YLE
 
YLE A-Ö

Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna

15 kauluspaidasta syntyi lokerikko, jossa on 3 lokeroa rinnakkain ja 5 lokeroa alekkain. Jokaisen lokeron suu on kauluspaidan kaulus.

Tarvikkeet:
-15 kauluspaitaa
-3 henkaria

leikkuu (copyright YLE/videokuvaa)

Aluksi suunnittelija Aija Rouhiainen mietti, mikä olisi hyvä koko kullekin lokerikon taskulle, ja koko lokerikolle.

huolittelu (copyright YLE/videokuvaa)Tämän perusteella hän mittasi kauluspaidan kauluksesta molemmille sivuille noin 5 cm ja kauluksesta alaspäin 28 cm ja leikkasi kaulusosan irti paidasta. Sitten leikatut reunat piti huolitella saumurilla. Tämän Aija teki kaikille paidoille.



Aija ratkoi paitojen pääntiestä näkyvät, takakappaleelle ommellut merkit irti.

Sitten oli suunnittelun vuoro. Aija sommitteli leikatut ja saumatut paitakappaleet, ”paitataskut”, sopivaksi kokonaisuudeksi - oma silmä kertoi sopivan rytmin.

sommittelu (copyright YLE/videokuvaa)

yhdistäminen nurjalta (copyright YLE/videokuvaa)Aija ompeli paitataskut yhteen kolmen ryhmissä, siis vaakalinjan lokerot aina ensin yhteen. Paitataskut yhdistettiin toisiinsa suoralla koneompeleella nurjalta puolelta ommellen, jolloin ommel ei siis tullut näkymään oikealla puolella. Aija totesi, että on tärkeää varmistaa uuden vaakarivin ompelua aloittaessaan, että leveysmitta on oikea. Näin hän sai saumat kohdistettua, kun alkoi yhdistää vaakarivejä toisiinsa.
Aina ommeltuaan Aija silitti pystysaumojen saumanvarat auki.

silitys (copyright YLE/videokuvaa)

koostaminen (copyright YLE/videokuvaa)Valmiit vaakarivit Aija neulasi alekkain toisiinsa. Kappaleet limittyivät noin 2,5 cm siten, että alemman rivin kaulukset peittivät ylemmän rivin taskujen alareunat. Aija neulasi taskut toisiinsa olkasaumojen kohdalta ja kauluksen kaulurin alaosasta.
Erityistä huomioita Aija kiinnitti siihen, että kohdisti pystysaumat toisiinsa tarkasti.
Lopputuloshan on sitä siistimpi, mitä tarkemmin osat on yhdistetty.
Aija jätti osasta ”kauluriompeleita” pätkän ompelematta, koska halusi laittaa lokerikkoon somisteeksi muutaman solmion. Aija ompeli lokerikon neulausten mukaisesti kokoon.



taskurivit kiinni toisiinsa (copyright YLE/videokuvaa)

Taustakappaletta varten Aija leikkasi kaksi paitaa vaakasuoraan kädenteiden alta poikki. Tällöin käyttöön saatiin kaksi paidan helmakappaletta, joissa on kummassakij etukappaleet ja takakappale. Aija yhdisti helmakappaleet toisiinsa suoralla ompeleella ja huolitteli reunat.

vuorikappale (copyright YLE/videokuvaa)

Aija neulasi lokerikko-osan ja taustan toisiinsa oikeat puolet vastakkain. Tässä Aija muistutti, että on tärkeää muistaa jättää työhön kääntöaukko. Aija ompeli kappaleet yhteen ja käänsi ne oikein päin. Aija silitti tarkasti lokerikon reunat ja neulasi osat toisiinsa oikealta puolelta, pystysaumojen kohdalta. Tämän jälkeen Aija ompeli ommeljuovaa pitkin parin sentin matkalta.

henkarin sahaus (copyright YLE/videokuvaa)

ripustin kiinni (copyright YLE/videokuvaa)Lokerikkoon tarvittiin vielä ripustuskoukut. Tähän tarkoitukseen Aija oli varannut kolme puuhenkaria. Aija mittasi ylimmäisten paitojen leveydet, teki sahausmerkinnät ja sahasi henkarit oikean pituisiksi lehtisahalla.



ripustus (copyright YLE/videokuvaa)Lopuksi Aija solmi muutaman solmion koristeeksi joihinkin kauluksiin ja pujotti solmion loppupään lokerikon sisäpuolelle.






valmis lokerikko (copyright YLE/videokuvaa)

Paitalokerikon materiaalit maksoivat 12 €.



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut