Hyllyvä yläpylly ja jatkuva kuolemanpelko
En pidä juoksemisesta. Lähes koko tähänastisen ikäni olen kuitenkin antaumuksella vihannut juoksemista, joten aika paljon on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Toivon, että vielä enemmän tapahtuu seuraavien kuukausien aikana, sillä olen ilmoittautunut erääseen loppukesän iltajuoksutapahtumaan. Kadun syvästi. Siitä selviydyttyään voinee kuitenkin palkita itseään (nooo vaikka syömällä koko maailman, mutta myös) vaikka sillä, ettei suomi itseään muista iltajuoksuista niin kovin?
Välillä, kun edessä olisi jokin ikävä velvollisuus, vaikka hammaslääkäri, vertaan sitä inhokkiasioihini askelkyykkyihin ja ketsuppiin - lähes joka kerta ketsuppi ja askelkyykyt pääsevät edelle.
Kas näin:
1. Ketsupin syöminen
2. Askelkyykyt
3. Kissan oksennuksen siivoaminen
Myös juoksu jää kolmanneksi näiden rinnalla (toistaiseksi ainoa ykköseksi kiilannut asia on ollut askelkyykyt aamujumppana). Aikuisena ihmisenä sitä kai voisi tehdä kaikkea muutakin vapaa-ajallaan, vaikka repiä silmäripsiään yksitellen irti (olen joskus tehnyt, sattuu, menisi silti kolmoseksi), mutta silti juoksen. Enkä aina ymmärrä, miksi. Pitkissä vapaissa kuitenkin odotan sitä, että pääsen vanhempien luokse maalle ja juoksemaan. Ja sen jälkeen saunaan, ja sen jälkeen syön maailman. Kahdesti.
En ole erityisen kilpailuhenkinen, joten ihan vain huvikseni en ala ottamaan matsia muiden lenkkeilijöiden kanssa. En postaa lenkkieni keskinopeuksia Facebookiin enkä vertaile juostuja kilometrejä muiden lenkkeihin (vaikka en ole kovin kilpailuhenkinen, en silti tykkää olla huonoin, eri asia). Joskus saatan lenkin lomassa matsata itsekseni, mutta silloinkin kyse on ollut esimerkiksi siitä, että pitää juosta kovaa, koska tien viereen on pysähtynyt poliiseja. Pitäähän sitä-- tieks. Musta tulisi tosi hyvä vaimo jollekin, joka käyttää uniformua. Ja kuka nyt ei näkisi vaimomatskua villinä hyllyvässä yläpyllyssä ja vastavahatun auton kanssa kilpaa kiiltelevässä naamassa?
Juoksulenkeissäni on useimmiten kyse ihan vain hengissä selviämisestä: tohon tolppaan, ton mäen päälle, hiekkatien alkuun, kotiovelle. Tämän takia tykkäänkin intervallijuoksusta: siinä tietää, että voi vaan mennä niin lujaa kuin pääsee ja se loppuu ihan kohta.
Tämän kaiken takia en tykkää Cooperin testistä. Että SYÖKIN. 12 minuuttia on aika vittumainen aika. Ei niin lyhyt, että uskaltaisi juosta ihan täysiä koko matkaa, mutta ei niin pitkäkään, että ehtisi hirveästi säästelemään. Ja siis lähinnä se ongelma on se juokseminen. Silti aion juosta Cooperin kerran kuukaudessa koko kesän ajan. Syksyinen tulokseni parani viime tiistaina 250 metrillä, kuukauden päästä haluan juosta vähintään 150 enemmän. Tässä kaikille maailman toistaiseksi paras Cooper-soittolista, ei shufflelle. Ensi kerraksi teen vielä paremman.
Tätähän me siis KRR:ssä tehdään. Juostaan Coopereita. Aikuiset ihmiset ja vielä vapaaehtoisesti. Valtaosalla meistä taitaa olla koululiikuntatraumoja Coopereista (ja siis kaikesta), ja juoksuja edeltävistä hetkistä saisikin ihan hyviä katsauksia arpeutuneeseen sieluun: "Ei vittu mie en juokse. 12 minuuttia Makuunin irtokarkkilaareilla, siinä on miun Cooper."
Tämän kaiken jälkeen on ehkä vaikea ymmärtää, miksi käyn yhä mäkijuoksemassa. Mäkijuoksu on juoksulenkkien askelkyykyt ketsuppinen lusikka suussa. Mäkijuoksutreenejä aina vähän pelkää etukäteen, itse juokseminen on kamalaa, mutta sitten tulee se olo: hetki sitten haukoin henkeä Linnanmäen kupeessa ja yritin olla oksentamatta, nyt olen jo sikiöasennossa olohuoneen lattialla. Mutta hengissä! Hengissä! Ja yksikään vanha liikunnanopettajani ei uskoisi, jos näkisi.
KRR:n mäkijuoksupiiskuri T-Bag on entinen 800 metrin juoksija ja hinkkasi aikoinaan mäkijuoksutreenejä vuosikausia. Kyllä se tietää mitä se tekee, ja uskon että kesän jälkeen myös itse tiedän tehneeni jotain oikein. Tulevissa bouteissa muut tuntee meidän tehneen jotain oikein. Ja siis mikään ikinä ei paranna joukkuehenkeä niin kuin mäkijuoksutreeneistä yhdessä selviäminen. Kysykää vaikka keneltä.
Ja jossainhan tämän kaiken täytyy näkyä? Kovempina kierroksina, hienompina reisinä tai ihan vain tietona siitä, että tän selviän mistä tahansa. Ja tiedättekö sen internetin kuvan, jossa sanotaan että urheillaan siksi, et näytettäisiin paremmalta alasti? No ei se ihan väärässä ole.
Ps. Extrabonustip: siinäpä kuvagooglettamisen aihetta.
