Nuorten työelämää myllertää kasvava työttömyys, huoltosuhteen suuri muutos
ja järjestäytyneen ammattiyhdistyslikkeen suhtautuminen pätkittyneeseen
työelämään.

Markku Heikkinen keskittyy tiistaina suorassa lähetyksessään nuorten työelämän
haasteisiin. Syvän taantuman vallassa nuorten työttömyys on viime syksystä
lähtien kasvanut huolestuttavasti. Alle 25-vuotiaiden työttömyys on
noussut Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen perusteella
vuoden 2008 vastaavaan tasoon nähden noin 41 prosentilla. Tämä vaikuttaa
nuorten ihmisten sijouttumiseen työmarkkinoille pidemmälläkin
tähtäimellä.

Kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa on puoli miljoonaa eri tavoin
voivaa vanhusta ja eläkeläistä enemmän kuin nyt. Väestön vanheneminen ja
harmaantuminen muuttaa huoltosuhdetta rajusti ja haastaa nuorten
ikäpolvien sitoutumisen ns. sukupolvisopimukseen.

"Paskaduunista barrikaadeille – Prekariaatin julistus" on Anna-Reetta
Korhosen, Jukka Peltokosken ja Miika Saukkosen pamfletti, joka julkaistaan
27.4.2009. Kirja kertoo työelämän kokemuksista yhteiskunnassa, jossa
sosiaalijärjestelmä etsii uusia uria ja jossa kuluttamista pidetään
suuressa huudossa. Panfletti kuvaa myös aikaamme, jota luonnehtii voimakas
itsellisyyden vaade ja unelma persoonallisesta työstä.

Vieraina ovat tietokirjailija, kansalaisaktivisti Anna-Reetta Korhonen, SAK:n työehtoasiantuntija Nikolas Elomaa ja Markku Tenkamaa, Koulupalvelun päällikkö Taloudellisesta Tiedotustoimistosta

Mitä voisi olla sillanrakennus eri sukupolvien välillä nuorten työelämän
ja koulutuksen kysymyksissä? Miten nuoret selviävät huoltosuhteen
taakasta? Kuka ajaa pätkätyöläisten, vuorottelevan työvoiman
etuja? Syntyykö ay-liikkeen liepeille nyt uutta vipinää?

(YLE Radio 1 tiistaina 21.4.2009 klo 9.05 - 10.00)

(YLE Radio 1 tiistaina 14.4. klo 9.05 - 10.00)

Me kaikki vanhenemme ja harmaannumme kovaa kyytiä. Huominen on haastava
niin huoltosuhteen, työvoiman riittävyyden ja kansantalouden
kestävyydenkin kannalta. Huoltosuhde kuvaa sitä osuutta väestöstä, jonka
työlliset joutuvat elättämään.

Unelmien maassa kuin satumaassa ikääntynyt, hauras ihminen tarvitsee hyvää
hoitoa, läheisyyttä, turvallisuutta ja uskoa huomiseen. Miten ihmeessä
hoito- hoivatyön haasteista selvitään tulevaisuuden Suomessa
väestörakenteen muuttuessa jyrkästi?

Olemme lukeneet juttuja ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten
hoidon puutteista: vanhuksia on lääkitty liikaa koska hoitohenkilökunta ei
ole ollut tiedollisesti eikä fyysisestikään tilanteen tasalla eli
paikalla. Ravinnon ja hygienian tarjoamisessa ja vanhusten
ulkoiluttamisessa on ollut puutteita.

Suomi on suosinut hoitokäytännöissään ihmisten makuuttamista ja on
maailmassa yksi laitosvaltaisimpia maita. Suomessa laitoshoidossa on noin
50000 vanhusta, joista melkein kaikilla on havaittu dementian oireita. Nyt
seitsemän prosenttia yli 75-vuotiaista asuu siis laitoksissa ja vuoteen
2012 mennessä määrän pitäisi pudota kolmeen prosenttiin. Mutta
laitoksiakin tarvitaan kaikkein huonokuntoisimpien vanhusten hoitoon.

Eduskunnan oikeusasiamies Eeva-Leena Paunio on hiljattain (25.3.2009)
pyytänyt lääninhallituksilta selvitystä ympärivuorokautisessa hoidossa
olevien vanhusten hoidosta ja sen valvonnasta. Vanhustenhuollon valvonta
ei taida toimia Suomessa aivan esimerkillisesti.

Nyt finanssikriisin jälkimainingeissa vanhustenhuollonkin resurssit
niukkenevat. Mutta tiukkenevassa taloudessa on kai mahdollista keskittää
resurssit tehokkaammin perustehtävään, eli vanhusten hyvään hoitoon, ja
irtisanoutua tarkoituksettomista rutiineista ja normeista, jotka eivät
hyödytä ihmistä. Kiinnostavaa on nähdä kuinka hoitotyön tärkeimmiksi
arvoiksi voivat kohota logistiikka ja prosessien sujuvuus teoriassa.

Miten hoito toimii jos ollaan fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissa?

Mitä tarkoittaa ihmisarvon kunnioitus sukupolvien ketjussa?

Markku Heikkisen seurassa ovat hoitotyön lähtökuopissa tuoreen
senioriliikkeen aktiivi Harri Kankare. JHL:n puheenjohtaja Tuire
Santamäki-Vuori ja Diakonia-ammattikorkeakoulun johtaja Heikki Hiilamo.

Finanssikriisi on horjuttanut luottamusta pankkijärjestelmään ja maailmantalouteen ja osoittanut, että suuri osa varallisuutta rakentuu arvostuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä reaalitodellisuuden kanssa.

Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta käynnistynyt kriisi ehti velloa rahoitusjärjestelmässä lähes vuoden, ennen kuin se toden teolla levisi teollisuuteen ja kauppaan. Voisiko joku Irlanti mennä oikeasti konkurssiin joukkovelkakirjojen luottoriskin vuoksi?

Toisaalla uskotaan yhä, että markkinatalous toimii paremmin kun kukaan ei ole komentosillalla ohjaamassa ja että se korjaa itse itsensä kuin nahkansa luova nilviäinen. Toisaalla todetaan lakonisesti kuinka hyvin sosialismi toimii pankkijärjestelmässä pankkikriisin hoidossa.

Kansantaloustieteen ja politiikankin piirissä oli keynesilänen (John Maynard Keynesin) ajattelu 60- luvulla kovaa huutoa. Sitä ei pidetty tieteen piirissä ehkä tarpeeksi kehittyneenä matemaattisesti, mutta sen suhdannepoliittiselle näkemykselle oli kysyntää. Keskusvalta eli valtio voisi tasata taloutta, leikata sen huippuja ja tasata laaksoja.

1980-luvulla tiukkaa rahapolitiikkaa korostivat monetaristit, jotka monetarismin isän Milton Friedmannin johdolla vannoivat tehokkaiden markkinoiden nimeen. Myös neoklassikot hallitsivat keskustelua ja Keynes joutui
sivuraiteelle. Nyt sitten on osa valmis heittämään tehokkaiden rahoitusmarkkinoiden teorian romukoppaan. Tutkimus elää ja oletukset muuttuvat taloustieteessä sitä mukaa kun kapitalistinen talous näyttää karut kasvonsa.

Näyttäisi siltä, että tiedämme varsin vähän siitä miten laskea riskejä. Mikä on kansantaloustieteen tutkimusperinteiden rooli tässä finanssikapitalismin kriisissä? Kyllä kansa tietää, että yksi pysyy: laskujen maksajan osa.

Naivisti voisi ajatella, että kansantaloustieteessä ei kansalla ole osaa eikä arpaa. siitä huolimataa radiossa puhutaan taloustieteen paradigmoista, joista kansa on siis jo sanana tippunut ulos. George Cooper, lontoolainen investointipankkiiri on todennut, että vastuu on pantava kollektiivisesti kansantaloustieteen tutkijayhteisön jalkojen juureen. Mutta jos kukaan ei pyydä anteeksi ei ole armollakaan virkaa.

Pääsiäisviikolla matkaa Kainuun aatelinen kolmen viisaan miehen, kahden professorin ja yhden tohtorin jäljissä globaalitalouden teorioiden valtakuntaan. Markku Heikkinen tavailee taloustieteen aakkosia valtiotieteen tohtorin Pekka Korpisen, Teknillisen korkeakoulun tuotantotalouden professori Paul Lillrankin ja Suomen pankin johtokunnan jäsenen Seppo Honkapohjan seurassa.

(YLE Radio 1 tiistaina 7.4.2009 klo 9.05 - 10.00)

Valtion itsehallinnollisista tilivirastoista, julkisoikeudellisista yliopistoista esitetään lakiuudistuksella tehtäväksi valtiosta irti olevia, itsenäisiä, yliopistoyhteisön itsensä omistamia organisaatioita. Mitä tämä meinaa demokratian, tieteen vapauden ja tulosvastuun kannalta?

Uusi yliopistolaki korvaisi vuodelta 1997 peräisin olevan lain ja tulisi voimaan vuoden 2010 alusta. OPM:n ja yliopistojen johdon taholta porvarihallituksen esityksen on suitsutettu edistävän yliopistojen taloudellista autonomiaa. Toisaalla sanotaan että muodollisesti autonomia kasvaa mutta toisaalla katsotaan että se käytännössä supistuu.

Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto edellyttävät, että lain eduskuntakäsittelyssä ei nyt sivuuteta yliopistolaisten perusteltuja mielipiteitä. Liitot ovat pettyneitä yliopistolakiluonnoksen lausuntokierrokseen. Opiskelijoita ja laitosten henkilökuntaakin kyllä kuultiin mutta näkyykö se hallituksen esityksessä?

Yliopistolain esitykseen on kaavailtu toive siitä, että yliopistojen hallitusten jäsenistä puolen pitäisi olla yliopistoyhteisön ulkopuolisia. Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto totesivat tästä: “Emme vastusta ulkopuolisten määrän lisäämistä, mutta yliopistolaisilla tulee säilyä enemmistö. Miten ulkopuolisten käsitys yliopiston edusta voisi olla parempi kuin yliopistoyhteisön.

Ylimmät laillisuusvalvojat kuten oikeuskansleri, korkein hallinto-oikeus ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies olivat samalla kannalla lausunnoissaan kaikkien yliopiston henkilöstöjärjestöjen kanssa siitä, että virkasuhde on yliopistoissa työsuhdetta sopivampi palvelussuhteen muoto. Porvarihallitus esittää toisin eli työsuhteita yliopistoväelle 1.1.2010 alkaen. Jos pätevyysvaatimusten asetuksesta luovutaan niin silloin yliopistojen henkilökunnan pätevyydestä voidaan päättää jokaisessa yliopistossa johtosäännöllä erikseen. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten se vaikuttaa henkilökunnan vapaaseen liikkumiseen jos yhtäläistä vaatimustasoa ei ole eri yliopistoissa. Milten demokraattisesti johdetaan suomalaista yliopistoa ja sen 370-vuotista akateemista traditiota huomenna?

Kainuun aatelisen seurassa sivistyksen ja hallinnon suhdetta aprikoivat Antti Jauhiainen, opiskelija, Heljä Misukka, poliittinen valtiosihteeri, Laura Kolbe, Euroopan historian professori, Patrik Scheinin, Helsingin yliopiston dekaani.

(YLE Radio 1 tiistaina 31.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

(YLE Radio 1 tiistaina 24.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Porvarihallitus esittää kunnille mahdollisuutta ottaa käyttöön
palveluseteli, jolla kunnan asukas saisi ostaa sosiaali- ja
terveyspalveluita yksityisiltä palvelun tuottajilta. Ideaalitapauksessa
kunta maksaisi osan yksityisen palvelusta ja loppu jäisi asiakkaan itse
maksettavaksi omavastuuna. Oppositiossa pelätään, että jos kunnat
määräävät palvelusetelien omavastuut korkeiksi, syntyy uusi
erikoismaksuluokka rikkaille. Valinnan mahdollisuuksien nimissä
palveluseteli voi kasvattavaa terveyseroja niin, että perusterveydenhuolto
urautuu vähäosaisemmille kansalaisille. Voiko palveluseteliä pitää suorana
tukena yksityisille terveyspalvelualan yrityksille?
Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan ja samaan aikaan joka neljännessä
Suomen terveyskeskuksessa on niin paha lääkäripula, että se haittaa niiden
toimintaa. Yksityisten lääkäreiden määrä on vuosikymmenessä kasvanut yli
70 prosenttia. Joka neljäs lääkäri työskentelee jo yksityisen työnantajan
palveluksessa. Paremman palkan ja joustavimpien työaikajärjestelyiden
sanotaan vetävän uusia lääkäreitä puoleensa yksityisiin,
monikansallisiinkin pörssiyrityksiin, joissa palkan voi palkkaveroja
kiertämällä nostaa pääomatulona. Mutta voiko siitä, että valmistuneista
yli puolet on mennyt yksityiseen lääkärifirmaan töihin päätellä, että
lääkärit eivät enää ole sitoutuneita julkisen järjestelmän ylläpitämiseen
ja kehittämiseen?
Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Timo Aronkytö on ehdottanut,
että terveyskeskukset pelastettaisiin kauppaamalla ne lääkäreille. Sipoon
terveyskeskusremontti kuitenkin kertoo, että julkinen palveluntuottaja voi
maksamalla kunnon palkkaa ja tarjoamalla joustavampia työaikoja olla
yksityistä yritystäkin kustannustehokkaampi ja tarjota laadukasta hoitoa.
Yksityiset yritykset hoitavat mielellään tarjouskilpailuiden voittajina
helpot ja tuottavat toiminnot. Nopean helpotuksen tuova lääkärityövoiman
vuokraussysteemi tulee veronmaksajille kalliiksi ja pitemmän päälle
nakertaa julkista järjestelmää. Raskaat ja vaikeahoitoiset tapaukset,
jotka edellyttävät kalliita teknologisia investointeja ja kehittävät
lääkäreiden ammattitaitoa, etiikkaakin, jäävät joka tapauksessa julkiselle
puolelle. Julkinen terveydenhoito on tutkimusten mukaan halpaa ja
laadukasta. Miksi meillä on syvenemässä trendi, joka voi johtaa
omalääkärisysteemin romuttumiseen, hoitosuhteiden lyhenemiseen ja
potilaan kannalta hoidon laadun heikkenemiseen?

Arkkiatri Risto Pelkonen on kantanut julkisuudessa huolta terveydenhoidon
jättämisestä markkinavoimien temmellyskentäksi. Kuopion yliopiston rehtori
Matti Uusituvan mukaan koko julkinen terveyskeskusjärjestelmä on vaarassa.
Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, kouluterveydenhoito ja neuvolat ovat
suurissa vaikeuksissa. Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva
palvelusetelijärjestelmä voi lisätä lääkärien siirtymistä yksityiselle
puolelle. Sosiaali- ja terveysministeriö hehkuttaa palvelusetelien
käyttöönoton lisäävän tuottavuutta ja tuovan kustannussäästöjä. Näissä
terveyspoliittisissa talkoissa on kysymys kustannustehokkuudesta, työn
organisoinnista ja ideologiasta. Onko Suomella varaa tukea julkisilla
verovaroilla kahta eri järjestelmää, yksityistä ja julkista?

Kainuun aatelisen seurassa suunvuoroa hakevat Ismo Partanen,
Lääkäripalveluyritysten Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja, Martti Kekomäki,
professori, ja Merja Kyllönen, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen,
kansanedustaja. Kati Liukko, Sipoon terveyskeskuksen johtava lääkäri kertoo puhelimessa, kuinka Sipoon terveyskeskuksesta tuli yksityistä palveluntuottajaa
kilpailukykyisempi

Suomi venäläisin silmin ja vice versa eli vuoroin vieraissa.

Da, da ,da. Jo riittää naistenpäivän juhliminen! Eikun hommiin siitä
rakentamaan meidän suomalaisten mielen mukaista demokratiaa ja
oikeusvaltiota. Kunnon suomalainen on venäläisin silmin katsottuna ahkera,
hiljainen ja hidas. Rehellinen, luotettava ja vaaraton. Venäläisten
mielikuva suomalaisista on muuttunut vuosien saatossa. Mutta suomalaisten
mielikuva moni-ilmeisestä imperiumista, Venäjästä on edelleen kohtalokas
ja vakava ja kielteinenkin.

Näyttää siltä, että eivät venäläiset niinkään demokratiaa janoa, vaan
vakautta ja ennustettavuutta kaaottiseen arkipäivään. Autoritaarinen
presidentin valta on vienyt siihen suuntaan. Venäläiset eivät tukeudu
vaikeuksissa viranomaisiin. Heidä apunsa on lähipiirissä, perheessä,
jonka yhteenkuuluvuutta he osaavat isokätisesti juhlia tarjoamalle
kaikille. Suomalainen tsuhna sen sijaan pihtailee eurojaan seurueessakin,
ja kantaa huolta hauskanakin iltana siitä, että saa maksaa vain oman
ravintolalaskunsa. Tämä on venäläisestä aivan ilotonta ja typerää.

Kahdeksan lihavan öljy- ja kaasuvuoden jälkeen keskiluokka on vaurastunut
ja materialismi on tullut todeksi. Silti Venäjällä nyt valtion ja kunnan
virkamiehiä ja byrokratiaa enemmän kuin koskaan. Virastojen jonoissa ja
käytävillä käydään armottomia paperi- ja leimaussulkeisia. Tutkintoja
tärkeämpää on tuntea oikeita ihmisiä ja luoda yhteyksiä sisäpiireissä. Yhä
enemmän näyttää siltä, että kuten Venäjä, Suomikin palkitsee sen joka osaa
olla nopein, röyhkeäkin.

Sitä joka on hiljaa, ei pidetä Venäjällä arvoituksellisena tai
filosofisena vaan pelkästään outona. Kannattaa avata siis suu jos on
jotain tähdellistä sanottavaa. Kuuntelemalla keskustelua ymmärrät
millaisia väittelytaitoja kahden eri kulttuurin välillä, venäläisen ja
suomalaisen välillä on.

Markku Heikkisen seurassa Suomea venäläisin silmin ja Venäjää suomalaisin
silmin tarkastelevat Venäjä-tutkijat Timo Vihavainen ja Marina
Vituhnovskaja, YLEn Moskovan kirjeenvaihtaja Anna-Lena Lauren, joka kertoo
avoimesti kokemuksiaan Nyky-Venäjästä kirjassaan "Hulluja nuo venäläiset"
sekä Vladimir Povoljajeff on toisen polven evakko, Venäläinen
Kulttuuridemokraattinen Liitto ry:n toiminnanjohtaja.

(YLE Radio 1 tiistaina 10.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

(YLE Radio 1 tiistaina 3.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Gallupista päivää! Tutkimusyritykset tekevät taantumassakin
markkinatutkimuksia yrityksille. Asemansa vakiinnuttaneet puolueet
kalastelevat poliittisten trendien vanavedessä. Etujärjestöt kartoittavat
kansalaismielipiteitä siinä toivossa, että puolueet ja demokraattinen
järjestelmä ottaisi tulokset kuuleviin korviin. Mikä mahtaa olla tulossa
ja mikä menossa!

Katujen kulmissa työterveyshuoltoa käyttävät ihmiset marmattavat, että
terveyskeskukset ovat arvauskeskuksia. Mielipidetutkimukset kuitenkin
kertovat, että ne, jotka oikeasti käyttävät terveyskeskuksia ovat
palveluihin tyytyväisiä. Mistä mielipiteeni ovatkaan kotoisin? Onko
kansalaismielipiteestäni muutosvoimaksi vai markkinavoimien
voiteluaineeksi?

Uunituore STKL:n kansalaisbarometri kertoo, että harmaantumisen ja
poismuuton vaivaamissa Itä- ja Pohjois-Suomen pienissä maaseutumaisissa
kunnissa hyvinvointi alkaa olla kortilla. Samaisen barometrin mukaan 3
miljoona suomalaista pitää sosiaalietuuksia liian matalana. Itä-Suomessa
vain reilu kolmannes kansalaisista katsoo oikeudenmukaisuuden toteutuvan
Suomessa. Suomalaiset tahtoisivat elämäntilanteesta ja tulotasosta
riippumatta, että vaikeuksiin joutuneista ja huono-osaisista ihmisistä
pidettäisiin nykyistä parempaa huolta. Kansalaisbarometrin mukaan
suomalaisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon horjuu selvästi. Sopii
pysähtyä miettimään puolueiden politiikan elitistisyyttä ja galluppien
populismia, jota uutisetkin ruokkivat.

Mikä mättää demokratiassa kun kansalaisten tutkitut mielipiteet eivät
sitten millään realisoidu sosiaali- ja terveyspalvelujen parantamiseksi,
poliittisiksi teoiksi, joilla on kansan tuki?

Kansalaismielipiteen, politiikan ja demokratian kolmikantaan käyvät
Kainuun aatelisen seurassa kiinni Wille Raitolampi, joka on tehnyt
yrityksille strategista markkinatutkimusta 12 vuotta ensin
tutkimusjohtajana tutkimusyrityksessä sekä viimeiset 10 vuotta itsenäisenä
konsulttina, Arja Alho, joka on väitellyt edustuksellisen demokratian
suhteesta julkiseen sfääriin, Olli Kangas VTT, Kelan tutkimusprofessori ja
Riitta Särkelä, STKL:n toiminnanjohtaja

(YLE Radio 1 tiistaina 17.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Lähes kaikki suomalaiset miehet joutuvat kokemaan elämänsä aikana
sukupuolisyrjintää. Häh! Hallintotieteiden lisensiaatin Pasi Malmin
vastavalmistuneen väitöskirjan mukaan näyttäisi siltä, että miehiin
kohdistuva syrjintä sivuutetaan virallisessa tasa-arvopolitiikassa lähes
systemaattisesti.

Tasa-arvolakia tulisi toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin työmailla.
Suomessa on kahdenkymmenen vuoden ajan puhuttu tasa-arvotyöstä
miesnäkökulmasta esim. tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston
toimesta. Mitkä elämän vaikeudet, ongelmat ja epäkohdat ovat sitten
syrjintää sukupuolen perusteella? Joillain aloillahan voisi vähemmistöön
kuulumisesta katsoa olevan miehille etua kuten päiväkodeissa ja
sosiaalialalla, joissa miehet päätyvät määräänsä useammin johtoasemiin.

Huoltajuuskiistat ovat vakavia ja avaavat railoja entisten pariskuntien
väliin niin, että tuomioistuimia tarvitaan jakamaan oikeutta. Osa
miesasia-aktivisteista ja feministeistäkin pitää miesten asevelvollisuutta
syrjivänä vaikka eduskunnan säätämässä tasa-arvolaissa todetaan, että
asevelvollisuuden säätäminen vain miehille ei ole laissa tarkoitettua
syrjintää. Kuunnelkaamme siis tiistaina esimerkkejä siitä, miten
sukupuolisyrjintä kohdistuu miehiin niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin.

Työ- ja perhe-elämässä niin miehiin kuin naisiinkin kohdistuu hyvin
ristiriitaisia odotuksia. Miehen pitäisi tehdä uraa, hankkia elantoa, olla
laatuajan takeena lapsille ja intohimoisena tiikerinä
makuukammarissa. Tänään miehet korostavat haluaan tulla isäksi ja rakentaa
vastuullinen suhde lapseen. Tunnepuhe ja mies eivät ole eri planeetoilta.
Voisiko sukupuolten tasa-arvon nähdä muutenkin kuin pelkkänä
naisasiakysymyksenä? Löytyykö yhteistä rintamaa, jossa miehiin kohdistuva
syrjintä kuuluisi feministeille ja naisten sortaminen miesliikkeiden
aktiiveille?
Kainuun aatelisen ympärille asettuu joukko tasa-arvoväkeä, johon kuuluvat
Johanna Valenius, tutkijatohtori, Pirkko Mäkinen, tasa-arvovaltuutettu ja
Pasi Malmi, hallintotieteiden lisensiaatti

(YLE Radio 1 tiistaina 10.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Mikä hieno päivä jälleen osallistua auditointeihin, laatuvertailuihin,
kehityskeskusteluihin ja ydinosaamisalueanalyyseihin. Lisää tuottavuutta,
tulosvastuuta ja kilpailukykyä. Vapise taantuma, täältä tullaan talvisota!

Monien työelämä kuluu yhä enemmän abstrakteissa palaverihuoneiden
projekteissa, joissa ajantaju katoaa kuin venäläistä klassikkoa
kahlatessa. Samalla kun työelämä on muuttunut sirpalemaisiksi jatkuvien
keskeytysten pyrähdyksiksi jossa pidetään yllä tehokkuuden illuusiota,
niin toiset sanovat olevansa jo matkalla kohti leppoisampaa maailmaa,
onnellisen hitauden aikakautta. Puhutaan leppoistamisesta, slow foodista
ja slow lifesta. Tullaanko nyt liki elämää ihteään? Olisiko nyt h-hetki
kehittää vuorotteluvapaajärjestelmää ja lyhentää työaikaa, jolloin
voitaisiin palkata lisää työntekijöitä. Kuinka paljon
suoritusyhteiskuntamme jättää käyttämättä inhimillisestä energiastamme ja
potentiaalistamme? Mistä olisimme valmiita luopumaan löytääksemme jälleen
elämän ilon?

Markku Heikkisen seurassa
Timo Kopomaa, Leppoistamisen tekniikat –kirjan kirjoittaja, Tommi Kujala,
entinen Hasan&Partnersin varatoimitusjohtaja, Arja Pennanen, luonnontieteilijä ja johtamisen konsultti sekä Teologian maisteri Liisa Björklund, joka on kirjoittanut väitöskirjan "Kannustaminen ja moraali".
Voidaanko joutilaisuudella päästä pidemmälle?

(YLE Radio 1 tiistaina 3.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Ihmiset voivat olla yksin parisuhteissaan, perheissään, joiden funktio on
muuttunut rajusti viime vuosisadalla. Sitä kutsutaan jossain
vieraantumiseksi, toisaalla jälkiteollistuneessa markkinataloudessa
yksilöllistymisen sivuoireeksi ja ikiaikaisemmin ihmisen
eksistentiaaliseksi osaksi. Suurkaupungeissa sinkkuus ja yksinäisyys ovat
tosiasioita. Ihmiset etsivät rakkautta ihmissuhdemarkkinoilta, joilla osa
saa jatkuvasti ja osa jää ilman. Yksinäisille ja janoisille erotiikan
tavaratorit tarjoavat hetken unohdusta.
Seksuaalinen vapaus näyttäisi olevan ennen kaikkea nuorten ja kauniiden,
sosiaalisesti lahjakkaiden asia. Voiko olla hyvää seksiä vailla
kiintymystä? Kuka määrää valtaa rakkauden? Mitä olisi inhimillinen
seksikäyttäytyminen

Timo Hännikäinen, kirjailija, Teija-Liisa Ranta, parisuhde- ja
seksuaaliterapeutti ja tutkija Salla Peltonen keskustelevat avoimuudesta,
rakkaudesta ja seksuaalisuudesta parisuhteissa ja niiden ulkopuolella.

Ohjelmassa kuullut musiikit olivat:
Jube domine: In principio
John Tavener: Come and do Your will in me