Olemme viime vuosina oppineet arvostamaan uusien asioiden kehittelyä, koska vanhat asiat ovat tylsiä eikä niistä ole mihinkään. Niinpä innovaatiot ovat pitkän paasaamisen jälkeen vihdoin lyömässä läpi kansamme keskuudessa.

Tästä on ilahduttava esimerkki kuulijamme Kalkun Kroonikon lähettämä lehtileike tamperelaisesta Tamperelainen-lehdestä, joka kertoi viime viikolla näin:

Innovaatiosairaala Tampereelle.

Kalkun Kroonikko ihastelee tällaista uutta innovatiivista sairaalakonseptia, jossa mitä ilmeisimmin kehitellään uusia sairauksia! Siellä voisi kehittää vaikkapa flunssan, jonka oire on korvasta valuva räkä, innostuu Kroonikko maalailemaan.

Ne, jotka jaksavat lukea juttua pidemmälle palkitaan sillä tiedolla, että innovaatiosairaalassa ei kehitellä uusia sairauksia vaan uusia varaosia ihmisille. Esimerkiksi potilaan omista soluista kasvatettavat selkäydin- ja aivosiirrännäiset parantavat vammoista nopeammin, kun hylkimisreaktiota ei tule.

Aristoteleen kantapää toivottaa onnea uudelle yksikölle ja toivoo, ettei nimi innovaatiosairaala aiheuta potilaissa hylkimisreaktiota tai muita näppylöitä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Talous se pitää kansakunnan pystyssä, tämä on yksinkertainen tosiasia. Talouselämä itsessään on kuitenkin niin monimutkaista hommaa, että onneksi taloustoimituksissa on alan rautaisia ammattilaisia selvittämässä asioiden kulkua meille tavallisille veronmaksajille.

Valtion rautatiet on hyvä esimerkki monisyisistä prosesseista. Ensin yhtiö tekee kaikkensa karkottaakseen tavalliset matkustajat raideliikenteen parista ja sitten valittaa, ettei kukaan kulje junalla. Ja ne Pendolino-junatkaan eivät aina kulje. Nyt kuitenkin tulee asioihin muutos, ainakin jos Helsingin Sanomien huhtikuun alun juttua on uskominen. Lehti nimittäin otsikoi VR-analyysinsä näin:

VR siirtyy matkustajavetoiseksi.

Kuulijamme Jynkka ottaa uutisen vastaan sekavin tuntein: että tämäkin vielä pitää kokea! Toivottavasti maksavat edes palkkaa vetämään joutuville matkustajille.

Aristoteleen kantapää on samaa mieltä siitä, että VR:n junien vetovoimaa täytyy lisätä. Niin kuin vanha sanonta sanoo, turha syyttää raideliikenteen vaikeuksista ulkopuolisia, jos syyt löytyvät raiteiden välistä!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kun ihminen antaa kaikkensa jonkin asian puolesta, johon hän uskoo, ympäriltä löytyy aina epäilijöitä ja ilkkujia. Etenkin aloitteleva pop-yhtye joutuu usein niin todistamaan epäilijöille haaveensa elinvoimaisuutta. Tälle on suomen kielessä erinomainen ilmaus: hakata päätään seinään.

Mutta sille, kun yrittäjä epäilijöiden ilkkumisesta huolimatta onnistuu hankkeissaan, kielestämme ei löydy selkeätä ilmausta. Tiedättehän sen tunteen: ähäkutti, onnistuinpa! Lähimmäksi osuu pitkän nenän näyttäminen, mutta siinäkin on mukana aimo annos lapsellisuutta.

Internetissä ilmestyvän viihdesivuston Plaza.fi:n kirjoittaja onnistui kuitenkin kielemme kuvaston uudistamisessa omalla tavallaan maaliskuun lopulla kirjoittaessaan heviyhtye Teräsbetonin taipaleesta maamme Euroviisuedustajaksi. Plaza.fi analysoi, näin:

Niille, jotka luulivat Teräsbetonia kertakäyttöiseksi projektiksi, on sankarihevinelikko näyttänyt pitkää kieltä.

Nimetön kuulijamme pohtii ilmausta: tässä on sekoitettu kaksi sanontaa, odottaa kieli pitkällä ja näyttää pitkää nenää, ja vaikka se kuinka on todennäköisesti vahinko, minulle siitä tulee mieleen toinen showhevipumppu Kiss, jonka tavaramerkkinä oli kielen roikottaminen ulkona. Sinänsä osuva assosiaatio.

Myös vanha hevidiggari ja kielimies Aristoteleen kantapää ihastelee lopputulosta. Toivotaan siis, että suomeksi laulavan heviyhtye Teräsbetonin pitkä suomen kieli kantaa Belgradissa hedelmää.
- - -
aristoteles@yle.fi

Modernit tiedotusvälineet hallitsevat elämäämme nykyään niin itsestään selvästi, että unohdamme helposti, miten tieto kulki muinoinkin. Kyllä ennen juorulehtiä, digi-kanava-multipleksejä ja laajakaista-portaalejakin pysyttiin perillä maailman menosta.

Tällaista suullista tiedonvälitystä on jälkikäteen leikkisästi kutsuttu viidakkorummuksi, koska Tarzan-kirjoissa afrikkalaiset kommunikoivat keskenään pitkien matkojen taakse rummutuksella, tai puskaradioksi.

Kuulijamme Huolestunut tiedottajaopiskelija lähetti meille leikkeen, jossa kerrotaan uudesta ruohonjuuritason tiedotusinnovaatiosta. Ilta-Sanomat nimittäin kirjoitti maaliskuun alussa Katariina Lillqvistin lyhytelokuvan ensi-illasta näin:

Kutsu elokuvan ensiesitykseen levisi viidakkopuhelimella, ja sali oli viimeistä sijaa myöten täynnä.

Huolestunut tiedottajaopiskelija pyytääkin: osaisitko, hyvä Aristoteles, kertoa, mikä on viidakkopuhelin? Se vaikuttaa tehokkaalta medialta.

Aristoteleen kantapää kiittää Tiedottajaopiskelijaa ja ihastelee teknisen innovoinnin mallimaan Suomen tienraivaajahenkeä myös tämän väheksytyn ihmiseltä-ihmiselle –tiedonvälityksen kehittämisessä viidakkopuhelimen muodossa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Viime vuosina olemme joutuneet tottumaan lehtimiesten ja poliitikkojen alati kiihtyvällä tahdilla käyttämään versioon vanhasta keppi ja porkkana sanonnasta. Tiedättehän sen kiistan siitä, miten aasia motivoidaan parhaiten etenemään: houkuttelemalla sitä porkkanan avulla vai pakottamalla sitä terävän kepin kanssa.

Sosiaalihistorioitsijat saavat aikanaan selvittää, miksi juuri meidän aikanamme ihmisiä, yhteisöjä ynnä muita tahoja koetetaan pakottaa erilaisiin toimenpiteisiin monin porkkana-alkuisin yhdyssanoin. Yleisin on tietenkin porkkanaraha, jolla ei ole mitään tekemistä karkkirahan, apurahan tai paperirahan kanssa.

Mutta voi porkkanaa käyttää virkistävästikin. Helsingin Sanomien Lontoon toimittaja kaivoi helmikuussa porkkanan kellarista värittämään brittiläistä painonhallintauutista seuraavasti:

Brittihallitus pohtii porkkanaa kilojen karistajille.

Kuten me kaikki ravintotieteen harrastajat ymmärrämme, brittilän hallitusväki on aivan oikealla asialla tarjotessaan laihduttajille terveellisiä juureksia, vaikka Aristoteleen kantapää jääkin miettimään, onko porkkanan aaseja kiihottava vaikutus siirrettävissä ihmismaailmaan täysimääräisenä, ilman että mitenkään haluaisimme vihjata, että britit olisivat jotenkin enemmän aaseja kuin muut.

- - -

aristoteles@yle.fi

Nyt kun ilmastonmuutos on jo pilannut ilmastomme, kaikki ovat viimeinkin kiirehtineet torjumaan sitä. Jopa valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ehättänyt lanseeraamaan termiä järkivihreä, vaikka kyseessä on oikeammin jälkivihreys.

Verbaalivauhdikkuus on notkeakielisellä savolaisministerillämme silti hyvässä hoidossa. Helmikuussa hän punnitsi Helsingin Sanomien haastattelussa energiaratkaisuja ja ilmoittaa täräytti sellaisen vesivoimakannanoton, että Vuotoksen asukaskin sen ymmärtää:

Vesivoiman lisärakentaminen on jäissä tällä hallituskaudella.

Hauskaa sutkauksessa on ilmeisesti se, että tänä talvena vain harvat vesistöt ovat olleet kovin tuhdissa jäässä. Onnea siis vaan ministereillekin ilmastotalkoissa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

On selvää, että isänmaamme suurmiehistä kertovia artikkeleita pitäisi päästää kirjoittamaan vain kouliintuneimmat isänmaanystävät ja historiantuntijat. Jos asialle päästää kenet tahansa toimittajanplantun, tuloksena voi olla mitä tahansa.

Kuten nyt tammikuun lopulla Helsingin Sanomissa, jossa oli sinänsä ansiokas artikkeli marsalkka Mannerheimin sankarillisesti ampumista tiikereistä ja niiden taljoista. Mutta liekö artikkelin kirjoittajalla ollut mielessään isänmaanvastainen propaganda vai jokin muu suomalaisen selkärangan horjutus, kun hän oli sommitellut artikkelin kuvatekstin seuraavasti:

Intendentti Vera von Fersen iloitsi siitä, että Mannerheimin talja saatiin vihdoin esille.

Aivan! Mannerheimin talja! Kirjoittaja antaa lukijan aivan selvästi ymmärtää, että Mannerheim olisi ollut eläin! Eläin, jolla on talja! Eläin, jonka talja olisi hänen kuolemansa jälkeen nyljetty! Vaikka Mannerheim oli mies ja sotasankari ja naistenmies eikä mikään karvainen ja vaistonvarainen otus!

Myös nimimerkkikuulijamme Kauhistunut kansalainen on huolissaan, siitä, miten maassamme kohdellaan entisiä presidenttejä. Olisikin korkea aika, että jokin puolueeton iltapäivälehti tekisi kiertokyselyn sotaveteraanien keskuudessa siitä, halventaako Mannerheimin väittäminen eläimeksi heidän ponnistelujaan isänmaan hyväksi. Näin saataisiin kuulla totuus tästäkin asiasta!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Muodonmuutokset ovat kiehtoneet ihmiskuntaa aina. Ajatus siitä, että jotkin olennot voisivat muuttaa aineellista muotoaan ei enää nykyään ole alkemian haaratiede vaan se on suodattunut klassisten lastensatujen tematiikaksi prinsseineen ja sammakoineen.

Joskus kaiken nähneet rationaaliset lehtimiehetkin ovat kuitenkin valmiita uutisoimaan tällaisia modernin luonnontieteen mahdottomaksi todistamia tapahtumia. Kuulijamme Nimetön löysi tällaisen uutisen tammikuisesta Ilta-Sanomat -lehdestä. Jutussa kerrottiin, miten kissa oli matkannut kenenkään huomaamatta lentokoneen mukana Amerikan mantereen halki. Otsikko kirkui näin:

Kissa lensi jäniksenä Floridasta Teksasiin

Muodonmuutosuutisen taustalla on tietenkin idiomi matkustaa jäniksenä eli salamatkustajana. Ilmauksen alkuperä on englannin salamatkustajaa ja kaniinia tarkoittava sana rabbit, joka ilmeisesti tulee purjelaivojen aikakaudelta, jolloin kaniinit matkustivat jäniksinä uusiin maihin ja nopeasti sikiävinä valtasivat nopeasti nurmikot ja metsiköt.

Jänis on muutenkin aktiivinen sanontojen otus. Milloin joku pelkää eli jänistää aivan jänishousuna, milloin asia ei ole kiireellinen eli ei olla jäniksen selässä.

Mutta Aristoteleen kantapää iloitsee jäniksen osuvasta käytöstä kissan lentämistapauksen uutisoinnissa ja toimittaa Ilta-Sanomien toimitukseen Viikon sitaatti –kunniakirjan ihan tikkana!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kansalliset katastrofit tempaavat aina myös niitä raportoivat toimittajat mukaansa, sehän on selvää. Ihmisiä toimittajatkin vain ovat, vaikkakin pressikortilla varustettuja.

Nokian jätevesikatastrofi kosketti meitä kaikkia. Myös Helsingin Sanomien toimittajaa, joka raportoi kriisialueelta tammikuun lopulla näin:

Aikaisemmin illalla mikrofoniauto kierteli asuinalueiden kaduilla muistuttamassa puhdistuksen aloittamisesta.

Aristoteleen kantapää ei voi kuin ihastella sitä, miten toimittaja taidokkaalla sananvalinnalla antaa tehokkaasti sen vaikutelman, että asiat ovat Nokialla huonosti. Kun kovaäänisauton sijasta puhutaan mikrofoniautosta, ei siis autosta, joka huutaa kaiuttimillaan informaatiota ympäristöönsä, vaan autosta, jossa on äänitykseen tarkoitettu mikrofoni, lukija ymmärtää heti kouriintuntuvasti, että nyt Nokialla on meneillään kvartaali, josta jää paha maku suuhun.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ilmastonmuutos on aiheena vaativa haaste journalistille. Teoriassa asia on yksinkertainen, mutta kun puhutaan koko maapallon ilmastosta, jäätiköistä, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksista, maiden välisestä päästökaupasta ja hiilinielusta, vaarana ovat sekä hoopo yksinkertaistaminen että turhantarkka tieteellisyys.

Maantiedon erikoislehti National Geographicin suomenkielinen laitos ei anna tällaisten sudenkuoppien häiritä objektiivista tiedonvälitystä. Upeasta kuvajournalismistaan tunnettu lehti on kiitettävästi ottanut ilmastonmuutoksen ja ympäristötietouden yhdeksi tärkeäksi teemakseen. Viime joulukuun numerossa NG kertoi pienessä artikkelissa havainnollisesti, miten ilmaston lämpeneminen haittaa Alpeilla sijaitsevien hiihtokeskusten toimintaa. ”Jos ilmasto lämpenee 4 astetta, Alppien laskettelukeskusten määrä putoaa kolmannekseen 609:stä 202:een” kertoi lehti.

Tätä vakavaa tiedonjyvää oppimaan lukijan tempaisi kuitenkin malliesimerkki vauhdikkaasta tiedejutun otsikosta, joka kuului näin:

Laskettelun alamäki

Tuohon ei ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Aristoteleen kantapää jää miettimään, millainen on termin after ski merkitys Alpeilla sitten, kun lumiset rinteet ovat vaihtuneet liejuiseksi kivikoksi ja hiihtohissit ruostuneet möykyiksi alppiruusujen lomaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi