Hyvät siskot!

Naisilla on oikeus elää ihmisarvoista elämää vapaassa maailmassa!

Se on sellaista elämää, että ei tarvitse tehdä ihmisarvoa alentavaa työtä – sellaista kuin prostituutio. Oikeudenmukaisessa maailmassa naisella on mahdollisuus kouluttautua, saada hyvä työpaikka ja elättää itsensä muutoinkin kuin ruumistaan myymällä!

Eikä prostituutio edes ole ”työtä”. Prostituution kuvaaminen ”seksityöksi” sisältää sen ajatuksen, että itsensä myyminen on mihin tahansa muuhun työhön verrattavaa kannatettavaa toimintaa, jossa tietty työsuoritus vaihdetaan rahaksi. Mutta toisin kuin muussa työssä, prostituutiossa vaihdetaan rahaksi koko ihminen!

Aivan turha tulla väittämään, että seksi on vain seksiä!

Prostituutio ei ole seksiä – ei sellaista vapaaehtoisuuteen, tasavertaisuuteen ja toisen arvostamiseen perustuvaa seksiä, jota tässä maailmassa pitäisi olla enemmän!

Prostituutio on naisten hyväksikäyttöä ja törkeää sukupuolista riistoa!

Suomi on prostituution asiakkaiden ja ihmiskaupan uhrien hyväksikäyttäjien kultamaa. Meillä suomalaisten, mutta myös virolaisten ja venäläisten naisvartaloiden ostaminen on tehty erityisen helpoksi ja miellyttäväksi. Lain mukaan ei ole mitään väärää siinä, että leegio 50-vuotiaita, pahanhajuisia, lihavia, sian lailla hikoilevia toimitusjohtaja-perheenisiä käy porukalla naimassa 18-vuotiasta laitonta maahanmuuttajanaista, joka ei ole saanut Suomesta turvapaikkaa. Jos kyse ei ole todistettavasti ihmiskaupan uhrista – kuten ei käytännössä koskaan ole – niin mikäs siinä!

Omituisinta on, että tällaista naisten ”vapaata valintaa” valita ammattinsa puolustelevat Suomessa hyvin monet poliitikot – lähinnä poliitikkomiehet.

Ehkä seksin osto on Suomessa sallittua juuri siksi, että kalapuikkoviiksikansanedustajat saavat rauhassa jatkaa huorissa käymistään?

Ettei aina tarvitsisi matkustaa Tallinnaan tai Pattayalle?
Se on niin vaivalloista ja kallistakin!

Se, että prostituoitujen palveluksia saa Suomessa käyttää vapaasti, kertoo ennen kaikkea siitä, että meillä on sellaisia miehiä vallan kahvassa, joille asia on tärkeä.

Kun puhutaan prostituutiosta, puhutaan aina seksiä myyvistä naisista. Asiakkaista ei puhuta koskaan. He ovat turvassa ja suojassa, heillä on raha ja valta, he voivat tehdä ostamalleen naiselle mitä tahansa.

Prostituutio ei ole pakoa paskaduuneista, vaan se on se kaikista paskin duuni, joka tulee paskaduunien jälkeen.

Ja tällaisen toiminnan hyväksyy Suomen valtio. Kyllä se välillä niin helvetisti hävettää.

(YLE Radio 1 maanantaina 2.2.2009 klo 9.05 - 10.00)
Alkuun toimittaja Kajo kertoo mitä hyötyä olisi sapelihammastiikeristä, itse ohjelmassa lähdetään aluksi Viipuriin vuonna 1941. Matti Aro kuvailee matkaansa halki Viipurin elokuun lopussa kyseisenä vuonna.

Pääsemme myös toimittaja Tauno Majurin mukana tutustumaan Hyrylän partioleiriin vuonna 1938. Siellä pidetään sulkeisia ja harjoitellaan ampumista sukset jalassa.

(YLE Radio 1 torstaina 29.1.2009 klo 9.05 - 10.00)
Äitiys ei paranna ansioluetteloa, äitiys heikentää naisen haluttavuutta työmarkkinoilla, äitiys pienentää naisen palkan. Siinä muutamien tutkimusten otsikoita. Äitiys ja työelämä on edelleenkin hankalasti yhteensovitettava asia, vaikka parannusehdotuksiakin on tehty, lainsäädäntöä muutettu ja komiteoissa istuttu.

Perhe ei ole mikään yhteiskunnasta irrallinen yksikkö, vaan sen toimintaan vaikuttavat monet ulkoiset tekijät ja lisäksi perhe-elämään kietoutuu kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia merkityksiä. Miten äidit ja isät onnistuvat luovimaan näissä paineissa, kun samaan aikaan työelämä asettaa myös yhä kovempia vaatimuksia.

Tuomas Enbusken suorassa lähetyksessä ovat asiasta keskustelemassa opetusministerin paikalta perhesyistä eronnut kansanedustaja Sari Sarkomaa, Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitoksen tutkija Minna Kelhä, sekä ympäristöasiantuntija - ja isä, Markus Tuukkanen.

Ohjasin toistakymmentä vuotta sitten kuunnelman Herra Clayn tarina. Se on Markku Envallin kirjoittama ja kertoo kirjailija Karen Blixenistä. Tai ei se oikeastaan kerro Blixenistä, vaan hänen kirjoittamastaan novellista ”Kuolematon tarina”. Ja ”Kuolematon tarina” puolestaan kertoo herra Claystä, englantilaisesta teekauppiaasta Kiinassa. Hän on henkilö joka ymmärtää tilikirjoja, rahan tuloa ja rahan menoa. Mitään muita kirjoja hän ei ole lukenut. Hän on kuullut merimiehiltä tarinan rikkaasta miehestä, joka lupaa tuntemattomalle merimiehelle yön nuoren ja kauniin vaimonsa kanssa, koska hänellä ei ole saanut perillistä. Herra Clay palkkaa tarinassa nuoren naisen esittämään vaimoaan ja etsii merimiehen viettämään yön tämän kanssa. Hän päättää siis tehdä jokaisen merimiehen toteutumattomasta haaveesta ja unelmasta toden.

Blixenin Kuolematon tarina ja Envallin Herra Clayn tarina ovat viisaita kertomuksia siitä, mitä kertominen on. Missä kertomuksen todellisuus ”sijaitsee”. Ja miten hyödyllistä on yrittää muuttaa kertomus, tarina todellisuudeksi. Kuunnelma kysyy, eikö riitä, että tarina kuulostaa todelliselta, mahdolliselta, sellaiselta joka voisi tapahtua jossakin jollekin joskus?

On ihmisiä, joille tämä raja kertomuksen ja todellisuuden välillä on vaikea tajuta. Ne jotka lukevat esim. raamattua sananmukaisesti eivät tätä oikein ymmärrä. Raamattu on kokoelma kertomuksia, jotka noudattavat tiettyjä kerronnan lakeja. Se on kerrontaa ei todellisuutta. Meillä on esim. evankeliumi, jossa kerrotaan Jeesuksesta Getsemanessa yksin valmistautumassa odotettavissaolevaan kiinniottamiseensa, tuomioonsa ja kuolemaansa. Kerrontateknisesti on mahdollista kertoa, mitä Jeesus tuolla hetkellä tekee, tuntee ja ajattelee, vaikka hänen lähellään ei olekaan ketään todistamassa tätä, ei edes mainitun evankeliumin kirjoittajaa.

Tällainen ”raamatullinen” tehtävä on Radioteatterillakin. Sekin haluaa kertoa jonkun kertomuksen, joka voisi olla mahdollinen, joka voisi joskus tapahtua tai olla joskus tapahtunut. Tarinan joka voi olla unelma tai haave, mutta joka on niin palkitseva siksi, että sen voi kertoa ja esittää. Ei siksi että se pitäisi yrittää ns. totuudeksi muuttaa.

"Kuolematon tarina" oli muuten Orson Wellesin viimeiseksi jäänyt elokuva (1968), jossa pääosissa olivat Welles itse ja Jeanne Moreau.

Keskiviikkona 28.1.2009 klo 13.25 ja uusinta torstaina 29.1. klo 17.40. Ohjelma on kuultavissa oikealta palstalta viikon ajan ensilähetyksen jälkeen.

Hugo Wolf on innostunut Johann Wolfgang von Goethen Mignon-lauluista, jotka
sisältyvät Goethen romaaniin Wilhelm-maisterin oppivuodet. Laulut huokuvat runon
minän kaipausta kauas vuorten taa, maahan jossa sitruunat kukkivat.
Mignon-tyttönen joka näissä runoissa laulaa, kaipaa takaisin kotimaahansa Italiaan. Hänet on jo pienenä ryöstetty sirkus-seurueen matkaan ja hän joutuu keskenkasvuisena temppujen tekijäksi sirkukseen.

Kun Wilhelm-maisteri sitten näkee hänet sirkusseurueessa, jossa häntä ei kovin hyvin
kohdella, hän ostaa tytön vapaaksi, ja näin Wilhelmistä tulee Mignonin suojelija. Tyttö haluaisi matkustaa takaisin kotimaahansa juuri hänen kanssaan, näyttääkseen hänelle sen kauneuden.

Runon taustalla on tietysti myös runoilija-Goethen kaipuuta ja ihailua Italiaa kohtaan,
jonka luonto ja antiikin muistomerkit kiehtoivat romantiikan ajan runoilijoita.

Kuka olisi voinut olla laulun kolmas tulkitsija, nythän ohjelmaan mahtui niitä vain
kaksi. Voisi kuvitella, että tästä laulusta on parempiakin tulkintoja olemassa?

(YLE Radio 1 keskiviikkona 28.1.2009 klo 9.05 - 10.00)

Daavid onkin Goljat - pikkuinen rääkätty paljastui isoksi, pahaksi kiusaajaksi.

Mitä jos Helsingin kaupungin rajat suljettaisiin?
Eikä kaupunkiin enää saisi viedä lääketarvikkeita, ei rakennustarvikkeita eikä ruokaa?
Eikä sieltä pääsisi pois, jolleivät muut suomalaiset antaisi lupaa?

Palestiina ja Israel ja Israel ja Palestiina, piiri pyörii aina vaan.

Mutta kuka pelastaisi Israelin Israelilta?
Itsehän he eivät siihen nähtävästi kykene.

(YLE Radio 1 tiistaina 27.1.2009 klo 9.05 - 10.00)

Kestävä kehitys olisi kaikkien mielestä hyvä asia. Seuraavana trendinä
pidetään yhteiskuntavastuuta, jonka odotetaan kasvattavan yrityksen
pörssiarvoakin. Yrityksen yhteiskuntavastuuta, vastuullista yrittäjyyttä,
voidaan pitää lähestymistapana, jossa yritykset yhdistävät vapaaehtoisesti
sosiaaliset ja luonnonympäristöön liittyvät huolenaiheet liiketoimintaansa,
ja vuorovaikutukseensa erilaisten sidosryhmien kanssa. Mitähän tuo
kaunokielisyys tarkoittaa esim. Metson Tampereen Telatehtaalla, jossa koko
henkilöstö lomautettiin? Taantuman kääntyessä lamaksi olisi hyvä muistaa,
kuinka kalliiksi työttömyys tulee yhteiskunnalle. Viime kädessä
veronmaksajat maksavat finassiseikkailuista koituvat kuprut. Millainen
yhteys onkaa pk-yritysten kilpailukyvyn ja yhteiskuntavastuullisuuden
välillä?

Kainuun aatelisen suorassa seurassa mukana Pertti Turtiainen, Metson
Tampereen telatehtaan asentaja, Anu Pylkkänen, yhteiskuntasuhteiden ja
edunvalvonnan johtaja Tapiola-ryhmästä, Ville-Pekka Sorsa, tutkija, Pekka
Tiainen, Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies
Ohjelmassa soineet musiikit olivat:
Guillaume d´Amiens: Ja mais ne serai saous
Guillaume d´Amiens: Prendés i garde ous cest rivage
Anonyymi: Trois serors sor rive mer.

Lauantaina 24.1.2009 klo 19.03. – 21.55, jonka jälkeen ilta jatkuu lied-konsertilla.

Flyygelin mutkassa kaipaus vie laulun siivin, kuun valossa, Ganges virran rantaan, sarastuksen unelmiin. Runojoiden haaveissa on nainen, salainen rakastettu, aina tavoittamattomissa. Hän kulkee puron vartta lehvikköön kätkeytyen, hän on runoilijan muistoissa, mutta hän voi olla myös oikukas ja julma.

Yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuen saksalainen lied on yllättävän miehinen taiteenlaji. Romantiikan aikakauden säveltäjät ovat olleet miehiä, samoin kuin heitä innoittaneet runoilijatkin. Suurin osa lauluista on kirjoitettu baritonin äänialaan. Mutta tuohon aikaan nousivat esiin ensimmäiset naissäveltäjät, joiden tuotanto keskittyi juuri liediin.

Runojen kohteena on kuitenkin nainen, salainen rakastettu, aina tavoittamattomissa. Hän kulkee puron vartta lehvikköön kätkeytyen, hän on runoilijan muistoissa, mutta hän voi olla myös oikukas ja julma.

Näin haaveilee liedin keskeinen lyyrikko Heinrich Heine Teivas Oksalan suomennoksessa:

Me palmun alle saamme
niin raueta uneksimaan
ja me lemmen hurmion jaamme
unen näemme autuaan.

Näitä aiheita syleilevä musiikki tarjoillaan elävinä esityksinä sekä äänitteinä keskustelun lomassa. Liedin historia hahmottuu Beethovenista Richard Straussiin, mutta samalla selviää Goethen suhde antiikkiin ja varioivan säkeistölaulun merkitykset.

Lauluesityksistä vastaavat baritoni Petteri Salomaa ja pianotaiteilija Ilmo Ranta, jotka ovat mukana myös asiantuntijoina. Runoja tulkitsee professori h.c. Teivas Oksala.

Juontajina Paula Nurmentaus ja Risto Nordell.

Flyygelin mutkassa -teemailta on kuunneltavissa tämän sivun oikean palstan Radiosoittimesta radiolähetyksestä viikon eteenpäin.

Mitä mieltä olette illan keskustelunaiheista ja ohjelmistovalinnoista?

Hyvät feministit, profeministit ja tulevat sellaiset!

Jos sattuu olemaan mies tämän päivän Suomessa, niin millainen mies kannattaa olla?
No tietenkin profeministimies!

Profeministimiehet kannattavat feministien ajamia päämääriä. Profeministimiehet tietävät, että tasa-arvo hyödyttää myös miehiä!

Jos jokainen järkevä mies on profeministimies, niin miksi kaikki miehet eivät ole profeministejä?

Sen kun tietäisi!

Suomessa valitettavan monet miehet kokevat, että heidän miehuutensa on uhattuna. He pelkäävät pystyviä nykynaisia ja oman historiallisen valta-asemansa menettämistä. Tällaiset heikot ja pelokkaat miehet pyrkivät pitämään sukupuoleen perustuvista etuoikeuksistaan kiinni ja haaveilevat paluusta entiseen aikaan, ”kun mies oli vielä mies”, ja kaikki oli muutenkin paremmin!

Profeministimiehen vastakohdalla on monta nimeä: ”sovinisti”, ”naisvihaaja”, ”miesasiamies”, ja – jokseenkin sympaattinen – ”äijä”.

Äijyys on kummallinen uhomaskuliinisuuden laji, josta on viime vuosina tullut jopa muotia. Äijä ei puhu eikä pussaa, hänen elämäntapansa on epäterveellinen ja luontoa tuhoava, hän syö makkaraa ja kokolihaa ja kippaa päälle kossua ja kaljaa. Äijä ei tee kotitöitä eikä jää perhevapaalle hoitamaan pieniä lapsiaan, koska ne ovat naisten hommia. Sen sijaan äijä kuuntelee hevimusiikkia ja haisee hielle ja odottaa saavansa matalammasta koulutuksesta ja kälyisemmästä työkokemuksesta huolimatta parempaa palkkaa kuin naiskollegansa. Sydän- ja verisuonitaudit vievät äijän ennenaikaiseen hautaan alle viisikymppisenä.

Äijien aika on kuitenkin ohi!

Katsokaan ympärillenne, näkeehän sen erkkikin: menossa on vanhakantaisen mieskäsityksen viimeinen kuolinkouristus!

Äijät ovat menneisyyden miehiä!

Tulevaisuus on profeministimiesten – sellaisten miesten, jotka kieltäytyvät jatkamasta naislähimmäistensä sukupuoleen perustuvaa alistamista ja sortoa!

Uudessa maailmassa, jos profeministi on Aatami, feministi on Eeva!
Kauniissa tulevaisuudessa he lisääntyvät ja täyttävät maan!

Sen sijaan äijät kuolevat sukupuuttoon omissa kaljateltoissaan!

Kaikki Suomen feministit ja profeministit yhtykää!

Amen!

(YLE Radio 1 maanantaina 26.1.2009 klo 9.05 - 10.00)
Alkuun pohditaan vähän postiasioita, mutta pääroolissa ovat tällä kertaa
Minna Canthin aikalaiset, mm. hänen tyttärensä, ja tuttavat, jotka kertovat kirjailijasta äitinä, kauppiaana ja kuopiolaisena yhteiskoulun tukipilarina.
Päätteeksi menemme vuoteen 1914 ja Karjalan kannakselle, missä vilahtelee niin Leniniä kuin Maksim Gorkiakin. Toimittajana on Niilo Ihamäki ja hastateltavana kirjailija Elsa Sarro.