On mahdoton sanoa, mistä erilaiset kielimuodit saavat alkunsa. Yleensä meillä Suomessakin luullaan, että vain kaikki englanninkielinen ja television viihdeohjelmassa sanottu tuottavat kielivillityksiä, mutta luulenpa, että yksi 2000-luvun alun muodeista on laatuaan yksi epätodennäköisimmistä.

Kyseessä on verbijohdos sellaiselle paikalle, jossa tehdään jotain. Esimerkiksi äänitarkkailija tekee töitä tarkkaamossa. Turussa on Uittamo ja kun vielä muutama vuosi sitten lataamoksi sanottiin leikkisästi mielisairaalaa, nyt lataamo on milloin internetin musiikinlatauspaikka, milloin ohjelmatoimisto, bändi tai tietokoneaiheinen keskustelupalsta.

Tampereella pannaan kuitenkin paremmaksi. Siellä avattiin viime vuoden lopulla kauneushoitola nimeltään Paklaamo. Aivan, sanotaanhan make upin laittamista eli meikkaamista leikkisästi paklaamiseksi ja make up -tarvikkeita eli meikkejä pakkeliksi, joka taas on rakennuksilta tuttu tasoite ja juontuu ruotsin sanasta spackel.

Kauneushoitolassa nimeltään Paklaamo on melkoisesti suorasukaista rohkeutta kaikkien beauty and wellness -salonkien seassa, mutta jos on työssään luonnostaan hyvä, eipä sitä tarvitse koreilla sanoilla muuksi maskeerata. Joten ei muuta kuin onnea vaan Tampereen mutkattomille laastinlevittäjille!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

(YLE Radio 1 maanantaina 9.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Toimittaja Kajo on taas penkonut kaikenmoisia vanhoja nauhoja ja tälläkin kertaa käsiin sattui kiinnostavia juttuja.

Jännää oli aikoinaan pohjoiskarjalaisella Mikko Voutilaisella joka paimenessa törmäsi karhuun. Niilo Ihamäki haastatteli vuonna 1962 tuolloin jo 86-vuotiasta paimenpoikaa.

Vuonna 1950 puolestaan radiossa esiteltiin Suomen köyhin kunta. Rautavaaran Katajanmäen kylässä asuttiin tuohon aikaan vielä savupirtissä, mikä lienee tämän päivän ihmiselle aivan kauhistuttava ajatus.

Päätteeksi on luvassa vielä maistiaiset ihan toisenlaisesta elämästä, nimittäin varkautelainen haastateltava muistelee työtään kreivittären autonkuljettajana Pietarissa.

(YLE Radio 1 perjantaina 6.2.2009 klo 12.15 - 12.30, toinen lähetys klo 22.45. Radiolähetyksen jälkeen kuunneltavana netistä tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta.)

Hallitsetko sinä tietokonettasi vai hallitseeko tietokone sinua? Tietokone on pahimmillaan kuin äksyilevä teini, se tekee mitä itse haluaa, sinun käskyistäsi huolimatta. Oletko sinä suuren pahan binäärisen maailman heitteillä vai sujuuko surffailu kuin länsi-australian lämpimissä vesissä.

Mikä olisi paras tapa astua omiin saappaisiinsa näyttöpäätteen ääreen saapuessa vai onko parasta tapaa olemassakaan, kun tarvitsee ottaa ohjat käsiin itseään loogisemmasta aparaatista. Onko ihmisellä tietokoneen hallinnassa yhtä helppoa ja opettavaista oikotietä onneen niinkuin kissoilla?

Ohjelmaa toimittaa Heikki Niskanen

Radioteatterin suuri kuunnelmasarjaurakka, Täällä Pohjantähden alla, alkaa olla valmis. Kolme, neljä jaksoa on vielä editoimatta. Sarjan jaksoja kuuntelutetaan aina siellä täällä erilaisille koeyleisöille.

Tammikuun lopulla joukko Eino Leinon seuran jäseniä kävi Radioteatterin studiossa kuuntelemassa yhden jakson tätä sarjaa. Jakso oli 21-osaisen sarjan kuudestoista. Siinä keskeistä on Hellbergin tulo 1920-luvulla Neuvosto-Venäjältä Suomeen värväämään väkeä maanalaiseen toimintaan. Akselia hän yrittää saada toiminnan vetäjäksi. Tästä syntyy raju riita, joka tuo pintaan kansalaissodan ja vankileirin haavat, vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet, sen ketkä taistelivat henkensä edestä vakaumuksensa puolesta ja ketkä saattoivat veneellä paeta maasta.

Jaksossa Akselin raivo kasvaa asteittain, koetun epäoikeudenmukaisuuden tunteen mukaan. Linnan tapa solmia yksilön ja yhteisön kivut ja tuskat yhteen saa näyttelijöiden tulkintojen kautta vielä lisää sensitiivistä voimaa.

Pakko on uskoa se, mitä yksi dramatisoijista, Hannu Raittila sanoi, että tämä 21-osainen dramatisointi on lyhin mahdollinen jonka avulla voidaan antaa kokonaiskuva Linnan romaanin maailmasta.

Eino Leinon seuran väki tuntui tyytyväiseltä. Paljon keskusteltiin tällaisen pitkän sarjan mahdollisuuksista tuoda mukaan sellaisia kohtauksia, joita mitkään aikaisemmat dramatisoinnit eivät ole käsitelleet. Erityisesti romaanin kolmas osa saa tässä sarjassa huomiota. Radiotarina ei kulje Pohjantähden kliseestä kliseeseen, tutusta bravuurista toiseen, vaan kuljettaa tämän perheen ja yhteisön tunnehistoriaa hyvin täyteläisenä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle.

Jokainen koekuuntelu jännittää etukäteen, mutta kuuntelun jälkeen tulevat kommentit ovat erittäin arvokasta palautetta, joka kertoo paljon siitä miten ihmiset kuuntelevat kuunnelmia. Ja se puolestaan auttaa niiden tekemisessä.

Pakina: Pekko Käppi

Oulankalainen runolaulaja Marina Takalo tuumasi aikanaan, että ”kohtalo on ennalta määrännyt elämämme suuntia, eikä niitä voi aina ymmärtää”. Kohtalon monenlaiset käänteet, arjessa ja tarinoissa voivat olla kiinni mitättömiltäkin tuntuvista seikoista. Jälkimmäisestä otettakoon esimerkiksi vaikkapa legendaarisen latvajärveläisen runolaulajan Arhippa Perttusen versio myyttisestä Sammon ryöstöstä. Tarinan kannalta sangen harmittomalta vaikuttava hahmo, muurahainen aiheuttaa Sampoa ryöstämässä olevalle Väinämöisen koplalle suurta harmia laskemalla tarpeensa kurjen jalalle, jolloin kurki ”Parkaisee pahan sävelen” ja herättää koko Pohjolan. Tästä sitten seuraakin tunnettu katastrofi ja tämä ihmeellinen kapistus vajoaa meren syvyyksiin. Keskiaikaisiin balladeihin kohtalo-elementti kuului olennaisena osana. Usein kohtalonsormien pelissä olo tehtiin jo selväksi balladin ensimmäisessä värssyssä, kuten tunnetussa balladissa Herra Petteristä, jossa ilmeisen suurta huonon omantunnon taakkaa harteillaan kantava Herra Petteri tiedustelee äitiltään: ”Minkä kuoleman minä saa?”.

Kohtalon sattumuksilla on ollut vaikutuksensa myös kansanmusiikin tutkimuksen historiassa. Esimerkiksi Armas Otto Väisänen törmäsi “sattumalta” viimeisiin impilahtelaisiin jouhikonsoittajiin ollessaan seudulla etsimässä kantelesävelmiä. Ilman Väisäsen kohtalokasta törmäilyä ei tämän viikon pakinoitsijakaan olisi tässä nyt tarinoimassa.

Tällä viikolla kohtalolla oli näppinsä pelissä hieman pienemmässä mittakaavassa: Törmäsin nimittäin sattumalta internetin eriskummallisessa maailmassa pohjoisamerikkalaiseen sivustoon, jossa oli useita kansanmusiikkiaiheisia dokumenttielokuvia, siis ilmaiseksi ihmeteltävissä, ilman käyttöehtosopimuksia. Kunhan vain klikkailee menemään. Otsikkosivun ensimmäisenä oli puolentunnin pituinen dokumentti vuodelta 1985 legendaarisesta amerikkalaisesta mestarikansanlaulajasta Almeda Riddlestä, jonka esityksiä olinkin juuri hiljattain ihaillut äänilevyltä. Elokuvassa, juuri keikkailuaan “vähentänyt” 87-vuotias AR laulelee, esiintyy kansanmusiikkitapahtumissa, juttelee, ompelee, ja pohdiskelee kansanlaulua ja itse laulamista ja laulattaa haastattelijoitaan. Sanomattakin on selvää, että nuori mies vuodatti tässä kohtaa liikutuksen kyyneliä. Tästä juonnuin sitten pohtimaan, että minkälaista materiaalia löytyy suomalaisesta historiallisesta kansanmusiikista, siis sieltä internetistä.

Tehdäänpä nopea testi: laitetaan hakuohjelman hakusanaksi vaikkapa Erkki Ala-Könnille muutaman päivän aikana toistasataa laulua laulanut alavutelainen Tiila Ilkka, haku tuottaa 39 osumaa. Ala-Könnille kymmeniä kelanauhallisia laulanut ja tarinoinut iittiläinen Taavi Uutela tuottaa kaksi varsinaista osumaa. Entäpä vuonna 1979 mestarikansanlaulajaksi nimetty Tyyne Pahkamäki: 22 osumaa. Vertailun vuoksi tarkastetaan vielä, että Rouva Riddlen nimi tuottaa 5500 osumaa.

Suomalaista kansanmusiikkia viedään näinä päivinä ahkerasti ympäri maailmaa. Yhtyeitä ylistetään maailman medioissa tämän tästä. Jatketaan testiä ja laitetaan hakusanaksi vaikkapa kovasti ylistetty ja tuore etnoemmaehdokas eli huuliharppukvartettimme Sväng. Noin, tulokseksi tulee 1 260 000 osumaa.
Mistä siis on kyse? Löydän 1800-luvun lopulla syntyneen Almeda Riddlestä kertovan kiintoisan dokumentin noin kolmessa minuutissa tietokoneen avaamisen jälkeen, sen kummemmin asiaa tutkimatta. Mutta yhdestäkään 1800-1900 luvun taitteessa syntyneestä kansanlaulajasta ei löydy uutterienkaan etsintöjen jälkeen kovinkaan relevanttia tietoa.

Outo juttu sinällään, sillä näinä aikoina tiedon ja materiaalin levittäminen on halvempaa ja helpompaa kuin koskaan. Tai näin ainakin kuvittelen tykönäni pienessä idealistisessa mielessäni

Kaiken taustalla on siis kummallinen ja kiinnostava epäsuhdanne. Suomen arkistot ovat tunnetusti pullollaan kansanmusiikki-aiheista materiaalia käsikirjoituksia, äänitteitä ja jopa elävää kuvaa. Aineistot ne vetävät vertoja laajuutensa ja laatunsa puolesta aivan kansainvälisestikin sen ovat myöntäneet jopa itse arvoisan Kongressin kirjaston arvoisat tutkijat erinäisissäkin kahvipöytäkeskusteluissa. Materiaalissa olisi siis potentiaalia vaikka minkälaisen dokumenttituotossarjan tai yleistietopaketin tueksi. Mutta, miten sitten tuottaa näitä aineistoja tavallaan koko kansan, koko maailman kuultavaksi ja nähtäväksi ja ymmärrettävksi? Siinä onkin oivallinen kollektiivinen pähkinä meille purtavaksi.

Tottahan toki kyse on ainakin osin rahasta, mikä onkin iso tekijä näinä tiukkoina aikoina. Luulisi kuitenkin, että esimerkiksi kaikenmoisista suomikuvanbrändäyshankkeista liikenisi edes muutama nikkelimarkka moiseen kulttuuritekoon, siis vaikka minkälaisen laadukkaan historiallista suomalaista kansanmusiikkia esittelevän palvelun tuottamiseen. Ja ERITYISESTI nyt kun suomalainen kansanmusiikki on maailmalla tunnetumpaa kuin koskaan. Sitä paitsi, jos maailmalla on saatavissa asiallista tietoa suomalaisesta historiallisesta kansanmusiikista, mahdollistaa se ties minkämoiset uudenlaiset kohtalon käänteet, siis positiivisessa mielessä.

Tällä kertaa viimeinen sana annettakoon kuitenkin karijokelaiselle vuonna 1989 nimetylle mestarikansanlaulajalle Erkki Rankaviidalle, josta muuten löytyikin kuvamateriaalia muutaman lyhyen leikkeen verran Ylen Elävästä arkistosta. Rankaviita esittää aiemmin mainitun balladin Herra Petteristä. Hra Petteri ilmestyi aikanaan arkkiveisuna ja saavutti suuren suosion. Nämä arkkeina ilmestyneet laulut olivat muuten eräänlaisia internettiin verrattavissa olevia tiedon kuljetusvälineitä. Otetaanpa opiksi.

Pekko Käppi
Muusikko

(Kansanmusiikin-ilta, Viikon pakina 3.2.2009)

(YLE Radio 1 torstaina 5.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Tuleva puolustusvoimain komentaja, kenraaliluutnantti Ari Puheloinen nimesi läskin armeijan pahimmaksi viholliseksi. Varusmiesten kunto on rapistunut ja yhä suurempi osa ikäluokasta joutuu jättämään varusmiespalveluksen kesken.

Kaksi nuorisotutkijaa seurasi paikan päällä varusmieskoulutusta, heidän näkemyksensä mukaan armeija kertoo olevansa Suomen suurin kuntokoulu mutta ei ota asiasta vastuuta vaan sysää vastuun perheille. Tuleeko armeijasta vain hyväkuntoisten paikka? Voiko läski käydä armeijaa vai pitäisikö varusmiespalveluksen muuttua toisenlaiseksi?
Vieraina nuorisotutkija, dosentti Mikko Salasuo, Puolustusvoimien liikuntapäällikkö majuri Matti Santtila ja upseerikokelas Samuli Aikio

Keskiviikkona 4.2. klo 17.20-17.50 ja torstaina 5.2. klo 11.00-11.30

Onko graffiteilla olemassaolon oikeutta? Piirrokset ja kirjoitelmat julkisilla paikoilla, ovatko ne kaupunkitaidetta vai töhryä?

Kaupunginosayhdistyksen puheenjohtajan Matti Enrothin mielestä kaikki graffitit on aina poistettava näkyvistä mahdollisimman nopeasti, koska ilmiöllä on taipumus laajeta. Kansanedustaja Paavo Arhinmäki puolestaan haluaisi osoittaa graffitien tekijöille paikkoja, joissa he voisivat julkisesti ja laillisesti kehittää harrastustaan.

Väittelyn erotuomarina toimii Terttu Lensu.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 4.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Koti ei enää ole rauhan tyssija.
Kodissa täytyy suorittaa ja suoriutua.
Kodin pitää olla hyvä ja edustava ja oikeanlainen kasvupaikka lapsille.

Lisäksi kodin pitää olla se paikka jossa kuolemme.
Apua! Koti onkin pelottava paikka!

(YLE Radio 1 tiistaina 3.2.2009 klo 9.05 - 10.00)

Ihmiset voivat olla yksin parisuhteissaan, perheissään, joiden funktio on
muuttunut rajusti viime vuosisadalla. Sitä kutsutaan jossain
vieraantumiseksi, toisaalla jälkiteollistuneessa markkinataloudessa
yksilöllistymisen sivuoireeksi ja ikiaikaisemmin ihmisen
eksistentiaaliseksi osaksi. Suurkaupungeissa sinkkuus ja yksinäisyys ovat
tosiasioita. Ihmiset etsivät rakkautta ihmissuhdemarkkinoilta, joilla osa
saa jatkuvasti ja osa jää ilman. Yksinäisille ja janoisille erotiikan
tavaratorit tarjoavat hetken unohdusta.
Seksuaalinen vapaus näyttäisi olevan ennen kaikkea nuorten ja kauniiden,
sosiaalisesti lahjakkaiden asia. Voiko olla hyvää seksiä vailla
kiintymystä? Kuka määrää valtaa rakkauden? Mitä olisi inhimillinen
seksikäyttäytyminen

Timo Hännikäinen, kirjailija, Teija-Liisa Ranta, parisuhde- ja
seksuaaliterapeutti ja tutkija Salla Peltonen keskustelevat avoimuudesta,
rakkaudesta ja seksuaalisuudesta parisuhteissa ja niiden ulkopuolella.

Ohjelmassa kuullut musiikit olivat:
Jube domine: In principio
John Tavener: Come and do Your will in me

Torstaina 5.2. 2009 klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuultavana tämän sivun oikealta palstalta.

Johann Ludwig Runebergin runosta Våren flyktar hastigt voisi aavistaa, että liikkeellä on kevytkenkäinen viettelijä. Jean Sibeliuksen sävellys tähän runoon kuvastelee 25-vuotiaan säveltäjän nuoruuden intoa ja leikkimieltä. Millaista suukkoa runoilija onkaan tarkoittanut, pitkää vai nopeasti varastettua?

Oopperalaulaja Jorma Hynninen vetää takataskustaan Aulikki Rautavaran merkinnöin varustetut nuotit, joista antaa eläviä esimerkkejä. Pianistiasiantuntemusta edustaa pianotaiteilija Ilmo Ranta. Toimittajana Paula Nurmentaus.

Ohjelma on uusinta viime vuoden elokuulta.