3.7. TYÖmiehen vaimo vai työmiehen VAIMO?
Vihdoin maanantaina Anna Kortelainen ja minä yllyimme kunnon kiistaan, kun vieraana oli toinen karismaattinen nainen, elokuvaohjaaja Auli Mantila. Ainoana miehenä väitin, että Minna Canthin näytelmän nimessä on nykyään tärkeämpi sana työmiehen kuin sana vaimo...
"En tajunnut, että tämä on voinut olla totta", Auli puuskahti, kun keskustelemme Työmiehen vaimosta.
Vielä 1880-luvulla on tosiaan pidetty luonnollisena ja asianmukaisena, että avioon astuessaan nainen luovuttaa kaiken omaisuutensa miehelle. Taisteleva - ja paheksuttu - näytelmä Työmiehen vaimo johti lain muutokseen. Tosin, kuten Anna huomautti, täysin omaan vallintaansa nainen sai raha-asiansa vasta niinkin myöhään kuin 1929.
Mutta entä tänään, kysyn. Pitääkö nyt panna paino sanalle "työmiehen" vai sanalle "vaimo"?
Luokka vai sukupuoli?
Kun viime vuonna vietettiin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 100-vuotisjuhlaa, niin valtiovalta korosti pelkästään naistensaavuttamia täysiä poliittisia oikeuksia.
Entä ne miljoona miestä - torpparia, tilatonta, ruotu-ukkoa ja tehtaiden työläistä - jotka saivat poliittiset oikeudet?
Omana aikanaan oli radikaalia, että kaikki saivat äänioikeuden, myös köyhät. Se taas on 2000-luvun ideologiaa, että tulkitaan tapahtuma feministisesti, kavennetaan "yleinen ja yhtäläinen" koskemaan naisia.
Tämä valtiollinen feminismi on hupaisa ilmiö. Tasa-arvonäkökulma on virallisesti hyväksytty, turvallinen ja vaaraton. Sen sijaan luokka-asema, köyhyys ja tämänkin päivän riisto ovat kiusallisia ja kiellettyjä keskusteluita.
Eiväthän näkökulmat periaatteessa sulje toisiaan pois, eivätkä riitele keskenään. Mutta käytännössä kyllä.
Kuten Yhdysvalloissa, Suomessakin aito poliittinen väittely on muuttunut jankkaamiseksi eri ryhmien oikeuksista. Edellinen eduskunta keskittyi määrittelemään, onko homoilla oikeus avioliiittoon ja adoptioon tai yksinäisillä naisilla oikeus hedelmöityshoitoihin.
Maailman muuttamisen sijaan moralisoidaan. Politiikka jähmettyy arvopuheeksi, jonka ytimenä ei ole arkinen teko ja toiminta, vaan juhlallinen oikeusretoriikka.
Juhlapuhe on taka-askel 1800-luvun tekopyhään kristillisyyteen, jota Canth raivokkaasti piiskasi.
No, eipä ihme, että asiasta sukeutui Annan ja minun välille kunnon väittely. Kumpi on tärkeämpi, "työmiehen" - vai "vaimo"?
14 kommenttia
Pe 06.07.2007 @ 14:03
Vai eivät 40-vuotiaat miehet pysty näkemään, onko naisten asemassa parantamisen varaa. Jospa vain 40-vuotiaat miehet ovat koko ikänsä kuulleet naisnäkökulmaa siihen määrään saakka, että myös toiset näkökulmat voivat kiinnostaa.
Sinällään määritelmä "40-vuotiaat miehet" on syrjivä ja rasistinen. Jo itse määrittelyyn sisältyy ajatus, että kyseisissä henkilöissä on ainakin kaksi vikaa: sukupuoli ja ikä.
Mutta tietenkään emme voi puhua tasa-arvokysymyksistä missään muussa hengessä kuin Halosen-Airiston linjalla, kunnes kaikki naisiin kohdistuneet vääryydet on poistettu. Jos miehiin joitakin sitten senkin jälkeen kohdistuu, niin se on niille ihan oikein.
Ma 02.07.2007 @ 13:38
Ai jai, Timo. Valtiollinen feminismi ei ole hupaisa ilmiö, hupaisa ilmiö ovat 40-vuotiaat miehet.
Mistä johtuu, että 40-vuotiaat miehet eivät kykene näkemään naisten asemassa korjaamisen varaa? Mietin jo viikonloppuna, kun luin <b>Arno Kotron </b>haastattelua <i>Olivia</i>-lehdestä, että ihan fiksun oloiset miehet alkavat nillittää tasa-arvon edessä. Toivottavasti et lavertele illan ohjelmassa työmiehen oikeuksista, kun pitäisi puhua yleisistä ja yhtäläisista mahdollisuuksista. Etenkin kun Canthin työmies on silkkaa ironiaa eikä edusta työmiehiä.
Sinänsä olen kyllä sitä mieltä, että nyky-Canth puhuisi ihan varmasti pätkätöistä ja työttömyydestä, mutta niissäkään puheissa naiset eivät jäisi osattomiksi. Vaikka nykyään on in ajaa vain yhtä asiaa, luokka vai sukupuoli on ihan yhtä järkevä kysymys kuin kirjasto vai vanhainkoti, pätkätyöt vai vanhempainloma tai ilmastonmuutos vai nälkä ja hätä.
Canth ei itse lokeroinut ajamiaan asioita. <i>Työmiehen vaimon</i> aikaan hän kritisoi aika tasapuolisesti naisia, miehiä, kirkkoa kuin ympäröivää yhteisöäkin.
Ma 02.07.2007 @ 23:01
Anna Kortelainen jauhoi ah niin perinteisesti mies-nais -vastakkainasettelukliseitä ja yritti kovasti viedä suunvuoron vieraana olleelta Auli Mantilalta. Itse teoksesta ei juuri päästy keskustelemaan.
Ma 02.07.2007 @ 23:03
Jäin kaipaamaan muutosta, Kertun rohkeutta ryhtyä kapinaan, tehdä jotakin normeja rikkovaa, nousta kapinaan.
Ketkä olisivat nyt niitä kerttuja, jotka voisivat ladata täysillä vasten naisia sortavia käytäntöjä? Mihin tähdätä, kun naisen yhteiskunnallinen panos hinnoitellaan merkittävästi vähempiarvoiseksi kuin miehen? Voisivatko työmiehet Jyrki ja Sauli vastata, miksi naisille tyrkätään tyhjiä lupauksia?
Ja surullista on se, kun me yhä niitä uskomme ja sokeasti yritämme eläytyä itseämme äveriäämpiin.
Ti 03.07.2007 @ 00:28
Jos <i>Työmiehen vaimo</i> -näytelmää lukee kirjaimellisena realismina, niin teoksen henkilöiden maailmassa ensisijainen paha ei ole köyhyys sinänsä (kuten keskustelijat esittivät) vaan juoppous, mistä kaikki lähtee liikkeelle ja mikä seurauksena aiheutti päähenkilöparin köyhyyden.
Näin Canthin teos käsitteli - jos puhutaan pelkästään kirjaimellisen realismin ulottuvuudesta - naisen aseman ja luokkaerojen lisäksi myös juoppoutta aikansa polttavaa ongelmana.
Kaikki paha maailmassa ei ole yhteiskunnallisten suhteiden aiheuttamaa vaan osansa on myös ihmisen mentaalisilla rakenteilla.
Ti 03.07.2007 @ 00:54
Lukekaapa muuten Kortelaisen kirjoittama <i><a href="http://www.eva.fi/index.php?m=3&subm=2&action=1&id=71">Varhaiset Johtotähdet</i></a> -raportti johtajanaisista Evan sivuilta. T. Hanna
Ti 03.07.2007 @ 10:37
<p>Kiitos <b>Auli Mantilalle!</b></p>
<p>Minna Canthin asenne oli vahvan naisen asenne. Hän
näki tosiasiat, mutta jaksoi silti vaikuttaa ja taistella epäkohtia
vastaan. Olisipa enemmän sellaisia vaikuttajia maailmassamme.</p>
- Anja 65v
Ti 03.07.2007 @ 16:55
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä että Anna Kortelaisen olisi pitänyt antaa enemmän suunvuoroa Auli Mantilalle, jolla on terve ja uusi näkökulma ihmisten asemaan yhteiskunnassa.Anna Kortelainen toistaa yliopiston opettamia kliseitä,jotka ovat aikansa eläneitä tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Kiitos vielä Auli Mantilalle upeista puheenvuoroista(mitä ehti sanomaan).
Ti 03.07.2007 @ 19:15
<p>Katsoin juuri ko. ohjelman ja olen iloinen että joku muukin kaipasi kirjaan liittyvää analyysiä, ei aiheeseen (vaikka onkin tärkeä) liittyvää kiihtynyttä monologia.</p>
<p>Miksi kirjan kolmea eri naishahmoa ei esimerkiksi verrattu toisiinsa? <b>Vappu</b> on selvästi itsenäinen ja jossain määrin vaikutusvaltainen nainen, kun taas <b>Johanna</b> on alistuva marttyyri. <b>Homsantuu</b> tai <b>Kerttu</b> voisi puolestaan ilmentää luonnonvoiman kaltaista, kontrolloimatonta naista, joka ilmeisesti nähtiin mitä suurimpana uhkana vaikka hänen toimintansa on tapahtumien pohjalta perusteltua.</p>
To 05.07.2007 @ 17:34
Olisiko M.C. radikalismiin ollut osasyynä hänen oma avioliittonsa. Hänen aviomiehensä lukitsi oven lähtiessään seminaariin ja Minna sai kärvistellä yksin kotona. Näin tapahtui ainakin alussa, ei kai se ollut mahdollista enään lapsijoukon kasvaessa. Todennäköisesti Suomi olisi ollut yhtä eturivin kirjailijaa köyhempi, jos hänen aviomiehensä olisi elänyt. Varmasti oli niin, että kun Minna C. sai itsenäisyytensä, hän ei siitä enään luopunut.
M.V.
To 05.07.2007 @ 23:34
Höpönpöpön teitä muita. Tämän kertainen jakso oli aivan loistava! KIITOS! Oli hienoa, että keskustelijat toivat esille erilaisia näkökulmia. Ei se kai ole tarkoituskaan, että kaikki hymisevät yhtä virttä, nyt asiaa valoitettiin monelta eri kantilta. Auli Mantila oli AIVAN LOISTAVA ja vaikutti todella fiksulta ja pohdiskelevalta, mutta oli ihanaa, että mukana oli myös Kortelainen, jottei puhe kääntynyt vain köyhyyteen. Voimme aivan hyvin nähdä ja tunnustaa sekä köyhien ja naisten ongelmat, ei toisten myöntäminen ole toiselta pois.
Ja tuosta äänioikeuden juhlavuodesta vielä sen verran, että juhlapuheista unohdettiin myös esim. vammaiset, jotka eivät todellakaan saaneet muiden kanssa samaan aikaan omaa äänioikeuttaan, vaan joita pidettiin huostan alaisina vielä paljon pidempään...
Ti 03.07.2007 @ 20:17
Olen eri mieltä. Anna Kortelaista oli ilo kuunnella. Mielestäni hän sekä kommunikoi vieraan kanssa että myös toi uutta keskusteluun. T. Hanna
La 07.07.2007 @ 13:08
Mies/nainen -vastakkainasettelu elää ja voi hyvin eikä pohjimmiltaan ole mihinkään hävinnyt, ilmentymät vain ovat monipuolistuneet.
Yleensäkin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että tämän päivän puhetapaan jostakin syystä kuuluu ainainen uuden perääminen ja kuulijalle epämiellyttävän leimaaminen perinteiseksi kliseeksi, joka on todella tehokas suunsullkija. Ongelmista on tehty alati uudistuvaa trenditavaraa, mikä on sinänsä ovela kulttuurinen juoni: Ongelmille ei tarvitse tehdä mitään, koska tärkeintä on vain etsiä niille uusia ilmaisutapoja. Maailmassa on paljon mitääntarkoittamatonta puhetta, jonka tarkoitus on antaa vaikutelma siitä että asioille tehdään jotakin. Puheen takana meno jatkuu kuin aina ennenkin ja ne, joilla on lokoisat oltavat takaavat ne itselleen jatkossakin.
Minusta Anna Kortelainen oli hyvä, samoin Harakka ja Mantila. Kaikilla oli oma näkökulmansa, jotka täydensivät toisiaan. Anna Kortelainen uskalsi näyttää olevansa vihainen, mikä on virkistävää. Muovisia kestohymyjä näkee telkussa ihan riittävästi.
