Moderni maailma näyttää kaoottiselta paikalta, mutta se on näköharhaa. Vaikka hiukkasfysiikan amatöörit putosivat kärryiltä, kun aineen perusosasten määrä nousi Higgsin bosonien, leptonien antihiukkasten ja lumo-kvarkkien mukana yli kymmenen, alan nerojen tähtäimessä on kaikkien teorioiden synteesi.

Samalla tavalla keskuudessamme vaeltaa poikkeusihmisiä, jotka tähtäävät fraasitieteelliseen synteesiin. Fraasitieteellisen yhtenäisteorian laatiminen pitäisi kuitenkin jättää valkotakksille asiantuntijoille, etteivät lähes valonnopeuteen kiihdytetyt fraasien alkeishiukkaset törmäile kuulijoiden korviin miten sattuu ja aiheuta ympäristöönsä mustia aukkoja. Tällainen onnettomuus tapahtui Uusi Rauma –lehdessä kesäkuun alussa, kun pitkän linjan jääkiekkojohtaja analysoi pelikulttuurin tilaa näin:

Nyt on tullut paska ahneen käteen eli pelaajat agentteineen ovat tappamassa lypsävää lehmää.

Raumalaisnimimerkki Täinpoikanen pohtii, että ”ehkä kiekkomiehen ristiintaulukoitu sananlasku ulosteita ja köyttä sisältävistä alkuperistään onkin tulkittavissa toisesta suunnasta: Ahneen loppu on köyden päässä.”

Aristoteleen kantapään fraasirikollisuuden onnettomuustutkintalautakunnan loppuraportin mukaan ainakin kolme fraasia on hajonnut sirpaleiksi jääkiekkojohtajan ylikuumenneessa kiihdyttimessä ja lopputulos ei tosiaankaan sovi lasten silmille. Rangaistukseksi jääkiekkojohtaja päntätköön ulkoa kaikki fraasisanakirjat ja Bruce Schummin kirjan Syvällä asioiden sydämessä – Hiukkasfysiikan kauneus.

– – –

aristoteles(at)yle.fi

Nykyaikainen tekstinkäsittely on helppoa ja hauskaa hommaa. Omat sudenkuoppansa ajatusten ylöspanossa on kuitenkin tietokoneaikanakin. Tuohtunut kuulijamme nimimerkki Arvotaan seuraava viiva on kirjoittanut meille yhdestä sellaisesta seuraavasti:

”Minua on jo pitkään rassannut ajatus-, tavu- ja yhdysviivan, sekä näitä edeltävien ja seuraavien välilyöntien, täysin sattumanvarainen käyttö. Ilmiö ei koske pelkästään "tekstiviestisukupolvea". Kyseinen piittaamattomuus pursuilee niin laadukkaista päivälehdistä kuin muistakin ammattilaisten tuottamista julkaisuista. Lopputulos on huvittavuudessaan surullinen. Vastuu kirjoittajan aivoituksien ymmärtämisestä on siirtynyt täysin lukijalle.”

Toden totta: kuinka moni meistä löytää tietokoneensa näppäimistöltä muita kuin sen tavuviivan näppäimistön alimman kirjainrivin oikeasta reunasta? Muitakin viivoja kuitenkin tarvitaan. Näppäimistöltä löytyy kaikkiaan kolme eripituista viivaa, joilla kullakin on oma käyttönsä, kuten Markus Itkonen kirjoittaa Typografian käsikirjassaan.

Lyhin viiva on yhdysmerkki (...) Keskimmäinen viiva on ajatusviiva (...) jota merkkiä tarkoittaa myös lajitelmaviiva eli ranskalainen viiva (...) Pisintä viivaa on Suomessa aiemmin käytetty ajatusviivana (...) Nykyään sitä käytetään harvoin, vaikkakaan sen käyttö ei ole virhe. Yhdysvalloissa se on yhä käytössä.

Ajatusviivaa eli keskimmäistä viivaa käytetään myös repliikkirivin aloittamiseen ja ääriarvoja osoittavien numeroiden ja sanojen välissä ilmauksissa 1–2 kilometriä Pihtipudas–Viitasaari tiellä ja hintamerkinnöissä pilkun jälkeen senttien korvaajana.

Etsikäämme siis ainakin keskimmäinen viiva näppäimistöltämme ja ilmaiskaamme ajatuksemme viivantarkasti! Tarkkana saa olla myös nimimerkki Arvotaan seuraava viiva, kun arvomme hänelle uljaan kirjapalkinnon nimeltään Aristoteleen kantapää (ajatusviiva) fraasirikos ei kannata.

¬– – –

aristoteles(at)yle.fi

Olisiko kaikille yhteinen uskontotieto parempi kuin nykyiset oman uskonnon opetus tai elämänkatsomustieto?

Napit vastakkain väittelevät toimitusjohtaja, entinen poliitikko Irina Krohn ja Suomen ortodoksisen uskonnonopettajien liiton puheenjohtaja Sirpa Okulov.

Irina Krohn on tehnyt lakialoitteen uskontotiedon opettamisesta ja toivoo, että oman uskonnon opettamisesta luovuttaisiin. Sirpa Okulov puolestaan on opettanut uskontoa 27 vuoden ajan ja pitää nykykäytäntöä hyvänä.

Erotuomari on Terttu Lensu.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 16.9.2009 kello 17.20 - 17.50 ja torstaina 17.9. kello 11.00 - 11.30.)

Olin ajopuun lailla ajautunut tilanteeseen jossa minulle todistettiin logiikalla, jota en ymmärtänyt, Facebook:n erinomaisia puolia. Tilanne oli hämmentävä. Tein ensimmäisen koodin Pascal ohjelmointi kielellä vuonna 1983. Ruudussa luki ”Hello World”. Siitä lähtien puljailin kaiken maailman elektroniikkavempeleiden ja ohjelmistojen kanssa sulassa sovussa. Monimutkaiset sumeaan logiikkaan perustuvat algoritmit ja hennot, lähes näkymättömät, platinalankavastukset ekg-mittauksissa eivät tuottaneet suurempia ongelmia. Kymmenien antureitten yhtäaikaisen kalibrointistandardin määrittäminen mikroskooppisille raja-arvoille sujui Vivaldimaisin ottein. Kaikki oli hyvin, virta sihisi kaapeleissa tyynnyttävästi, tiedostot rakentuivat kansioihinsa järjestelmällisesti. Ja odottamatta, yhtä-äkkiä, tuijotin ruutua, josta en ymmärtänyt mitään.

Olin pitkään täysin varma, että Facebook:n perusrakenteen on luonut Tiivi-Taavi. Termit ”seinä, kaverit ja tilapäivitykset” olivat Hipsun keksintöjä ja käytettävät sovellukset Laa-Laa:n ja Pai:n hengentuotteita. Ajatusta tukivat keskustelut, joissa kuulin jonkun tarvitsevan keltaisia kaloja ja jonkun tökkäävän jotakin sormella. Luotettava, aina vakaa ystäväni, suisti minut täysin raiteiltani yli vuosi sitten. Teletapeilla ei ollut mitään tekemistä Facebook:n kanssa. Kaiken lisäksi hänen mielestään ainoa asia, johon kannattaa koukuttua, on juuri Facebook. Kuin lunttaamisesta nolosti kiinni jäänyt tokaluokkalainen laahustin koneen ääreen ja kirjauduin kyynelsilmin sisään. Nykyään minulla on monta kaveria, olen testien mukaan 25-vuotias ruotsalainen nainen, osittain päärynäpuu ja haluan perhoskoiran.

Heikki Niskanen

http://www.facebook.com

Joskus kuvailmaukset alkavat elää omaa elämäänsä. Uusia käsitteitä muodostuu kuvailmauksen kuvasta eikä enää niinkään alkuperäisestä asiasta. Vanha kansakin tajusi, että tällöin liikutaan vaarallisilla vesillä: saattaa käydä niin, että aletaan puhua aidanseipäistä eikä enää aidasta.

Mutta joskus uusi ilmaus on sekä värikäs että ymmärrettävä. Näin kävi eteläisellä rajaseudullamme ilmestyvän Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa elokuun alkupuolella. Artikkeli pohti, miten käy presidentti Barack Obaman suurprojektin, USA:n terveydenhuoltouudistuksen, kun konservatiivit vastustavat sitä kaikin voimin. Jotkut vastustuskeinot vaikuttavat epäilyttäviltä: lakiuudistuksen kriitikot perustavat jopa keinotekoisia kansalaisjärjestöjä. Nämä järjestöt antavat ymmärtää, että ne olisivat syntyneet ruohonjuuritasolla, vaikka ne ovatkin republikaanisen puolueen ja vakiintuneen lääkintäteollisuuden masinoimia. Pääkirjoittajalla oli niille termikin valmiina:

Tekonurmijärjestöt.

Kuten olettaa voi, tekonurmijärjestö -termillä on yhdysvaltalainen esikuva, astroturfing. Sen keksi vuonna 2006 edesmennyt senaattori Lloyd Bentsen ja se viittaa sikäläiseen AstroTurf –nimiseen tekonurmimerkkiin.

Toivottavasti tekonurmijärjestöt eivät leviä Suomeen vaan voimme jatkossakin ylpeillä aidoilla ja tuuheilla suomalaisesta maaperästä kumpuavilla ruohonjuurijärjestöillä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Markus Kajo on jälleen löytänyt Niilo Ihamäen toimittamia helmiä arkistojen kätköistä.

Ensimmäisessä jutussa neiti Saima Huhtinen muistelee kyläseppä Nestori Eldeniä. Seppä oli kertoman mukaan hommaassaan todella taitava. Hän oli aikansa Pelle Peloton, joka keksi kaikenlaisia vekottomia. Nestori kehitti mm. perunamyllyn, jota kyläläiset saivat käydä lainaamassa. Eldenin käsistä syntyi myös ensimmäinen pyörätuoli eräälle kylänmiehelle, joka oli huono jaloistaan.

Markus Kajon ohjelmassa otetaan työn alle myös uusi sarja: Tiedemieheksi vai teatteriin? Toisessa tarinassa kuullaankin professori Eino Kaliman muistelmia teatteriohjaajan 80 -vuotissyntymäpäivänä. Muistelmat saavat alkunsa Savonlinnasta, jossa oli ohjaajan lapsuudenkoti. Silmien eteen piirtyy kaunis luonto, välkehtivine järvineen ja humisevine honkineen.

(YLE Radio 1 maanantaina 14.9.2009 klo 9.05-9.58.)

Eduskunnan kesäloma alkaa olla ohi ja uusi täysistuntokausi on taas alkamassa. Pelkkää puhetta, sanovat politiikkaan kyllästyneet, ja ovat aivan oikeassa. Valtion johtaminen ja puhuminen liittyvät toisiinsa tiukasti. Kaksi paljon käytettyä valtion johtamisen tapaa on nimetty erilaisten puhetyylien mukaan.

Parlamentarismi on meille tutuin valtiomuoto, ja sen perustana on ranskan sana parlera, puhua. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnassa vallitsevat tahtotilat sopivat yhteisistä asioista ja ristiriidoista keskenään puhumalla asiat halki. Tämän länsimaisen ja ajatusmallin mukaan pääasia on että ihmiset puhuvat. Lopullinen totuus asioista löytyy keskustelemalla, tai sitten tuo totuus muuttuu alituisesti keskustelun jatkuessa. Tärkeintä on se, että erilaisten poliittisten tahtotilojen välillä on puheyhteys.

Toinen huomattava valtio-opillinen puhumiseen liittyvä suuntaus on diktatuuri, joka sisältää ajatuksen siitä, että on olemassa joku, joka sanelee, dikterar tai dictates, mitä muut tekevät. Kaikki diktaattorit eivät ole olleet hirmuhallitsijoita, vaikka kenraali Franco, Adolf Hitler ja Josif Stalin termiä värittävätkin. Historioitsijoiden mielestä mm. Antiikin Rooman yksinvaltias Cincinnatus oli hyvä diktaattori, mutta modernit itsevaltiaat vaikuttavat järkiään suuruudenhulluilta ääliöiltä, jotka olisi pitänyt ajoissa passittaa koulukuraattorin puheille.

Parlamentarismiin läheisesti liittyy kansanvalta eli demokratia, jonka arvellaan syntyneen antiikin Kreikassa. Ateenan kaupunkivaltion demokratiassa äänioikeus oli vapailla miehillä, ei orjilla eikä naisilla. Nykyaikaisessa demokratiassa valinnan vapaus on niin pitkälle vietyä, että ihmiset saavat itse päättää, ovatko he kansalaisia ja käyttävät äänioikeuttaan vai ovatko he orjia eivätkä käytä äänioikeuttaan.

Politiikan ja puhumisen tärkeä yhteys näkyy Suomen poliittisessa järjestelmässä mm. maan virallisessa protokollassa. Ensimmäisenä on tietenkin presidentti, jonka latinasta juontuva nimikin tarkoittaa edessä istujaa. Mutta protokollan seuraava ei olekaan pääministeri, jonka sana minister tulee myös latinasta ja tarkoittaa apulaista, vaan puhemies, mies joka puhuu ja säätelee muiden puhumista.

Millaista on puhemiehen työ täysistunnossa? Millainen keskustelufoorumi eduskunnan täysistuntosali on? Millaisia puhujia kansanedustajat ovat? Eduskunnan keskuskanslian päällikkö lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas on avustanut maamme puhemiehiä 27 vuoden ajan, kysytäänpä häneltä.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Äidinkielessämme on sanoja, joiden sekoittuminen toisiinsa tuottaa jatkuvasti päänvaivaa. Kaksi näistä sanoista ovat liuska ja luiska. Sana liuska johtuu etymologi Kaisa Häkkisen mukaan ilmeisesti verbistä liuskahtaa. Sanaa luiska ei Etymologisesta sanakirjasta löydy, mutta emme osune kauhean väärään, jos oletamme sen juontuvan verbistä luiskahtaa. Sanat ovat kuitenkin vanhoja, onhan liuskoja syntynyt liuskekivistä jo kivikaudella ja sanotaanhan ihmisen edeltäjiä ihmisapinoita luiskaotsaisiksi.

Liuska on nykyään paperia ja luiska asfalttia. Liuskalle kirjoitetaan tai tulostetaan, luiskaa pitkin ajetaan tai kävellään tasolta toiselle. Ja tähän liittyy kuulijaystävämme Nimettömän tämänkertainen ilmianto, joka menee näin:

"Taloyhtiössämme ovat nuoret äidit vaatineet porraskäytäviin LIUSKOJA lastenrattaita varten. Olemme asentaneet sinne luiskat, joihin he ovat sitten tyytyneet. Äskettäin Hesarissa toimittaja kertoi, kuinka juoppo makaa muistomerkin liuskalla. Minulle liuskalla ja luiskalla on täysin erilaiset merkitykset."

Jostain syystä u:n ja i:n muodostama diftongi on monelle meistä hankala erottaa. Toisaalta useimmille on helppoa erottaa se, juoko huikan vai hiukan.

Aristoteleen kantapään fraasirikollisuudenehkäisyosasto ottaa asian kuitenkin omakseen ja laatii asiasta heti nelivärisen, valtakunnallisen julistekampanjan:

Vain mäntti sekoittaa liuskan ja luiskan — tupakatta totta kai!

Ja Nimetön taas saa liuskakaupalla erinomaista luettavaa, kun joka kodin tietolipas nimeltään Aristoteleen kantapää — fraasirikos ei kannata luiskahtaa hänelle postiluukun välityksellä, ole hyvä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kielenkäyttöämme vaanivat alituisesti lukuisat vaaratekijät. Tärkeimpiä ovat tietenkin huolimattomat ylikansalliset lainasanat kuten failien seivaus, futuurien treidaus ja elämysrikkaat eksperienssit, kuten virolainen veljeskansammekin on ärhäkästi huomannut.

Toinen vaaratekijä on oikeastaan syy tuon ensimmäisen vaaratekijän olemassaoloon. Tarkoitamme tällä suppeaa sanavarastoa, sitä, että aina käyttää samoista asioista samoja sanoja. Ei ihme, jos jossain vaiheessa sanavaraston kutistumista tulee tukahduttava olo ja kaipaa uusia sanoja, vaikka sitten lähinaapuristamme amerikanenglannista.

Runollinen esimerkki laajan sektorin sanankäytöstä löytyy tällä kertaa Tommi Liimatan toimittamasta Veikko Ennalan tekstien kirjasta Lasteni isä on veljeni. Siellä eräässä artikkelissa Ennala pohtii mainettaan naistenmiehenä ja miettii, mihin viittaa hänen eräältä rouvalta saamansa postikortin teksti ”antaisin”. Asian pohdinnat hän kuittaa näin kauniisti:

Mutta elämä ylisummaan, ylisummaan on täynnä ratkaisemattomia arvoituksia.

Tuota ei voisi kauniimmin sanoa televisiosarjaenglannilla, kaupallisella saksalla, iskelmäespanjalla saati sitten turisti-italialla. Semminkin kun sanalla ylisummaan on myös tehokas yllätysvaikutus.

Siispä jotta kielemme pysyisi elinvoimaisena ja monipuolisena, pitäkäämme se monipuolisena ja elinvoimaisena, vaikka sitten ylisummaan!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Yksi taiteen ja runouden tunnusmerkeistä on se, että ne saavat vanhan ja tutun näyttämään uudelta. Joskus harvoin tavallinen tienvarsimainos täyttää nämä edellytykset ja saa ohiajajan pohtimaan asioita monen kilometrin ajan. Nyt puheena olevassa mainoksessa luki näin:

Jos ei nähdä niin törmäillään.

Aluksi vaikutti siltä, kuin mainoksen maksaja englanninkielinen kehysfirma olisi syyllistynyt toistamaan ikivanhan puujalkamaisen hyvästelysutkauksen, joka ei ollut hauska enää silloinkaan kun sen kuuli toisen kerran. Mutta kolmannen kilometrin kohdalla kuljettaja oivalsi, että kyseessähän on aivan tosi väitelause. Jos huononäköiset ihmiset lähtevät liikenteeseen, syntyy onnettomuuksia. Mainoksen laatija on löytänyt vanhasta kliseestä totuuden, joka ei ehkä ole maailman syvällisin, mutta uusi näkökulma siinä joka tapauksessa on.

Runoudesta ja optikoista mieleen muistuu helsinkiläisen optikkoliikkeen mainokset, jotka on jo monen vuoden ajan laadittu runomuotoon, tyyliin:

Näe yhtä terävästi kuin Bubi stadikalla,
moniteholinssit odottavat sinua Arvolalla.

Jännittävää, että optiselta alalta löytyy näin tarkkanäköistä sanataidetta. Ehkä silmien ja suun välillä on sittenkin jokin yhteys, jonka avulla optikot osaavat laittaa muutkin kirjaimet kuin isot E:t oikeinpäin.
– – –
aristoteles(at)yle.fi