yle.fi



Jugoiskelmää ja irlantilaista tyttöenergiaa

Julkaistu Ma, 20/04/2009 - 10:21
  • Sinead Mulvey & Black Daisy voitti Irlannin karsinnan (Kuva: RTE)
  • Arviointivuorossa 2. semifinaalin kolme ensimmäistä maata.

KROATIA

Toisen semifinaalin avaa Kroatia. Jos ovat bulgarialaiset huolissaan oman edustajansa laulutaidosta, niin myös Kroatiassa Igor Cukrovin livelaulantaa on kuunneltu kriittisin korvin. Nuoren miehen laulusuoritus Kroatian karsinnassa meni sen verran penkin alle, että taustatuki on hänelle tarpeen. Onneksi hän ei pääse Moskovassakaan lavalle yksin, vaan taustatukea hän saa naissolistilta Andrealta. Kroatian euroviisun nimessä on tahatonta huumoria, mutta sydäntä särkevän paatoksellisesti Igor rakkaasta Tenastaan laulaa. Kappale on perinteinen melodinen jugoiskelmä, joka sopisi mainiosti myös monen suomalaisen iskelmälaulajan ohjelmistoon.

Veikkaus: ei finaaliin
Omat pisteet: 2

IRLANTI

Seitsemän euroviisuvoiton maa ei tarjoa tänä vuonna Euroopalle perusballadia, eikä edes kalkkunanukkea. Irlanti luottaa tällä kertaa tyttöenergiaan. Edellisen kerran irlantilaista tyttöenergiaa saatiin ihailla viisulavalla vuonna 1981 Sheeba-yhtyeen muodossa, joten kyse on varsin poikkeuksellisesta Irlannin euroviisusta. Vaikka suurin osa Irlannin laulun tekijöistä ei olekaan ns. omasta takaa, pisteet irlantilaisille omien rajojen rikkomisesta sekä kappaleen pirteästä meiningistä, jonka uskon välittyvän myös kotikatsomoihin.

Veikkaus: finaaliin
Omat pisteet: 4

LATVIA

Talouskriisi oli estää Latvian osallistumisen tämänvuotisiin Euroviisuihin, mutta Euroopan yleisradioliiton EBU:n suosiollisella avustuksella maa nähdään kuin nähdäänkin kilpailemassa Moskovassa. Hienoa, että Latvia pääsi mukaan, sillä ”Probka” on ehdottomasti parasta antia Latvian euroviisutaipaleella vuosikausiin. Ne, jotka Latvian viisuhistoriaa tuntevat, tietävät, että se ei vielä paljon lupaa. Sen verran vaatimatonta on Latvian tarjonta viime vuosina ollut. Tällä kertaa Latvian kappaleessa on kuitenkin ajatusta. Se on erilainen, omaperäinen ja hauskakin, ja laulusta löytyy myös sanomaa. Isäntämaata kosiskelevasti Latvian kappale esitetään venäjäksi.

Veikkaus: finaaliin
Omat pisteet: 3
 

Kommentit

KROATIA Veikkaus: ei

KROATIA

Veikkaus: ei finaaliin

IRLANTI

Veikkaus: ei finaaliin

LATVIA

Veikkaus: ei finaaliin (vaikka pidän biisistä kovasti)

Kroatia Veikkaus:

Kroatia

Veikkaus: finaaliin
Omat pisteet: 7

Irlanti

Veikkaus: ei finaaliin
Omat pisteet: 5

Latvia

Veikkaus: ei finaaliin
Omat pisteet: 4

" ”Probka” on

" ”Probka” on ehdottomasti parasta antia Latvian euroviisutaipaleella vuosikausiin. /-/ Veikkaus: finaaliin "

Onko tämä vitsi?!

latvian laulu on kyllä

latvian laulu on kyllä huonoin vuosiin :/ samoin irlannin..kroatian sen sijaan todella hyvä. niin sitä maut eroaa :)