7.6. - Lunttaaja jäi kiinni
Kirsi Piha haastoi kertomaan, mikä kirja on muuttanut minun elämääni. Tätä kysymystä olenkin pelännyt. Mitenkähän onnistuisin luovimaan sen ympäri...
Mutta ensin olennaisempaan. Televisiossa kun ollaan, kirjallisuusohjelmassakaan tärkeintä ei ole kirjallisuus, vaan esiintyjien ulkonäkö ja ulosanti. (Tämä ei ole ylimielistä narinaa, vaan ihan nöyrästi esitetty fakta.)
Joitakin katsojia häiritsee, kun ohjelmassa lunttaan juontoa paperista. Pakko tunnustaa: jäin kiinni!
Pressiklubissa kamerat olivat eri kohdilla, eikä käsikirjoitukseen vilkuilua ilmeisesti huomannut. 10 kirjaa -ohjelmassa juontojen lunttaminen on näkyvää, mitä pyydän anteeksi. Koeta, katsoja, kestää.
Niin, Kirsin ansiokkaassa Lukupiiri-blogissa ihmiset ovat tv-sarjan innoittamina listanneet kirjoja, jotka ovat muuttaneet heidän maailmaansa. (Pekka Töpöhäntä on aika korkealla, kuten kuuluukin.)
Entä ohjelman tekijät, Kirsi kysyi - mikä kirja kolahti? Anna vastatkoon omasta puolestaan. Minä vastaan: leijonat.
Lapsuuteni kiihdyttävin lukukokemus oli Lea Pennasen kirja Me leijonat (1965). Ilmeisesti rohkea ja seikkailukas Roar-leijonanpentu oli sellainen kuin itse olisin halunnut olla ja leijonaperhe haavekuva omasta perheestä.
Olen nähnyt kirjasta unia vielä aikuisenakin, vaikka en ole Roar-leijonanpennun seikkailuja enää mistään löytänyt. Lukukeskuksen mukaan teos on "hellyttävä ja suotta unohdettu satuhelmi 1960-luvulta".
Unohdettu?! Kirjallisuudessa on sekin upea ulottuvuus, että jokainen kirja voi olla jollekin unohtumaton. Terveisiä siis kohta 80-vuotiaalla Lea-rouvalle, joka oli muuten täällä Yleisradiossa lasten ja nuorten radion päällikkönä 1960- ja 1970-luvulla. Kuka muistaa?
Tämä riittäköön itsepaljasteluksi tällä erää. Niin paljon kuin olenkin saarnannut romaanitaiteen mullistavuudesta, tunnustan, että Pentti Linkolan ensimmäinen kirja (iski 15-vuotiaan tajuntaan kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Kyseessä on pamfletti "Isänmaan ja ihmisen puolesta - ei ketään vastaan" (1960).
Vaikka Linkolan pasifismi on vuosikymmenten kuluessa kääntynyt jopa vastakohdakseen, hän oli itseoikeutettu lukemaan Erich Maria Remarquen loistokkaan sotaromaanin Länsirintamalta ei mitään uutta (1929). Rohkenen suositella seuraavaa 10 kirjaa -lähetystä - siis TV1 ma 11.6. klo 21.50
Väinö Linna on saanut Tuntemattomaan sotilaaseen (1954) paljon vaikutteita Remarquelta. Kukahan tätä olisi tutkinut? Tietääkö Ilkka Malmberg? Mitä sanoo Yrjö Varpio? Muut?
3 kommenttia
To 07.06.2007 @ 12:53
En tiedä asiasta paljon muuta kuin sen että Linna oli sen lukenut. Varpion kirjassa siitä on kerrottu.
Muistelen hämärästi, että Remarque teki suuren vaikutuksen mutta se oli kuitenkin kirjotiettu herraspoikien näkökulmasta ja oli siinä mielessä Linnalle vieras.
Kovasti muuten puhuvat Linnan pasifismista. Mitähän se tarkoittaa?
Pasifisti ei käsittääkseni tartu missään tapauksessa aseeseen. Oliko Linnalla sellainen maailmankatsomus? Sotaa hän toki vastusti, niin kuin kaikki tietämäni ihmiset.
- Ilkka Malmberg
To 07.06.2007 @ 14:18
Jos puhutaan henkilökohtaisesti tärkeimmistä kirjoista, niin ihan varmasti jokaisen listalle päätyy lapsuusajan kirjoja. Itse ainakin pistin lapsenelämän ihan uusiksi seuraavan parhaan kirjan luettuani. Siinä vaihtuivat harrastukset ja leikit tiuhaan.
Kiiltomadon uudessa pääkkärissä tutkija <b>Sakari Katajamäki</b> kutsuu unohdettuja klassikkoja zombeiksi, ja se kyllä loistava ilmaus! Minusta ainakin joskus tuntuu, että lukemattomat klassikot vainoavat kirjastossa ja huutelevat perään uhkauksia... Huolimatta siitä, että joillekin juuri ne kirjat, joita minä en saa luetuksi, ovat tärkeimpiä. Toisaalta on kirjoja, jotka saavat vikistä ihan rauhassa lukijaansa. Kuka esimerkiksi oikeasti jaksaa lukea <i>Setä Tuomon tuvan</i>? Miten kauan Timolta meni?
Pe 08.06.2007 @ 14:28
Oman kymppikerhoni kärjessä lienee - kun nyt kerran fiktio/fakta-jaosta voi omassa listassa tinkiä - yksi fakta, yksi fiktio, yksi lastenkirja:
Virginia Woolfin Oma huone
Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies
Eduard Uspenskin Takuumiehet
Yksi matkamies ja muutama takuumies yhdessä huoneessa, siis? Takuumiehet tekivät maailmasta animistisen koneistettuakin myöten (ei vain se henkistynyt luonto...). Woolf on itseironian mestari, loistava humoristi, joka taistelee itsesääliä ja marttyyriasennetta vastaan ja potkaisee persuuksille ja toimintaan. Ja Calvino sai lukioaikana kirjoittamaan aineisiin niin pitkiä ja huumaantuneita lauseita, että meinasi tulla muikkari kotiin. Kaikki kolme edelleen täyttä tavaraa.
Entäpä loput seitsemän? Täytyypä funtsata kotva... Neiti Etsivät, Viisikot, Vihreä vallankumous -niminen hieno kuvakirja, poliittisesti epäkorrektit Tintit... Tshehovin novellit, Zolan Nana, Iris Murdoch, Anita Brookner ja Susan Sontag monellakin kirjallaan, Eunice Liptonin Alias Olympia, A.S. Byattin Possession... Ja kohta tulee mieleen lisää...
haaveilee
Anna Kortelainen
