Kaamos koettelee jaksamista. Elämän mieltä on vaikeampi erottaa pimeässä.
Härmän tuulisilla, märillä kaduilla, jotka ovat kuin luotu alakulon
maisemaksi, tekisi mieli käpertyä viltin alle sykkyrään ja suojaan. Vaikka
ikuisiksi ajoiksi, kunnes aurinko taas saa.

Alakulolle on elämässä paikkansa. Siinä ihminen voi tyhjentyä eletystä ja
entisestä toiveista ja tappiosta, työprojekteista ja ihmissuhteista.

Menestyskään ei suojaa masennukselta. Saksassa maalivahti Robert Enken
itsemurha oli karu muistutus siitä.

Menetykset, pettymykset ja fyysiset sairaudet altistavat masennukselle.
Valot ovat sammuneet ja aivot ovat palaneet pohjaan eri kulttuureissa
aikojen alusta. Aikansa on kaikelle kuten Saarnaajakin tietää. Tämä
julmettu teksti puhuu Raamatussa kaiken katoavaisuudesta
depressiivisellä paatoksella, jossa on mukana myös kauneutta ja
eittämätöntä viisautta. Jospa masentunut näkeekin elämän rankkuuden
realistisemmin?

Suomalaisista viidennes potee masennusta elämänsä jossain vaiheessa.
Suomalaisista aikuisista 5-6% sairastaa vakavampaa depressiota, joka on
oma juttunsa. Masennuksesta on puhuttu meidän uutena kansantautina, jonka
takia työkyvyttömyyseläkkeellekin siirrytään useimmiten.

Perin juurin on mielenkiintoista, että samalla kun maailman
terveysjärjestö WHO ennustaa depression olevan 2020 ihmiskunnan toisiksi
yleisin sairaus niin kaikissa Afrikan kielissä ei ole masennusta kuvaavaa
sanaa. Depressio kertoo jotakin erityistä kehittyneiden ja rikkaiden
teollisuusmaiden yksilökeskeisestä elämänmallista. Mikä on sairauden mieli
sairastuneelle, jos terapiahoitoon ei ole tilaa ja usko lääkkeiden
autuaaksi tekevään voimaan horjuu?

Masennuksen kulttuuria pohtivat YLE Rasio 1:ssä tiistaina klo 9.05 alkaen
sosiaalipsykologi Jukka Tontti, joka tarkastelee tutkimuksessaan
masennusta yhteiskunnallisenakin ilmiönä ja Markka Impola, entinen
mainosalan yrittäjä sekä Mieli maasta ry:n aktiivijäsen, jolla on elämän
kokemusta depressiosta.

Suomessa on arviolta yli puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa. Wiina,
viisasten juoma on valtavalla voimalla läsnä elämässämme, perheissämme ja
suvuissa joka päivä. Siksi puhe henkilökohtaisesta ongelmasta kuulostaa
pikemminkin linssiin viilaamiselta ja sosiaaliselta itsepetokselta. Moni
haluaisi vähentää tai lopettaa juomisen kokonaan mutta se ei ole helppoa.
Voisinko kuvitella kuningas alkoholille kasvot jos en uskalla katsoa
krapulaista naamaani edes peilistä?

Monet alkoholipolitiikan viisaina pidetyt rajoitteet ja kiellot ovat
toimineet päinvastoin kuin ylevä tarkoitus oli. Kieltolakikin kasvatti
alkoholin kulutusta. Alkoholistille huppelin ja tuiskeen autuutta seuraa
kurjuus, jossa hurskastellaan valheiden verkossa. Alkoholi tuhoaa ja
tappaa vaikka se aluksi lohduttaa ja nostattaa mielialaa. Se johtaa
yksinöisen tai ujon ensin ihmisten luo ja mutta sitten myös häntä koipien
välissä pois syrjäisempiin kuppiloihin tai siltojen alle. Miksi viinan
parissa on hyvä olla yhdessä?

Ihmiselle itselleen raitistuminen tarkoittaa monien elämän paradoksien
kohtaamista. Heikkouden myöntäminen onkin vahvistumisen ja kasvun paikka.
Yksilöllisyyttä hehkuttavassa maailmassa erilaisista riippuvaisuuksista
kärsivä ihminen kohtaakin itsensä toisten kaltaistensa kautta,
vertaistukiryhmässä, ihmisten joukossa. Millaiset ovat tyhjyyteni kasvot?

Mitä ihmisen raitistuminen on maailmassa, jossa alkoholi täyttää ihmisen
tyhjyyttä ja tuntuu siksi rakkaalta? Kainuun aatelisen seurassa
raitistumisesta keskustelevat Marko Kulmala, tuottaja, Elina Snicker,
käsikirjoittaja sekä Marja Holmila, THL:n tutkimusprofessori.

Pari vuotta sitten Suomeen tuoduista elokuvanimikkeistä noin yhdeksänkymmentäviisi
prosenttia oli pornoa. Joku sitä siinä naapurissa kuluttaa - eiks juu.
Porno tuli ulos valtavalla volyymillä kaapista 60-luvun seksuaalisen
vallankumouksen aallonharjalla. Aluksi torjutun halun kuvissa nähtiin
poliittisiakin merkityksiä. Bisneksen räjähtäminen 70-luvulla kulutti
vapautuksen idealismilta terän. Porno on silti innoittanut ihmisiä uusiin
seksuaalisiin seikkailuihin ja kokeiluihin. Kumpi olikaan ensin halu vai
halua esittävät kuvat?

Pornografia on seksuaalisesti kiihottavaksi tarkoitettua mediasisältöä.
Heti valokuvauksen keksimisen jälkeen oli ensimmäisten kuvien joukossa
alastontutkielmia, joita voi pitää eroottisina. Samoin kävi elokuvan
keksimisen jälkeen. Kivikauden luolaihmisten tekemiä alastonkuvia ei
voitane pitää suorasukaisesti ”pornona.” Sama pätenee kuvataiteen
alastontutkielmiin.

Miehet kuluttavat pornoa naisia enemmän. Halu ”saalistaa” katseella on
miehelle tärkeä. Lisääntymisbiologian mukaan miehet ovat naisia
halukkaampia lyhytaikaisiin seksisuhteisiin. Miehet eivät tule raskaiksi.
Tommi Paalanen, seksuaalietiikan tutkija kirjoittaa: ” Sekä homot että
heterot kiihottuvat seksin katsomisesta. Porno vastaa hyvin miesten
seksuaalisiin haluihin, koska se tarjoaa nopeaa vaihtelua, alastomia
vartaloita sekä mahdollisuuden samaistua seksiin, joka on spontaania ja
vapaata sosiaalisista suhteista.” Seksi ei siis liity suoraan henkisinä
pidettyihin arvoihin. Pornossa seksi on nautintoa tuottavana ruumiillisena
toimintana hyvä sellaisenaan. Pornotutkija Harri Kalhan mukaan porno alentaa meidän fantasiaa kauniista parisuhteesta", Kalha sanoo, että "fantasian tasolla alentaminen on karnevalistista. Voiko fantasialle sallia tällaisen? ”

Internetissä suosituimpien sivustojen kärkipaikoilla on ollut vuosikymmenen ajan erilaisia pornoportaaleja. Nyt netissä mattimeikäläiset esittelevät jo itseäänkin ilmaiseksi webcam-sivustoilla. Pornomessuille lipun maksanut sanoo, että ”eiks se oo ihan jees jos aikuiset ihmiset saavat vapaasti tehdä sitä mikä niitä huvittaa.” Seksuaaliliberaali voi puolestaan pitää uhkana sitä, että pornosta aletaan keskustella yhtä huolestuneeseen sävyyn kuin ennen masturboimisesta. Jos porno alentaa ja objektivoi ihmistä niin se tekee sitä myös miehille, jotka esiintyvät kuvissa. Mutta kuuluuko tässä yksilön vapauteen ja kuluttajan valintaan
uskovassa markkinataloudessa pornon ostajalle myös jokin vastuu siitä
minkälaisissa olosuhteissa pornoa on tuotettu ja kuinka työntekijöitä on
kohdeltu? Sopiiko nykyään kyseenalaistaa sitä, että meidän tavoissamme ilmaista
seksuaalisuutta voisi olla jotain väärää?

Sosiaali- ja terveysministeriön raportin mukaan yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia 14-18 vuotiaista pojista on ollut tekemisissä pornon kanssa. Tytöillä luku on kahdeksankymmentäkuusi. Tuore ruotsalaisselvitys kertoo, että jopa kolmasosa lukio- ja ammattikouluikäisistä nuorista on kokeillut pornossa näkemiään asioita.

Kuinka vapaita me nuoret ja vanhat olemme yksilöinä haluamaan ja saamaan
seksuaalisesti sitä mitä me oikeasti kaipaamme ja tarvitsemme?

Pornon vaikutuksesta seksuaalisuuteen pohtivat tiistaina 3.11. YLE Radio 1:ssä klo 9.05 alkaen seksuaalietiikan tutkija Tommi Paalanen ja seksuaaliterapeutti Paula
Ruotsalainen Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Rakennuksillamme on harmaata työvoimaa. Kaduillamme romanialaisia
kerjäämässä. Etelän siirtotyöläiset poimivat etelän tomaattiviljelmiltä
halvempia tomaatteja lähimarketteihimme. Pakkoavioliitot tavataan
kaikkialla Euroopassa. Ihmisten sisäelimillä käydään kauppaa.

Ihmiskaupassa joku tai jotkut haluavat hyötyä toisen ihmisen alistetusta
asemasta. Hyväksikäyttäjä voi olla sukulainen tai siitä läheltä. Monen
koulukaveri on etsinyt toimeentuloa kotiapulaisena vieraassa maissa
epämiellyttävissä olousuhteissa vailla oikeuksia.

Laiton maahantulo, pakkoavioliitot, paritus, työsyrjintä ja
siirtolaistyövoiman hyväksikäyttö liittyvät kaikki jotenkin ihmiskauppaan,
mutta miksi me ja viranomaisemme eivät näe sitä?

Ihmiskauppa on käsite, joka on noussut kohisten suomalaistenkin
tietoisuuteen viime vuosina. Se kytkeytyy helposti ja virheellisesti
mielissämme vain seksin kauppaamiseen. Maailmassa arvioidaan olevan 30
miljoonaa laitonta siirtolaista, joista kaksi prosenttia kuulunee
ihmiskaupan piiriin. Se tarkoittaa kahdesta kolmeen miljoonaa ihmistä.
Kyse on siis prostituutiosta laajemmasta ilmiöstä, jota
auttamisjärjestelmämme ja oikeuslaitoksemme emmekä me kansalaisetkaan
tarkoin havaitse. Eikä ihmiskaupassa välttämättä ylitellä maiden rajoja.
Valtaosa ihmiskaupasta on maan sisäistä. Myös suomalainen voi joutua
omassa maassaan ihmiskaupan uhriksi, jos häntä pakotetaan työhön tai
prostituutioon ja hänen vapauttaan riistetään Suomessa.

Ihmiskaupan uhrin suhde hyväksikäyttäjiinsä on moniselkoinen. Kuinka
esimerkiksi romanialaisen perheen Madridiin seksityöhän lähettämä tytär
voisi haastaa hyväksikäyttäjänsä eli omat vanhempansa, jotka pitävät
kotimaassa ”silmällä” tämän lapsia? Hädänalaisessa tilanteessa vieraassa
kulttuurissa olevat ihmiset kuten maahanmuuttajat ja prostituoidutkin
tuntevat viranomaispelkoa.

”Ihmiskaupan uhrin” tulisi mahtua erityiseen rooliin saadakseen tukea ja
oikeutta yhteiskunnalta. Seuraavien kolmen perusehdon tulisi täyttyä, jotta ihmiskaupaksi katsottavan rikoksen tunnusmerkistön täyttyisi. Suomen rikoslain 25. luvun 3 ja 3a §:issä ihmiskaupaksi määritellään teko, jossa joku 1)
hyväksikäyttötarkoituksessa (hyödynnettäväksi esimerkiksi pakkotyössä,
prostituutiossa tai elinkaupassa) ja 2) uhrin vapaata tahdonmuodostusta
loukaten (esimerkiksi käyttäen väkivaltaa, painostusta tai erehdyttämällä)
3) ottaa toisen henkilön valtaansa tai värvää, kuljettaa, luovuttaa,
vastaanottaa tai majoittaa hänet.

Kainuun aatelisen seurassa ihmiskaupan suomalaisia kasvoja ovat avaamassa YLE Radio 1:ssä tiistaina 27.10. klo 9.05 alkaen Venla Roth, ylitarkastaja kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimistosta, Maija Ropponen, lakimies Pro-tukipisteestä sekä
Kyösti Suokas, Rakennusliiton 2. puheenjohtaja.

Soitamme Arpad Kovacsille, kansainvälisentyön papille Ouluun.

Mitä kummaa- vieläkö keskustellaan naispappeudesta? Suurimmassa osassa
seurakunnissahan aisa näyttäisi olevan ihan mallillaan. Joka kolmas pappi
on nainen ja teologian opiskelijoista jopa kaksi kolmasosaa on naisia,
joista varsin pieni osa ei hyväksy naispappeutta. Eikös tämä asia ole jo
poissa päiväjärjestyksestä?

Ei ole. Kysymys on siitä miten eri tavoin uskovien ja suvaitsevaisuutta
tulkitsevien evankelisluterilaisten suomalaisten kirkko pysyy kasassa?
Jossain suvaitaan sateenkaarimessua ja toisaalla vastustetaan ankarasti.
Naispappeuden vastustajien kohdalla tilanne elää koko ajan heidän
etsiessään sijaa kirkon tiloista. Missä on se suvaitsevaisuuden ja
vakaumuksen vapauden alue, jonne erilaiset kristityt sopivat yhdessä?

Kirkolliskokouksen 1986 tekemä naispappeus päätös on toiminut suurimmaksi
osaksi hyvin. Mutta kirkon ylimmän hallinnon hyväksymä "tasoitteleva"
ponsilausunto on johtanut seurakunnissa myös työvuorojärjestelyihin, jossa
naispappeuden vastustajat ovat kieltäytyneet astumasta samalle alttarille
naispappien rinnalle. Julkisuudesta muistamme mm. Vammalan, Hyvinkään ja
Valkealan tunteita kuohuttaneet yhteenotot, kun miespappi ei mahtunut
alttarilla rinnakkain naiskollegan kanssa.

Viime aikoina Helsingin Agricolan kirkossa ja Agricola-liikkeen suojissa
on järjestetty Mikaelin messua yhteistyössä naispappeutta vastustavien
järjestöjen kanssa. Kannattajat sanovat naispapeista vapaan messun
toteuttavan yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoisuutta. Nyt Agricola-liikkeen
ohjausryhmä päätti 8.10.2009 irrottautua messuyhteistyöstä vanhan
virkakäsityksen kannalla olevien herätysliikejärjestöjen kanssa. Tästä
lähtien messussa toimivat Agricolan kirkon omat papit, jotka voivat seisoa
naispappien rinnalla.

Piispainkokouksen päätös on yksimielinen siitä, että virkatehtävässä pappi
ei voi kieltäytyä yhteistyöstä naispapin kanssa seurakunnan järjestämässä
messussa. Jos seurakunta järjestää messua, jossa nainen ei voisi toimia
pappina, aiheuttaa se syrjintäolettamuksen. Toisaalta kirkkoherra voi
yrittää saavuttaa yhteisymmärryksen seurakuntaneuvoston kanssa ja antaa
kirkon tiloja ryhmittymille, jotka eivät hyväksy naispappeutta. Tällöin
tilaisuus ei voi olla seurakunnan omaa toimintaa. Rivikristityn voi olla
joskus hankalaa selvittää minkälaista tasa-arvon tai suvaistevaisuuden
ideaalia toteuttavan kirkon menoihin hän on matkalla.

Ainakaan tositaiseksi naispappeuden vastustajat eivät ole olleet kovin
innokkaita perustamaan omaa kirkkoaan. Kysymys on patriarkaalisesta
vallasta ja rahasta, suvaitsevaisuudesta ja uskon näystä.

YLE Radio 1:ssä tiistaina 20.10. klo 9.05 alkaen uskontojen välistä vuoropuhelua, dialogia etsivät suorassa lähetyksessä samaan kirkkoon kuuluvat naisteologit Pirkko lehtiö, joka on Suomen ensimmäisiä naispappeja ja Soili Haverinen, OPKOn opiskelijatyöntekijä sekä kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine.

Kunnallisen uimahallin saunassa nuori sälli kailottaa suureen ääneen,
kuinka väärin on, että hän joutuu maksamaa kunnallisveroa, vaikka häntä ei
edes käytä kunnan palveluita. Yksityisellä on kaikki paremmin. Olihan
siinä sitten Kainuun aatelisen, joka on elänyt kukkeimman nuoruutensa
80-luvulla jolloin kunnan palvelut olivat kunniassaan ja ihmiset niiden
tasa-arvoisempia käyttäjiä, pakko puuttua tämän etelän löylymiehen
heittoihin. Pyysin häneltä vähän kunnioitusta uimahallin kunnallisia
hengenpelastajia kohtaan. Eihän nuori herra edes tiennyt olevansa kunnan
uimahallissa. Tiedustelin nuorelta herralta, missä hänet oli lapsena
piikitetty, missä hän oli koulunsa käynyt ja kenen valaisemilla ja
auraamilla kaduilla opetellut prätkäänsä kaasuttamaan. Nuoren toivon
maailmassa kaikki kunnallinen oli ”sossumeninkii” ja kaikki ”yksityinen”
siistii. Pitäisikö kuntapalveluissa näkyä jonkinlainen bruttohinta, josta
näkyisi mitä mikin palvelu, jonka kunta pystyy halutessaan laadukkaasti ja
tehokkaasti tuottamaan todella maksaa? Yksityistäminen ei johda
itseselvästi siihen, että hintalappu huojentuisi.

Monen kunnan talous on nyt niin kurjassa tilassa, että tehostamisen nimeen
vannominenkaan ei riitä vaan pikainen juustohöylääminen on edessä.
Kuntien Bermudan kolmiossa verotulot laskevat ja kunnilla on vaikeuksia
pitää palvelutasosta kiinni kun valtionosuuksien lisiä ei kuulu kuntiin
siinä määrin kuin tarvetta olisi. Miten hyvät ”ilmaispalvelut” pystytään
jatkossa tuottamaan kun vanhusten määrä kasvaa, työttömyyden kasvu alentaa
tulokertymää ja lakisääteiset sosiaalimenot kasvavat.

Kuristuvaa kurjuutta on luvassa ainakin kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kun lasten ja
nuorten opetuksesta, päivähoidosta, terveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta
ei voi juuri leikata niin jäljellä on pian keskellä suuta kunkin oma kieli
jota voisi höylällä sommitella sutjakaksi.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne mukaan kuntien kurjuutta ei
helpota kymmenen prosentin´leikkaus kahden, kolmen vuoden aikana
kulttuurista, liikunnasta tai vapaa-ajasta. Kulttuurikaupunkina tunnetussa
Kajaanissa, kotikaupungissani ajellaan ilman valoja juuri sihen suuntaan.
Maan kuulun kaupunginteatterin budjettia leikataan ja paikallisesti
riemullinen nuorten teatteri- ja tanssitoiminta joutaa suon silmäkkeeseen.
Mikä hengen alennustila.

Tiistaina 13.10. klo 9.05 alkaen YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seurassa viilaavat ja höyläävät kuntaministeri Mari Kiviniemi, Jämsän kaupunginvaltuutson pj. Tuula Peltonen ja Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen.

Puhelimella soitamme Vaasaan ja Kajaaniin.

Kunnallisveron nosto on edessä monessa lähikunnassa. Leikkaisitko sinä palveluista? Miten tehostaisit kuntien palveluita?

Jalasmökistä on jonnin verran matkaa nahkurin orsille ja sieltä tuppeen
sahattuun koivuun ja etelän mediaan. Politiikan sisällöt henkilöityvät ja
viihteellistyvät kielikukkasiksi. Ne korkeat tahot, joilla on
mediataistelun kaikki pelimerkit hallussaan, kuten Pääministerillä,
käyttävät sanan säilää peittääkseen alleen sen mistä alun perin oli kyse.
Esimerkkinä vaalirahoituskeskustelu, jossa Keskustan yhdistys- ja
säätiökytkökset KMS:ssä ja Nuorisosäätiössä vaativat lisätutkimuksia.

Poliittisen retoriikan kulminoitumaksi on nyt lämmennyt Keskustan
sanastoon aiemminkin kuulunut puhe etelän mediasta. Siksikö Vanhanen
vastaa vain niihin kysymyksiin mihin hän haluaa. Sama pätee niin
eduskunnan ja opposition edessä kuin toimittajienkin ristitulituksessa.
Kuka tässä nyt kiusaa ketäkin, jos se mitä toinen pitää asiaankuuluvana
tosiasioiden esittämisenä ja journalismina onkin toisen mielestä
henkilöön käypää ajojahtia?

Kansalaisen on helpompaa joko vihata tai sympatiseerata julkisuuden
valokeilassa olevaa politikkoa, jonka jokin taho sanoo roikkuvan löysässä
hirressä kuin perehtyä harmaan alueen korruptioon. Tällaisten poliittisten
näytelmien voimalähteinä ovat toisten mustamaalminen, vähättely,
ohittaminen ja vaientaminen. Tämä ei synnytä jatkossakaa luottamusta eikä
avoimuuden keskustelukulttuuria. Asiat henkilöityvät pinnallisiksi
vastakkain asetteluiksi, mikä kuolettaa dialogin ja asioiden järkiperäisen
tarkastelun. Ne ovat äänessä ja pitävät meteliä itsestään, joilla on
pätikkää ja asemat vallat palstamillimetrit.

Jos media ja politiikka mahdollistaa inhimillisen kommunikaation pimeiden puolien varjonyrkkeilyn, niin minkälaisen mallin se antaa muualle yhteiskuntaan? Jos ei tarvitse kuunnella, ei tarvitse vastata eikä välittää heikommista vaan käyttää
vahvimman oikeutta. Kiusataanko kouluissa, kotona ja työpaikoilla kuten isommat tekevät edellä? Vai heijastaako poliitiikan retoriikkaa yleistä kiusaamisen kulttuuria suomalaisessa yhteiskunnassa? Jonnin verran pimeitä me olemme kun suuri surkastuu alhaiseen kuten Lapin kesässä.

Kainuun aatelisen seurassa tiistaina 6.10.2009 teologi Per Lindblad Lappeenrannasta, entinen Suomenmaan päätoimittaja Seppo Niemelä Lapualta ja tutkija Petri Koikkalainen Rovaniemeltä pohtivat mitä on politiikan lukutaito ja miten edistämme sivistystä? Puhelimitse Jyväskylästä keskusteluun osallistuu filosofian tohtori Maili Pörhölä.

YLE Radio 1 tiistaina 6.10.2009 klo 9.05-10.00.

Kaari Utrion provokatiivinen esitys kuolinpilleristä aktivoi ikuisuuksia jatkuneen vanhusten hoitokeskustelun rinnalle huolestuneita huokauksia eutanasiasta. Utrion räväkkää ulostuloa ei taidettu oikein ymmärtää. Mutta, ei kristilliseksi ajattelijaksi tunnistettava kirjailija Minna Canthkaan pokannut kiitosta kirjoittaessaan ensimmäistä kertaa Suomessa armokuolemasta novellissaan Köyhää kansaa vuonna 1886. Raamatun Saarnaaja todistaa väkevästi, että ei mitään uutta auringon alla. On aika tulla ja lähteä - kuka sen sitten lopulta määrääkään?

Passiivinen eutanasia, hoidon lopettaminen, on Suomen laissa sallittua.
Aktiivinen elintoimintojen lopettaminen, aktiivinen eutanasia, on härmässä
rikos ja siitä voi saada jopa 8 vuotta vankeutta.

Alankomaiden tavoin eutanasiaan on suhtauduttu sallivasti mm. Sveitsissä ja Belgiassa, vaikka kyseessä lienee periaatteellisesti rikos. Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa lääkärit ovat saaneet avustaa parantumattomasti sairaita. Vaikka useimmissa maissa laki kieltää aktiivisen eutanasia, ei sitä harjoittavia lääkäreitä aina rangaista. Hyvän kuoleman etiikkaa eletään todeksi katsomalla läpi sormien.

Itsemurha ei ole Suomessa rikos. Joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee Suomessa itsemurhan, mutta se ahdistuksesta, joka tekojen takana ei tule kuuleviin korviin. Kun kerran kaikkea ylevää ja totta mikä vetten päällä liikkuu tulee todistella talouden matemaattisilla mittareilla, niin lienee hyvä tietää, että Tuula Uusitalon tutkimusten mukaan itsemurhat ja niiden yrityksetkin maksavat yhteiskunnalle seitsemän miljardia euroa vuosittain. Tiedä vaikka laki eutanasiasta, siis tietoisuus säällisen ja kivuttoman poismenon mahdollisuudesta, vähentäisi vanhojen ihmisten kokemaa ahdistusta ja tsemurhia. Tiedä vaikka elämään väsyneelle annettu mahdollisuus, eräänlainen takaportti päättää päivänsä arvokkaasti ja syyllistämättä, voisi ylläpitää paradoksaalisesti elämän halua. Andrew Solomon pitää "rationaalisen itsemurhan" hyväksymistä myös keinona ehkäistä sitä.

Jos ei kerran kotimaassa voi kuolla haluamallaan tavalla, on päästään terveen lähdettävä turistiksi kuolinapua tarjoavalle klinikalle. Matkalaukusta tulee löytyä kahden eri lääkärin lausunnot. Kuolinavun on oltava oma, vapaaehtoinen valinta, ja sen täytyy perustua henkisesti terveen ihmisen harkittuun pyyntöön.

Zürichissä on Dignitas- järjestön tarjoamaan kuolinapuun turvautunut 947 ihmistä kymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Yli 80 prosenttia jäsenistä on muita kuin sveitsiläisiä. Suurin osa on ollut saksalaisia, sveitsiläisiä ja brittejä. Suomalaisia on jäsenlistalla yhdistyksen ilmoituksen mukaan alta kymmenen. Lain tulkinnan kannalta on ongelmallista jos kuolemaan matkustava on niin sairas, ettei selviä matkasta ilman sukulaisten tai läheisten apua. Periaatteessa pelkästään brittiläisen matkajärjestelyissä auttava heimokansalainen, sukulainen, on voinut saada syytteen itsemurhan avustamisesta. Siksi jotkut ovat päättäneet tehdä viimeisen matkansa turhaa syyllisyyttä välttääkseen yksin, eivätkä ole saaneet kuolla läheistensä läsnä ollessa.

Meillä niitä honkia humisee selkosilla ja hiljenevillä syrjäseuduilla, joissa on raittien autioitumisen ohella koettu myös nuorten toivottomuudesta nousevia itsemurha-aaltoja. Jos laki eutanasiasta tulisi todeksi, voisi suomalaisia kuolemisen klinikoita nousta vaikka korven hiljaisille taipaleille, missä tuulella on tilaa soida ja hiljaisuudella hoitaa. Ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan.

Tiistaina 29.9. klo 9.05 alkaen YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seuraan ja Eutanasian, hyvän kuoleman kulttuurin äärelle pysähtyvät tunniksi uskontotieteilijä Leila Jylhänkangas, Terhokodin ylilääkäri, saattohoitolääkäri Juha Hänninen sekä Exitus ry:n puheenjohtaja Jaakko Ojanne.

Venäjä, joka on ollut Suomelle elintärkeä kauppakumppani ja
kultturivaikuttaja, on nähty meillä pitkään ennen kaikkea uhkana. Sotien
jälkeen kokonaista kansaa demonisoitiin ja YYA- politiikalla voideltiin
pakkoystävyyttä, joka myös vahingossa lähensi naapureita toisiinsa.

Nyt Suomi retostelee mielellään isojen poikien diblomaattipöydissä Venäjän
tuntemuksellaan. Ei kuulosta syvän rehelliseltä, vaan brändikuvansa kanssa
kamppailevan kansakunnan kasvukivuilta.

Tosiasiassa emme tiedä yhtikäs mitään mitä Venäjän populaarikulttuurissa
tai musiikkielämässä ja teatterissa tapahtuu. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esillä oleva venäläisen nykyelokuvan sarja on raikas ja tervetullut muistutus naapurin kulttuurisistakin potentiaaleista, joista olemme omahyväisen onnellisesti
tietämättömiä - siis hölmöjä tsuhnia.

Venäjässä on kerroksia kuten maatushka-nukessa ja sipulissa: siinä missä toisaalla juovutaan vodkasta ja runoudesta, pyörittävät babushkat kodin valtakuntaa ja nuorempi sukupolvi hakee intohimoisesti työelämästä länsimaisia etenemismahdollisuuksia, uraa ja kunnon palkkaa bonuksineen. Suomalaisille voi tulla yllätyksenä kuinka kovaa kilpailu voi olla Venäjällä ja minkälaisilla keinoilla siellä pärjätään.

Itärajan rekkajonot ovat kadonneet uutisista ja reportaaseista. Laman
merkki sekin. Vielä viime vuonna Venäjä oli Suomen tärkein kauppakumppani. Tänään se on kolmannella sijalla Saksan ja Ruotsin jälkeen. Venäjän vienti on romahtanut rajusti jopa yli puolet. Suomesta on viety naapuriin mm. koneita, laitteita ja elintarvikkeita kauppakeskuksineen. Suomalaisyrityksiä on Venäjällä 500 ja ne työllistävät 50 000 ihmistä.

Venäjällä toimivien suomalaisyritysten suurimpia huolia ovat olleet
talouden epävakaisuus, rahan puute, ruplan kurssin mataluus, tullauksen
ongelmat, byrokratia ja korruptio. Mutta ei pieni Suomikaan ole puhdas
pulmunen tai rehellisyyden mallimaa, kuten meikäläisten yritysten ja
poliitikkojen vaalirahakytköksistä voi nähdä.

Miten opimme ottamaan opiksi Venäjästä niin, että molemminpuolinen
taloudellinen toimeliaisuus synnyttää monella tasolla vaikuttavaa
kanssakäymistä, ystävällismielistä naapuruutta?

Tiistaina 22.9.2009 jatketaan keskustelua YLE Radio 1:ssä klo 9.05 alkaen. Pyöreän pöydän ääressä asiaa pohtivat Sotshista juuri palannut ulkomaankauppa– ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, Helena Lähteenmäki Alma Media Interactive Oy:stä, joka etsii markkinoita Venäjältä ja East-West Law Consultants -yhtiön toimitusjohtaja Raimo Katila, joka on vuodesta 1987 lähtien hoitanut yritysten lakiasioita Venäjällä. Puhelimella soitamme ainakin Pietariin, jossa Stockmannin johtoryhmä on koolla.

Kommentoi ja osallistu keskusteluun!

Tänäänkin moni sortuu nettilataamiseen. Se on suomalaisten nuorten yleisin
rikos. Yhdeksäsluokkalaisista useampi kuin kaksi kolmesta on ladannut
internetistä laittomasti elokuvia ja musiikkia. Alati teknologisoituvassa
maailmassa ovat yksilön vapaudet kuluttajana, sananvapauden käyttäjänä ja
kulttuurintekijän oikeudet luomistyönsä tuotoksiin muutoksen
myllerryksessä. Tämä haastaa viihde- ja kulttuurituotannon koko koneiston
lainpykälineen.

Ruotsin piraattipuolue sai europarlamenttivaaleissa yhden paikan ja peräti
7,1 prosenttia äänistä. Kuukausi sitten rekisteröitynyt Suomen
veljespuolue haluaa ajaa internetistä musiikin ja elokuvien lataamisen
sallimista, jolloin ”näitä nuoria” eikä meitä muitakaan tarvitsisi katsoa
enää rikollisiksi lain edessä. Piraattipuolue ei halua olla yhden asian
liike, vaan tähtää tosissaan seuraaviin eduskuntavaaleihin ajaen mm.
epäkaupallisen kopioinnin täydellistä vapauttamista, tekijänoikeussuojan
lyhentämistä 5-10 vuoteen julkaisuhetkestä sekä ohjelmisto- ja
lääkepatenttijärjestelmien lakkauttamista. Minkälaisesta harvain asian
liikkeestä onkaan kyse ja miten teknologian kehitys tulee vaikuttamaan
tekijänoikeuksiin tulevaisuuden kulttuurimarkkinoilla?

Piratismina pidetään usein ammattimaista, ilman lain suojaa tapahtuvaa
tallenteiden kuten levyjen, elokuvin ja ohjelmien valmistamista ja
levittämistä yleisölle. Piraattipuolue pitää yksilön oikeuksia ja
sananvapautta arvossa, vaikka piratismi voi kaventaa epäkaupallisena
pidetyn artistin mahdollisuuksia päästä levyttämään omaa musiikkiaan siinä
missä ei niin trendikkään ohjaajan mahdollisuuksia tehdä persoonallista
elokuvaa. Mutta, netistä musiikkia laittomasti lataavat nuoret ovat myös
netin musiikkitiedostojen innokkaita ostajia. Yksipuolistaako vai
rikastuttaako piratismi kulttuuria kun se sekoittaa kulttuurialan
taloudelliset toimintaedellytykset alkutekijöihinsä?

Tietoverkkojen sujahdellessa kohti tuntematonta avaa Piraattipuolue
pohtimaan myös kansalaisoikeuksia ja demokratian vakiintuneiden
instituutioiden tilaa tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa, joka etenee
teknologian innovaatiot etunenässä.

Kainuun aatelisen seurassa Pasi Palmulehto, Piraattipuolueen
puheenjohtaja, Hanna Nikunen, Fifi-verkkolehden päätoimittaja sekä Antti
Kotilainen, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n
toiminnanjohtaja keskustelevat teknologian kehityksen vaikutuksesta
tekijänoikeuksiin ja kansalaisvaikuttamiseen.

Tule mukaan keskusteluun ja kerro mielipiteesi piratismista!