Mitä tänään tutkittaisiin?
Pakina: Timo Väännen

Puuttuuko sinulta tutkimusaihe? Kaipaatko kiinnostavaa lopputyönaihetta? Olisiko tutkimus kiinnostava harrastus? Oletko tutkija ja kaipaat raikasta uutta aihetta, josta löytyy runsaasti aineistoa ja kiinnostavia näkökulmia? Valitse kantele niin saat elämänikäisen ystävän laajasta ja monipuolisesta tutkimuskohteesta. Eikä alkuun pääseminen ole vaikeaa – kulttuurielämä, arkistot, museot ja kokoelmat ovat täynnä aarteita. Tässä muutama aihe ajatuksen appeeksi:

Kanteleen vaikutus säveltäjiin – säveltäjien vaikutus kanteleeseen

Kanteleelle on sävelletty monenlaista: konserttoja, sonaatteja, improvisaatioita, kansanmusiikkikappaleita, sähkökanteletutkielmia, pienkantelesarjoja, yhtyebiisejä jne. Sibeliuksella on kantelekappaleita ja uusia teoksia eri säveltäjiltä, soittajilta ja muusikoilta syntyy jatkuvasti. Tässäpä oiva alue musiikista, jota ei ole kovin paljon tutkittu. Mikäpä sen parempi tutkija tähän olisi kuin kanteleen tunteva musiikintutkija – voisi olla vaikkapa kanteleensoittaja, jos tutkimus kiinnostaa.

Kanteleen viritysjärjestelmät ja sointiväri

Voi sitä kanteleen virittämisen iloa – voi sitä kanteleen virittämisen tuskaa! Kun soittimen saa hyvään vireeseen, se antaa ihmeellisiä elämyksiä eri sointiväreillään. Viritysjärjestelmiä on useita ja niitä voi löytää aina uusia. On merkillistä huomata, miten jokin viritys johdattaa löytämään uusia erilaisia sävelmiä kuin toinen viritys. Tietynlainen viritys luo ilon ja vastustaa melankoliaa. Jokin viritys taas johdattaa kaihomieliseen sävelmään ja karttaa riemullisuutta. Säveltäjä voi saada inspiraationsa jostakin matemaattisesta viritysjärjestelmästä ja soittaja voi saada improvisaatioonsa koko teoksen lähtökohdan erityisestä sointiväristä, jonka viritys tuottaa. Yläsävelet ja sävelten keskinäiset suhteet tulevat voimakkaasti esiin kanteleen soinnissa, joten tämä aiheen tutkiminen kanteleella on erityisen kiinnostava alue. Alkuun pääsee virittämällä ja soittamalla, mutta tutkimusta voi jatkaa vaikkapa äänen tietokonekuvantamisella.

Kantelepuhe – ylistystä ja vähättelyä kansallissoittimesta

Soitatko jotain oikeaa soitinta, minulta kysytään. Voisiko sitä selvemmin sanoa. Kantele on kansansoitin ei soitin. No, en ole samaa mieltä. Se on molempia. Kanteletta ylistetään taivaalliseksi enkelten soittimeksi. Soittaja voi taiteilla tylsyyden ja taivaallisuuden välissä, ainakin on liikkumavaraa. Mutta tämä puhe kanteleesta on mielenkiintoista. Mistä niin vahvat mielikuvat opitaan, kun soitin ei niin kovin paljon ole esillä? Mistä opitaan, että se on erityisesti suomalainen, vaikka kanteletta soittavia kansoja on useita, eivätkä ne edes ole kaikki suomalais-ugrilaisia? Mistä opitaan soittimen naisellisuus tai taivaallisuus? Kantele esiintyy useissa runoissa. Mitä kaikkea runokannel voikaan ilmaista? Se on mm. taiteen, kulttuurin ja runouden symboli. Miten se on tämän paikan saanut? Olisiko sillä ollut mahdollisuuksia päästä olutmerkin tunnukseksi irlantilaiseen harpun tapaan tai ylioppilaslakin tunnukseksi lyyran tapaan? Ehkäpä, mutta runoudessa sillä on ollut käyttöä.

Aino-puvusta farkkuihin – kanteleensoittajien pukeutumiskoodit

Opetin muutamana vuonna Sibelius-Akatemiassa kanteleen taidemusiikin opiskelijoille kanteletietoa, jossa tutustuttiin mm. kanteleperinteeseen ja kansainväliseen kanteleeseen. Kysyin useana vuonna ryhmän jäseniltä, milloin he alkoivat käyttää farkkuja. Useat olivat alkaneet käyttää niitä vasta aikuisiällä. Emme puhuneet siis esiintymisestä vaan ihan arkivaatetuksesta. Otos oli toki aivan liian pieni tieteellisten johtopäätösten tekoon, mutta kyllä se minusta merkillistä oli. Eikös farkut muuten ole aika yleinen vaate jo teini-iässä tai aiemminkin? Lähes kaikilla kanteleensoittajilla on myös jokin suhde kansallispukuun, joten vaatetus liittyy soittimeen jotenkin. Kuka ottaisi asiasta selvää?

Saarijärvi, Karjala, Perhojokilaakso – kantele paikallisidentiteetin osana

Joillekin kantele on suomalainen, mutta monille se on myös erityisesti karjalainen, pohjalainen tai keski-suomalainen. Kerran eräs Kantele-lehden lukija soitti minulle, Kantele-lehden päätoimittajalle, ja halusi että toisin lehdessä esiin vahvasti sen että juuri karjalaiset ovat antaneet kanteleen suomalaisille. Toisinaan taas saan viestejä siitä, että kantelealueella erityisesti Haapavesi tai Keski-Suomi ovat tärkeitä. Olisikin hienoa saada esiin kanteleen paikallismaantieto sekä kanteleen merkitys paikallisen identiteetin luojana. Kantele on muutaman paikkakunnan vaakunassakin, näkyykö se paikkakunnalla muuten?

Keksit varmasti itse monia lisää. Sitten vaan tutkimaan.

Timo Väänänen
Kanneltaja

Mitä laillisia temppuja kirjanpidossa saa tehdä ja minkä sortin vaalitaidetta ostaa? Studiossa KHT-tilintarkastaja Pauli Vahtera. Ohjelmassa myös ensi kommentit ja tulkinnat pääministeri Matti Vanhasen omakotitalon rakentamiseen liityvästä tiedostustilaisuudesta, joka pidettiin tiistaina 29.9. klo 12.30.

Ajankohtaisessa Ykkösessä aiheena myös Irlannin uusi EU-äänestys. Koko EU tuijottaa taas Irlantiin ja odottaa "oikeaa" kansanäänestystulosta. Mitä Suomi kärkkyy, millaisin työttömien armeijoin EU uuteen tulevaisuuteensa tähyää ja miten rakkaat viholliset Suomi ja Ruotsi ensimmäisestä EU:ajan lamasta selviävät? Brysselin studiossa europarlamentaarikko Timo Soini ja Pasilan presidentti-studiossa tutkimusjohtaja Teija Tiilikainen.

Viikon kolumnisti emeritus-meppi Esko Seppänen.

(Ajankohtainen Ykkönen YLE Radio 1 tiistaina 29.9.2009 klo 12.15, toinen lähetys klo 17.20. Radiolähetyksen jälkeen ohjelman voi kuunnella tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta.)

Kaari Utrion provokatiivinen esitys kuolinpilleristä aktivoi ikuisuuksia jatkuneen vanhusten hoitokeskustelun rinnalle huolestuneita huokauksia eutanasiasta. Utrion räväkkää ulostuloa ei taidettu oikein ymmärtää. Mutta, ei kristilliseksi ajattelijaksi tunnistettava kirjailija Minna Canthkaan pokannut kiitosta kirjoittaessaan ensimmäistä kertaa Suomessa armokuolemasta novellissaan Köyhää kansaa vuonna 1886. Raamatun Saarnaaja todistaa väkevästi, että ei mitään uutta auringon alla. On aika tulla ja lähteä - kuka sen sitten lopulta määrääkään?

Passiivinen eutanasia, hoidon lopettaminen, on Suomen laissa sallittua.
Aktiivinen elintoimintojen lopettaminen, aktiivinen eutanasia, on härmässä
rikos ja siitä voi saada jopa 8 vuotta vankeutta.

Alankomaiden tavoin eutanasiaan on suhtauduttu sallivasti mm. Sveitsissä ja Belgiassa, vaikka kyseessä lienee periaatteellisesti rikos. Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa lääkärit ovat saaneet avustaa parantumattomasti sairaita. Vaikka useimmissa maissa laki kieltää aktiivisen eutanasia, ei sitä harjoittavia lääkäreitä aina rangaista. Hyvän kuoleman etiikkaa eletään todeksi katsomalla läpi sormien.

Itsemurha ei ole Suomessa rikos. Joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee Suomessa itsemurhan, mutta se ahdistuksesta, joka tekojen takana ei tule kuuleviin korviin. Kun kerran kaikkea ylevää ja totta mikä vetten päällä liikkuu tulee todistella talouden matemaattisilla mittareilla, niin lienee hyvä tietää, että Tuula Uusitalon tutkimusten mukaan itsemurhat ja niiden yrityksetkin maksavat yhteiskunnalle seitsemän miljardia euroa vuosittain. Tiedä vaikka laki eutanasiasta, siis tietoisuus säällisen ja kivuttoman poismenon mahdollisuudesta, vähentäisi vanhojen ihmisten kokemaa ahdistusta ja tsemurhia. Tiedä vaikka elämään väsyneelle annettu mahdollisuus, eräänlainen takaportti päättää päivänsä arvokkaasti ja syyllistämättä, voisi ylläpitää paradoksaalisesti elämän halua. Andrew Solomon pitää "rationaalisen itsemurhan" hyväksymistä myös keinona ehkäistä sitä.

Jos ei kerran kotimaassa voi kuolla haluamallaan tavalla, on päästään terveen lähdettävä turistiksi kuolinapua tarjoavalle klinikalle. Matkalaukusta tulee löytyä kahden eri lääkärin lausunnot. Kuolinavun on oltava oma, vapaaehtoinen valinta, ja sen täytyy perustua henkisesti terveen ihmisen harkittuun pyyntöön.

Zürichissä on Dignitas- järjestön tarjoamaan kuolinapuun turvautunut 947 ihmistä kymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Yli 80 prosenttia jäsenistä on muita kuin sveitsiläisiä. Suurin osa on ollut saksalaisia, sveitsiläisiä ja brittejä. Suomalaisia on jäsenlistalla yhdistyksen ilmoituksen mukaan alta kymmenen. Lain tulkinnan kannalta on ongelmallista jos kuolemaan matkustava on niin sairas, ettei selviä matkasta ilman sukulaisten tai läheisten apua. Periaatteessa pelkästään brittiläisen matkajärjestelyissä auttava heimokansalainen, sukulainen, on voinut saada syytteen itsemurhan avustamisesta. Siksi jotkut ovat päättäneet tehdä viimeisen matkansa turhaa syyllisyyttä välttääkseen yksin, eivätkä ole saaneet kuolla läheistensä läsnä ollessa.

Meillä niitä honkia humisee selkosilla ja hiljenevillä syrjäseuduilla, joissa on raittien autioitumisen ohella koettu myös nuorten toivottomuudesta nousevia itsemurha-aaltoja. Jos laki eutanasiasta tulisi todeksi, voisi suomalaisia kuolemisen klinikoita nousta vaikka korven hiljaisille taipaleille, missä tuulella on tilaa soida ja hiljaisuudella hoitaa. Ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan.

Tiistaina 29.9. klo 9.05 alkaen YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seuraan ja Eutanasian, hyvän kuoleman kulttuurin äärelle pysähtyvät tunniksi uskontotieteilijä Leila Jylhänkangas, Terhokodin ylilääkäri, saattohoitolääkäri Juha Hänninen sekä Exitus ry:n puheenjohtaja Jaakko Ojanne.

Keskiviikkona 30.9.2009 klo 13.25. ja toinen lähetys torstaina 1.10. klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuultavissa oikealla näkyvästä radiosoittimesta.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Tuuli Lindeberg ja pianotaiteilija Lotta Emanuelsson. Toimittajana Paula Nurmentaus.

Laulun runoilija on venäläinen futuristi Igor Severjanin. Juuri hän keksi määritellä futurismi-sanalla viime vuosisadan alun merkittävän taidesuunnan joka ilmeni myös kuvataiteissa. Severjan eli vuosina 1887 – 1941 eli oli Rahmaninovin aikalainan. Hän käytti runoissaan usein kukka-aiheita, mutta niiden taustalla saattaa lymytä synkkä ja paheellinen symboliikka. Tuhatkaunoissa voi aistia jopa huumeisen myrkyllisiä merkityksiä.

Sergei Rahmaninov on sävellyksessään paljon viattomampi ja on omistanut laulun aikansa tunnetulle kaunottarelle Nina Koshetzille, joka myös kuului Rahmaninovin ihailijoihin. Hän esittää tässä laulun yhdessä pianisti Celius Doughertyn kanssa.

Toimittajan Martti Silvennoinen vie meidät Pallas -tunturilta Ounas -tunturille, jossa virkeät pääskyset sirkuttavat. Ohjelmassa kuullaan mm. millä tavalla eräretkille valmistauduttiin 1950 -luvun puolivälissä.

Yksi ehkä mielenkiintoisimmista havainnoista tekee kuitenkin toimittaja Kajo, joka kokeilee miltä hampaat tuntuvat, kun kynän pistää suuhun poikittain.

(YLE Radio 1 maanantaina 28.9.2009 klo 9.05 - 10.00)

Mikä on yksilön vastuu ja mikä yhteiskunnan vastuu, kun suomalainen esimerkiksi juo liikaa tai syö liikaa, ja sairastuu? Voidaanko yleensä määritellä, mitkä sairaudet ovat itse aiheutettuja ja mitkä eivät?

Kokoomuksen kansanedustajan Arja Karhuvaaran mielestä yhteiskunnan ei tarvitse kantaa koko vastuuta sairauksista, jotka voidaan laskea itse aiheutetuiksi.

Lääketieteen tohtori Mikko Salaspuro puolestaan sanoo, että yhteiskunnalle kuuluu kaikkien sairauksien hoitaminen ja että kaikkia potilaita on kohdeltava tasa-arvoisesti.

Erotuomari on Terttu Lensu.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 30.9.2009 klo 17.20 - 17.50 ja torstaina 1.10. klo 11.00 - 11.30.)

”Kaupassamme on esittelyn yhteydessä ilmainen kahvitarjoilu.” Tuo lause saa suomalaiset sankoin joukoin parveilemaan pahvimukien ääreen. Mehiläislauman tavoin harmaanmusta kansa pörrää kahviautomaatin luona, hikoilevan kahviesittelijän täyttäessä vimmaisesti tyhjeneviä kuppeja. Mikään muu tapahtuma Suomessa ei saa niin vankkumatonta ikisuosiota, kuin ilmainen kahvitarjoilu. Ilmaisen kahvitarjoilun sosiaalipsykologisia aspekteja ei ole tutkittu lainkaan. Se on outoa, koska millään muulla kymmenen sentin lahjuksella ei saavuteta sellaista vireyttä vanhenevan sukupolven keskuudessa.

Ilmainen terveystarkastus on vähemmän houkutteleva täky. Saapuessani Viretorille aula toisti tyhjyyttään kaikuvien seinien kautta. Hiljalleen huriseva ilmanvaihto lausui tervetuloa, ovi kolahti lempeästi takana. Tilassa tuoksui ’lääkäriltä’. Takaumana mielikuva täyteen ahdetusta terveyskeskuksesta hämmenti mieltä. Terveyspalvelut ovat kovan kritiikin alla, resurssien riittämättömättömyydestä paasataan. Jonotusaikojen maratonimaisuus herättää kauhuntunteita. Kukaan ei kerkiä minnekään, kaikki maksaa liikaa ja minä seison tyhjässä aulassa, arpoen kivi paperi ja sakset menetelmällä vaihtoehtoja ilmaisen terveystarkastuksen, ilmaisen fysioterapian, ilmaisen hammastarkastuksen ja ilmaisen terapiahetken välillä. Olenko minä enää oikealla planeetalla? Palataanpa takaisin.

Ilmainen kahvitarjoilu. Jos supermarketin kahvitarjoilusta vastaisivat juuri valmistuvat kahvitarjoiluammattilaiset keski-suomen tarjoilu- ja kahvipalveluammattikoulusta, ammottaisiko hypermarketin aula tyhjyyttään liian nuoren kahvin tuoksuessa? Pitäisikö Viretorille järjestää ilmainen kahvitarjoilu, jotta ilmainen terveyspalvelu löisi itsensä läpi?

Heikki Niskanen

http://www.viretori.fi/
http://www.spinalmousesolutions.com/

Lännessä on tapana ajatella, että venäläisiltä puuttuu kokonaan sananvapaus. Venäjänkielisten yhdistysten liiton tiedottajan Polina Kopylovan mukaan asia ei ole näin yksioikoinen.
Kopylovan mukaan venäläinen suuri yleisö kyllästyi 1990-luvun kriittiseen ja usein läpeensä negatiiviseen uutisvirtaan. Vasta vaurastunut keskiluokka, valtamedian yleisö, itse asiassa haluaa ”iloisempia” uutisia.
Polina Kopylova on 33-vuotias uussuomalainen, joka on saanut toimittajan koulutuksen Pietarissa. Hän seuraa Venäjän uutisia lähinnä verkosta ja sen blogeista. Kopylovan mukaan sana on vapainta juuri verkossa. Valtamediassa hänen mukaansa toimittajien itsesensuuri on lisääntynyt viime vuosina.
Kopylovan mukaan venäläisten kansalaisjärjestöjen pitäisi opettaa kansalaisille rakentavan keskustelun ja vaikuttamisen tapoja.
”Säännöllinen rakenteellinen prosessi on aina pidempi kuin mielenosoitus”, hän sanoo. Toimittaja on Janne Junttila.

Kuuntelin muutama viikko sitten Sitran nykyisen yliasiamiehen Mikko Kososen mainiota esitelmää hyvän johtamisen kulmakivistä. Mieleeni jäi erityisesti Mikon toteamus siitä, että väittely ja vuoropuhelu ovat keskenään eri asioita. Molemmilla on yhteiskunnassa oma paikkansa, mutta hyvässä johtamisessa tarvitaan aivan erityisesti jälkimmäistä.

Se olisi mielestäni hyvä muistaa myös politiikassa ja aivan erityisesti suomalaisessa lainvalmistelussa.

***

Poliitikkojen työnä on tehdä arvovalintoja ja se työ onnistuu parhaiten silloin, kun on vaihtoehtoja, mistä valita.

Julkisuudessa vaihtoehtoja haetaan yleensä vastakkainasettelun ja siitä kumpuavan, paikoin kipakankin väittelyn avulla.

Julkisuudelle on siis hyvää se, että hallitus ajaa omaa linjaansa ja oppositio vastustaa sitä. Asetelmasta seuraa parhaimmillaan erinomaista arvokeskustelua, huonoimmillaan taas pelkkää poliittista teatteria ja irtopisteiden keräämistä.

***

Hyvä ja ajoittain voimakaskin väittely kuuluu politiikkaan eikä sitä pidä pelätä. Hyvään poliittiseen johtamiseen tarvitaan silti myös riittävästi vuoropuhelua.

Uskon, että vuoropuhelu on silloin tällöin hyväksi jopa hallituksen ja opposition välillä, mutta suurin tarve sille on kuitenkin valtioneuvoston sisällä eli eri hallinnonalojen ja niitä edustavien ministerien ja ministeriöiden välillä.

Vuoropuhelua tarvitaan nykyistä enemmän myös lainvalmistelijoiden ja
päätöksenteon kohteiden eli valtion, ja meidän kansalaisten, kansalaisjärjestöjen ja
elinkeinoelämän välillä.

***

Uskon, että vuoropuhelun lisääminen monipuolistaisi asioiden valmistelua. Se kannustaisi arvioimaan avoimesti myös niitä, nyt usein piiloon jääviä arvovalintoja, joita virkamiehet tekevät jo lakien valmisteluvaiheessa.

Vuoropuhelun lisääminen nostaisi esiin myös niitä ajoittain suuriakin erimielisyyksiä, joita tänään esiintyy saman puolueen eri ministereiden välillä. Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa ne jäävät kaikkein helpoimmin vaille yhteiskunnallista huomiota ja eri vaihtoehtoja ja niiden perusteluja esiin haastavaa keskustelua.

***

Enemmistöhallituksella on tietenkin oikeus esittää eduskunnan hyväksyttäväksi juuri niitä ratkaisuja, joita se pitää parhaina. Maata hyvin johtamaan pyrkivä hallitus kertoisi eduskunnalle silti myös muista vaihtoehdoista ja ennen kaikkea siitä, miksi hallitus ei halua niitä valita.

Silloin eduskunnassakin keskusteltaisiin käsiteltävien asioiden kannalta kaikkein varteenotettavimmista kysymyksistä. Asioiden valiokuntakäsittelyä ei tarvitsisi aloittaa niin sanotusti nollasta vaan valiokunnissa voitaisiin haastaa vakavasti juuri hallituksen valintansa tueksi esittämien perustelujen pätevyyttä ja painoarvoa ja parantaa niin ollen myös hallituksen ehdotuksia silloin, kun siihen on aihetta.

Uskon, että tällainen työtapa auttaisi Suomea nykyisessä suhdannetilanteessa ja sen eteemme tuomissa valinnoissa. Siksi toivon, että Mikko Kososen johtamisopit saisivat vastakaikua myös valtakunnan hallituksessa.

Suvi-Anne Siimes

(Ajankohtaisen Ykkösen kolumni 22.9.2009)

Jostain syystä johtavat feministit haluavat problematisoida naisen olemuksen.
Parisuhdeväkivalta on ollut hyvä lyömäase, jonka avulla naiset on muokattu uhreiksi ja miehet paskiaisiksi. Minua alkaa jo hieman kyllästyttää tuo sama jankutus.

Ei tietenkään ole hyvä että naisia – tai ketään ylipäätään – lyödään, mutta hei femakot, eikös teistä itsestännekin ala jo pikkuhiljaa tuntua siltä, että te ratsastatte naisten kärsimyksillä vain sen takia että voitte? Suljette silmänne ja korvanne siltä tosiasialta, että naisetkin lyövät miehiään – ja äidit taas lyövät lapsiaan enemmän kuin isät. Naisten väkivaltaisuus ei feministejä kiinnosta, koska on tietenkin paljon, paljon marttyyrisempää jos värjää itsensä miesten hakkaamien naisten verellä. Se on tehokas keino kerjätä sääliä ja herättää miesvihaa.

Välillä vaikuttaa siltä että feministit tutkivat silmät innostuksesta kiiluen naisten pahoinpitelylukuja aivan kuin ne olisivat heille jonkinlainen uusi raamattu, josta he omalla kieroutuneella tavallaan etsivät suurennuslasilla oikeutusta omalle miesvihalleen. Kummallista ja avutonta, eikös vain? Se, miten feministit ovat kehdanneet käyttää hyväkseen naisten ahdinkoa omien, itsekkäitten ja poliittisten päämäärien ajamiseksi.

Suomesta puuttuu tietoa, mutta oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan kansainvälinen tutkimustieto miehiin kohdistuneesta parisuhde- ja perheväkivallasta on viime vuosina lisääntynyt. Sen perusteella tiedetään, että myös miehiin kohdistuu merkittävässä määrin väkivaltaa puolisoidensa taholta.

Meillä miesten parisuhteessa kohtaama väkivalta ei kuitenkaan ole saanut suurta huomiota. Maamme on pullollansa sellaisia naisia, jotka tekevät kaikkensa vaientaakseen asian tämän puolen. Sehän veisi naisilta kaikkein parhaimman valttikortin: marttyyriuden.

Naisen uhriasema on feministeille kultaakin kalliimpi. Jos nainen ei saa olla uhri, silloinhan nainen joutuisi ottamaan vastuuta omista teoistaan. Mies ei saa olla uhri koska uhrin asema on varattu naiselle. Poikaa, jota kiusataan koulussa, ei pidetä uhrina, vaan pojalle sanotaan, että kestä kuin mies tai sitten anna samalla mitalla takaisin.

Koulukiusattu tyttö saa kaikkien sympatiat. Ja eikös olekin mahtava keino opettaa tytöille, etteivät pojat koskaan ikinä voi olla uhreja, se rooli kuuluu tytöille.
Mielestäni se ei kuitenkaan ole kehuttava rooli naiselle, tuo ainainen uhrin rooli.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 23.9.2009 klo 9.05 - 10.00. Radiolähetyksen jälkeen ohjelma on kuunneltavissa tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta kahden kuukauden ajan radiolähetyksestä.)