Loading

uusimmat

  • Kyläkaupan piha porukalla siistiksi!

    Sissipuutarhurit Räyskälässä. Kuva: Eero Liimatainen 25.06.2012 - 09:07Anni Alatalo

    Räyskälä on tunnettu Ilmailukeskuksen pienkoneistaan, ja myös Sissipuutarhureiden agitaattori ja pääsissi Minna Kivelä sai ilmakyytiä (ei puutarhatontulta). Pääkohteena Kivelällä oli kuitenkin Räyskälän pieni vihreä kyläkauppa, jonka pihamaa oli todellinen katastrofi. Hyvällä fiiliksellä ja talkoomeiningillä - sekä pienellä painostuksella - kyläkaupan pihasta saatiin asukkaille parkkipaikan sijaan viihtyisä istuskelualue, jossa haitari soi ja naiset ovat kauniita!

    36

  • Palstaviljelyn puolustajat

    Kati Lehtinen on mukana Kurpitsaliikkeessä Kuva: Sari Valto 21.06.2012 - 11:00Sari Valto

    Pienenä tyttönä Kati Lehtinen yritti istuttaa perunoita kerrostalon parvekkeen alle - eivät kasvaneet. Nyt aikuisena hän on vihdoin päässyt toteuttamaan itseään viljelijänä: kahdella vuokrapalstalla kasvaa papua, herneitä, raparperia, kesäkurpitsaa, ruohosipulia - ja menestyksekkäästi niitä perunoitakin. Runsas sato ei silti ole tamperelaiselle Katille ainut syy palstanviljelyyn. Hän on mukana taistelemassa ryytimaiden puolesta rakentamisuhkaa vastaan.

    61

  • Ihan timanttia

    20.06.2012 - 08:00Kati Tavilampi

    Timantteja roikkuu työhuoneen katossa, ne kietoutuvat ympäri kaulanauhassa, keinuvat korvakoruissa. Näitä kiviä ei kannata unohtaa päälle uimaretkellä kesäyönä, mutta työhuoneen katossa jalokivimobile luo tunnelmaa.

    18 2

  • Raparperikoriste kesäpöytään

    Raparperi koristaa kukkamaljakon. Kuva: Ulla Vuorela 15.06.2012 - 14:50Ulla Vuorela

    Puistovieraita Helsingin Puu-Vallilassa ilahdutti suuri ja näyttävä raparperinen kukkavaasi. Koiranputket kurkkupurkissa ei kuulosta i-han niin houkuttelevalta kuin mitä lopputulos on!

    41

  • Sissipuutarhurit Hinthaarassa

    Sissipuutarhurit Hinthaarassa. Kuva: Eero Liimatainen 14.06.2012 - 10:10Anni Alatalo

    Sissipuutarhureiden agitaattori Minna Kivelä päätti tehdä Hinthaaran radanvarsikylästä viihtyisämmän paikan asua ja elää. Positiivinen mielenosoitus ja vihreä joukkovoima, jota myös talkoiksi kutsutaan tuottivat tulosta; asemakatos ja kylän keskeinen pubi saivat vihreämmän ja viihtyisämmän ilmeen. Talkooväkeä virkistivät Rautatien Soittajat Hyvinkää ry puupuhaltimillaan sekä Minna Kivelän sosialisoima vanhanaikainen museojuna Lättähattu. Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi...

    17

  • Perheen aika: Lasten puutarha on monipuolinen

    Lasten puutarha on monipuolinen. Kuva: Seppo Sarkkinen, Yle 11.06.2012 - 13:02Kati Keinonen

    Olen Pohjois-Suomesta kotoisin, jossa omakotitalon pihoilla riittää kasvualustaa jos jonkinlaisille marjapuskille, kukkapenkeille sekä perunapellolle. Kun koulussa oli suvivirret laulettu ja todistukset jaettu, alkoi meidän perheessä kotipihan työleiri.

    0 1

  • Vieläkö on keppihevosia?

    Kesälaitumilla (Vieläkö on keppihevosia?) Kuva: Kati Tavilampi 08.06.2012 - 13:09Kati Tavilampi

    Kyllä vain, lauma keppareita ilmestyi kesän saapuessa ilahduttamaan pikkuväkeä. Aika värikästä joukkoa tämä on, löytyy raitaa ja rusettia. Kolmikosta jokainen on oma tyyppinsä mutta sopuisasti elo sujuu keppareiden kesken.

    25 3

  • Nyt tarvitaan syötävän hyvä puisto!

    Sissipuutarhurit torstaisin TV2 kesällä 2012. Kuva: Eero Liimatainen 07.06.2012 - 12:32Anni Alatalo

    Kyrölän asukkaat halusivat pientaloalueen joutomaan käyttöön. Apuun hälytettiin Sissipuutarhurit agitaattori Minna Kivelän johdolla, ja lopputuloksena on Syötävän hyvä puisto. Myös skeittaajat nousivat kapinaan ja laittoivat kaupungin päättäjät lujille. Yhteisellä asialla yhteisen pihan puolesta!

    48

  • Kauniit kannet kätkevät sisäänsä aarteen

    Kauniit kannet kätkevät sisäänsä aarteen. Kuva: Kati Tavilampi 31.05.2012 - 09:40Kati Tavilampi

    Vanhat kirjat saivat uuden elämän säilytysrasiana. Nämä pienet aarrearkut työpöydälläni ovat salaisuus, jota ei moni välttämättä hoksaa.

    13 4

  • Seis ankeille pihoille, kyllä viihtyisyydelle!

    Sissipuutarhurit ovat arjen sankareita. Kuva: Eero Liimatainen 30.05.2012 - 13:40Minna Korhonen

    Kamalat joutomaat, rumat pihat ja tyhjyyttään ammottavat aukiot! Onko tälle ankeudella mitään rajaa? Ei hätää, apu on onneksi lähellä.

    84

Muualla Yle.fi:ssä