Yksi retoriikan keskeisiä keinoja on kuulijoiden tai lukijoiden herättäminen hiukan tekstin puolivälin jälkeen. Tämä ei tarkoita sitä, että esityksen alkuosan tarkoituksena olisi nukuttaa yleisö, vaan sitä, että jollain keinolla herätellään seuraajien mielenkiinto valppaaksi vastaanottamaan sanoma.

Usein hyvä herättäjä on sopiva tyylillinen poikkeavuus. Malliesimerkki tällaisesta löytyi huhtikuun lopulla Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalta, jossa mentaalivalmentaja Minna Marsh kirjoitti henkisestä valmennuksesta. Kirjoituksen alkuosa käsitteli ansiokkaasti ja mietitysti sitä, miten urheilijoiden parhaan suoritustason este on luonteeltaan henkinen. Mentaalisten harjoitusten on todettu jo vuosikymmeniä sitten olevan välttämättömiä huippusuoritukseen pääsemiseksi.

Sitten, lähes kirjoituksen lopulla se tulee. Asiallisen tyylin keskelle Marsh tipauttaa pommin, joka saa lukijan tarkentamaan katsettaan. Herättävä lause kuuluu näin:

Negatiivisuus leviää esimerkiksi SM-liigajoukkueessa kuin haitari humpassa.

Kyllä, kuin haitari humpassa! Lukija jää kotvaksi miettimään humppahanuristin otteita ja sitä, mitä liigajoukkueen mielialalle tapahtuu seuraavassa hetkessä, kun hanuristi puristaa soittimensa palkeet kasaan ja haitari supistuu.

Aristoteleen kantapää yhtyy sitaatin lähettäneen nimimerkkimme Tynkä-Sipoon Hukan toteamukseen, että kyllä yksilön kokonaisvaltaisessa kehittämisessä kansainvälisiin arvokisoihin tarvitaan myös haitaria.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Joskus tavallinen rauhaarakastava televisionkatsojakin voi törmätä silmiinpistävän terävästi survaistuun sanavalintaan. Joskus harvoin tällainen terävä tuikkaus voi myös avata myös aukon aivan uusiin maisemiin ja näkökulmiin.

Vanha ystävämme Nimetön seurasi huhtikuun puolivälissä Eurosport-kanavalta, kun snookervirtuoosi ja hallitseva maailmanmestari Ronnie ”Rocket” O´Sullivan kohtasi rankinglistan nelosen, nuoren Mark Selbyn. Tämän taidokkaan biljardipelin selostaja analysoi peliä seuraavasti:

Asia, jonka minä olen pistänyt silmään (...)

Silmään pistäminen on haastava kielikuva pitkillä kepeillä pelattavan biljardin yhteydessä käytettäväksi. Asioiden pistäminen omaan silmään on toimittajalta myös rohkea sivallus ja ketterä näkökulman vaihdos. Perinteisestihän silmiinpistävä asia on sellainen, jonka havaitsija erityisesti panee merkille. Nyt jos toimittaja on itse pistänyt jotain silmään, hän itse on tuottanut tämän merkillepantavuuden ja valitsee sen sitten itse puheenaiheeksi.

Ne, joiden mielestä snooker on maailman upein peli, pallopelien shakki, joka vaatii paitsi täydellistä kehon, pallojen ja mielen hallintaa, myös telepaattisia kykyjä, eivät siis olekaan aivan väärässä, jos telepatiaksi luetaan myös omien ajatusten lukemisen taito.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Ihmisen ja eläimen välillä on monia eroja, vaikka suurimmaksi osaksi olemmekin eläintä. Eläintieteilijöiden mukaan yksi tärkeimmistä eroista on se, että ihmisellä on kyky tehdä televisiouutisia.

Huhtikuussa ihminen laati televisiouutisen maatiloille maksettavasta eläinten hyvinvointituesta. Ystävä-ilmiantajamme Emeritus Raahesta seurasi uutisointia tarkasti. Hänen mukaansa tv-uutisten tulevissa aiheissa uutisesta kerrottiin näin:

Eläinten hyvinvointituki meni harakoille.

Emeritus ihmettelee oikeutetusti, että

”Vähän ihmetyttää, että eikö siitä riittänyt mitään kotieläimille, variksille tai muille luonnon eläimille? Miksi kaikki piti antaa harakoille?”

Aristoteleen kantapää ihastelee kansamme yltäkylläistä suhdetta ympäröivään luontoon ja kanssaeläimiinsä, kun nuo puidemme frakkiasuiset siivekkäätkin pääsevät osalliseksi hyvinvoinnin tukijärjestelmistä. Turha pelätä, että linnuista tulisi siivellämme eläjiä, joten ei muuta kuin hyvinvointitukea lintulaudalle, niin ei ole harakoilla nokankoputtamista!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Vuosi sitten maamme sai uuden ulkoministerin, kun Ilkka Kanerva siirtyi syrjään ja Alexander Stubb tarttui salkunkahvaan. Muutos näytti radikaalilta, vaikka miehet ovat saman puolueen väkeä. Kanerva oli väistyessään tasan 60-vuotias, Stubb virkaan astuessaan tasan 40-vuotias. Kanerva on valtiotieteen maisteri Turun yliopistosta, Stubb opiskeli USA:ssa, Sorbonnessa ja London School of Economicsissa filosofian tohtoriksi. Kanervan laji oli 800 metrin juoksu, Stubbin lajit ovat maraton ja triathlon.

Mutta yhdessä asiassa mikään ei muuttunut: Suomen ulkoministerin retoriikka on yhä omaa luokkaansa muihin poliitikkoihin verrattuna. Ilkka Kanervan verbaalinen pyöritys on jo oma käsitteensä, mutta osaa Stubbkin. Koskaan aiemmin ei ministeri ole puhunut toimittajille vaikeista asioista rennolla puhekielellä vaikuttaen silti asiantuntevalta ja luotettavalta alansa auktoriteetilta. Ja edeltäjänsä lailla myös Stubb taitaa kiehtovat kielikuvat. Maaliskuun alussa saimme lukea lehdestä jutun, joka siteerasi ulkoministeriämme näin:

On mahdollisuuksien ikkunassa tavata Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton (...) huhtikuun alussa.

Kyllä, ulkoministeri käytti ilmausta mahdollisuuksien ikkunassa. Tämä on tietenkin suora käännös amerikkalaisesta termistä window of opportunity, jonka juuret ovat 60-luvun avaruuslentojen ja 80-lukulaisen liberalismin maailmassa.

Siinä on kuitenkin mukana roima annos runollisuutta, mielikuva ikkunasta, josta meidän mahdollisuutemme näkyvät. Ei mikään kristallipallo vaan avara maisemaikkuna! Sellaisesta tiirailee työkseen mies, joka vastaa meidän kaikkien suhteistamme ulkovaltoihin, joten toivotaan, että mahdollisuuksien ikkunoita on kaikkiin ilmansuuntiin!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Monet suomea äidinkielenään puhuvat ihmiset pitävät suomea helppona kielenä: sen kun sanoo, mitä meinaa ja se on siinä. Tällaiset ihmiset eivät ole koskaan laatineet sanomalehteen otsikkoa monimutkaisia asioita käsittelevään uutisjuttuun. Vasta silloin huomaa, miten kielemme sisältämät miljoonat mahdollisuudet sisältävät saman verran mahdollisuuksia erehdyksiin. Niin kuin nyt se Savon Sanomien otsikko helmikuun lopulla, joka kertoi seuraavaa:

Poliisille takapuolen näytöstä 120 euroa.

Ilmiantajaystävämme Toini kirjoittaa, että ”Tässäkö poliiseille uusi rahan ansaitsemiskeino tiukassa taloudellisessa tilanteessa?” Mutta otsikon jälkeen toiveikas lukija pettyy. Kyseessä onkin tapahtumasarja, jossa joensuulainen mies näytti ahteriaan poliisille ja tämän loukkaavaksi tulkitun eleen vuoksi hänet tuomittiin maksamaan sakkoja.

Ehkä selkeämmän sanajärjestyksen välttelyn syynä oli kirjoittajan savolainen syntyperä tai sitten tapahtumaketjun poikkeuksellisuus, mutta kiehtovia visioita otsikosta joka tapauksessa Savon Sanomien tilaajille avautui vain hiukan yli 200 eurolla vuodessa.

– – –

aristoteles(at)yle.fi

Alkoholi on suomalaisille arka paikka, lempilapsi ja rakas vihollinen. Vuosikymmenien kokeilujen perusteella näyttää siltä, että vaikka monella muulla alalla rajoitusten purkaminen kannattaa, alkoholin kohdalla suomalaiset kaipaavat ja tarvitsevat jonkinasteista säätelyä.

Säätelyä kannatetaan etenkin silloin kun se koskee kilpailijaksi koetun liiketoimintaa. Näin voisi päätellä kiistasta, jonka Päivittäistavarakauppiaiden yhdistys nosti tammikuussa siitä, saisivatko liköörejä tuottavat viinitilat myydä näitä tislaustuotteita tiloillaan. Maallikon kannalta ilmiselvä myyntioikeus rikkoo kauppiaiden mukaan elinkeinonharjoittajien yhdenvertaisuutta, vaikka liköörejä tuottavien päivittäistavarakauppiaiden määrä ei maassamme liene suuren suuri.

Suomen ketterä ja vikkelä, aina valpas tietotoimisto STT otsikoi vaikeaa aihetta käsittelevän juttunsa kieli keskellä suuta näin:

Kauppiaat eivät niele tilaliköörejä.

Näin kirjoittaja muotoilee kauniisti sen asenteen, josta jo punkyhtye Ne Luumäet lauloi kappaleessaan Pesäpallomaila: jos en sua saa, ei saa kukaan muukaan. Eli niin kuin vanha kansa asian ilmaisi: kateus vie liköörinkin lasista.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Monet vallanpitäjät muistetaan persoonallisista lausahduksistaan. Viime joulukuussa muistelimme Martti Ahtisaaren presidenttikauden ilmauksia, mutta se, miten leikillinen voimasana peijooni yhdistyi leimallisesti silloiseen tulevaan nobelistiin jäi hämäryyden peittoon.

Onneksi valpas kuulijamme Jussi A. osaa pelastaa meidät tietämättömyyden pimeydestä. Hän kirjoittaa, että sana vilahti Ahtisaaren huulilta Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen juontamassa Tuttu juttu –ohjelmassa presidentinvaalien alla vuonna 1994:

"Vieraina olivat vahvimmat ehdokkaat Elisabeth Rehn miehensä Oven kanssa ja Martti Ahtisaari vaimonsa Eevan kanssa. Juontaja kysyi vieraiden mieliruokia. Ahtisaari ei muistanut mieliruokiinsa kuuluvan - muistaakseni - karjalanpaistin. Ohjelman sääntöjen mukaan häneltä jäi palkintoruusu saamatta huonon muistin vuoksi, ja tästä pettyneenä ehdokas tokaisi sittemmin väärin siteeratun peijoonin. Tuleva presidentti nimittäin sanoi: peijoona"!

Näin peijoona viekin meidät politiikan viihteellistymisen alkuaikoihin, aikaan jolloin presidenttiehdokkaan valtaoikeuksiin liittyi ensimmäistä kertaa osallistuminen suosittuihin visailuohjelmiin.

Kiitos Jussille, ja maailmanrauha olkoon kanssanne!

- – –

aristoteles(at)yle.fi

Oksymoroni eli itseristiriita on hauska kielellinen ilmiö. Kreikan kielen terävää ja tylsää merkitsevistä sanoista muodostettu käsite syntyy usein kahdesta toisensa kumoavasta määritteestä. Tiedättehän: kamala on kamala ja ihana on ihana, mutta on myös kamalan ihana. Puhumattakaan hauskoiksi tarkoitetuista oksymoroneista, kuten rehellinen poliitikko tai raitis näyttelijä.

Joskus vaatimaton lehtimieskin pääsee kehittelemään tällaisia verrattomia lukijoiden palvelun muotoja. Tammikuun alussa Sisä-Suomen Sanomien toimittaja pääsi näyttämään itseristiriidankylväjän lahjansa, ja syntyi seuraava otsikko:

Asuntopalon sytyttää usein sammuminen.

Otsikko on kipeän totta, syttyyhän valtaosa asuntopaloista, kun asunnossa oleileva henkilö on ottanut yhden liikaa ja häntä alkaa väsyttää — eli hän sammuu — tupakka suupielessä tai pizzanjämä uunissa 200:ssa asteessa. Aristoteleen kantapään ja ilmiantajakuulijoidemme Tarjan ja Markun mielestä otsikko on kuitenkin myös verrattoman nasevasti sanottu.

Näiden otsikon sisäänsä sulkevien vastakohtaisten merkitysavaruuksiensa vuoksi rohkenemmekin julistaa, että otsikko on suorastaan surullisen hauska.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Bruttokansantuote sen kun laskee ja vakavan näköisiä alkavat olla ekonomistien lisäksi myös poliitikot ja irtisanotut työläiset. Mutta se on vain elämää! Ne journalistit, joilla vielä on työpaikka, koettavat pitää tunnelman korkealla kehittelemällä hauskoja otsikoita!

Yksi hauskimpia asioita on erilaisten ilmausten kehittely taloudelliselle taantumalle. Olemme päässeet nauttimaan taloussivuilla jo vertauksista uppoamiseen ja talouden yskimiseen, talouden sukeltamisesta puhumattakaan.

Lama on kuitenkin tunkeutunut pikkuhiljaa jo teollisuudesta palveluihin ja aivan tavalliseen kielenkäyttöön. Tämän osoitti Aamulehti otsikoimalla vuodenvaihteessa Ellivuoren laskettelukeskuksen tilanteesta näin:

Laskukausi alkoi Ellivuoressa.

Ilmiantajakuulijamme Ikikatsoja kirjoittaa, että

”näin finanssi- ym. markkinoiden kurimusaikana moni pörssihai ympäri maailman varmasti hieraisi silmiään lukiessaan Aamulehden otsikon. Onneksi kyse oli vain laskettelukauden avauksesta, joten Wall Streetin kaverit voivat huokaista helpotuksesta ja olla tyytyväisiä erorahoihinsa”.

Aristoteleen kantapää toteaa, että huumoria se on kyseenalainenkin huumori. Odotammekin kiinnostuneina, mikä lehti lyö Aamulehden otsikkotoimituksen lumilaudalta.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Jokainen on urheillut sen verran, että tietää, miten liikunnasta tulee hiki ja kova nälkä. Olemme viime vuosina myös tottuneet siihen, miten urheilijoiden voitontahdosta käytetään kliseeksi asti termiä nälkä. Olemme luulleet, että kyse on kuvakielestä ja että urheilijoiden ruokavalio on tieteellisellä tarkkuudella säädetty riittäväksi niin laadultaan kuin määrältään.

Kaikki nämä luulot joutavat romukoppaan. Tanja Poutiainen, yksi menestyneimmistä alamäkiurheilijoistamme, paljasti nimittäin atleettien ruokailun tosiasiallisen tilanteen joulukuun alussa Aamu-tv:n haastattelussa näin:

Kyllä se palkintopalli aina hyvältä maistuu.

”Minkähänlaisen aterian yhteydessä sitä palkintopallia syödään”, kysyy kuulijamme Liisa Vantaalta. Aristoteleen kantapää ehdottaa järkyttyneenä, että järjestämme pikimmiten rahakeräyksen huippu-urheilijoittemme ruokahuollon parantamiseksi, niin että heidän ei tarvitse nakerrella kisajärjestäjien palkintojenjakovälineitä, vaan he voivat puolustaa maamme sinivalkoista kunniaa syömällä päivittäin kunnon ruokaa, kuten esimerkiksi muttia, sipattia, klimppisoppaa ja lanttusupikkaita!
– – –
aristoteles(at)yle.fi