Anna Puu on askeleen edellä

Julkaistu Ke, 06/05/2009 - 11:55
  • Jani Mikkonen (Kuva: Juha Kiiskinen)
  • Unohdetaan kyynisyys hetkeksi ja diggaillaan hyvää musiikkia. Ehkä Anna Puu on se seuraava iso juttu popmusiikissa, ehkä ei. Uusin Idols-artistin tekemä soololevy on myös tähän mennessä paras.

Harvoin tulee kuunneltua Idols-kisaajien soololevyjä yhtä paljon kuin Anna Puun tuoretta debyyttiä. Itse asiassa harvan naisartistin tuotantoon ”ehtii” tutustua yhtä perusteellisesti. Kakkosbiisin joutuu toki joka kuuntelukerralla skippaamaan – singlebiisi C’est la vie soi muutenkin radiossa niin usein.

Niin siinä taitaa käydä, että Anna Puun debyyttialbumi nousee tänään keskiviikkona Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Harvoin voi yhtä rehellisesti todeta, että ansaitusti. Television kykyjenetsintäkilpailuissa pärjänneet laulajat ovat julkaisseet kiireessä kaikenlaista kuraa, mutta Puulla ja hänen levynsä työryhmällä ei ole mitään hävettävää.

Laulajan tuoreesta mutta ehkä kokemattomasta laulutyylistä on saatu parhaat puolet levylle. Soundia on höystetty pienillä retromausteilla kuten vaikkapa brittilaulaja Duffyn ääntä. Melodiat ovat tarttuvia ja samalla sopivan polveilevia Puun tekniikalle, eivät kuitenkaan liian monimutkaisia. Solisti onkin saanut ujutettua jokaiseen kymmeneen biisiin jotain omaa luonnetta.

Säveltäjät ja sanoittajat vaihtelevat levyllä, mutta kokonaisuus pysyy yhtenäisenä. Voi olla, että Egotripistä tuttu Knipi on tuo yhtenäistävä tekijä – hän soittaa levyllä ja on lisäksi useimmissa kappaleissa mukana tekijänä. On ilo kuulla myös Jukka Immosen tuottamaa musiikkia tällaisella hyvin perinteisin instrumentein toteutetulla levyllä.

Kyynisesti voisi ajatella, että nuoren naisartistin levy-yhtiö on laskelmoinut albumille urbaanit nimitekijät todettuaan Jenni Vartiaisen menestyksen. Tavallaan musiikin ostajien keskuudessa on vapaana Jonna Tervomaan ja Maija Vilkkumaan jättämä, ykkösnaispopparin paikka. Kuka sen ottaa?

Ääh! Unohdetaan kyynisyys hetkeksi ja diggaillaan hyvää musiikkia. Ehkä Anna Puu on se seuraava iso juttu popmusiikissa, ehkä ei. Joka tapauksessa uusin Idols-artistin tekemä soololevy on myös tähän mennessä paras. Anteeksi vain, Koop ja Pete, Annan tyyli ja kappaleet ovat askeleen edellä.

Tagit: