Amadeus tähänastisen uransa vaikeimman haasteen edessä

Amadeus tähänastisen uransa vaikeimman haasteen edessä

Ajankohtaista - Ma 27.9.2010, klo 15.35 - Toimittaja: Airi Saastamoinen

Taivaan portitTaivaan portit

1891
tykkää tästä

Anneli Sari joukkueineen lähtee kiertueelle lokakuun lopulla musiikkinäyttämöteoksella Taivaan portit. Tiedossa on äärimmäisen tiivis reilun kuukauden mittainen kiertue: kaikkiaan 31 esitystä ympäri Suomen. Viimeksi Anneli kiersi Suomea shown merkeissä vuonna 2007. Silloinkaan ei muutaman keikan takia matkaan lähdetty, tuolloinkin esityksiä oli kolmisenkymmentä.

Monen taiteenlajin spektaakkeli

Taivaan portit on jännittävä hanke: lavalla tullaan näkemään laulajia, näyttelijöitä, tanssijoita ja viisimiehinen Neon Bandonéon -yhtye.  ”Rautaisia ammattilaisia kaikki”, tähdentää Anneli Sari. Kaikkiaan kiertueella on mukana parikymmentä ihmistä.
Taivaan portit pohjautuu argentiinalaisen runoilijan ja naisasianaisen Alfonisna Stornin elämään. Luvassa on surrealistinen ja runollinen tarina, jossa argentiinalainen, ranskalainen ja suomalainen musiikki ja kulttuuri muodostavat kiehtovan sillan, kertoo esityksen ohjaaja Oscar Sisto.

Multitalentti ohjaaja

Oscar Sisto on argentiinalais-ranskalainen näyttelijä, ohjaaja, muusikko, säveltäjä , - jopa taidemaalari. Sisto on säveltänyt osan Taivaan portit –esityksen kappaleista. Sisto tapasi Anneli Sarin Pariisissa ensi kertaa yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hän oli mukana Annelin showssa tanssijana ja laulajana. Nyt yhteistyö jatkuu Alfonsina Stornin merkeissä.
Alfonsina Storni on  Annelille henkilökohtaisesti hyvin tärkeä taiteilija: ”Samaistun hänen elämäänsä ja kohtaloonsa hyvin voimakkaasti.” Alfonsina kiehtoi myös Oscaria, ja kun Anneli ehdotti yhteistyötä Alfonsinan elämäntarinan tiimoilta, Oscarille ei tullut mieleenkään kieltäytyä.

Amadeuksen tangokuninkuus yllätti

Anneli on tehnyt kiertueita Suomessa muutaman vuoden välein. Taivaan portit –kiertueen valmistelut aloitettiin jo lähes pari vuotta sitten. Produktio oli hyvässä vauhdissa, suurimmat esiintymispaikat varattu ja mieslaulaja-kandidaatteja ehdolla useampiakin. Sitten koitti kesä 2009 ja Annelin veljenpoika Amadeus voitti tangokuninkuuden. Kun Anneli kuuli Amadeuksen voitosta ja varmistui vielä omin korvin, että poika todella osaa laulaa, suunnitelmat mieslaulajan roolituksesta menivät uusiksi. Amadeus kävi Siston luona koe-esiintymisessä ja kiinnitys päätettiin antaa Amadeukselle.

Amadeus on kovassa seurassa

Anneli Sari osaa. Anneli on taitava laulaja ja karismaattinen näyttämödiiva. Kaksiviivainen a soi kauniisti ja paineettomasti oli esiintymismeikki kasvoilla tai ei. Anneli tietää kuka hän on ja mitä tahtoo.

Amadeukselle Taivaan portit ei tule olemaan helppo juttu. Näyttelijän saappaisiin astuminen ei tunnu Amadeuksesta vaikealta tai vastenmieliseltä, mutta rautaisten ammattilaisten seurassa hän joutuu jatkuvasti ylittämään itsensä. Anneli ei epäröi antaa tarvittaessa ankaraakaan kritiikkiä. Sisto taas johtaa ryhmäänsä latinalaisella temperamentilla ja nappaa harjoituksissa vispaavaan käteen kiinni välittömästi kuin haukka.

Taiteilijuuden korkeakoulu

Oscar ja Anneli kehuvat Amadeuksen oppimiskykyä, musikaalisuutta ja menestymisen nälkää. Haastetta kuitenkin riittää, sillä kappaleetkaan eivät ole ihan yksinkertaisimmasta päästä. Stressitasoa nostanee sekin, että osa lauluista lauletaan espanjaksi.

Väitän, että Taivaan portit tulee olemaan Amadeukselle monessa mielessä vaativa ja ankara taiteilijuuden korkeakoulu. Taivaan porttien kautta kuljettuaan Amadeus ei voi olla enää entisensä. Näyttämötyöskentely ei maneereita siedä. Tiukka konserttiaikataulu edellyttää äärimmäisen hyvää fyysistä kuntoa. Laulutekniikan on oltava kunnossa, että ääni kestää. Ensabmle-työskentely vaatii kurinalaisuutta ja auktoriteetteihin sopeutumista.

Mikäli hän tämän tulikokeen läpäisee, saamme mahdollisesti tutustua aivan uudenlaiseen Amadeukseen. Mieheen, jolla on paitsi ääni, myös taito ja tahto pyrkiä päämääräänsä nöyrästi, mutta rohkeasti, - kovaakaan työtä pelkäämättä.

Lisää artisteista:AmadeusAnneli Sari

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (642)

Amadeuksen musiikkia toivoisi joskus soitettavan Satakunnan Radiossa. En tiedä soitetaanko muissa kun kuuntelen melkein aina tätä samaa kanavaa.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 13.20

Klo 14.14 korjaa: A-K H

Anonyymi To 30.9.2010, klo 13.18

En ole ollut mikään säännöllinen kirjoittaja, mutta kuitenkin lukenut mielenkiinnolla viestejä, katsonut videoita, kuvia jne. Olen KTeen, AHKoon, Elisan ja muiden samalla "linjalla" olevien kanssa samaa mieltä, että tämä kirjautumispakko ei tue Häntä Hänen vielä alussa olevalla urallaan, valitettavasti !!!
Sääli on !

Terv. ehkä entinen Amadeuksen ikifani

Anonyymi To 30.9.2010, klo 13.14

Törkyviestit oli kait "seriffin mielestä" niitä, kun seriffiltä kysyttiin sivujen toiminnasta ja moderaattoreista jne. Eikä "S" vastannut!!!

Anonyymi To 30.9.2010, klo 13.08

12:45 Tuskin kukaan ainakaan sellaisista kommenteista on kiinnostunut, joiden kirjoittajat näköjään itse pitävät niitä ylimaallisen tasokkaina. Nyt puhuttiin aloittelevasta artistista, joka on vasta keräämässä fanijoukkoja tuekseen. Siinä yksi tärkeä ja näkyvä väline on juuri artistin omat kotisivut.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 13.02

Klo 13.01, olet niin oikeassa! Minäkin mainitsin vallankäytöstä joskus aikaisemmin samassa yhteydessä. Psykologisesti tai maallikon silmin ja korvin se ei muuta olekaan. Ongelma on siinä, kuinka puuttua ongelmalliseen vallankäyttöön eli sitä harrastavien ihmisten ajatusmaailmaan ja käyttäytymiseen sen takana - noinkin Suuressa ja Merkittävässä Asiassa kuin Ampun kannustaminen on!!! T. KT

Anonyymi To 30.9.2010, klo 12.59

Enpä usko, että tämä Amadeuksen keskustelusivun sulkeminen vaikuttaa Taivaan Portit kiertueen katsojamäärään, monet ovat jo lippunsa ostaneet. Toivottavasti saamme jatkossa jotain tietoja Amadeuksesta hänen omilta sivuiltaan. Mutta sivujen käyttäjämärään luultavasti vaikuttaa. Onhan hyvä, että meillä on vielä Satumaa ja siellä valvotaan mitä kirjoitetaan ja sinne pääsee kirjoittamaan. Kiitos taas kerran Ylelle.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 12.55

Kun kerrankin olis nähnyt millainen se p....viesti on? Kun en ole nähnyt, muuta kun sen törkyturpajutun, jota ei poistettu. Onks joku nähnyt mitä se häiriköinti on? Onks joku sanonut Ampusta jotain ikävää??

Anonyymi To 30.9.2010, klo 12.37

Heippa kaikille tasapuolisesti!

Käväisin hätäisesti läpi kirjoitukset,jotka koskevat Amadeuksen kotisivuja.
Siellähän oli tosiaan kysely kirjautumispakosta.Olin kahden vaiheilla kirjautumispakosta ja päädyin olemaan kirjautumisen kannalla.KT olit surullinen siitä,että ,jos kirjautumiseen päädytään,niin se on Amadeukselle suuri vahinko,.Se on suuri vahinko,mutta vielä suurempi vahinko on p...viestit,jotka pahimmillaan ryöpsähtävät sinne.
Tällä tahdon viestittää sitä,että asioilla on monia puolia.Amadeus tuntuu olrevan artisti, joka ihastuttaa tai vihastuttaa,mitään keskitietä ei ole.
Mukavaa päivän jatkoa AmadeusLandiaan

ippa To 30.9.2010, klo 12.31

Täydellisesti samaa mieltä kuin KT ym.t, ikävää sanoa, mutta nyt alamäki todella alkoi, eikä Amppu voi mitään, minäkin uskon hänen "syyttömyyteensä". Ensimmäinen Fc-clubikin oli parempi, siellä sai sentään katsella videoita ja kuvia, tuolla ei enää niitäkään. Keskustelu siellä (olette varmaan samaa mieltä) käy kuivahkoksi, latteaksi, kun muutama huumorintajuton siellä tärkeilee, kuka hemmetissä niitä viitsis lukeakkaan?? Kunhan olis nuo videot + kuvat kaikille, sehän on sitä PR:ää Ampulle.

Itse asiassa ihmettelin A:n sivuilla " S ":n surullisenkuuluisaa kommenttia "kaikenkarvaisista törkyturvista" se pani ajattelemaan, nimenomaan siksi, kun ylläpito ei sitä poistanut, mutta paljon poistettiin asiallisempia, ei siinä ollut oikeudenmukaisuudella mitään tekemistä.
Menetin uskoni noihin sivuihin sillä hetkellä. Tuon " S":än olisi syytä katsoa peiliin, teki Ampulle arvaamattoman teon, se voi jopa johtaa konserttiin menijöiden määrän vähenemistä. Toivottavasti näin ei käy.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, onpa täällä törkyturpalandiassa ollut hauskaa tuon asian tiimoilta viimepäivinä, jatkakaa samaan malliin, onhan sitä Satumaassa seikkailtu ansiokkaasti ennenkin, silloinhan ei A:n kotisivuista mitään tiedetty. Siellä ne nyt katselevat norsunluutornissaan lornettien/monokkelien takaa hyvin arvokkaasti, kenties Satumaahan saakka.......

Tämä kommentti joutuu varmaan poistoon, vaan eihän tässä ole nimiä mainittu?
Toivon kuitenkin syvältä sydämestäni, että Amadeuksen ura lähtee nousuun.
Kaikenkarvaiset fanit on tärkeitä jokaiselle artistille!!

A-K H.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 12.22

Kirjautumispakko on vallankäytön väline. Näin saadaan entistä kuuliaisempi lauma jota kaitsea.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valta
Valtaa se on pienikin valta.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 12.01

Miksi pitäisi tirkistellä toisten juttuja? Eiköhän keskitytä omiimme! Kai täälläkin kyetään asialliseen keskusteluun, eikös? Olen kyllä myös sitä mieltä, että vois Airikkakin katsoa peiliin ja yrittää pysytellä puolueettomana. Liikaa ei kannattais nuoleskella kirjoittajia, maku menee ainaskin minulta.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 11.45

Tulipa käytyä muutaman artistin sivuilla,eipä näkynyt vastaavaa !! Joillakin oli kirjautuminen jos kommentoit,mutta lukemaan pääsi kirjoituksia ilman rekisteröitymistä! et sillee...

Anonyymi To 30.9.2010, klo 10.52

Samaa mieltä KT:n kanssa, että nyt tehtiin erittäin paha virhe nimenomaan aloittelevan artistin kannalta ja se tulee epäilemättä näkymään aikanaan esimerkiksi levymyynnissä. Ja kysehän on nimenomaan siitä miten ja "missä valossa" asiat Amadeukselle esitetään eli en usko minäkään hetkeäkään tätä Amadeuksen omaksi toiveeksi. Ehdottomasti kirjautumispakon olisi pitänyt koskea vain keskustelupalstaa niinkuin muillakin artisteilla ja ilman kirjautumista pääsisi katselemaan vaikka videoita. Niinkuin sanoit KT nyt tehdään hallaa Amadeuksen uralle ja olen yhtä surullinen kuin sinäkin.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 09.21

...maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,se hämmastyttää kummastuttaa vanhaa kulkijaa.....

Anonyymi To 30.9.2010, klo 09.16

09:56 Eiköhän yritykset ym. ole vähän eri asia kuin Ampun kotisivut ? Jos artistin sivulla on rekisteröinti se koskee vaan jos haluat kommentoida,lukemassa kyllä voit käydä ilman rekisteröintiä !

Anonyymi To 30.9.2010, klo 09.12

Kyllähän KT asiaa kirjoitat,näyttää ettei pääse edes lukemaan ? Mutta jos halutaan pitää piiri pieni niin siitä vaan !! Mutta onhan meillä Airi joka varmasti tiedottaa meitä,eiköhän täälläkin ole faneja jotka kertovat Taivaan porttien konsertista kun se on ajankohtainen !

Anonyymi To 30.9.2010, klo 09.00

Hyvin onnistui kirjautuminen A:n sivuille. Pieni matematiikan oppimäärä riittää taidoksi tai lukutaito. Numeroita tai kirjaimia pitää hallita jokunen salasanaa varten. Porkkanoita vaikutti olevan. Kaikki fanien kuvat ja videot ja keskustelu on tuon salasanan takana, Kaikki muu A:n sivujen aineisto täysin avointa kaikille. Siis sama systeemi kuin tuhansissa yrityksissä yhteisöissä ja henkilöillä, joilla tällaisia sivustoja on. Hyvä systeemi, näkemisiin sielläkin.

Anonyymi To 30.9.2010, klo 08.56

Olen edelleen sitä mieltä monien teidän kanssa, että kirjautuminen on kaksipiippuinen juttu vaiko loppujen lopuksi yksipiippuinen?! Kuka haluaisi vaarantaa yksityiselämänsä tai työnsä sillä, että jonkin kirjautumisen takia olet jossain "levityksessä", mistä ei välttämättä seuraa hyvää?!

Aloittelevan artistin kannalta ei TIETENKÄÄN ole hyvä, että kotisivuilla fanitus suljetaan pienten piiriksi - todella ahtaaksi sellaiseksi. Jotain mätää tässä on. Mitähän Amadeus itse ajattelee ihan AIKUISTEN oikeesti? Tuskin Hän haluaa tehdä hallaa omalle uranalulleen. Ei niitä faneja liikaa ole, että kannattaisi supistaa kotisivunsa vain muutamalle fanille. Ihmettelen ns. ylläpitoa tästä ja muustakin käyttäytymisestä, kun wielä ylläpidon, seriffin, moderaattoreiden ja fanien kirjoitukset näyttävät joskus hämmästyttäwän samanlaisilta...! Terv. KT, hyvin surullisena Ampun puolesta

Anonyymi To 30.9.2010, klo 08.50

Voi hyvinkin olla ettei onnistu edes lukeminen !

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 22.16

Voiko lukeakaan ilman kirjautumista?

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 21.37

Onhan Satumaassa se etu että kommentit tulee heti luettavaksi,eikä viiveellä ! Silloinhan on helpompi pitää keskustelua yllä ! En minäkään aio kirjautua A:n sivuille lukemassa voin käydä.

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 21.11

Kyllähän aina kirjautuminen minne tahansa ajatteluttaa, niistä on negatiivisia juttuja kuultu. Itse olen naamakirjassa, mutta ei siellä kaikkia linkkejä parane mennä aukomaan. Täytyy olla terve järki mukana hyvinkin ja vissiin onneakin matkassa. MInusta tälläiset pakolliset kirjautumiset eivät ole hyvä juttu, ehdottomasti olen sitä mieltä. Luotan aina enemmän porkkanaan kuin keppiin. Tuskinpa kirjaudun Ampun sivuille. T.Elisa

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 20.36

Onko Satumaassa faneja jotka haluavat kirjautua A:n sivuille ? kuinka moni on mukana "naamakirjassa" Itse olen senverran arka etten ole näissä mukana !

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 19.35

Jokaiselle suotakoon oikeus tehdä omat virheensä. Kantapään kautta oppii parhaiten.

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 17.54

Satumaa jesss!

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 17.54

Amadeuksen kotisivujen keskustelu muuttuu siten että täytyypi kirjautua sisään, ja kun tietää miten moni pelkää tietojensa antamista kaikenlaisille listoille, niin kyllpä hiljaiseksi sivut menevät. Sanonpa ettei ollut viisas teko vaatia sivuilleen kirjautumista, vasta tunnettuutta tavoitteleva artisti! Levy vasta tulossa yms uutisoitavaa, jolla pitäisi tavoittaa iso yleisö.

Mitä kummaa häiriköintiä siellä nyt niin pilvin pimein oli?!

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 17.17

Hei kaikki Apinat, Baviaanit ja KaikenKarvaiset törkyhuulet! Onpas täällä kiva meininki! Ei ehdi kunnolla lukemaan kaikkia, mutta paremmalla aikaa sitten. Jatkakaa! T.Elisa

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 16.33

Kiitos vaan YLEttömästi... tai siis YLEllisesti Airille tästäkin jutusta, kun jäi aiemmin kiittämättä, ja muistakin hyvistä jutuista!
t: LapinNoita

Ps. Eräs ArtistiEhdotukseni toteutui toisessa muodossa kuin toivoin, mutta kiitokset siitä Ylelle ja parempi myöhään kuin ei mitään tai milloinkaan.

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 14.11

Hei Airi ! Olisko mahdollista saada haastattelua Tangomarkkinoilla kisailleesta Kempeleen tytöstä Sari Koivikosta ? Hänen CD:llä on tosi kaunista musiikkia,en ole kuitenkaan hänen kappaleitaan radiosta kuullut ja youtubesta löytyy ainoastaan yksi video "Valoni Vie" !Ihastuin hänen ääneen jo karsinnoissa,olis kiva tietää mitä hänelle nykyään kuuluu !

Anonyymi Ke 29.9.2010, klo 14.09

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä