Hyvät ihmiset, hyvät erilaiset ja samanlaiset oppijat, hyvät lapset ja aikuiset, hyvät julkiset ja hyvät yksityiset kansankynttilät: Suomen koululaitos on pulassa. Missään toisessa maailman parhaassa koululaitoksessa ei ole asiat niin hyvin, että opettajia olisi varaa pidätellä kotosalla ilman palkkaa samalla, kun oppivelvollisuuttaan suorittavat oppilaat koettavat keskenään keksiä tekemistä. Meillä sen sijaan rikotaan kasvatussopimusta räikeästi.
Sopimuksen mukaan lasten on käytävä yhdeksän vuotta peruskoulua ja huoltajien on huolehdittava lapsensa kouluun joka päivä. Julkisen vallan taas on huolehdittava, että peruskoulussa annettava opetus edistää sivistystä ja yhteiskunnallista tasa-arvoisuutta sekä oppilaiden edellytyksiä kehittää itseään koko elämänsä ajan. Ja vieläpä yhdenvertaisesti koko maassa. Jos opettajat lomautetaan viikoksi, ei kenties rikota lakia, mutta sopimusta kylläkin.
Vaan seuraako sopimusrikosta sanktioita? Ei, ei meillä. Meillä on varaa ihan mihin vain. No, tietenkin te nyt kysytte, että kuinka pahasti se muutaman päivän tai viikonkaan hötkyily tavallisen kouluarjen keskellä mitään häiritsee. Mutta kun ei se jää siihen. Ensin on 5 a:n Pirkko pakkolomalla, ja sillä välin 5 b:n Terttu yrittää Pirkonkin muksujen kanssa noudattaa opetussuunnitelmaa. Sitten jää 5 c:n Paavo töihin tulematta, ja sen jälkeen Kerttu, puhumattakaan Taunosta, jonka piti opettaa kaikille korkeushyppyä. Kohta onkin jo toista kuukautta kulunut ja prosessit on levällään kuin porvarihallituksen julkinen keskustelu.
Ryhmäkoko on samalla vaihdellut jokaisessa luokassa vuorollaan kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen eikä ryhmäkoko todellakaan ole opettajien salakielinen viesti siitä, että he inhoaisivat työtään, vaan se ironista kyllä kertoo ihan suoraan, kuinka monta keskittymiskyvytöntä räkänokkaa luokassa kulloinkin etsii itseään. Ja tämä taas on paitsi mukavuus-, mielekkyys- ja kohtuullisuuskysymys, myös argumentti turvallisuudesta, vähintäänkin henkisestä turvallisuudesta.
Ei ole yhdentekevää, onko kunnan työntekijä työssään tekemisissä puistojen, vesitornien vai kasvavien lähimmäistensä kanssa. Lapsilla nimittäin on oikeus vaatia, että koulusopimuksesta pidetään kiinni, ja vanhemmilla, että se laitos, johon he lapsensa luovuttavat, kohtelee näitä säädyllisesti ja tasavertaisesti.
Kummassa luokassa lapset ihan oikeasti ja vilpittömästi tahtoisivat kouluaan käydä, täpötäydessä ja kaoottisesti itseohjautuvassa, vaiko järkevän kokoisessa, rauhallisessa, työhönsä keskittyvässä ja sosiaalisesti tolkullisessa? Älkääkä nyt vain sanoko, ettei se aina ole sellaista kumminkaan, sillä sillä vastaväitteellä ei ole tässä keskustelussa mitään virkaa. Ei voida huonontaa, köyhdyttää, surkeuttaa tai säästää idioottimaisen lyhytnäköisesti sillä perusteella, ettei asiat ole aina niin hyvin muutenkaan. Jos kunta x lomauttaa ja joutuu siksi koko lukuvuoden ajan luopumaan yhdestä viikkotunnista äidinkieltä, ja kunta y ei lomauta eikä luovu, ei yhdenvertaisuus toteudu, ja sillä siisti. Ja tämä on ihmisoikeuskysymys.
Vaatikaa opettajien lomautusten vakavaa uudelleenarviointia kaikissa Suomen kunnissa. Ja vaatikaa, että vaikka kunnat eivät yksinään kykenisi luovempiin talousratkaisuihin, niin lainsäätäjä ainakin säätää lain, joka silti tai juuri siksi kieltää säästämisen opettajien työstä.
Ei voida säästää ihan kaikesta ja ihan kaikilta vain sillä perusteella, että silloin surkeus jakautuu tasaisesti ja jakautuessaan lievenee ja laimenee. Kun ei lievene, eikä laimene, ei silloin, jos on kyse jostain niin tiheästä, sakeasta ja väkevästä kuin ihmisten väistämätön yhteisö, jossa vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus nuorempiaan kohtaan.
