DIY - Tuolta se tuli ja tuonne se meni?

Lauantaina pelataan jälleen KRR:n oma sisälliskamppailu, vuotuinen Fisters of Mercy vs. Les Bombas. Perinteiseen tapaan arvoimme kaiken mahdollisen aina joukkueiden kokoonpanoista pukuhuoneisiin (Fisters 2, Bombas 1), introbiiseihin (nämä arvottiin soittoruokala B12:n jukeboksista, Yö: Särkynyt enkeli ja Agents: Sunshine of your love), kapteeneihin, pelipaitojen väreihin (sateenkaaren väreistä onni suosi keltaista ja vihreää) ja kotijoukkueen etuun (Fisters vieras, Bombas koti).

Arpominen on ideana mahtava, mutta omiin muroihin siinä aina lipsahtaa. Eihän kukaan oikeasti halua introkseen Särkynyttä enkeliä? Ja ne paidat, joka vuosi uudet paidat. Voisi kuvitella, että asiassa kokeneet ihmiset osaisivat vaikka tilata samanlaiset kimpassa netistä (...kuten kuulemma Bombasit tekivät tänä vuonna) tai kykenisivät sopimaan paitojen ostosta jotenkin rutiinilla. Ei. Entä jos paita taittaa vihreään? Eikö jo sovittu sitruunankeltaisesta? Mistä pojat saa paidat? Entä lime? Jos mä värjäänkin valkoisen paidan? Jos me ostetaan vihreään taittavat keltaiset paidat ja Bombasit keltaiseen taittavat vihreät paidat, ja lopulta kaikilla on samanlaiset? Se on KRR.

Bombasit painoivat omat paitansa jo viikkoja sitten, mutta me Fisterseissä ei niin hötkyilty. Aikaa on. Kunnes on peliä edeltävä torstai eikä kenelläkään ole vielä paitaa painettuna. Itse toki hyökkäsin töiden jälkeen vasta ostamaan paitaa ja paitapajan jo päätyttyä heräsi toinenkin penkki (bench coach, line-up manager) tilanteeseen ja ryhtyi miettimään itsellensä paitaa. KRR.

Mikä se asia olikaan?

Itse löysin tekniset kankaat vasta viime syksynä; miten hyvältä tuntuukaan, kun päällä lirppuva märkä paita ei olekaan puuvillaa (eikä siis lirpu alunperinkään)! Mutta nyrkkipajafiilis, sitä ei saa hienosti laskeutuvana ja ihanalta iholla tuntuvana. Eikä teknisiä paitoja paineta yhdessä joukkuekavereiden kanssa pienessä keittiössä, ei olisi karkkia eikä minttuviinaa, ei huonoja vitsejä valomiekoista eikä saisi nauraa tumputtamiselle.

Ja mitä hahmo tekee oranssilla, keltaisella, vihreällä ja violetilla high techie techie -scrimmagepaidalla, kun aina treenataan mustissa ja valkoisissa? Siksi paitapaja ja tumputus. Tirsk.

Itse haluaisin liittää tähän myös romanttisemman ajatuksen juurista ja me tehdään mitä me halutaan -asenteesta. Luin joskus blogikirjoituksen, jossa joku selitti aivan tohkeissaan siitä, kuinka ei halua käsivarsinauhoja pelinumerollaan, koska haluaa kunnioittaa juuriaan (esiäitejään, mitä näitä nyt on) ja tussata numeronsa käsivarteen ennen jokaista scrimmagea.

Netti pullistelee nykyään valmista (ja valmiiksi pureskeltua) derbysälpettä: on pelipaitaa, scrimmagepaitaa, yhtenäisiä shortseja koko joukkueelle, sukkia ja kypykeitä, käsivarsinauhoja ja hattuja. Ja onhan se nyt hienon näköistä, vaikutetaan ihan oikealta urheilulajilta univormuissamme!

Tykkään käsivarsinauhoistani, tein ne itse Seppälästä ostetusta vyöstä ja maalasin numerot itse, mutta Tampereen horojen nauhatkin on tosi tosi hienoja! En pidä pelinumeron tussaamista niin romanttisena eleenä, ettenkö olisi valmis uhraamaan sitä käytännöllisyyden edessä, mutta samaan aikaan suhtaudun netistä tilattuihin hattuihin (ne sellaiset "suojat", jotka pivot ja jammeri vetävät kypäränsä päälle) vähän ynseästi. Tykkään siitä, että jokainen KRR:n sakkokurssi tekee uudet hatut joukkueelle ja siitä, ettei se ole niin vaarallista vaikka joissain treeneissä kaikki hatut olisikin hukassa. Jonkun laukusta kuitenkin löytyy puhtaat pikkuhousut, joita käyttää - joskus niissä on tähtiäkin valmiina!

Se oli se asia: ei unohdeta kotikutoisuutta? Yhtenäiset univormut ovat hieno ja ehdottoman tarpeellinenkin asia, mutta ei meidän tarvitse näyttää päästä varpaisiin jääkiekkojoukkueelta. Palataan asiaan, kun kaikkea ei makseta omasta pussista, mutta siihen asti askarrellaan itse MVP-palkintomme, julisteemme, scrimmagepaitamme, hattumme, käsivarsinauhamme ja kypärätarramme? Tai ainakin uskotaan siihen, että voimme saavuttaa jalansijaa ihan oikeana urheilulajina myös juuri sen näköisinä kuin haluamme olla ja mihin meillä on varaa.

(Kuva Juha Halmu)