän oikealle puolelle vielä huolitteluommel reunaan, jotta taitos pysyy siistinä.

Kiinnitä myös kauluksen etu- ja takakappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain. Ompele saumat ja käännä kaulus oikein päin. Myös kauluksen reunaan kannattaa ommella huolitteluommel.

etukappaleen laskokset (copyright YLE/videokuvaa)

Ompele etukappaleen yläreunaan hiuslaskoksia, jotta eteen tulee rypytys. Merkkaa taitoskohdat 1cm välein kaula-aukon kohdalle. Taita merkit kohtaaman toisensa ja ompele suora sauma alaspäin n. 15-20 cm matkalta. Jätä seuraava senttiä väliä ja taita sitten taas merkit kohtaamaan toisensa ommellen jälleen ne yhteen. Jatka siten niin kauan, kunnes sinulla on haluamasi määrä laskoksia.

hihan kiinnitys (copyright YLE/videokuvaa)

Ompele etu- ja takakappale yhteen. Kiinnitä myös hihat, mutta jätä niistä yläreunat, ne kohdat mihin vahvikekappaleet on kiinnitetty, auki. Rypytä hihan yläreuna siten, että ryppyjä tulee tasapuolisesti eteen ja taakse. Kiinnitä nuppineuloin. Ompele lopuksi napit nuppineulojen kohdille siten, että samalla kiinnität hihan ja miehustan olkapäiden kohdalta auki. Huomioi, että napit ovat tässä vain koristeena, eikä niitä ole tarkoitus saada auki. Siksi ei myöskään tarvita napinläpiä.

kauluksen kiinnitys (copyright YLE/videokuvaa)

Kiinnitä kaulus kaula-aukkoon jälleen kerran kankaiden oikeat puolet vastakkain. Huolittele myös kaula-aukko ompelemalla reunaan ommel.

Voit vielä halutessasi koristella esimerkiksi tunikan alareunaa, jos hihaan käytetystä pöytäliinasta on jäänyt kauniita kirjailuja käyttämättä.

kerhotäti uudessa tunikassaan ja Laura (copyright YLE/videokuvaa)

valmiin tunikan yksityiskohtia (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut