18.6. Halonen, totuus ja komissiot
Terveiset Mukkulan kirjailijakokouksesta. (Olen urani huipulla: saan ensi yönä selostaa Minna Joenniemen kanssa perinteisen jalkapallo-ottelun Suomi vastaan Muu Maailma.)
Edellisessä merkinnässäni aprikoin, miten serbit, kroaatit ja bosnialaiset käsittelevät 1990-luvun sisällissodan tapahtumia. Pari vastausta olen saanut täältä Mukkulasta. (Katso Hannu Marttilan juttu sunnuntain 17.6. Hesarista.)
Makedonialainen Zoran Ancevski on optimisti. Kirjailijoiden ansiosta myös naapuri voi eläytyä entisen vihollisen kokemuksiin. Sopu syntyy ajan mittaan.
Kääntäjä Kari Klemelä arvioi kuitenkin, että kestää vielä monta sukupolvea, ennen kuin serbit hyväksyvät muun maailman tuomion. Se näkyy mm. vihamielisyytenä presidentti Ahtisaaren Kosovo-esitystä kohtaan.
Balkanilla voi hyvinkin kulua samat 40 vuotta kuin Suomessa, ennen kuin sisällissodan eri totuudet voivat kohdata.
Yli 40 vuoden takaisia tapahtumia on vaikea käsitellä enää oikeudenmukaisesti. Ei siis ihme, että tämän illan ohjelmassa Tarja Halonen sanoo vastustavansa vanhojen asioiden tuomitsevaa käsittelyä - "totuus ei ole minkään sukupolven yksinoikeus".
Mm. vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala on vaatinut "totuuskomissiota" suomettumisen vuosista 1960-1970-luvuilla. Suhtaudun samalla inholla ja ihmetyksellä silloisiin poliittisiin opportunisteihin, joista vaikkapa nykyinen ulkoministeri kunnostautui vasikoimalla Neuvostoliitolle kansainvälisen oikeistonuorison keskusteluita. Mutta myönnän, että oman sukupolveni on helppo olla jälkiviisas.
Joutumatta koetelluksi ei voi täydellä varmuudella vannoa, etteikö olisi itse ollut totalitarismin myötäjuoksija. Saatikka, että olisi uskaltanut olla niissä oloissa Hitleriä tai Stalinia vastaan.
Todellisuus näytti toiselta kuin nyt. Totuudet ja toden näköisyydet muuttuvat ajassa, siitähän Linnakin kertoo.
Ja kuka tietää? Ehkä tulevat sukupolvet vaativat meitä tuomiolle ilmastonmuutoksesta. "Mutta kun silloin ei ollut biodiesel-autoja", vikisemme armoa anoen epäuskoiselle jurylle.
