Maailmanlaajuinen Roller Derby - yhtä isoa perhettä!

Olipa kerran Amerikan Yhdysvallat ja toisen vuosituhannen alkumetrit. Austinissa, Texasissa iso joukko nuoria aikuisia naisia päätti herättää vanhan lajin henkiin ja keksiä itselleen muutakin tekemistä kuin baarissa notkumista. Näin roller derbyn nykymuoto sai kutakuinkin alkunsa. Samaan aikaan muuallakin maassa (mm. Seattle) perustettiin derbyseuroja ja pikkuhiljaa laji alkoi levitä ympäri maata, kunnes miltei räjähti käsiin.

Nyt, vuonna 2013, kun roller derby on kuulunut myös suomalaisten sanavarastoon jo huikeat neljä vuotta, derbyseuroja on maailmassa 2 000 tienoilla, joista meillä täällä suomessa on 16 seuraa. Päääosa näistä on naisten joukkueita, mutta myös miesten derby ja junioriderby on kasvamassa. Eksoottisimmat derbyseurat löytyvät Egyptistä (CaiRollers), Israelista (Tel Aviv Derby Girls) ja Etelä-Afrikasta (Jozi Firebirds). Etelä-Amerikka pursuaa jo rullaluistelevia daameja, Eurooppa on pian uusi Amerikka (toivoa saa!), unohtamatta Australiaa ja Kanadaa. 

Roller Derbyn jokaisessa lehtijutussa ja näissä blogimerkinnöissäkin mainittu DIY ei ole vitsi. Siihen ajatukseen mahtuu monta positiivista puolta. Itse tekemisen ja kotikutoisuuden tuoman rentouden lisäksi se tarkoittaa, että olemme avoimia maailmanmatkaajia urheilun nimissä. Jokainen meistä harrastaa sohvasurffausta tietämättään, että se on trendi. Jos mielin matkustaa vaikka Japaniin, voin suvereenisti ottaa yhteyttä paikalliseen seuraan ja pyytää yöpaikkaa (ja tietenkin treeniaikataulut). Vieraiden derbyseurojen treenit ovat useimmiten avoimia, eli matkalaiset ovat aina tervetulleita, ellei ajankohta ole harvinaisen huono esimerkiksi tulevan ison turnauksen takia.

Niin myös minä, pieni suomenkansalainen, maailmalla tuntematon derbynimi ja vasta alkanut urheilija, lähdin matkustamaan roller derbyn nimissä. Otin matkakohteekseni Pohjois-Amerikan, löytääkseni roller derbyn syntysijoilta lisää puhtia omaan tekemiseen. Kolmen vuoden aikana Amerikassa vietetyt 5,5kk ovat vieneet minut jo 17 osavaltioon harrastamaan roller derbyä. Näistä osavaltioista Kalifornia ja Washington ovat toistaiseksi olleet ne isoimmat derbyosavaltiot, joissa olen käynyt. Olen nähnyt 5-10 luistelijan vasta-alkajaseurat ja WFTDA (Women's Flat Track Derby Association) -turnauksen mestariseurat (derbypiireissä nämä mestarit luetaan maailman parhaiksi). Meillä Euroopassa on tiivis tunnelma, yhteistyötä on paljon ja tietoa jaetaan hyvin. Ero Eurooppalaisten jengien kesken on varmasti pienempi kuin mitä Amerikassa.

Pelimatkat rahoitetaan derbyssä itse, omasta rahapussista. Tästä syystä majoitus pyritään usein järjestämään paikallisen seuran sohvilla ja lattioilla. Itse olen antanut kämppäni vieraileville luistelijoille niin monta kertaa, että naapurit varmaan jo ihmettelevät, millaista kauppaa kämppäni kanssa oikein käyn.

Näistä tutkimusmatkoista on ollut erinomaisen paljon hyötyä oman derbyseuran kehittämiseen ja lajin kattavampaan oppimiseen. On jännä nähdä, kuinka derbyseurat ovat samanlaisia missä maailmankolkassa tahansa. Samat lainalaisuudet pätevät tässä aikuisten ihmisten harrastuskerhossa, joka on monelle kuin toinen ammatti, josta tosin ei saa palkkaa.

Pikku hiljaa nämä retket myös tuottavat tulosta: nimeni tunnetaan jo monessa eri kaupungissa ja olen saanut kutsuja käydä valmentamassa pienempiä derbyseuroja. On ollut huvittavaa todeta olevansa Eurooppalainen, Amerikkalaisen lajin oppinut, joka tuo lajin takaisin Amerikkaan. Omalla tavallani. Kulttuurieroja on toki jonkin verran, mutta niihin on helppo adaptoitua, kun lajikieli on sama ja ihmistyypit, jotka hakeutuvat lajin pariin, on ennestään tuttuja. Aikamoiseksi sosiaalisen tekemisen ja kanssakäymisen ammattilaiseksi tässä kyllä välillä tuntee itsensä!