Ihmiset, tässäpä teille väite, jota ette hevin pysty kiistämään: se, joka ei itse ole köyhä, ei tiedä köyhyydestä mitään!

Köyhyyttä on, kun pienellä eläkkeellä sinnittelevä vanhus köpöttelee vaikean näköisesti kivitalon viertä, tai kun kolmen lapsen yksinhuoltaja yrittää ehtiä töistä tarhaan hakemaan flunssaisia lapsiaan kotiin. Köyhyyttä on päihdeongelmainen keski-ikäinen ihminen, joka on juonut perheensä, työnsä ja kotinsa ja johon kukaan ei enää usko. Kaikki nämä ihmiset ovat oikeasti olemassa, mutta vaikka te näkisitte heidät joka päivä, te ette silti tietäisi, millaista köyhyys on.

Kaikkein vaikeinta on ymmärtää, millaista köyhyys on silloin, kun sitä ei ihmisestä edes huomaa. Eivät läheskään kaikki minimituloiset, etuusviidakossa samoavat ihmisyksilöt nimittäin erotu lähimmäisistään, ja miksi pitäisikään. Köyhä saattaa olla saman rapun yksinäinen naapuri, joka on töissä tai ainakin ammattiin koulutettu. Tällä ihmisellä ei ole päihdeongelmaa, vaan hänen aatoksensa on kirkas ja aikomuksensa aito. Hänestä on vaikka mihin, ja hänen elämänsä on pitkä. Mutta yksi mutta hänellä on hän elää yksin.

Ja nyt ei puhuta sinkuista, ei cityseuraa hakevista ja sitä alati saavista. Nyt puhutaan niistä, jotka vaikka sairastuvat niin pahasti, että joutuvat vuodeksi sairaslomalle, niin että työelämä heittää häränpyllyä ja kaikesta tulee vaikeaa. Varsinkin, jos elää yksin.

Sillä yksin oleminen tarkoittaa: ilman puolisoa, ilman lapsia, ilman suurenmoisia verkostoja. Ja tämä tarkoittaa: ilman arkista keskusteluseuraa, ilman kättä, joka koskettaisi, ilman ratkaisuja, jotka toinen keksisi, kun syntyy ongelma.

Yksinäinen köyhyys on sitä, ettei jaksa ei osallistua toisten elämään, ei yhteiskunnan vaatimustalkoisiin, ei aina edes omaan arkeensa. Uupunut ihminen keskittyy olemaan olemassa, ja silloin on oikeasti olemassa vaara, että muuttuu näkymättömäksi.

Ihmiset, näettekö te näkymättömiä ihmisiä keskuudessanne, ovatko he siellä? Kyllä he ovat, teidän on vain katsottava tarkemmin.

Richard Strauss kirjoitti Cäcilie-laulunsa hääpäiväänsä edeltävänä yönä. Hän oli menossa naimisiin Pauline de Ahnin kanssa, mutta ei todellakaan tiennyt millaiseen liemeen oli joutumassa. Pauline oli tunnettu kiivaasta luonteestaan ja ainakin sivustakatsojien mielestä Richard joutui kärsimään hänen oikuistaan. Säveltäjälle tämä temperamenttinen sopraano toimi varmaankin muusana, sillä miten muuten on selitettävissä Straussin syvä eläytyminen naisen sieluun.

Cäcilie-laulu on spontaani ja harkitsematon ryöpsähdys, mutta siihen kätketyt tunteet ovat kantaneet läpi elämän. Strauss kuoli 8.9.1949 eli melkein päivälleen 60 vuotta sitten, mutta olkoon tämä laulu uuden elämän alkuna niille liitoille, jotka tänään 9.9.2009 on solmittu.

Asiantuntijoina Lied-duo Tuuli Lindeberg ja Lotta Emanuelsson. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 9.9.2009 klo 13.25. Uusinta torstaina 10.9. klo 17.20. Ohjelma on kuultavissa viikon ajan oikean palstan radiosoittimesta.)

Osasin arvata että kun Täällä Pohjantähden alla –sarja alkaa radiossa, osa kommenteista tulee moittimaan sitä liiallisesta kiroilemisesta. Näin on käynyt.

Mistä tämä kertoo? Siitäkö että jotkut ihmiset eivät tunne Linnan romaania ennalta ja heille tulee suurena yllätyksenä, että monien henkilöiden luonnekuvaan kuuluu voimasanoilla maustettu puhetapa? Vai siitä että kiroileminen radiossa tuntuu erilaiselta kuin kirjan lehdillä? Vai siitäkö että joukkotiedotusvälineessä käytettävän ns. hyvän puheen vaaliminen on joidenkin kuulijoiden tärkeä tehtävä?

Kirjoissahan on kiroiltu jo muinaisista ajoista. Ja kirjastot ovat täynnä kirjoja, joissa viljellään voimasanoja. On myös olemassa paljon äänikirjoja, jotka sisältävät kiroilua. Ja lisääntyvässä määrin podcasting-teoksia. Näitä ”käyttöliittymiä” ei valvota kovin huolestuneesti. Syynä lienee se, että niiden seuraaminen on yksityistä, kun taas radio julkisena välineenä tuo yksityiselle ihmiselle sisältönsä samaan aikaan kuin muillekin yksilöille. ”Minun lisäkseni tämän kuulee juuri nyt moni muukin – suojaamatonkin ihminen.”

Tuntuu tietenkin raflaavalta sanoa, että jossakin kirjassa kiroillaan. Se on kuin väittäisi, että kirjailija on jumalauta joku moukka, joka ei osaa kirjoittaa jäsennellysti. Tällaisen väittäminen on aivan eri asia kuin sanoa, että kirjassa käytetään kieltä monipuolisesti, siten että eräät kirjan henkilöt käyttävät puheessaan voimasanoja eli kiroilevat. Ja tästä jälkimmäisestähän Täällä Pohjantähden alla –sarjassa on kysymys. Ei pappilan väki kiroile eikä kiroile myöskään räätäli Halme, eivätkä naiset. Kiroilulla on siis Linnan kirjoittamassa maailmassa jokin aivan tietty funktio. Ihmisten kielenkäyttö kirjassa kuvaa heidän henkilöään, luonnettaan ja sitä sosiaalista piiriä, mihin he kuuluvat. Tietyissä tilanteissa ihminen puhuu tietyllä tavalla. Voimasanoja tarvitaan silloin kun voimaakin.

Tiedän kyllä kokemuksesta, että radiossa sanottu voimasana ponnahtaa vahvemmin esille kuin televisiossa, elokuvassa tai näyttämöllä. Visuaalinen puoli ikään kuin pehmentää puhetta. Kun radiossa on näyttelijän ilmaisukeinona vain puhe, yksittäisten sanojen painoarvo on korkea. Mutta monelle kuulijalle jo se, että kuvataan suuria vastakkainasetteluja, joissa ihmisetkin joutuvat riitaan ja epäsopuun keskenään, on jo vaikeata tai ahdistavaa. Ja tämä ahdistus puetaan sitten kirosanojen moittimiseksi.

Suomalaisen kirjallisuuden pitkään traditioon kuuluu vähäosaisen tai sorretun ihmisen kuvaus. Sillä on vankka historiallinen taustansa ja yhteytensä todellisuuteen. Näiden romaanien todellisuuskuva ei aina ole leppoisan mukava, niissä ei karteta ristiriitojen kuvausta. Ja siksi niissä voi olla jaksoja ja kohtauksia, jotka ovat repiviä ja meluisia, räävejä ja rivojakin, mutta yhtä kaikki ne ovat tunnistettavia. Lukija/kuulija tajuaa, että tämä on totta.

Kun Linnan romaania lähdettiin dramatisoimaan, todettiin, että kirjailijan kieltä ei voida ruveta siivoamaan tai editoimaan. Halusimme välittää Linnan kuvaaman maailman eli Pentinkulman ihmisineen niin raadollisena ja ristiriitaisena kuin se romaanissa on. Kuunnelmasarjan jaksothan alkavat lähestyä niitä vaiheita, joita romaanitrilogian toinen osa kuvaa, eli ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan levottomuuksia ja julmuuksia. Näissä jaksoissa ei kaikki ole leppoisaa eikä hauskaa, mutta ne kuvaavat Linnan tapaan pentinkulmalaisten yhteiskunnallisen tietoisuuden kasvamista ja kärjistymistä luokkavastakohtaisuudeksi ja väkivallaksi. Mutta kun sarjassa taas mennään eteenpäin, tulemme niihin vaiheisiin teoksessa, jotka kuvaavat kansalaisyhteiskunnan syntyä ja viittaavat suoraan meidän aikaamme.

En siis lähtisi itkemään kirosanojen vuoksi, vaan kuuntelisin koko sarjan huolella ja hartaasti. Se on fiktiota, jonka totuusarvo on suuri. Linnan kieli ei ole huonoa, niin kuin joku väitti, vaan hyvää koska se luonnehtii tarinan henkilöitä todenmukaisesti ja -makuisesti. Henkilöiden kokemuksen kautta, ahdistavistakin jaksoista huolimatta, meille kuulijoille avautuu Väinö Linnan laaja panoraama 1800-luvulta tähän meidän aikaamme.

Kolmekymmentä blogikirjoittajaa on tänä vuonna haastettu käräjille. Heistä tunnetuin on Jussi Halla-aho, jonka Helsingin käräjäoikeus tuomitsi uskon rauhaa rikkovasta blogikirjoituksesta sakkoihin. Halla-ahoa syytettiin myös kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, mutta syyte kuitenkin hylättiin.

Viime päivinä myös monet muut ovat nousseet kirjoituksillaan ja mielipiteillään lööppeihin. Audin myyntijohtaja Esko Kiesi mm. joutui eroamaan tehtävästään naisia halventavien kommenttiensa takia. Mutta eikö vanha Valistuksen periaate ollutkin, että "En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan
oikeuttanne ilmaista se." Eli miksi vain "oikeat" mielipiteet hyväksytään
sananvapauden nimissä?

Keskustelu YLE Radio 1 torstaina 10.9.2009 klo 9.05 - 9.58. Ohjelmassa Tuomas Enbusken kanssa toimitusjohtaja Jouni Heinonen mainehallinnan ja viestinnän konsulttitoimisto Pohjoisranta Oy:stä, sananvapaudesta ja yksilön suojasta väitellyt oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka ja blogikirjoituksesta tuomion saanut Jussi Halla-aho.

Osallistu keskusteluun!

Huumori on ihanaa, mutta kamalan vaikeaa. Minä rakastan yli kaiken sellaista sarkastista ja kuivaa huumoria mutta valitettavasti sitä on harvoin ja liian vähän liikkeellä. Huumorinteon vaikeus näkyy kaikkein selvimmin kun yrittää katsoa tai kuunnella huumoriohjelmia. Liian usein koko huumori häviää myötähäpeän ja nolostumisen alle. Joskus ajattelen että ehkä minä en vain tajua tuota huumoria, ehkei se ole minulle suunnattua – mutta totuus taitaa kuitenkin olla sellainen että hyvän huumorin ymmärtää lähes kaikki. Paisti ne ihmiset joilla ei ole huumorintajua. Sellaisiakin on. Ja minun käy heitä sääliksi.

Huumorinkäyttö on ihmissuhdetaito siinä missä empatiakin. Ihminen joka osaa käyttää huumoria taitavasti on ihminen joka tulkitsee tilanteita ja muiden reaktioita taitavasti ja nopeasti. Huumorintajuinen ihminen koetaan usein lämpimäksi persoonaksi josta kaikki pitävät. Huumoria voidaan käyttää silloinkin kun käsillä on negatiivinen tilanne. Miellä oli koulussa psykologianopettaja, joka osasi vääntää oppilaan väärästä vastauksesta huumoria.

Minä vastasin eräällä tunnilla ääneen Pavlovin koiraa koskevaan kysymykseen. Opettaja katsoi minua suu auki ja kun hiljenin, ope sanoi innostuneena: hieno ja hyvä vastaus – mutta se oli täysin väärin. Kaikki nauroivat, minä mukaan lukien ja pieni kevennys sai väärän vastauksen näyttäytymään mukavassa ja harmittomassa valossa. Minua ei haitannut vaikka olin osoittanut tietämättömyyteni koska sen avulla olin saanut muun luokan nauramaan. Huumorilla voi siis myös pelastaa tilanteita.

Huumorinkäyttö on aina riskipeliä. Koskaan ei voi tietää miten yleisö tulee reagoimaan, varsinkaan jos ei tunne yleisöään tai ei tiedä mitä yleisö odottaa.
Me tiedämme mitä huumori on, mutta me emme osaa määritellä sitä, kuvailla sitä. Pienet lapsetkin kykenevät nimeämään kavereistaan ne joilla on huumorintajua.

Mutta huumori ei ole aina pelkästään hyvä asia, tai sitä ei nähdä sellaisena. Huumorintajuinen ihminen kykenee näkemään asioita eri valossa ja ymmärtää asioita eri tavoin kuin muut. Tämä saattaa johtaa siihen että humoristia pidetään häirikkönä joka valmis rikkomaan rajoja ja jopa tallomaan pyhiä asioita.
Huumoria pidetään aika usein kirkkaan järjenjuoksun ylimpänä muotona mutta sitä voidaan myös pitää halpamaisena helppoheikkitouhuna.

Toisinaan huumori – vaikka se olisi kuinka hyväntahtoiseksi tarkoitettua tahansa, toisinaan huumori lipsahtaa ilkeyden puolelle. Niin kävi eräällä tutulleni kun hän päätti ilahduttaa miestään aprillipilalla. Kun mies aamulla heräsi, vaimo näytti vakavaa naamaa ja sanoi: kulta, meidän on puhuttava, minulla on suhde. Kas kummaa, tämä vaimo koki yllätyksen kun tajusi, ettei hänen miehensä arvostanutkaan vaimon aprillihuumoripläjäystä, vaan suuttui.

Huumorista lisää keskiviikkona 9.9 klo 9.05-10.00 YLE Radio 1:ssä.

Metsästäjät väittävät: me suojelemme luontoa.
Moni muu hämmästelee ja näkee nykymetsämiehet lähinnä epämääräisen ammuskelun harrastajina. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, vaarallisia vahingonlaukauksia ja yllättäviä maastolöytöjä. Niistä ei paljon puhuta, vaan eniten ääntä pidetään suurpedoista, joita vihataan ja tapetaan salaa. Entinen metsästäjä, Suomen ympäristökeskuksen tiedottaja Riku Lumiaro ja toimittaja Jukka Arvassalo punnitsevat "Metsästäjä pitää yllä luonnon tasapainoa" - väitteen totuusarvoa. Ennakkoluuloja -ohjelma kuullaan YLE Radio 1:ssä torstaina 10.9. klo 12.15 ja uudelleen heti perjantaina klo 18.00.

Keksiviikkona 2.9.2009 klo 13.25. ja uusinta torstaina 3.9.2009 klo 17.20. Ohjelman voi kuunnella oikealla sivulla olevasta radiosoittimesta.

Hector Berliozin laulu kertoo pojasta joka houkuttelee tyttöä lähtemään tuntemattomalle saarelle. Tyttö haluaisi uskollisten saarelle, mutta poika epäilee, onko sellaista paikkaa olemassa. Berliozin upea laulua sopii ehkä paremmin esitettäväksi orkesterin kanssa kuin pianolla, sillä Berlioz oli orkesterisävyjen mestari.

Asiantuntijoina laulajatar Margareta Haverinen-Brandt ja pianotaiteilija Collin Hansen. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Aina, kun elokuvissa tahdotaan tehdä katsojaan vaikutus, ilmestyy laajakankaalle helikopteri. Näin on tehty jo vuosikymmeniä, ja yhä edelleen se toimii käsittämättömän hyvin. Nopeat, kiiltävät urheiluautot, ylikalliit solakat suihkukoneet tai tyrskyissä kiitävät miljoonaveneet kutistuvat harrastelijamaiseksi toiminnaksi, kun helikopteri läpättää mataline roottoriäänineen paikalle. Jos koneessa sattuu vielä kaiken lisäksi olemaan pari Stinger ohjusta, ei hurmioitunut katsoja voi pidättää hillittömästi valuvia vuolaita kyyneleitä ihokarvojen pyrkiessä pakoon täyshaltioituneestä tallennetuijottajasta.

Ajoin Kuopion yliopistollisen sairaalan ohi polkupyörällä. Kaukaa jylisi pieni keltainen piste kohti sairaalan laskeutumisalustaa. Lääkäri- ja pelastushelikopteri Ilmari oli saapumassa paikalle. Ihmiset ympärillä keskeyttivät matkansa, pysähtyivät hypnoottisesti tuijottamaan taivaalle. Joku osoitti sormella teatraalisesti taivaanrantaa, ikäänkuin ulkoavaruuden olentojen hyökkäys olisi vihdoin tuloillaan. Havahduin joukkohypnoosista laukun pudotessa olkapäältä. Meteli oli valtava, Ilmari kieppui päiden päällä. Ihmettelin miten noin pienestä laitteesta voikin lähteä niin hirveä jyrinä. Asiaa oli tietysti tutkittava tarkemmin.

Joroisten lentoasemalla Ilmari seisoi hiljaisena alustallaan. Kopteri kutistui oikeaan kokoonsa. Lentäessään taivaan täyttävä lentolaite osoittautui nöyräksi työjuhdaksi. Ilmarin ihme ei ollutkaan ulkopuolella, vaan sisäpuolella, päivystävän lääkärin, ensihoitajan ja lentäjän välisessä yhteistyössä. Kentältä poistuessa Ilmari sähähti taivaalle. Heräsin tuijotushypnoosista auton avainten pudotessa lentoaseman asfaltille.

Heikki Niskanen

http://www.pelastushelikopteri-ilmari.fi/
http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_97/hekohan.htm
http://www.joensuunrcharrastajat.org/lajit/helikopterit

Tämä lama tai taantuma on ruuhkauttamassa Suomen sosiaalipalvelut toimeentulotukihakemuksilla, joita jätetään nyt rajusti enemmän kuin vuosi sitten. Lain mukaan toimeentulotukihakemuksen käsittelyaika olisi seitsemän arkipäivää. Härmässä käsittelyajat ovat venyneet jopa 30 vrk:n mittaisiksi.

Toimeentulomaksujen viivästykset ovat tuoneet pienituloisille eläkeläisille ja sairaille, työttömille ongelmia esim. lääkkeiden ja ruuan ostamisessa, laskujen maksamisessa. Leipäjono ja pelastusarmeijan ruokakassi ovat olleet tarpeen.

Lääninhallitukselle oli tehty Turun toimeentulotukihakemusten käsittelystä lähes 30 kantelua. Elokuun lopussa lääninhallitus antoi huomautuksen Turun kaupungille toimeentulotukihakemusten käsittelyn viivästymisestä. Kuopiossa, jossa aikuissosiaalityöntekijöitä uhkaa kahden viikon lomautus repesi toimeentulotuen käsittelyaika elokuussa 30 vrk:ksi.

Kainuun maakunnassa toimeentulotukea on voinut hakea toukokuusta lähtien netissä verkkolomakkeella käymättä sosiaalitoimistossa. Tämä kuten toimeentulotuen siirtäminen Kelan luukulta maksettavaksi herättää kysymään, missä vaiheessa sosiaalityö ja asiakkaan elämäntilanteen kohtaaminen kasvokkain sitten tapahtuu?

Toimeentulotuen tulisi olla meille veronmaksajille iloinen asia, jokaisen oikeus, yhteiskunnan viimeinen perälauta, joka estää ihmisiä putoamasta. Tuntuu siltä, että toimeentulotuen nostaminen nolostuttaa ja kirjallisen hakukaavakkeen täyttäminen ja liitteiden ja lippusten hankkiminen tuntuu kyykyttämiseltä. Aivan kuin Matti Meikäläistä ei toimeentulotuen, sosiaalituen kohdalla pidettäisi lähtökohtaisesti rehellisenä ja kelvollisena ihmisenä, jolla on ensisijaisesti oikeus etuuteen ellei viranomainen tai hakija itse muuta osoita.

Suomessa sanotaan olevan 700000 köyhää. Köyhiä ovat etenkin toimeentulo- ja asumistuella, työmarkkinatuella ja pelkällä kansaeläkkeellä elävät ihmiset. Taloudellisen kasvun vuosina vähimmäisturva on jäänyt meillä roimasti jälkeen ansiotason kehityksestä. Köyhyys voitaisiin tutkija Seppo Sallilan mukaan poistaa Suomesta lähes kokonaan panostamalla kunnolla toimeentulotukeen n. 1,5 miljardia euroa vuodessa. Miten kauan meillä on varaa köyhyyteen?

Toimeentulotukiluukulla ovat Kainuun aatelisen seurassa keskustelemassa sosiaalisesti sosiaalityön arvostuksesta läntisen sosiaaliosaston päällikkö, Tuula Kuusisto, EK:n sosiaalipolitiikan asiantuntija, Vesa Rantahalvari sekä THL:n tutkija Jouko Karjalainen.

(YLE Radio 1 tiistaina 8.9.2009 klo 9.05 - 9.58.)

Kansalaiset, minä en usko, mitä teistä sanotaan. Minä en usko, että te olette tyystin vieraantuneet politiikasta tai että teitä ei kiinnosta, kuka yhteiskunnan asioista päättää. Minä en usko, että te ette äänestä siksi, että teille on aivan sama.

Sen sijaan teitä etoo suomalaisen poliittisen järjestelmän sulkeutuneisuus ja suunnaton itsetyytyväisyys. Poliitikot käyttäytyvät kuin heillä olisi yksinoikeus keskustella politiikasta. He omivat politiikan itselleen ja kieltävät sen arvokkaimman ulottuvuuden, julkisen väittelyn. Vain jäsenille, lukee politiikan suljetussa portissa.

Te, kansalaiset, te kyllä ymmärrätte, miten tärkeistä ja monimutkaisista asioista politiikassa on kyse. Te vain törmäätte jatkuvasti siihen, että politiikkojen suljettu kerho ei tahdo kuulla teidän mielipidettänne. Eivät kiinnosta vaihtoehtoiset ratkaisumallit, ei tehtyjen päätösten kyseenalaistaminen, puhumattakaan kollektiivisesta kummastelusta.

Pitääkö tähän sitten tyytyä? No ei pidä, sillä meillä jokaisella on oikeus osallistua ja jokaisen meistä on päästävä päättäjäksi, jos niin haluamme - me kaikki olemme yhteiskunnan omistajia.

Mutta nykyisessä systeemissä oikeuden ja pääsemisen välissä on paitsi portti, myös roppakaupalla korruptiota, joka pilaa koko jutun. Se ei kenties merkitse lahjontaa tai merkittyjen seteleiden siirtämistä kourasta toiseen. Mutta järjestelmän sisäistä rappioitumista se merkitsee. Se on tyytymistä omiin sisäisiin moraalikäsityksiin ja avoimesti toisenlaisten näkemysten hyljeksintään. Se on moniarvoisuuden kieltämistä ja omien sulkeutuneiden arvojen pönkittämistä. Se on jotain, joka vaikuttaa vähintäänkin arveluttavalta.

Siksi, rakkaat kanssakansalaiset, politiikan muuri on murrettava! On ryhdyttävä äänekkääseen väittelyyn, vaikka sitten ilman lupaa. Politiikka on arvokasta, ja politiikan tekeminen on perusoikeus parhaasta päästä.

Ja muistakaa: se on myös paras keino varmistaa, että ihmisten oikeudet ylipäätään toteutuvat!