Kaveri lähetti noin vuosi sitten Young@Heart-kuoron videopätkän. Konserttitaltioinnissa 1925 syntynyt Fred Knitle tulkitsee Coldplayn Fix You –biisin. Fred on iso kuin lato, hengittää raskaasti jakkaralla istuen ja aloittaa matalalta, Johnnycashmaisesti. Happilaite kaverina. Traagisen sydäntäsärkevää. Samanikäiset hoilaavat hentona taustalla kertosäkeen. Kuolema ja Elämä on läsnä. Jos Coldplay oli siihen asti ollut yhdentekevä absolutistien saarnaajien humppaa, kiitos ukkelin, bändin tuotanto nousi tarkempaan tsekkaukseen.
Kakkonen näytti Bob Cilmanin johtamasta kuorosta useilla festareilla palkitun dokkarin jouluna. Se meni kaikilta ohi. Dokkarissa tutustuttiin Bobin unelmaan saada alle satavuotiaat ikäihmiset laulamaan mm. Ramonesia, Talking Headsia, Sonic Youthia ja James Brownia. Kuinka kuoro turhautuu, kuinka ohjaaja väsyy, ja kuinka se kaikki kasataan kuitenkin loppuunmyytyyn iltaan superkuntoon.
Osan vie lasaretti ennen sitä, ja sitten takahuoneessa hetki itketään, ja eikun lavalle. Se oli täydellistä ohjelmaa savolaiseen juhlapyhään, ja vieläpä yli 70-vuotiaiden vanhempien kanssa katsottavaksi. Omat fossiilini eivät tosin vetistelleet itseään turvoksiin, koska hey co’moon: sanooko heille Radiohead yhtään mitään? Eivät kaikki Young@Heartinkin jäsenet näyttäneet tajuavan kuoronjohtajan valitsemia kappaleita, mutta heillä oli tulkinnan sijaan vahva halu esiintyä, olla esillä. Joskus sekin riittää.
Uusikaa se Kakkosella pian, ja isosti!
Maikkari tekee samaa nyt suomalaisin voimin. K-70 vetää ”suomirokkia” Letkun ja Rautiaisen johdolla. Puoli miljoonaa katsoo. Ei mene ohi. Miksi ihmeessä en kuulu siihen joukkoon? Se se se … on liian arkista. Liian … Ärrää ja Kelaa. Se ei vaan, jaksa, ylittää mielenkiintoani, pystyykö kuoro vetämään Hectorit vai ei? En osaa eläytyä mummoni ryhtyessä laulamaan, mutta osaan kyllä herkistellä jos se sama mummo kikattelee jenkkiversiossa: mikä minua vaivaa?
Coldplaysta on pakko anella anteeksi. Olin alun perin väärässä bändin suhteen. Kuittasin kintaalla poppoon kikkailevaksi taidesheisseksi. Menin kuitenkin onneksi katsomaan New Yorkissa keikan (”kun ei ollut parempaakaan tarjolla”). Se oli elämäni TOP 10 -listalle kevyesti mahtuva.
Minimalistista tila – ja äänitaidetta baseball-areenalla; punaista, mustaa ja tietysti ’keltaista’ valorakennelmaa.
Varjoja ja pieniä, hienoja lavaratkaisuja. Tyylikästä. Hienostunutta.
Ja siihen jos saisi vielä vanhan herrasmiehen, Fred Knitlen pianon viereen, niin taas olisimme ihan mäsänä.
Ja kyllä, Fix You on käsittämättömän hieno biisi. Se käy sieluun kiinni, ja kuristaa. Tiristää väkisin liikuttumaan.
“Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you"
