Kuvailmaukset ovat siitä ihana ilmaisun laji, että pienellä viittauksella voidaan vastaanottavaan päähän ladata kokonainen maailma mahdollisia tosiolevaisen tiloja. Aina ei lukija tai kuulija voi tietenkään olla varma siitä, onko merkitysuniversumin luoja tehnyt sen tahallaan vai ovatko ajatuskulut vahinko, mutta ehkä sillä ei ole niin väliä.

Malliesimerkki tällaisesta pienellä eleellä luodusta tulkintamahdollisuuksien ketjusta löytyi Tietoviikon verkkoversiosta viime marraskuun lopulla. Artikkeli oli otsikoitu "Virtualisointi mullistaa tietotekniikan” ja pian kirjoittaja pääsi käyttämään eläinkunnasta tuttuja kielikuvia:

Toisaalta Microsoftin etuna on hinta, palvelintuotteen käyttäjävolyymi ja pitkä kokemus aikaisten lintujen alas ampumisesta.

Ilmiantajanimimerkkimme Juha-Matti on jäänyt miettimään lauseen ulottuvuuksia:

”Voidaanko tästä siis päätellä, että tietokoneiden mato-virusten voimakas lisääntyminen viime vuosikymmeninä on ollut Microsoftin syytä, koska tämä on ampunut alas suuren joukon aikaisia lintuja? Ehdotan toimittajalle tiedonjulkistamispalkintoa ja Microsoftin näin paljastetun ympäristörikoksen tarkempaa tutkimista.”

Aristoteleen kantapääkin pysähtyy ihastelemaan kautta maailman tunnetun vanhan sananlaskun päälle luotua uutta sananlaskua: ampua aikainen lintu alas. Palaamme tuhannen vuoden kuluttua selvittämään, onko viisaus juurtunut muidenkin kuin Tietoviikon toimittajien kielenkäyttöön!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kansanomaiset sanonnat ovat mainio tapa värittää kielenkäyttöä. Usein jokin kansanomainen sanonta on kaikkien mielestä niin mainio, että yhtäkkiä jokainen haluaa värittää arkista puhettaan tuolla rempseällä ilmauksella. Tällöin aikomus värittämisestä kääntyy itseään vastaan ja lopputulos onkin harmaa.

Mutta oikeassa ympäristössä muoti-ilmauksin saattaa saada uuden elämän ja vaikuttaa raikkaalta ja tuoreelta. Näin kävi Etelä-Saimaa -lehdelle viime joulukuussa otsikossa, jossa pohdittiin Konnunsuon vankilan tulevaisuutta. Otsikko jyrähti selväsanaisesti:

Konnunsuon vankila roikkuu löysässä hirressä ensi vuoteen.

Suomalainen tuomioistuin ei ole enää vuonna 1825 miestaposta, oikeuden halventamisesta, juopottelusta ja pyhärauhan rikkomisesta teloitetun Tahvo Putkosen jälkeen rauhanaikana kuolemanrangaistusta tuominnut. Siitä huolimatta vankilan ja löysässä hirressä olemisen rinnastaminen tuo mieleen sen, miten kaikkialla maailmassa valtiot ovat vuosituhansien ajan korostaneet yksinoikeuttaan väkivallan käyttämiseen kuolemanrangaistuksella.

Lopputulos on hätkähdyttävä. Lukija samaistaa vankilan lakkauttamista ajavan valtion tuottavuusohjelman murhanhimoisesti kuolemantuomioita jakelevaan hulluun tuomariin. Vaadimme armahdusta!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

On mahdoton sanoa, mistä erilaiset kielimuodit saavat alkunsa. Yleensä meillä Suomessakin luullaan, että vain kaikki englanninkielinen ja television viihdeohjelmassa sanottu tuottavat kielivillityksiä, mutta luulenpa, että yksi 2000-luvun alun muodeista on laatuaan yksi epätodennäköisimmistä.

Kyseessä on verbijohdos sellaiselle paikalle, jossa tehdään jotain. Esimerkiksi äänitarkkailija tekee töitä tarkkaamossa. Turussa on Uittamo ja kun vielä muutama vuosi sitten lataamoksi sanottiin leikkisästi mielisairaalaa, nyt lataamo on milloin internetin musiikinlatauspaikka, milloin ohjelmatoimisto, bändi tai tietokoneaiheinen keskustelupalsta.

Tampereella pannaan kuitenkin paremmaksi. Siellä avattiin viime vuoden lopulla kauneushoitola nimeltään Paklaamo. Aivan, sanotaanhan make upin laittamista eli meikkaamista leikkisästi paklaamiseksi ja make up -tarvikkeita eli meikkejä pakkeliksi, joka taas on rakennuksilta tuttu tasoite ja juontuu ruotsin sanasta spackel.

Kauneushoitolassa nimeltään Paklaamo on melkoisesti suorasukaista rohkeutta kaikkien beauty and wellness -salonkien seassa, mutta jos on työssään luonnostaan hyvä, eipä sitä tarvitse koreilla sanoilla muuksi maskeerata. Joten ei muuta kuin onnea vaan Tampereen mutkattomille laastinlevittäjille!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Säätiedotukset ovat mielenkiintoinen kielen osa-alue. Ilmamassojen liikkumiseen ja säärintamien etenemiseen vaikuttavat syyt ovat niin monimutkaisia, että suomenkaan virtuoottinen kieli ei niitä aina pysty jäännöksettä ilmaisemaan.

Turun Sanomien lukijat joutuivat nöyrtymään tämän tosiasian edessä marraskuun puolivälissä, kun toimittaja kirjoitti jutussa "Etelä-Suomeen odotetaan lunta tänään" seuraavasti:

Turussa lumi tullee totuttuun tapaan vetenä ainakin vielä tiistaina. Muualla eteläisessä Suomessa voi kuitenkin sataa lunta.

Ystävämme Jouko kirjoittaa ilmiantonsa ohessa näin:

”arvelen, että koko viime kesänkin aikana lumi on totuttuun tapaan tullut vetenä, vai olisiko tuolloin vesi sittenkin satanut vetenä. Ainakin hiihtokelit olivat huonot”.

Aristoteleen kantapää ihailee turkulaisten sääjournalistien taitoa puikkelehtia veden eri olomuotojen lomassa kuin kala lumessa ja jatkaa suksiensa voitelemista vilkuillen ikkunasta ulos toiveikkaana.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Useimmiten sanonnat, jotka omaksumme muista kielistä suomeen, eivät istu kielenkäyttöömme kauniisti ja sulavasti. Joskus taas vierasperäisestä sanonnasta avautuu käännöksen jälkeen aivan uusia maisemia.

Hiljattaisessa Suomen Kuvalehdessä oli Päivi Ängeslevän juttu siitä, millaisia traumoja talvi- ja jatkosodan kauhujen sotilaille tuottamat sielulliset solmut ovat aiheuttaneet heidän lapsilleen. Kolmen sotaveteraanin lapsen kertomukset järkyttävät ja panevat miettimään, miten nuo sodat näkyvät nykypäivän suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme.

Yksi jutussa haastatelluista oli taiteilija Paavo Kärkkäinen. Hänen kamppailunsa on karua luettavaa, mutta sisältää valaisevan näkökulman moderniin ilmiöön nimeltään loppuun palaminen. Ängeslevä lainaa Kärkkäistä näin:

Kun palaa loppuun on palattava alkuun.

Alkuun palaaminen tarkoittaa tässä tietenkin lapsuudessa solmuun menneiden asioiden selvittämistä ja pöydän puhdistamista. Kärkkäisen tapauksessa se tarkoitti työlästä prosessia, johon laitetulla energialla olisi artikkelin mukaan rakennettu kymmenen omakotitaloa.

Eipä arvannut tuo ihminen, joka aikoinaan englannin kielen käsitteen burn out loi, että sen kääntäminen suomen kieleen avaisi kipeään aiheeseen terapeuttisen näkökulman!
– – –
arisototeles(at)yle.fi

Joskus kriittinenkin kielenkuluttaja kohtaa voittajansa. Silmien eteen ilmestyy tekstinpätkä, josta ei välttämättä tajua mitään, mutta jonka vietäväksi on vain pakko antautua ja toivoa, että joskus tulevaisuudessa aivojen kapasiteetti saavuttaa sellaisen tason, että tekstin tajuaa.

Tällaisen tekstinpätkän löysi kuulijamme Ritva taannoisen Yliopistolehden kolumnista Sanasta härkää. Kolumni etsi ytimekkäästi:

(...) viisasten kiveä avaamaan porttikäytäviä sanontojen, ja siten kansan ajattelun synnytyssijoille (...) Kapuloita rattaiden eteen heittää kuitenkin niin valtion rahakirstu kuin verottajan pitkä varjokin. Rahoitusta on leikattu varsin tiheällä kammalla.

Ritva ihastelee, että ”onpa paitsi tiheä myös aika terävä kampa”. Aristoteleen kantapää ei ole lainkaan eri mieltä vaan päättelee, että kun kampa on terävä, niin ei ole tylsää, vaikka jotain menisikin yli hilseen.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja jos haluaa ruusuja, pitää sietää myös piikit. Ruusujen sisältämät viisaudet ovat olleet sananlaskujen laatijoiden mieleen kaikkialla maailmassa. Ja sopii tämä ikiaikainen kauneuden sekä pistävyyden yhdistelmä myös taloushuoliensa kanssa kamppailevaan nykyaikaan. Tästä todisteeksi käy Ylen Kymenlaakson radion lokakuun alussa välittämä uutinen, joka kertoi näin:

Pohjoismaiden suurin leikkoruusun tuottaja, Valkealassa toimiva Ruusutarha Suutari leikkaa tuotannostaan melkein puolet. Irtisanomisia leikkaukset eivät aiheuta.

Kaakonkulman ilmiantajakuulijamme Harva ihailee ilmausta ja kysyy:

”Ei kai niitä tuotannon tuloksia, leikkoruusuja, ilman leikkaamista voi asiakkaille myydäkään? Ja eikö ruusutarhoilla ennen pitkää leikata koko tuotanto, siis kaikki ruusut?”

Aristoteleen kantapää ei voi kuin yhtyä kysymyksiin ja julistaa, että antaa kaikkien kielikukkasten kukkia!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Joskus journalismi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Aivan tavallinen tietosisältöjuttukin voi parilla sanalla luoda tiheän kokonaiskuvan aiheestaan. Tällöin artikkeli on enemmän kuin sanojensa summa.

Tällaisesta journalismin runoudesta saivat nauttia Helsingin Sanomien ruoka- ja juomasivujen lukijat syyskuun lopulla jutussa, jossa kerrottiin Lontoon ravintoloiden suomalaisista työntekijöistä. Juttu kertoi aluksi että:

Pitää olla kova luu pärjätäkseen Lontoon ravintoloissa.

Yhdellä lauseella lukijan silmiin avautuu kuva lontoolaisten ravintoloiden ankarasta kilpailusta ja siitä, että kaupungin tämän hetken suosituin trendi ovat erilaiset luuruoat. Jatko herättää yhtä vahvaa kuvastoa:

Suomalaiset kokit hämmentävät Lontoon hienoimmissa ravintoloissa.

Pian lukija jatkaa lehden selailua ja pääsee vihdoin sarjakuvasivulle, mutta sisimmässään hän on jäänyt miettimään ruokajutun herättämää kuvaa suomalaisesta kokista hämmentämässä luusoppaa lontoolaisessa keittiössä pukeutuneena johonkin hämmentävään asuun, kuten vaikkapa sudennahkaviittaan.

Näin toimii asiajournalismi runollisimmillaan!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Nykyajan lamaa vartoilevan yleistunnelman sävyttämässä vauhdikkaassa tiimellyksessä unohdamme usein, että leikinlasku ja vakavat asiat voivat sopia yhteen, jos vain sanansa osaa sommitella sopivasti. Otetaan nyt vaikka verenluovutus. Vuosittain verensiirroilla jopa 60 000 potilaan henki pelastetaan tai toipumista sairaudesta nopeutetaan verensiirrolla. Tuo on lähes sama määrä ihmisiä kuin Joensuussa on asukkaita.

Kyseessä on siis vakava asia. Mutta koska verenluovutus aiheuttaa pienellä vaivalla suuren helpotuksen, kyseessä on myös iloinen asia. Niinpä tänä vuonna 60 vuotta täyttävän SPR:n veripalvelun verenluovuttajille lähettämä muistutuskortin teksti ansaitseekin olla iloinen, tarmokas ja rohkaiseva. Ja niinpä siinä lukeekin:

Nyt on aika kääriä hiha.

Näinhän se on! Koska verenluovutuksessa luovutettava 450 millilitraa verta saadaan yhdestä kädestä, kumpaakin hihaa ei tarvitse kääriä! Kun monia muita ponnistuksia varten täytyy kääriä molemmat hihat, kanssaihmisen hengen pelastaminen verta luovuttamalla on puolet helpompaa!

Ei siis muuta kuin veripalveluun hihaa käärimään!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Oltiin sanavalinnoista mitä mieltä tahansa, yleensä kaikki kielenkäyttäjät ovat samaa mieltä siitä, että silloin kun on mahdollisuus sanoa, pitää sanoa.

Ystävämme Maalaismaisteri lähetti meille tähän teemaan liittyvän lehtileikkeen Pohjalainen-lehden etusivulta elokuun lopulta. Lehden Sunnuntaisuomalainen-osiossa käsiteltiin kirkkojen paloturvallisuutta, joten etusivun otsikko julisti näin:

Kirkkojen paloturvallisuus on edelleen Herran hallussa.

Maalaismaisteri kirjoittaa, että ”Mitäpä tähän enää lisäämään? Otsikko aiheuttaa järjetöntä mielihyvää!”

Mikäpä Aristoteleen kantapääkään on mitään tähän lisäämään, muuta kuin että toivottavasti kirkkojen paloturvallisuus on niin korkeaa tasoa, että hiilihankomiehiä ei niiden ympärillä tarvita.
- - -
aristoteles(at)yle.fi