Naapurini ovat viime aikoina luukuttaneet urakalla 90-luvun nostalgista rockia öisissä kemuissaan. Pearl Jam ja Zen Café ovat hyviä bändejä, mutta yöllä olisi kiva nukkua. Even Flow ja Talo ovat kappaleina avautuneet ihan uudella tavalla lukuisten yökuuntelusessioiden jälkeen.
Suomen virallisella albumilistalla koettiin popnostalgian voima viime viikolla, kun Vesa-Matti Loirin coverbiiseistä koostuva Kasari piti pintansa ykkösenä. Apulanta oli julkaissut uuden studioalbumin, mutta isänpäivän kunniaksi trio jäi kakkoseksi. Vanha tuttu Vesku ja vanhat tutut laulut veivät listaykköspaikan, joka on varattu Apulannan uusille albumeille kymmenen viime vuotta. ”Uuno on numero yksi”, Apulannan rumpali Sipe myönsi Musiikki-tv:n haastattelussa. Ikävä juttu sikäli, että hänenkin bändinsä olisi varmasti ansainnut kärkisijan edes albumin debyyttiviikolla; levy kuulostaa tuoreelta ja aiempaa monipuolisemmalta Apulannalta, ei tylsältä ja nostalgiselta.
Joulun lähestyessä tuttuus nousee yhä tärkeämmäksi arvoksi levyjen ostajien keskuudessa. Tänään keskiviikkona julkaistavalla listalla vaasalaisbändi Sturm Und Drang on varmasti vahvoilla. Vaikka bändi on nuori, se kuulostaa hämmentävän paljon 80-90-luvun hard rockilta. Gunsnrosesien ja ildivojen megajulkaisut jyräävät loppusyksyllä levykaupoissa monen tuoreen ja mielenkiintoisen julkaisun yli. Jenkeissä muutama iso bändi, kuten AC/DC, ovat sopineet ison kauppaketjun kanssa, että niiden uutta albumia voi ostaa vain kyseisen ketjun liikkeistä. Tämä on taas kääntynyt suuriksi myyntiluvuiksi.
Näyttää siltä, että taiteellisesti kunnianhimoisinkin iso bändi muuttuu syksyisin ensisijaisesti rahantekokoneeksi. Tietysti vaikeuksissa olevien levy-yhtiöiden on kerättävä voittonsa silloin kun se on jotenkin mahdollista. Monen kiinnostavaa musiikkia etsivän on kuitenkin ehkä vaikea löytää etsimäänsä sesonkituotteiden seasta.
Ehkä naapurinikin löytävät levysoittimeensa jotain uutta taas vuodenvaihteessa. Nyt ei tunnu kiinnostavan muu kuin nostalgia.
