1930-luvulla ei "Viiksifoordin" kuljettaja selvinnyt ilman kivipoikia. Mitä he tekivät? Vastaukset klo 10.00-10.30 numeroon 09 144 800 tai 10.30 jälkeen sähköpostitse kylla@yle.fi. Oikea vastaus paljastetaan klo 17.30 alkavassa suorassa puhelinkontaktilähetyksessä.

Nyt on syytä tankata korkeaoktaanista muistin virkistämiseksi, sillä Kyllä kansa muistaa -lähetyksen teemana on auto. Vieläkö muistatte Warren kaksitahtisäksätyksen? Oliko unelmienne auto IFA vai 2CV? Autoilun hurmaa ja nahkapenkin narinaa muisteltiin suorassa puhelinkontaktilähetyksessä.

Ohjelman toimittaa Eve Mantu - jonka ensimmäinen auto oli Simca 1100.

Lataa/kuuntele(mp3)

Kävin kosmetologilla ensimmäistä kertaa eläessäni. Olin kyllästynyt finneihin, joiden tulolle ei näy loppua, vaikka murrosiästä on jo pitkälti toistakymmentä vuotta.

Paahtavan kirkasvalolampun alla maatessa selvisi, etteivät finnit todellakaan olleet ainoa ongelmani. Valkotakkinen kosmetologi tarkasteli kasvojani ja alkoi luetella: oli orastavia juonteita. Katkenneita verisuonia. Tummentuneet silmänaluset. Kosteusvaje. Miliumit.

Mutta ei siinä vielä mitään. Pahinta oli, että poskipäissä näkyivät selvästi tuloillaan olevat maksaläikät.

Ja kun ne tulevat, ne eivät sitten lähde millään, kosmetologi huokasi. Ja se on sitten niin kuin vanhoilla naisilla.

Ylöjärvellä menee lujaa. Uusia asukkaita muuttaa Tampereen kyljessä sijaitsevaan kaupunkiin tiuhaan tahtiin, kun suuresta naapurista on rakennuskelpoinen maankamara loppumassa.

Tämän on huomannut myös Ylöjärvellä ilmestyvä ilmaisjakelulehti Kolmosväylä. Kuluvan vuoden numerossa kymmenen lehti otsikoi etusivullaan nasevan lakonisen ytimekkäästi:

Asukkaita tulee ovista ja ikkunoista.

Vanha runsaudensarvisanonta rahaa tulee ovista ja ikkunoista on Ylöjärvellä valjastettu joko rikollisen kekseliäästi tai rikollisen huolimattomasti uuteen käyttöön. Viattomien lukijoiden mieleen istutetaan kuva Ylöjärven uudisasutuksesta, jossa ovet eivät riitä tyydyttämään kolmen prosentin kokoisen muuttovirran sisäänpääsyn tarvetta, vaan väki tunkeutuu kuntaan myös ikkunoista.

Kun taas on suvi suloisin, Aristoteleen sitaattivinkkijaostokin herkistyy kesäisen luonnon äärellä! Miten ylistää alkukesän tunnelmaa, kun puiden lehdet havisevat ensimmäisen kerran, kukkien tuoksu täyttää sieraimet ja varovainen vihreys täyttää maiseman?

Gotlannin piispan Israel Kolmodin oli saman ongelman äärellä juhannusaamuna 1693. Toiminnan miehenä hän sanoitti vanhaan ruotsalaiseen kansansävelmään laulun, joka tunnetaan nykyään suvivirtenä. Suvivirttä on Suomessa hoilattu jo 306 vuotta ja yhä se kaikuu monen koulun kevätjuhlassa niin meillä kuin Ruotsissa.

Kevät on vaihtunut jo kesäksi, mutta muusikko-runoilija A.W.Yrjänä palaa Uusimaa –lehden kolumnissaan vielä hetkeksi siihen hetkeen, kun talvi taittuu kevääksi. Hän kuvaa välivaiheen tunnelmia seuraavalla tavalla:

"Talvi höyrystyi verkkarin läpi taivaan tuuliin, kun ensi kertaa pääsi rääkkäämään itseään lenkkipolulla."

Aristoteleen kantapääkin on joskus tuntenut kuinka talvi suorastaan höyrystyy verkkarin läpi taivaan tuuliin ja palkitsee A.W.Yrjänän kielikuvan Viikon sitaatin arvonimellä.

Jouko Turkalta ilmestyi 1994 teos nimeltä Häpeä kustannusyhtiö Otavan kustantamana.

Häpeä on toiset ihmiset ihon alla, kirjoittaa tämä aika ajoin suomalaista kulttuurikeskustelua kuohuttanut räväyttäjä.

Kuka hän on, vastauksia voi soittaa klo 10 jälkeen puolen tunnin ajan numeroon 09- 144 800. Oikea vastaus paljastuu illan puhelinkontaktilähetyksessä klo 17.30 alkaen. Hävetään yhdessä silloin!

Terve häpeä toimii moraalin ja omantunnon vartijana. Se kertoo, milloin olemme ylittäneet rajan ja tehneet jotakin sopimatonta. Elämää kahlehtiva häpeä taas sitoo, vääristää totuutta ja lopulta sairastuttaa. Hempeimmillään häpeä tarkoittaa naurunalaiseksi joutumista, jonkinlaista kasvojen menetystä. Rujoimmillan se voi merkitä kokijalleen alituista tyhjyyttä, kelpaamattomuutta ja mitättömyyttä.

Kyllä kansa muistaa- lähetys oli perjantaina 9. kesäkuuta suomalaisen häpeänpunan etsinnässä.

Lataa/kuuntele(mp3)

Liisa Vihmanen:

Miten hyvältä tuntuikaan raivostua. Siinä mielessä tutustuminen Ilmari Kiannon kirjaan Poika maailman kylillä oli myönteinen kokemus.

Kerrotaanpa tähän alkuun heti, mistä kirjassa on kysymys: Poika maailman kylillä on matkakirja, joka kertoo Ilmari Kiannon retkestä Tallinnan kautta Prahaan ja takaisin. Kianto teki matkansa vuonna 1926, mutta kustantajan tyytymättömyyden vuoksi kirja julkaistiin vasta sodan jälkeen vuonna -46. Ja kustannuspäätöstä voi ihmetellä. Mutta tänä päivänä kirjan arvo on sen dokumentaarisuudessa. Ilmestyessään se tarjosi suomalaisille lukijoille ainutlaatuisen suomalaisen silminnäkijäkertomuksen sotaa edeltäneeseen Keski-Eurooppaan, erityisesti Puolaan, jossa Kianto vietti suurimman osan ajastaan. Samalla se kertoo siitä yleisestä epäluulosta ja rasismista, jonka Kianto sekä dokumentoi että jakoi muiden aikalaistensa kanssa.