Olemme suurin joukoin muuttaneet Suomesta maihin, missä on voimassa vielä vanhempien taholta kunnollinen lastenkasvatus.
Olemme pohtineet Suomen ongelmia.
Aina on päädytty samaan tulokseen.
Mitä enemmän kodeissa ja yhteiskunnassa annetaan naisille valtaa, sitä hullummaksi asiat menee!
Naiset eroavat miehistään itsekkäistä syistä. Jokainen naistenlehti kiljuu teksteissään, kuinka naisen pitää elää itselleen. Samalla sosiaaliviranomaiset uhoavat, että jätä se miehesi; kyllä me sinusta ja lapsista huolehdimme ja vaadimme mieheltäsi maksut sinun tueksesi (siis äidille ei lapselle).
Niinpä. Nämä levottomat lapset ovat niitä, jotka elävät ilman isää. Ihmettelimme myös homojen ja lesbojen suurta määrää entisessä kotimaassamme. Tutkiskelimme myös sitä ilmiötä ja päädyimme tulokseen, että kaikki tuntemamme sukupuolivähemmistöihin kuuluvat olivat yh-äitien näitten kukkahattu - sosiaalitätien tuella kasvattamia lapsia, joilta puuttui miehen malli ja kunnolliset rajat ja normit sekä perinteiset arvot elämässään.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Teoriassahan tämä on helppoa: lapsi tai nuori ei ole vielä valmis ottamaan aikuisen vastuita tai vapauksia. Seuraava on klisee, mutta varmaan syystä vakiintunut puheeseen. Aikuiselta tarvitaan rakkautta ja rajoja, näin lapsi oppii käyttämään rakkautta ja rajoja myös itseään miettiessään ja omissa ihmissuhteissaan. Rajat ja rakkaus eivät välity kehittyvään mieleen parhaalla tavalla kännykän avulla ja/tai kiireen keskellä. Tarvitaan paljon aikaa ja läsnäoloa vaativaa sanatonta tunnevuorovaikutusta, jotta nämä elämisen taidot todella kiinnittyvät kehittyvälle kovalevylle.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Valtaosan siitä, minkä lapset ja nuoret ovat oppineet, on heille opettanut muut tahot kuin vanhemmat ja koulu. Hyvä lähtökohta keskusteluun kasvatuksesta ja lasten ja nuorten käyttäytymisestä on hyväksyä se, että nyky-Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa lapsia arvoineen ja käyttäytymistapoineen kasvattaa omiin tarpeisiinsa enemmän pääoma ja markkinavoimat kuin vanhemmat.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Vanhemmat siirtävät arvojaan, ja opettavat toimimaan yhteiskunnassa. Se että väittää kasvottoman pääoman ja markkinavoimien toimivan kasvattajina, on sama asia kuin sanoa että huono sää aiheutti kolareita... Näinhän ei ole, vaan kuski ei ole sopeuttanut toimintaansa tilanteen mukaan!
Oikeasti minusta tuntuu että ongelma on samankaltainen, syytetään ulkoisia tekijöitä kun ei ole viitsitty katsoa peiliin. Vastuu vanhemmuudesta on kadonnut arvo.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kasvatan työkseni päiväkoti-ikäisiä erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja yksi omistakin lapsistani on haasteellinen ja erityinen. Minusta ongelma on monitahoinen. Lapset nostetaan liian tasavertaisiksi aikuisen kanssa. Ongelmia syntyy, koska valmiuksia lapsilla ei kuitenkaan ole eikä kuulu olla. Lapsen elämä on kovin raskasta, jos hänen on koko ajan oltava osallisena ja päättävänä osapuolena: mitä tänään syödään, mitä haluat juoda, otatko sitä, otatko tätä, mitä otat, milloin sinut saa viedä päiväkotiin, milloin sinut saa hakea päiväkodista, haluatko nukkua päiväunet, haluatko mennä nukkumaan nyt vai myöhemmin, haluatko sittenkin vielä nukkua hetken...tämä on tätä päivää ja liian monen lapsen arkea.

Toisaalta kasvatusalan ihmiset ovat keinottomia määrätietoisten ja yli kävelevien lasten kanssa. Pitää olla aika "natsi", kun alkaa ohjata tällaista lasta päiväkodin tavoille. Pitää uskaltaa sanoa, että sinulta en nyt kysy vaan nyt tehdään niinkuin minä sanon. On tavallista, että nykyajan lapsilla ei ole vieraskoreutta vaan heti ensimmäisenä päiväkotipäivänä tulee kaikki konkelot jo kokeiltua ja muutamat itkupotkuraivarit vedettyä.

Perheet ovat keskimäärin pieniä ja se mahdollistaa osaltaan lasten pysymisen erityisasemassa. Jos lapsia on kolme tai enemmän se tervehdyttää lapsiin suhtautumista, koska sitten ei enää voi kaikkia nostaa jalustalle. Monelta ei enää voi kysellä vaan aikuisen on tehtävä päätökset ja lapset saavat olla lapsia.

Toisaalta päiväkotimaailmassakin on nyt trendinä, että ihan pientenkin lasten tulisi jo osata arvioida itseään ja omaa toimintaansa. Lasten osallisuutta ollaan tietoisesti lisäämässä. Päivähoidon on vastattava kasvatusihanteisiin ja perheiden toiveisiin. Itse toivon hartaasti, että näissä uudistuksissa ollaan maltillisia eikä kaikkea vanhaa ja hyvää heitetä pois.

Erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ovat nykyisin pääosin tavallisissa päiväkotiryhmissä pienin tukitoimin ja sitten aikanaan asettuvat koulussa tavallisiin luokkiin yhä useammin kokonaan ilman tukea vaikka tarvetta vielä olisi. Opettajilla on kuitenkin keskimäärin vähän kokemusta ja tietoa tällaisista lapsista. Olen itsekin joutunut oman "höttöpääni" kanssa vääntämään eräänkin kerän rautalankaa malliksi vaikka lapsellani on periaatteessa vain haasteellinen tempperamentti. Siinäkin on haastetta liiaksi joillekin ammattilaisille.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Ikävää, jos käyttäytymistaidottomat uusavuttomien lapset vievät luokissa kaiken huomion.

Vielä ikävämpää, että se luokan hiljaisin, hirmuisen kiltti, kauniisti käyttäytyvä pieni tyttö leimataan opettajan taholta jotenkin hankalaksi, kun sillä on vaikeuksia ilmaista itseään.

Opettaja tietää vallan hyvin, että lapsi kärsii ahdistuksesta, jota pahentaa meteli ja ympärillä vallitseva säännöttömyys. Opettaja tietää, että lapsi syö ahdistuslääkettä ja käy terapiassa.

Silti opettaja lähettelee kotiin viestejä, joissa määrää, että "tällaisen on loputtava, koulu tarvitsee enemmän näyttöjä". Siis hiljaisuuden ja vetäytymisen on loputtava kuin taikaiskusta, kun lapsi on ollut puolet syksystä sairaslomalla ja koulu on kieltäytynyt minkäänlaisesta avusta opinnoissa jälkeenjäämisen suhteen (koulu ei voi kieltäytyä, koulun on pakko antaa opetusta!).

Ei opettaja ole aina oikeassa, opettajien psykologinen ja sosiaalinen osaaminen etenkin aineenopettajilla on ilmeisen olematonta ja kiinni henkilökohtaisesta harrastuneisuudesta.

Useimmat vanhemmat ovat kasvattajina nykyään täysiä tumpeloita, mutta niin ovat monet opettajatkin.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Asun Sveitsissä ja täällä 10-vuotiaaksi pitää(lapset eivät saa olla yksin kotona) olla iltapäivähoito. Omilla 6-ja 8-vuotialla lapsillani on 2h media-aikaa(tv) viikossa ja arvatkaapa mitä, se on täällä ihan normaalia! Lapseni ovat osanneet lukea ja kirjoittaa(ihan ilman vanhempien motivointia) ennen kouluun menoa ja ihan perinteiset leikit ovat leikkineet ei mitään tietokonepelejä. Kerran päivässä ruokailemme kaikki yhdessä mikä on mielestäni erittäin tärkeätä. Lapsilla ei ole kännyköitä ja omalla vastuulla on vain huoneen siivous! Vietän paljon aikaa lasten kanssa, ulkoilen, harjoittelen soittoläksyjä ja vien harrastuksiin. Yritämme on mieheni kanssa läsnä lasten elämässä niin paljon kun mahdollista ja laitamme omat harrastuksemme taka-alalle, ehtiihän sitä sitten myöhemmin, meidän harrastus ovat nyt nuo lapset!

Jos lapsen odotetaan itsenäistyvän liian aikaisin, tulevat mielestäni itsekkäitä. Ja senhän voi vain ymmärtää, jos he ovat hoitaneet harrastuksensa, syömisensä ehkä jopa pienet sisaruksensa 8-9-vuotiaasta lähtien! Miksi heidän ikinä pitäisi kunnioittaa vanhempiaan jos heidät on pakotettu itsenäistymään lapsina? Mikä paine pienille hartioille, josta jotkut lapset eivät ikävä kyllä selviä.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Lasten kasvatus on ensisijaisesti vanhempien tehtävä. Koulu tukee tätä vanhemmuutta. Suurin syy lasten levottomuuteen on vanhempien itsekkyys eli ei olla läsnä ihan OIKEASTI. Lapset istuvat tv.n ääressä tai katsovat videoita tai pelaavat tai ovat kännykällä netissä tai tai tai... Eli koneet ovat aivan loistava lapsen/nuoren lastenvahti, mutta ei ne sitä lapsen tyhjyyttä täytä jonka kuuluis tulla vanhemmilta. Tälle on nimi eli rakkaus. Lapsella on yksi tarve: tulla rakastetuksi eli hyväksytyksi. Lapsella on tarve kokea lämpöä, läheisyyttä ja syliä, rajoja ja rakkautta. Yksinkertaista. Vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että se tarve ei täyty sillä että kuskataan harrastuksesta toiseen, kaverilta toiselle, kaupasta toiseen jne jne. tai sillä että kotona ei olla lapsen kanssa vaan siivotaan ja tehdään kaikkea sitä jonka tiimoilta sanotaan että " en mä nyt kulta ehdi, kun mun pitää tehdä tää juttu" . Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään vanhempien syy, sillä tähän kaikkeen hulluuteen meitä ajaa media ja yhteiskunta. Otsikot huutaa kuinka äitien tulee olla sitä ja tätä ja uranainen ja ei saa olla kotiäiti ja ei saa tuoksuu pullalle ja ei saa olla lihava ja ei saa olla finnejä ja apua nyt pitää oikeesti kaikkien alkaa karppaan jne jne.... ja sitten se työelämä vaatimuksineeen. Eihän yksikään vanhempi enään kohta oikeasti voi olla edes öisin vanhempi kun kaikki koneet huutaa että on tullut viestii ja mailii ja twitteri touhuu jne jne. Kyllähän se aika menee väkisinkin siihen työn hoitamiseen, kun vanhemmat saavat vielä pelätä sen työnsä puolesta eli on oltava superhypernopeetehokas jotta saa pidettyy paikan itsellään. MIKSI? Raha! jos ei ole työtä ei ole rahaa...tarpeeksi...kun sitä pitää olla paljon ja kokoajan vähän lisää.ja lapsi tarvii (aikuisen mielestä) sen uuden ängryböööördsin ja sen uuden kännykän eli i phonen ja uudet sukset( kun tolla naapurin matillakin on) ja HALLLOOOOO!! LAPSI EI TARVI sitä kaikkea. Lapsi tarvii aikuisen ja turvallisen olon, terveelllistä arki ruokaa, ulkoilmaa ja UNTA! Ei limsoja ja virvoitusjuomia jne vaan terveellistä elämää. Se kaikki on kaikkien saavutettavissa, MUTTA on osattava tehdä selväksi että minä olen aikuinen, sinä olet lapsi, sinä menen nyt nukkumaan, nyt me menemme ulos , nyt me luetaan tässä yhdessä satuja, käydään läksyt läpi, ja meidän perhe elää näin ei niin miten naapuri vaan ihan oikesti me elämme näin koska tää on meille hyväksi jne. Ainut joka tästä kärsii, on markkinatalous. mutta kumpi on tärkeämpi? Lapsi vai se että rattaat pyörii kokoajan lujempaa? Minulle se on lapsi. Minä elän varmaan joku mittarin mukaan "köyhästi" mutta minun lapsi tietää että häntä rakastetaan ja äiti ja isi ei pelkää vaikka itsellä on uhma, murkku tai muu ikä joka saattaa hämmentää mieltä. Vain yksi asia : rakkaus!

– anni (ei varmistettu)

Päiväkoti tällaisia lapsia kasvattaa. Meteli. Pitää kljua, että tulee kuulluksi. Kukaan ei kuuntele, kun kukaan ei kuule metelin takia, eikä lapsi opi tällöin kuuntelemaan. Ennen vanhaan lapsia hoidettiin kotona.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Sairasta porukkaa... Toivottavasti äiskeisen "blondin" tapainen opettaja ei ikinä päädy lapsieni (omat ja sijaislapset) opettajaksi. Reilut vuosikymmen kokemusta lastensuojelutyöstä.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Peruskoulun opettajalle: Eipä ole kauan aikaa siitä, kun vanhempia syyllistettiin koulun toimintaan sekaantumisista ja opettajan työn häiritsemisestä oikein median välityksellä. Näin tapahtui, jos uskalsi kirjoittaa esim. liian usein viestejä reissuvihkoon. Tai kysyä epäselvistä tapauksita, kadonneista vaatteista, mustelmista, murtumista, häiriösoitoista, tms. Tai kehotettiin jättämään vanhempainilta väliin, kun 'ei ollut aihetta oman lapsen kannalta niihin osallistua'.

Opettajat olivat myös niin kovin väsyneitä ja kiireisiä ettei aikaa yhteistyölle ollut edes ekaluokkalaisen kanssa. Puhuttiin opettajan kiusaamisesta, curling-vanhemmuudesta ja taidettiinpa puhua helikopterivanhemmistakin. Opettajana ihmettelin lapseni opettajan kohdalla moista käytäntöä - ei siitä tunnistanut opettajuutta.

Ei ihme, jos moni epävarma vanhempi jätti kaikki yhteydet koulun kanssa väliin ettei joutunut hankalan ja häiriköivän vanhemman rooliin. Siinä he kuitenkin tekivät virheen.

Mistä päin nyt tuulee?

– kohtaamattomuusongelma (ei varmistettu)

1. vanhemmat ovat enimmäkseen kiinnostuneita enemmän itsestään kuin lapsestaan. Ajan käyttö ja yhteiset harrastukset ja niihin ohjaaminen.
2. opettajien kykenemättömyys ottaa auktoriteetti. Opettajiksi hakeutuvat ns. hyvät oppilaat, korkeat arvosanat, mutta arkielämän vajavaisuus.
3. arkuus pitää sekä kuria, että antaa rakkautta ja huolenpitoa ja ohjata HARRASTUKSIIN. Passiiviset ja yksinäiset vanhemmat.
4. 20 vuoden kokemus nuorisopsykiatriasta, 34 vuoden kokemus psykiatriasta ja mikä tärkeintä kaksi aikuista lasta kasvatettuna asiallisiksi ja vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi.
Psykologi Kampman on enemmän asiantuntija kun omat lapset ovat 5 - 7 vuotta vanhempia. Palataan sitten asiaan, miten olet onnistunut heidän kanssa.
5. toivon, että kerran, edes kerran pyydettäisiin ohjelmiin meitä todellisia asiantuntijoita.Tulis ohjeet kaikille ja kaikkiin tilanteisiin.

– Anonyymi (ei varmistettu)

On unohdettu normaalin elämän arvostus, tasapainoinen arki, rutiinien hienous, lämpö ja läsnäolo, tutustuminen omaan lapseensa ajan kanssa ( ei ole olemassa laatuaikaa vaan kaikki aika pitäisi olla läsnä oikeasti). Tärkeintä on olla itse esimerkki hyvästä käytöksestä, terveistä rajoista ja rooleista sekä malleista. Tärkeää on opettaa itsetunto (itsetuntemus- omat tunteet, tarpeet huom! erotettuna haluista), pätevyyden kokemus ja itsearvostus, mutta kukapa aikuinenkaan osaa näitä!
Lasten tulisi ehdottomasti saada olla kotona vielä 3-vuotiaaksi, jota omat vanhemmat luotsaavat läpi pahimman narsistisen vaiheen, joka on 2,5-3 -vuotiaana, joten 3-vuotinen kotihoidon tuki elintärkeä, jos haluamme ehkäistä väkivaltaa ja syrjäytymistä.

Toinen narsisitinen vaihe on teininä, joten silloinkin ja yhä pitäisi olla lapsensa kanssa. Biologisesti katsottuna ihmisellä on aikuisen aivot, tunnehillintä ym vasta 24-vuotiaana! Jos hankkii lapsen, on osattava sitoutua itseensä ja lapseensa, muut asiat eivät saisi ohittaa tätä sitoutumista.

Ihminen on ihmisen tasolla ainoastaan myötätuntoisena ja se opitaan vain kasvatuksesta, omilta vanhemmilta. Myötätunnon puute, ettei osaa eläytyä toisen ihmisen asemaan on nykyajan köyhyyttä, puutetta ja ihmisyyden alaslaskua, joten vanhemmat oppimaan käyttäytymään, oppimaan itsetuntemusta ja lapset saavat silloin vanhempansa, kasvattajina, joihin heillä on oikeus.

– Anonyymi (ei varmistettu)