1.7. Peppi - sankari vai säälin kohde?

Suomalaiset lapset viihtyvät huonommin koulussa kuin muiden Euroopan maiden oppilaat. Miten se on mahdollista?
Kun minä kävin koulua, niin kuri oli kova. Tukistettiin ja lyötiin näpeille. Piti päntätä ulkoa kielioppia ja Tanskan saaria (jotka kyllä osaan tänäkin päivänä .-)
Nyt on tietokoneet ja vapautta. Mikseivät luvut maistu?
Toinen asia on, että liian moni jättää koulut kesken. Miksei siihen puututa? Onhan oppivelvollisuus maassa? - Esa

Niin, tuo on iso kysymys, ja siihen ei varmaankaan ole yhtä ainoaa syytä vaan monia ja kauan jatkuneita. Niin vanhanaikaiselta kuin kuulostankin (no, olen syntynyt 50-luvulla...), väitän, että hyvien tapojen häviämisellä on oma vaikutuksensa. Sen myötä on kadonnut aikuisten, omien vanhempien ja opettajien arvostus.

Lisäksi nykyään kaiken maailman säännöt sallivat oppilaiden huutelevan ja tekevän vaikka mitä, mutta opettaja ei voi siihen juurikaan puuttua. Eli siinä mielessä, kuri takaisin, mutta ei sentään fyysistä sormillelyömistä tms.

Eri asia on sitten se, että kyllä arvostuskin on ansaittava, ja yksi tapa on aikuisten luontainen, ei vain ulkoinen auktoriteetti - sitä ulkoista poliisienkin auktoriteettiahan Peppikin pilkkasi. Siihen kuuluu, että myös opettaja arvostaa oppilaitaan, näkee heidän potentiaalinsa ja hyvät puolensa, on reilu ja oikeudenmukainen, kannustaa, ei vain kritisoi jne jne.

Toinen syy on Suomen suuri ja syvä lama 90-luvulla, jonka jälkiä vieläkin maksamme. Ei jaksa olla hyvä vanhempi, jos itse voi huonosti. Nykyään työelämä toisaalta vie kaikki mehut vanhemmista, ja työttömyys rassaa muuten.

Lapsiperheiden taloudellinen alasajo on kolmas syy.
<i>Pisa-tutkimus</i> oli paljonpuhuva: hyviä tuloksia lukemisessa ym, mutta kouluviihtyvyys heikompi kuin muualla, eli ulkoista suorittamista, ei oppimisen iloa.

- nimim. "vanhanaikainen"

Miten saattoi koko ohjelman ajan pysyä yllä viritys, jonka valossa A.Lindgrenin luomat kuvitteelliset lapsihahmot verhottiin yhteiskunnallisen todellisuuden kaapuun!!??

Miten kukaan Teistä ei ääneen sanonut, että Peppi on SATUA! Ja kirjailijan hätähuuto juuri sodan runtelemassa maailmassa oli (ja on !!) huuto sen puolesta, että lapsilla on oikeus satuun!

Jokainen lapsi tajuaa kyllä niin Pepin kuin Eemelin tai Katto-Kassisen jne. mielikuvituksellisuuden ja antautuu kerronnassa täysin sille haaveelle, joka meillä jokaisella on oltava jaksaaksemme elää arjen todellisuudessa.

Ohjelmasta sinänsä lämmin kiitos Timo Harakalle. Vakiovieras voisi olla vähemmän dekoratiivinen ja enemmän elävä!!

Niin, katsoin Harakan ohhjelman eilen ensimmäistä kertaa ja Kiitos ohjelmasta.
Ihmettelin Kortelaisen kommentteja isättömästä/äidittömästä lapsesta, joka kylpee rahassa ja ostaa ystäviä itselleen. Samoin halveksuva kysymys: Kuka haluaisi olla Annika? Kuka haluaisi olla Tommi?
Jos mennään tuolla psykologisella linjalla luulen, että lapsi, joka on tavallisesta/ turvallisesta perheestä haluaa olla Peppi ja lapsi, joka on kasvanut yksin haluaa olla Ihana Annika tai Komea Tommi. Lindgren on siis tämän näkemyksen mukaan kirjoittanut jokaiselle jotakin; päässyt sadun ytimeen, antanut käsittelytaustaa ja samastumiskohteita lapsille.
Peppi on merkittävä ja kuten Levengood sanoi, Lindgren opettaa lapsia ajattelemaan myös itse; Peppi kaataa sankkotolkulla vettä puulattialle ja siivoaa, se naurattaa meidän lapsia, mutta he ymmärtävät, että niin ei voi tehdä, ilman että heille sen kertoo.
On vain eräs asia, josta olemme eri mieltä:
he uskovat oikeasti, että Peppi on maailman vahvin ihminen, vahvempi kuin isänsä, jolla on hieman hankalat työajat.

Lapset jotka kasvavat ympäristössä, jossa heidän ei tarvitse ajatella itsenäisesti, koska huolehtivat vanhemmat tekevät sen heidän puolestaan, tällaisista ei kasva todellisia luovia ihmisiä valitettavasti. Valitettavasti se näkyy meidän epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassamme voimakkaasti.
Todellinen luova ihminen ei kumartele ulkokultaisuutta, titteleitä, arvonimiä, omaisuutta jne. koska todelliselle luovalle ihmiselle merkitsee enemmän totuus, kuin näennäinen menestys.
Todellinen luova ihminen luottaa elämään ja sen kantavuuteen, tavoittelematta turhuuksia.
Todellinen luova ihminen, kuten Peppi, elää rakkaudessa jokapäiväisessä elämässään, sellaisessa rakkaudessa josta Tommin ja Annikan kaltaiset suojattuun elämään tuudittautuneet arat henkilöt eivät pääse osalliseksi välttämättä koko elämänsä aikana, koska lapsina heille riittää äidin ja isän suojelu, ja aikuisina...niin, raha, omaisuus, akateemiset arvonimet, maine ja kunnia.

Lapset eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti, koska vanhemmat ajattelevat heidän puolestaan valitettavasti. Valitettavasti tämä näkyy meidän epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassamme.
Todellinen luova ihminen ei kumartele rahaa, omaisuutta, akateemisia arvonimiä, titteleitä jne.
Todellinen luova ihminen elää rakkaudessa totuutta tavoitellen, kuten Peppi, ja luottaa elämään tavoittelematta turhuuksia.
Tällaisesta rakkaudesta jäävät usein paitsi Annikan ja Tommin kaltaiset suojattua elämää eläneet arat ihmiset, joita lapsina ovat suojelleet äiti ja isä, ja aikuisina...niin, raha, omaisuus, akateemiset arvonimet ja tittelit. - Tanja
(sama teksti tuli vahingossa kahteen kertaan, kun luulin että eka meni väärään osoitteeseen...ps. eka kertaa asialla. todella hyvä ohjelma, kiitos kaikille ohjelmaan osallistujille tekijöille.)

Olen samaa mieltä kommentoijan kanssa. Kaikki lapset tajuavat, että Peppi on satua. Hän on hullunkurinen, mutta ei millään muotoa mahdollinen oikeaksi eläväksi pikkutytöksi.

En myöskään usko, että moni aikuinen lukiessaan satua säälisi puoliorpoa Peppi-raukkaa, niin kuin Kortelainen ohjelmassa väitti. Eihän satuja kannata liikaa yhdistää todelliseen elämään. Muutenkin Kortelaisen kommentit ja vertaukset Pepistä nykypäivän realismiin olivat harhaanjohtavia.

Toivon hänelle mukavia hetkiä satujen parissa.

--Pienen tytön äiti

Outoa että ohjelmassa viitattiin lapsuuteen erillisenä, erityistä huomiota vaativana elämänvaiheena, mutta ei mainittu nimeltä <b>Neil Postmania</b>. Juuri hän lanseerasi käsitteen "lapsuuden lyheneminen", ja hänen herättämänsä keskustelun vaikutteet näkyivät tässäkin käytetyissä puheenvuoroissa. Olisiko ollut liikaa vaadittu että katsojat olisi informoitu ko. mediakriitikosta?

Toinen kytkentä välähti mieleen välittömästi. Kuka olisi oma Astrid Lindgrenimme? Mahdollisesti<b> Kirsi Kunnas</b>, jonka lapset -- nuo<i> Eppu Normaalin</i> kauhukakarat -- kasvatettiin vallan vallattomasti. Asiasta kertoo värikkäästi <b>Ville Repo</b> muistelmateoksessaan <i>Kättentaputukset raastuvassa</i>.

<p><b>Riitta Kurkijärvi</b> ihmettelee <i>Aamulehdessä</i>(30.6.), miten Anna Kortelainen voi käsittää Peppi Pitkätossun "niin väärin".</p>
<p>"Peppi Pitkätossu on todella muuttanut maailmaa, auttanut miljoonia lapsia vahvistamaan itsetuntoaan"; Kurkijärvi todistaa. "Hän on vahva, rohkea, luova, kekseliäs ja selviää yksin aikuisten maailmassa."</p>
<p>"Hän ei ole vähääkään säälittävä ressukka, hylätty orpo, jolle ei ole asetettu rajoja kuten Anna Kortelainen yrittää uskotella."</p>
<p>Kurkijärven mielestä moni lapsi voi samastua myös Tommiin ja Annikaan, vaikka ihailisikin Peppiä.</p>

<p>Riitta Kurkijärven mielestä Peppi Pitkätossu on sankari. Anna Kortelaisen mielestä säälittävä ressukka.</p>
<p>Molemmat ovat oikeassa.</p>
<p><b>Astrid Lindgrenin</b> taidosta kertoo se, että hän on luonut hahmon, joka on sekä että. Peppi ei olisi noussut kaikki rajat ylittävään suosioonsa, mikäli hän olisi joko tai.</p>
<p>Ressukat voivat samaistua sankariin, joka voittaa esteet. Sitä voimaa tarvitsee jokainen. Arkipäivän sankareita tarvitaan. Anarkistinen Peppi ravistelee hurjalla huumorilla luutuneita ja poteroihinsa kaivautuneita. Se tässäkin kommentoinnissa tulee taas esiin. Peppi ei suostu nielemään pelkkää ihailua eikä suvaitse surkuttelua. Hän tarttuu toimeen ja muuttaa maailman.</p>
<p>Lindgrenin taito tekee myös Tommista ja Annikasta miellyttäviä ja lämpimiä samaistumiskohteita. Erilaisuuden kunnioittaminen ja suuri sydän ovat Astrid Lindgrenin neroutta. </p> - Marja Salusjärvi

Olen Salusjärven kanssa täysin samaa mieltä siitä, että kun puhutaan Pepistä ja Lindgrenin tuotannosta ylipäätään, on todella kyse neroudesta, ja varsinkin hänen tapansa tehdä asioista ja ihmisistä niin moniulotteisia, on ehdottoman kunnioitettavaa.

Jotenkin harmillista vaan se, että nykyajan ihmisillä varsinkin näillä "hei olen kutsuttu vieras täällä ja tiedän kaikesta kaiken ja varsinkin osaan analysoida ihmisiä paremmin kuin he itse itseään" - ihmisillä on niin valtava tarve ymmärtää ja lokeroida kaikki - juuri korostetusti vielä siinä mielessä, että jokainen on jotakin yhtä. Ei kahta tai monta vaan yhtä - surkea tai upea - kumpaakin ei voi olla samaan aikaan ja oikeastaan kaikki vielä syvemmät tasot puuttuvat.

Toivoisin todella, varsinkin akateemisten ihmisten, avautuvan pois siitä analysoinnin maailmasta, joka tällä hetkellä on niin must. Eihän elämä kokonaisuudessakaan ole mitään yksiselitteisesti käsitettävää tai määriteltävää, vaan kokonaisuus, jonka käsittämättömän laajuuden voi kokea korkeintaan ehkä hetkellisinä tunteina ja häivähdyksinä - ei koskaan kokonaisena totuutena tai määriteltynä.
.... tai no ehkä <b>Esko Valtaoja</b> vielä joskus saavuttaa tämän totuuden, ja sitten joudun syömään sanani =oP

Tutkija <b>Markku Niemivirta</b> valottaa hiukan toisesta näkökulmasta, <a href="http://tarmo.fi/blog/2007/03/06/koululaisen-arkea-pisa-tutkimuksen-varjossa/">miten suomalaislapset viihtyvät koulussa</a>.

Minä itse olen lukiota käyvä nuori, ja viihdyn koulussa harvinaisen hyvin. Ainoastaan liikuntatunnit ovat jokseenkin epämieluisia, muuten pidän koulusta kaikin puolin.

Monilla, varsinkin ala-asteikäisillä lapsilla saattaa olla jollakin tasolla sellainen käsitys, että koulussa ei oikeastaan saisikaan viihtyä, tai jos viihtyy, niin ei siitä sitten kerrota kenellekään. Kuinka moni alakoululainen kertoo, että koulussa on tylsää ja mälsää vain, koska kaveritkin sanovat niin?

Minulla on kaksi nuorempaa sisarusta, jotka hekin viihtyvät koulussa mainiosti. Lieneekö tämä sitten jokin sukuvika, kun en näin äkkiseltään muista serkkutytöistä ja -pojistakaan ketään, kuka ei koulusta pitäisi..

Koulu ja koulutus ovat positiivinen asia, itse tajusin sen yläasteaikoina, ja nyttemmin käsitys on vain vahvistunut. Minä haluan kouluttatua niin pitkälle kuin mielenkiintoa ja järkeä riittää, ja toivon että monet muutkin nuoret ymmärtäisivät koulutuksen tärkeyden.
- Helena