Aivan kuin hallitsematon markkinakapitalismi olisi kaput ja hallittu markkinatalous haalistuisi Kokoomuksenkin vaalijulisteesta. Kannattavat tehtaat katoavat Suomesta paremmin kannattaviin satumaihin. Varkauden Stora-Enson tehtaan lopetus veisi 600 työpaikkaa ja välillisesti jopa 3000 lähiseuduilta. Piispa Wille Riekkinen kysyi Kotimaa-lehdessä, että miksi pörssiyhtiöltä ei onnistu suomalaisten edun puolustaminen. Voisiko pörssiyhtiöiden päätöksenteossa olla tavoitteena ihmisenä kasvaminen eikä vain omistajana lihominen?

Kovaan työhön tyytymiselle perustuva moraali näyttää olevan menneen talven lumia vaikka EK:n totiset kasvot kertovat televisiokameroille muuta. Täällä meillä päin menestyvät firmat ovat heittäneet väkeä pellolle mutta eivät ole leikanneet omistajien osinkoja. He pitävät seminaareja yritysvastuusta ja yhteiskuntavastuusta ja irtisanovat ikääntyneitä työntekijöitä, jotka joko joutuvat tai pääsevät toistaiseksi eläkeputkeen, jota nyt työttömyysputkeksikin kutsutaan. Työntekijän, joka on juuri saanut potkut tulisi jatkaa työelämässä maassa, jonka työnantaja eivät työtä nyt pysty tai halua tarjota. Eläkeputkea leikkaamalla elinkeinoelämän haluaa säästöjä, jotka näkyvät taseessa kilpailukyvyn parantumisena. Sitten maksetaan johtajille mahtioptiota. Suomalaiset tekevät eurooppalaisessa vertailussa pitkää päivää. Superkarttumakinon pidentänyt työssäoloaikaa.

Eilen julkaistun valtiovarainministeriön tuoreen raportin laskelmien mukaan on julkinen talous ilman sopeutumistoimia ajautumassa kestämättömään tilanteeseen. Jotenkin kuulostaa tutulta tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuloskunnon käsitteisiin mukautumisen jäljiltä. Nyt talouskriisi, heikko työllisyystilanne ja väestön ikääntymisen syventävät julkisen talouden kestävyysvajetta. Saa nähdä leikataanko pian sananvapauttakin tavalliselta palkansaajalta, joka aina vaan tahtoo lisää ja lisää etuuksia eikä ymmärrä vaativuustasoluokitusten, suoriutumispisteytysten ja kehyskeskustelujen jälkeenkään ihmisen osaa muuttuvan talouden laineilla. Mä en jaksa ehkä kuulua tähän Suomeen?

Ennen kuin masennun huoltosuhteesta haluaisin varmistua, onko Suomi niminen entiteetti oikeasti olemassa vai fantasiaa. Uskoivathan fiksut yrittäjät Wincapitan pyramidipeleihinkin. Sosiologi Emile Durkheimin anomia-käsite viittaa jonkinlaisella moraalisella tuuliajolla olemiseen. Jossain vaiheessa yksilö voi yhteiskunnassa menettää käsityksen vallitsevista arvoista ja normeista. Se ahdistaa ja syö ihmistä. Apua, minä olen ainakin täällä anomiassa. Huhuu, onko täällä muita?

Joku viilaa linssiin. Koska raha on kortilla ja kierrätys trendikästä kannattaa SAK:n ottaa uusiokäyttöön edellisten eduskuntavaalien kohumainos. Ehkä sen satiiri avautuu nykyisessä hegemoniataistelussa paremmin meille palkansaajille ja pienyrittäjille, jotka uskomme yksilölliseen kuluttajuuteen enemmän kuin ihmisyyteen päämääränä?

Hyvän talouden tulisi olla väline hyvään elämän. Jotenkin tavoitteet ja keinot tuntuvat olevan markkinataloudessa suloisesti sekamelskassa kun talous onkin päämäärä. Jossain vaiheessa elämästä tuli loppumaton selviytymisen kamppailu vailla henkisiä, kulttuurisia arvoja ja päämääriä, joista puhutaan vain vaalistudiossa ja jouluisin. Mutta ovatko yhteisöllisyys, solidaarisuus ja onnellisuus olennaisesti juuri arvoja eikä iskulauseita, joita hyväksikäytetään välineinä.

Kulutuskapitalismin maantuvasta moraalista keskustelevat Markku Heikkisen seurassa yrittäjä, Kaisa Kautto-Koivula, kirjailija, Tommi Melender sekä liike-elämän etiikan asiantuntija Aalto-yliopistosta, Jukka Mäkinen

Suomi neito kahlaa syvällä eikä shemeikkaa kuulu. Vanhuusväestö kasvaa suhteessa työssäkäyviin. Huoltosuhde kuumentaa poskia. Työeläkkeen kertymiseen ja eläkeikään tehtiin isoja muutoksia viimeksi vuonna 2005 ja ne tulivat voimaan vasta äskettäin. On luotu superkarttumia ja muita hienouksia. Jostain syytä porvarihallituksella eikä elinkeinoelämällä ole tässä saumassa malttia odottaa nouseeko eläköitymisikä vastikään tehdyillä muutoksilla tarpeeksi.

Rantalan työryhmä sorkkii nyt suomalaista, maailman mitassa ainutlaatuista eläkejärjestelmää uuteen kuosiin, jonka tulisi olla hahmotettavissa tällä viikolla. Kriisiin ajautuneen työryhmän piti saada valmista aikaan jo viime vuoden puolella.

Samaan aikaan huoltosuhteen huolestuttamien työryhmien Suomessa kansantuote vajosi viime vuonna yli 7 prosenttia eli enemmän kuin sotavuosina tai 90-luvun lamavuosina. Vienti supistui lähes kolmanneksen ja teollisuuden investoinnit 40 prosenttia. Tällä viikolla vihreiden työministeri saanee tiistaina suunsa auki ja taivastellaan uusia työttömyyslukuja. Työttömyys nousee pahimmillaan 14 prosentin hujakoille. Liittykää yhteen talkoisiin rakastamaan lähimmäisiänne ja etsimään liito-oravia pusikoista!

Näin etenee hallittu markkinatalous ja monella on peräpukamat puikeena jännityksestä kun eläkekeskustelu hukkuu kuten lapsi joululaulussa hankeen Minustako Keskustan puheenjohtaja - mediakisan jalkoihin. Loistava ajoitus Apollonkadun tuotantoyhtiöltä. Kyl rikoo on riskillä ruma.

Nyt siirrämme lähetyksen Apollonkadulta x-factorista takaisin huoltosuhteesta huolestuneiden neuvottelupöytään. Siis. Osaltaan eläkekeskustelu on poliittista hegemoniataistelua, josta on vaikea erottaa mikä puolue tai etutaho on suomalaisen työn ja palkansaajan puolestapuhuja. Voisiko ratkaisu työurien pidentämiseen löytyä taistelusta työttömyyttä ja työkyvyttömyyttä vastaan pikemminkin kuin eläkeiän pakkonostosta? Rantalan työryhmän jäsen, SAK:n Kaija Kallinen totesi julkisuudessa, että EK:n esitykset eläkejärjestelmän muuttamiseksi ovat eläke-etuuksien heikennyksiä, joilla ei vaikutuksia työurien pidentämiseen. Miten yli 60-vuotiaiden työttömyysturvan heikentäminen kuuluu tähän? Pistetäänkö tässä nyt EK:n ja porvarihallituksen hallituksen toimesta eläkeasian varjolla palkansaajia ja ay-liikettä polvilleen?

Mitä sitten jos osa-aikaeläke lopetetaan ja jos työttömyysturvaa leikataan 58-60-vuotiailta? Mitä sitten jos varhennettu varhaiseläke poistetaan ja jos 63-vuotiaat pääsevät eläkkeelle vasta 40 vuoden työuran jälkeen?

Työelämän ongelma on siinä, että ihmiset eivät jaksa eivätkä viihdy työpaikalla niin vanhoiksi kuin kestävä huoltosuhde vaatisi. Työkulttuuria tulisi ravistella työelämän laadun eli hyvinvoinnin parantamiseksi. Eiväthän suomalaiset palkansaajat karkaa eläkkeelle laiskuuttaan tai selkärangattomuuden vuoksi. Mutta jos paikat ei kestä niin ne ei kestä.

Rantalan työryhmästä tihkuneet kaavailut osa-aikaeläkkeen, varhennetun varhaiseläkkeen lopettamisesta kuulostavat tosi kummilta. Eikö juuri päinvastaiseen suuntaan tulisi mennä? Aivan liian moni työnantaja haluaa eroon 60 vuotta lähetystyvistä työntekijöistä. Jospa vuonna 2005 tehdyn eläkejärjestelmään kuuluvaa ”superkarttuman” tapaista porkkanaa soviteltaisiin maksuhelpotuksina työnantajille niin, että kannustinjärjestelmällä yli 60 -vuotiaita pidettäisiin työelämässä eikä potkittaisi ulos. Toisilla työpaikoilla jo käytössä olevaa senioriohjelmaa voisi kirjoittaa lainsäädännöksi ja laajentaa vertaisiin ja virastoihin niin, että 58-vuotialle tarjottaisiin oikeutta 6-tuntiseen työpäivään. Samaa asiaa eri paketissa voisi lähestyä osa-aikaeläkejärjestelmää laajentamalla niin, että 60 vuotta täytettyään ihminen voisi tehdä keskimääräisen ansion mukaan aluksi vaikka 70 prosenttia työajasta ja olla 30 prosenttia eläkkeellä. Sitten 65 vuotiaan prosentti voisi olla 50-50 jne.

YLE Radio 1:ssä tiistaina 26.1.2010 klo 9.05 - 10.00 Kainuun aatelisen seurassa ainutlaatuisesta suomalaisesta eläkejärjestelmästä ottaa selkoa Mikko Kautto, Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston johtaja, Jari Sokka, suunnittelujohtaja Kuntien eläkevakuutuksesta sekä Timo Silvola, johtaja Finanssialan Keskusliitosta.

Nyt saa kysyä ja kommentoida tässä blogissa tai laittamalla tekstiviesti numeroon 16140 aamu_viesti ja se maksaa 40 senttiä.

Insesti ja pedofilia ovat asioita, joista emme halua kuulla ja joita emme halua nähdä. Juuri siksi siitä tulisi puhua avoimesti.

Aika harva haluaa tulla julkisuudessa tunnetuksi pedofiilin sukulaisena tai insestiä harjoittaneen ystävänä. Ei, ei, ei. Ei meillä, ei meidän perheessä, suvussa, seurakunnassa, kaupungissa, maakunnassa eikä armaassa Suomen maassa. Näin lahjakkaasti työnnämme päämme pensaaseen pelätessämme nähdä ja vaikenemme kammotessamme sitä kipua ja häpeää jonka seksuaalisuuden, lasten viattomuuden ja vallankäyttö ajatteleminen rinnakkain herättää. Lapsikin on seksuaalinen olento, joka oppii läheisyyttä toisten ihmisten kautta. Aikuisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on toista maata. Seksuaalisen hyväksikäytön ajatteleminen kouraisee syvältä. Aihe on herkkä ja hankala. Se on ollut ikiaikainen tabu. Ihmiskuntaan ja ihmisyhteisöön kuuluva ilmiö tahdoimme tai emme. Se on täällä, sukupuissa. Ei pahuutta voi ulkoistaa.

Pietarsaaressa, ruotsinkielisessä Rauhan Sana –lestadiolaisseurakunnassa lestadiolaisjohtajan ympärille kasvoi omanlaisensa sisäpiiri, joka salli saarnaajan käyttää 1970–80-luvuilla jatkuvasti seksuaalisesti hyväkseen 11 lapsenlastaan, jotka kaikki olivat poikia. Näyttää siltä, että tässä hengellisessä yhteisössä lasten vanhemmat suojelivat mieluummin uskonnollista johtajaansa, isäänsä kuin omia lapsiaan. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin riikoksen vanheneminen estää poliisitutkinnan aloittamisen. Skutnäsin ruotsinkielisen Rauhan Sana -lestadiolaisseurakunnan nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jan-Eerik Sundqvist ei pidä insestistä kiinni jäänyttä saarnaajaa suojelleiden aikuisten erottamista tarpeellisena seurakunnassaan. He tarvinnevat ammattilaisten apua.

90-luvun lopulla tein dokumenttia ”Yhteinen salaisuutemme ” Jämsän pedofiliatapauksesta, jossa oli mukana kymmeniä poikia. Se oli raskas työ, joka pani miettimään pahuutta. Tässä yhteydessä kuvasimme pedofiilia vankilassa. Yhteisöpatologian näkökulmasta rikollisuuden tai sairauden tarkasteleminen on vaativaa ja kiehtovaa. Hämeenlinnan vankilan entinen pastori, terapeutti Markku Yli-Mäyry täsmensi sitä, että meidän tulisi olla tarkkoja, jotta emme tekisi suojattomista ihmisistä yhteisen pahuuden kantajia, syntipukkeja. Kuinka kerkeästi näemmekin pahuutta muualla ja toisissa, mutta emme malkaa omassa silmässämme. ” Meissä kaikissa asuu murhaaja. Ja kuule se on suuri ilosanoma”, Yli-Mäyry jylisi.

Meillä Suomessa on oikeuden käsittelyyn tullut lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia vuosittain noin 250. Kuulostaa aika hurjalta luvulta, vaikka kaikki tapaukset eivät tietenkään tule viranomaisten tietoon. Olisiko se hyvä vai paha jos tulisi?

Vaikenemisen vankkuus, hiljaisuus on se hankaluus, joka mahdollistaa lasten niin sanotun seksuaalisen hyväksikäytön, joka on terminä eriskummallisesti kalskahtava.

Kainuun aatelisen seurassa seksuaalisen hyväksikäytön maailmasta niin uhrin kuin tekijänkin näkökulmasta keskustelevat suorassa lähetyksessä Rita, 52 -vuotias kahden lapsen äiti, Pertti Hakkarainen, Helsingin vankilan vankilapsykologi sekä rikosylikonstaapeli Marja Vuento. (YLE Radio 1 tiistaina 19.1.2010 klo 9.05-10.00)

Rakkauden pitäisi kaikki kestää ja kaikki kärsiä. Sen ei tulisi etsiä
omaansa eikä muistella kärsimäänsä pahaa. Siinä samalla laskut tulisi
maksaa, hommat hoitaa ja kehittää itseään muuttuvan ilmaston ja
maailmantalouden välimaastossa. Eläpä siinä sitten Vuorisaarnan rytmissä
kun käärme luikertelee parisuhteen rakastumisen huuman kadottua parin
vuoden jälkeen ja tunnekylmyys, väistely ja vaikeneminen valtaavat maan.
Arkipaska tuntuu tältä.

Parisuhteethan eivät toimi missään idealistisessa umpiotyhjiössä, vaan ne
uusinnetaan yhteiskunnissa kulttuurisia normeja noudattaen. Makuuhuoneessa
voi haamuilla kummia tyyppejä kummankin sukuhaarojen ryppäistä. Kuitenkin
me ihmiset tarvitsemme selviytyäksemme samoja asioita. Myös sitä lämpöä ja
inhimillistä turvaa mitä toiset ihmiset tuovat ystävien tai perheiden
katseissa. Toisten katseista kasvamme itseksemme ja sytymme moraaliin.
Mutta olemmeko me seksuaalisesti yhteismitallisesti samasta muotista? Jos
toinen on halukkaampi ja aktiivisempi toista, niin miksipä hän ei voisi
uskollinen omille haluilleen ja elää ainutkertaista seksuaalista elämää
muidenkin kuin oman kumppanin kanssa. Aikamme median epistolassa
rakasteluun ja seksuaalisuuteen tuhlataan niin valtavasti psykologisoivia
termejä, joista ilo ja elo on poissa. Onko se sitten yksilön
psykologiseksi häiriöksi luokiteltava ongelma, jos ei osaa tai halua elää
normityyppistä elämää?

Kautta historian on eletty hyvin monenlaisissa perherakenteissa ja
suhteissa. Kaikki ei ole suinkaan ihmisen rakennukseksi. Tänäänkin suurin
osa kansasta tähtää pysyvään parisuhteeseen joko avio- tai avoliitossa,
jossa toivotaan myös läheisyyden ja seksuaalisuuden toteutuvan.
Suomalainen seksi-tutkimuksen mukaan joka toinen mies ja joka kolmas
nainen pitää jonkinlaista rinnakkaissuhdetta elämänsä jossain vaiheessa.
Miehet haaveilevat kaksi kertaa naisia enemmän toisista seksikumppaneista.
Houkutteleva tilaisuus ja vaihtelunhalu vetävät miehiä ns. vieraisiin.
Naisia voi lähteä pettäjän tielle, jos kotona sujuu huonosti. Toisen
tilaston mukaan jopa 40% parisuhteissa on koettu ns. uskottomuutta.
Jonkinlainen romantiikan renessanssi on Suomessa meneillään sillä 2007
tehdyn kyselyn mukaan vain 10% suomalaisista hyväksyy avioliiton
ulkopuoliset suhteet. Italiassa yli puolelle se on ok.

Parempi lienee naida kuin palaa, vaikka rakkauden pauloissa viihtyy myös
mustasukkaisuus joka sairaalloiseksi liekehtiessään on hengenvaarallinen
mistä vuodenvaihteen Sellon tragedia murheellisesti kovin suomalaista
laulua soi.

Mistä parisuhteessa olikaan kyse? Miten pitää intohimo hereillä kun käärme
luikertelee parisuhteen arkeen tunnekylmyyden tai sairaalloisen
mustasukkaisuuden hahmossa?

YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seurassa ovat keskustelemassa tiistaina 12.1. klo 9.05-10.0 Susanna Pfander ja Hakim Kuusela, jotka elävät
avoimessa suhteessa noudattaen Tantra-oppia sekä Martti Esko, kirkon
perheasiain johtaja, jolla on 30 vuoden työkokemus perheterapioista ja
perheneuvonnasta ja joka puolustaa ydinperhettä.

Ohjelmaan voi lähettää kommentteja tai kysymyksiä myös tekstiviestillä: miten intohimo säilyy parisuhteessa? Kirjoita viestin alkuun aamu, välilyönti ja viestisi. Lähetä tekstiviesti numeroon 16149. Viestin hinta on 40 senttiä.

Miten Kalevala auttaa näkemään elämää?

Ei muuta kuin pönäkät pirskeet taas pystyyn sillä tänä vuonna 2010 tulee
kuluneeksi Vanhan Kalevalan ilmestymisestä 175 vuotta ja Kantelettaren
ilmestymisestä 170 vuotta. Ei siis paljon mitään. Voimme järjestää
kilpalaulannan siitä onko Lönnrotin Kalevala lähempänä karjalaista
kansaneeposta vai Suomen kansalliseeposta mutta tämä suohon laulanta ei
tuo yhtään lähemmäksi ainoaa oikeaa näkymää myyttisen Kalevalan
muinais-Suomeen.

Kalevalasta on ollut monen ideologian keppihevoseksi. Siitä on ehditty
esittää kansallisvaltion tarpeisiin nationalistisia tulkintoja, toisiin
tilaisuuksiin pasifistisia ja kolmansiin kommunistisia. Väinämöinenkin on
saattanut olla välillä pasifistisen partaradikaalin ja vuoroin vieraissa
sotaisan partapuritaanin osassa. Karjalan laulumailta vanhaa
kansanrunoutta 1800-luvulla keräillyt Lönnrot, joka muokkasi saamaansa
aineistoa juonellisen, myyttisen kansaneepoksen hahmoon piti itse itseään
runoilijana. Kuuluuko Kalevalassa siis varhaisten runonlaulajien ääni vai
onko kokoelma lähempänä ´kansanrunojen vankilaa´?

Kalevalan vaikutus tuntuu kielen ohella musiikissa, kuvataiteissa,
arkkitehtuurissa ja jopa liike-elämän brändeissä. Lapsena, ala-asteen
koululaisena olin itse järjettömän innostunut Kajaanin kaupunginteatterin
Kalevala- näytelmästä. Tätä 70-luvun lopulla esitettyä tulkintaa, jota ei
voi suin surminkaan pitää lasten näytelmänä kävin katsomassa ainakin kolme
kertaa. Eikö ollut lapsella parempia harrastuksia? Ei se mene
pikkuvanhuudenkaan piikkiin. Siinä Kalevalan luomisen maisemassa oli
jotain kummaa ja jännittävää. Koulussa sitten päntättiin pönäkkää
pakkokalevalaa, joka ei aina auennut runouden ilon valossa. Myöhemmin olen
ymmärtänyt, että osa suurista ikäluokista, jotka saavuttivat kukkeimman
nuoruuden 60-luvun lopulla haistatti pitkät kalevalaisille loitsuille ja
hoilauksille. Tänään tilanne on taas toinen. Maapalloistumisen
kiristyvissä kourissa koetaan monissa piireissä kaipuuta juurille,
perinteiden pariin.

Nyt vuoden 2010 alkaessa kun maan piiri pienentyy, kansa jakaantuu kolmeen
kastiin ja jaksamme yhä viihdyttää itseämme syvemmälle narkoosiin voi olla
hyvä hetki katsoa uusin silmin vanhan kansanrunouden eri-ikäisiin
kerrostumiin jopa tuhannen vuoden päähän. Vanhinta ainesta edustavat
myyttirunot kertovat kaukaisen alkuajan luomisteoista, maailman ja
inhimillisen kulttuurin synnystä.

Vuoden ensimmäisessä suorassa lähetyksessä Kainuun aatelinen kysyy miten
Kalevala voi auttaa näkemään elämää kestävämmin? Kuinka Kalevalan
myyttisen maailman kautta voi käsitellä ihmiskunnan ikiaikaisia
kysymyksiä: elämää, kuolemaa, rakkautta ja selviytymistä?

Heikkisen seurassa kalevalaisella runokielellä kirjoittava Seija
Tuohesmaa, joka on ollut tekemässä nyt tammikuussa julkaistavaa
Nyky-Kanteletarta sekä ohjaaja Jari Halonen, jonka elokuvallista tulkintaa
Kalevalan ideasta odotamme valkokankaalle tänä vuonna.

Ihmisen taipaleella voi olla vaihe, jossa hänellä on paljon oikeita
vastauksia. Sitä voi seurata tilaamatta ja yllättäin jakso, jossa on
paljon oikeita kysymyksiä. Kunnes, nekin jättävät ja jäljelle jää
vapaata ihmettelyä.

Kukapa tietää toisen uskosta sanoa kun omankin uskon luonne vaihtelee kuin
se onni siinä Ystävä sä lapsien laulussa. Se, että Taivaan Isä suojelisi
on kaunis ja hellyttävä toive, johon voi ripustautua ja tukeutua, vaikkei
siinä kai ole mitään tolkkua järjen valossa. Kuinka monessa
suosikkibiisissäkään on tolkkua? Ne vain tuntuvat tärkeiltä. Sen ”oman”
uskon hahmottaminen ei onnistu täysin ilman kielen käsitteitä, ajattelua
eli järkeilyä. Tänään kristilliseen perinteeseen sekoittuu muualta tulevia
vaikutteita. Pohjoisten muinaisjumalien seudulla kristinusko on syvästi
kulttuurisidonnainen tapa katsella maailmaa, tulkita ihmisen olemassaoloa.

Raamatun sanan valossa usko näyttäytyy itselleni Jumalan lahjana ja
asiana, jossa Hänellä on sanansa sanottavanaan ja salattavanaan.
Körttiläisittäin uskoon kuuluu epäily, kaipaus ja Tuntemattoman ikävä.
Pyhiä kirjoja voi lukea sanasta sanaan. Fundamentalismiin ja sitä eri
tavoin toteuttavaan seurakuntayhteisöjen autoritaariseen komentoon voidaan
sitoutua. Toisille se näyttää toimivan, mitä ihmettelen.

Uskosta on hedelmätöntä kiistellä. Tietäneekö ihminen aina mikä häntä
liikuttaa. Tuulikin kulkee missä tahtoo. Mystiikka, esteettinen oleminen
on olennainen osa kaikkia suuria maailmanuskontoja. Eettinen ajattelu,
viisaus viihtyy siinä vierellä. Se lohduttaa ja tuo toivoa raadolliseen
maailmaan.

Pari päivää ennen joulurauhan julistusta, tiistaina 22.12. klo 9.05 -10.00 YLE Radio 1:ssä, Kainuun aatelisen seurassa järkeilevät uskoaan Tomas Von Martens, maailman meriäkin kulkenut toimittaja ja etsijä sekä Per Lindblad, teologi ja joogayrittäjä.

Tarvitseeko kirkko uskoa ja löytyykö siitä totuutta?

Oikein armollista joulun aikaa matkalla seimen luo!

Oli juhannus tai joulu, lama tai pitkä nousukausi, niin eipä tunnu näiltä
raukoilta rajoilta löytyvän poliittista tahtoa tehdä tulonsiirtoja, joilla
köyhien kyykyttäminen loppuisi. Mikä meitä tässä auliin itsekkyyden ja
sokerisen hyväntekeväisyyden maassa oikein vaivaa?

Suomalainen sosiaaliturva ei ole seurannut yleistä kustannus- eikä
palkkatason nousua. Sen heikentyminen on ollut poliittinen päätös joihin
kaikki hallituspuolueet ovat kilpensä tahrineet. Samalla meille on
sumutettu niin sanotun pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mantraa. Sen
on viestitetty olevan yksi pienen pohjoisen kansan kilpailukyvyn luojista.
Suomen Bkt on kasvanut 1990-luvun alun lamanvuosista 43,1% mutta
sosiaaliturvan kunnon parannuksiin ei ole löytynyt rahaa. Jostain kumman
syystä lähes kaikki sosiaalituet ovat Suomessa alhaisempia kuin muissa
pohjoismaissa. Myös julkisten palvelujen laajuus ja taso on Suomessa
nykyään huonompi kuin muissa pohjoismaissa. Ja heikkenee yhä, kun veropohja
on supistunut porvarihallituksen hyväosaisille suuntaamien miljardien
veronhuojennusten jäljiltä. Nyt leikkauslistoja puidaan jo kuuntelevien
korvien Helsingissäkin. Miksi me tyhmänpulskeina uskomme tähän
”hyvinvointishittiin” kun elintasoerot kasvavat ja köyhämme eivät pääse
kurjuuskuopastaan koska heidän ei anneta. Samalla voivottelemme
joulupiparit huulilla nuorten mielenterveysmenojen kasvua ja vihan ja
kiusaamisen problematiikkaa lähiöissä, joissa turvallinen kasvuympäristö
on horjahtanut sekä kurjistumisen että menestymisen pakon paineissa.

Hyvä joulumieli on siis hellä varsinkin niillä joilla on varaa.
Simsalabim! Lamavuosi on kasvattanut vakituisessa työssä käyvien
ostovoimaa. Vasta ensi vuonna työttömyys, veronkorotukset ja hintojen
nousu alkavat tukistaa keskiluokkaa.

Vähemmästäkin syystä sosiaaliturvauudistusta selvittäneeseen Sata
–komiteaan, jota kutsuttiin Sala-komiteaksi ja joka pitää tänään tiistaina
15.12.2009 viimeistä kokoustaan liittyi suuria odotuksia. Tavoitteena oli
työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja riittävän
perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturvan
remontin on arvioitu maksavan jotakuinkin 500 miljoonaa euroa vuodessa.
Saman verran maksaa ruoan alvin alennus joka vuosi tästä eteen päin.
Kela-maksun poisto työnantajilta tekee 800 miljoonaa loven valtion kassaan
joka vuosi. Kumpiko on sinulle tärkeämpi? Talvisodan hengessäkään ei
köyhän asemaa voida parantaa pohjosmaiselle tasolle vaikka samaan aikaa on
varaa alentaa hyvin toimeentulevien verotusta jopa 3 miljardilla.
Kokoomusta Sata-komiteassa edustava valtiosihteeri Ilkka Oksala totesikin:
” Julkisen talouden näkymät ovat sen verran huonot, että kestää useita
vaalikausia ennen kuin Suomella on varaa sinänsä hyvien ja kauniiden
esitysten toteuttamiseen. ”

Joku pukki nauraa partaansa ja kehottaa rakastamaan lähimmäistä. Jonain
päivänä ikuiseeen hyväntekeväisyyskeräykseen osallistuminen saa riittää
koska se tuntuu irvokkaalta, rivolta?

Kainuun aatelisen padalla Markku Heikkisen Perusturvajaoston jäsenet
Diakin yksikönjohtaja Heikki Hiilamo, STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi ja EK:n työ- ja sosiaalilainsäädännön asiantuntija
Vesa Rantahalvari keskustelevat YLE Radio 1:ssä tiistaina klo 9.05 alkaen siitä, miksi sosiaaliturvan uudistuksesta tuli limbo?

Kyllikin päivän aamuna keskustellaan verouudistuksen- ja veroremontin arvovalinnoista sekä verotuksen toimivuudesta taloudellisen toimeliaisuuden ja toisaalta pohjoismaisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon luojana. Markku Heikkisen kanssa ovat keskustelemassa verotusta uudistavan työryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuskeskuksesta ja Attacin aktiivijäsen Mikko Sauli.

Lähetä kysymyksiä ennakkoon PIENEEN VEROKESKUSTELUUN! Miten verotusta voisi mielestäsi hoitaa paremmin?

Slavoj Žižekin, slovenialaisen filosofin ja kulttuurikriitikon, Helsingin
yliopistolla Porthania luentosalissa pitämänsä luento veti maanantaina
marraskuun viimeisenä päivänä enemmän porukkaan kuin suomalainen
mielenosoitus vuosikausiin. Tupaten täynnä oleva iso luentosali kuunteli kolme
tuntia poliittista tähtiluennoitsijaa, joka osaa hauskuuttaa kärjistämällä
ja eksyttämällä. Lontoossa pidettyyn kommunismi-seminaariin olivat liput
niin kalliit, että vain kauniilla ja rohkeilla oli niihin varaa. Žižekin
mukaan kommunistin ei tarvitse kurjistella, vaan tietää oma arvonsa niin,
että osaa elämän kulttuurista myös nauttia. ”Kaikki tuntemani marxilaiset
ovat hulluna rahan perään. He eivät liikuta persettäkään ilman muutamaa
tuhatta dollaria", sanoo Žižek.

Žižekillä, joka on siis kommunisti, on halu tuoda politiikan ja
ideologiset vastakkainasettelut takaisin tähän post-poliittisen hallinnan
ja toisaalta populismin aikaan. ”On paljon helpompaa kuvitella ekologinen
katastrofi tai maapalloon osuva meteori ja koko ihmiskunnan tuhoutuminen
kuin kuvitella vaihtoehtoa kapitalismille”, kirjoittaa Slavoj Žižek. Hän
näkee internetin kuitenkin alueena, jossa kommunismi kukkii. Marxilaiset
teoriat etsivät yhä päivitystä. Bill Gatesin, maailman rikkaimman miehen,
jota Žižek nimittää liberaaliksi kommunistiksi, rikkaus ei perustu
lisäarvon riistämiseen työntekijöiltä vaan vuokraamisen ideologiaan.

Kulttuuriteorian Elviksen Suomen vierailun innoittamana pohdimme, miksi
kapitalismille, joka varioituu liberaalin demokraattisen ja
autoritaarisen kapitalismin muotoihin ei löydy vaihtoehtoa? Mitä voimme
kohtalolleme, jota määrittää liberaaliin kapitalismiin kuuluvat
vastakkainasettelut ja ristiriidat?

Kainuun aatelisen seurassa etsivät tietä kollektiivisuuteen Voima-lehden
päätoimittaja Kimmo Jylhämö, joka on yhdessä Hanna Kuuselan kanssa
toimittanut kirjan Zizekin ajattelusta Poltiikkaa, Idiootti,
Vapaasana.netin päätoimittaja Sampo Syreeni sekä tutkijatohtori Pilvi Torsti.

Joulukadut avattiin tässä juuri parhaimmilleen, kun ostosparatiisien
aukioloaikoja vapautettiin vuosien taistelun jälkeen. Joulukaupalta
odotetaan kasvua. Jouluna on kaupan myös aineettomiksi ja eettisiksi
mainostettuja ”Toisenlaisia lahjoja”, joiden avulla lahjoitetaan
puuntaimipaketteja, koulupukuja, kanoja ja vuohia kehittyviin maihin.

Ilma on sakeana puhetta eettisestä ja vastuullisesta yrittämisestä ja
kuluttamisesta. Bangladeshin matonkutojapoikien jalat on sidottu
tuotantolaitoksessa, jotta kutominen sujuisi sutjakkaammin. Minun
paratiisi on ostaa heidän kutomansa matto halvalla marketista.
Vastuullisen yrityksen tulee tehdä voittoa, jotta se voisi jakaa osinkoja
ja työllistää jatkossakin edes joitakin ihmisiä. Siksi se siirtää
tuotantonsa pois Suomesta. Pitäisi puhua vaan yritysten
yhteiskuntavastuusta eikä kyynistyä. Miksi näyttää siltä, että menemme
tässä 1. luokassa helvettiin?

Vähäosaiselle, jolle pätäkkä puhuu ymmärrettävää kieltä, on kuluttamisen
etiikan arvioiminen luksusta. Sanojen ja tekojen välillä on
välimatkaa Suomessakin, jossa kaiken ekologisen viherpesun rinnalla
elintasoerot kasvavat ja muutaman vuosikymmenen kestäneet kaiken kansan
peruspalvelut pian rapistuvat. Me tsuhnat, sukujemme ensimmäiset
ylioppilaat tai akateemisesti koulutetut, ostamme sinisilmäisesti,
kuten tsuhnan kuuluukin, hyväuskoisen typerinä. Siinä samalla rikkaat vain
rikastuvat ja varallisuus kasaantuu ja toisessa paikassa kurjuus kasaantuu
ja terveysasema ja lähikoulu suljetaan. Reilun kaupan kahvi on mahtavan
makuista. Samaan aikaan kun verotus siirtyy kohti tasaverotusta,
valtiovarainministeri saarnaa talvisodan hengessä rakkaudestaan
hyvinvointiyhteiskuntaan ja rakkaudestaan lähimmäisenrakkauteen. Kuka
tässä kusettaa ketäkin?

Finanssikriisi muistutti karusti markkinoiden täydellisestä
itseriittoisuudesta ja piittaamattomuudesta yhteiskunnan toisten
toimijoiden suhteen. Mutta, mehän uskomme lähimmäisen rakkauteen ja
markkinoiden vapaaseen toimintaan, koska uskomme yksilön vapauteenkin,
josta kumman kaupalla pitäisi muotoutua vapaaehtoinen uusi yhteisöllisyys,
josta hyvän markkinat puhkeaisivat kukkaan.

YLE Radio 1 tiistaina 24.11. klo 9.05 alkaen vallankumousta ja messiasta odotellessa Hyvän markkinat -kirjan kirjouittaja Johanna Pentikäinen, ylioppilaskunta-aktiivi ja juuri julkaistun Immateriaalinen talos -kirjan kirjoittaja Otto Bruun ja TT-säätiön asiamies Johannes Koroma etsivät eettisen ja vastuullisen
kuluttamiselle sijaa majatalosta keskeltä liljain ja ruusujen.