YLE
 
YLE A-Ö

Bändipaidat uusiokäyttöön

Bändipaita (copyright YLE/videokuvaa)

Kirppiksen suunnittelija Laura Saloheimo kierrätti rokkimiehen t-paidat osaksi kodinsisustusta.

Helsinkiläisen rockklubi Nosturin iltavastaava Jukkiss Lappalaisen komeroihin oli vuosien aikana kertynyt kymmeniä bändipaitoja. Paidat olivat osin rikkinäisiä ja kuluneita, mutta koska ne sisälsivät paljon tunnearvoa, ei niitä raaskittu heittää pois.

Laura totesi paitojen olevan sekä materiaaleiltaan että painatuksiltaan hyvälaatuisia ja käytössä pehmentyneet kankaat sopivat mainiosti peiton valmistukseen. Laura ideoi rockmiehen kotiin t-paidoista myös lampunvarjostimen ja tyynyn.


Rock-peitto

Rock-peittoon tarvitaan t-paitoja, ohuehkon vanupeiton täytteeksi. Koska t-paitamateriaali on joustavaa, on lisäksi hyvä käyttää lakanoita tai muuta kangasta pohjana.

Peitto bändipaidoista (copyright YLE/videokuvaa)

Paidat ja kuviot leikataan ja sommitellaan kokonaisuudeksi kumpikin puoli erikseen. Kuvio kiinnitetään pohjalakanaan nuppineuloilla ja ommellaan siksak-ompeleella ja lopuksi huolitellaan reunat siisteiksi.

Peitto bändipaidoista (copyright YLE/videokuvaa)Vanupeitto ommellaan ensin toisen puolen kanssa yhteen ja sitten yhdistetään myös toinen puoli.

Tilkkutäkin hinta 5,80 euroa.



Rock-tyyny

Valitse mieleisesi t-paita ja osta samankokoinen vanutyyny. Ompele hihansuut ja kaula-aukko kiinni. Laita tyyny paidan sisään.

Bändipaita (copyright YLE/videokuvaa) Leikkaa tyynyn hihojen kohtiin reiät, jotta vanu menee myös t-paidan hihoihin. Ompele paidanhelma kiinni ja möyhi tasaiseksi.

Tyynyn hinta 3 euroa.



Lampunvarjostin

Etsi lampunvarjostin ja valitse mieleisesi t-paita. Mittaa ja sovita paitaa lampunkupua vasten ennen kun leikkaat. Tee kaavasta napakka, jotta lampusta tulee siisti ja rypytön.

Ompele saumat ja pujota päällinen lamppuun. Käännä reunojen yli tuleva kangas liimalla lampun sisälle, tai jos materiaali sallii, ompele reunat siististi sisään.

Lampunvarjostimen hinta 3 euroa.




Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut