9.7. Onko Teemu Mäellä sananvapaus?

Postimiehelle:
On raukkamaista väittää, että tekstini oli hyökkäys, ainakaan 'avaava siirto'. Sinä itse assosioit <b>Teemu Mäen</b> ja (tietyn?) taiteen loukkaavasti 'sairaaksi' ja keksit päästäsi tai lainaat käsittämättömän teorian efektiloukuista. Toisekseen, on loukkaavaa antaa toiselle 'vastaus' puhuen hänen ohitseen.

Tiede on vastaus käsiterealismille, siis täysin päinvastainen teoria. Tiede on tapahtumien kuvaamista erilaisin merkein, käsiterealismi on lähinnä uskomus, että viestinnässä käytettävät merkit itsessään ovat jotenkin ontologisia tosiasioita, kenties jossain metafyysisessä ulottuvuudessa tai ihmismielessä leijailevia. Keskiajalla ajateltiin, että Jumala on ne sinne jotenkin asettanut. Nykytieteen näkökulmasta moinen ajattelu on täysin pseudotieteellistä - en ymmärrä kuinka 'perehtyneestä' näkökulmasta nämä asiat voidaan edes köyttää yhteen?

Se, että sanot, että terveys on joku arvo ja se on määriteltävissä, ei tarkoita, että se ei olisi ihmisen antamasi kuvaus sille merkille. Sekä sanoille "terveys" että "sairaus" on kummallekin annettu varmasti tusina eri kuvausta, plus eri kielet. Miten tunnistat sen 'oikean' määritelmän terveydestä, joka on kirjoitettu tähtiin tai leijailee jossain metafyysisessä ulottuvuudessa? Minusta olisi mielenkiintoista kuulla se.

On absurdia väittää, että lauseeni väkivallasta olisivat jotenkin ristiriidassa. En edes ymmärrä, mistä moisen keksit. Miten ihminen elää ilman jotain orgaanista ravintoa? Ei sitten mitenkään.

Lisäksi elävät ihmiset ovat jatkuvasti joutuneet sotimaan olemassaolostaan, nimenomaan ihminen on säilynyt kehittämällä ne kyvyt selviytymisen "kilpavarustelussa", jotka ovat antaneet hänelle mahdollisuuden selvitä. Jokainen laji toki hyötyy myös altruismista, mutta nimenomaan väkivalloin ja pakkovallalla ihminen määrää muuta luontoa.

Se, että meillä on kyvykkyys eettiseen ajatteluun, ei ole todiste arvojen objektiivisuudesta - kuten se, että moni ihminen näkee hoikan alusvaatemallin kauniina, että 'kauneus' olisi objektiivinen käsite.

Miten läskimahainen, mäkihyppyä katsova, kaljaa kittaava, paskalta haiseva, millään ikinä päätään vaivaava, sohvalle juurtunut tavis on "terve"? Ja fiksu kulttuuri-ihminen, joka pyrkii avaamaan ihmisten mieliä, "sairas"? Minusta moinen on lähinnä pöyhkeää 2/3 -politiikkaa.

On paljon todennäköisempää, että ensimmäinen näistä nauttii väkivallasta sen impulsiivisessa, symbolittomassa muodossa, kuin jälkimmäinen. Tuntuisi vain, että sinulle olisi täysin vierasta, että esimerkiksi millä tahansa esitetyllä viestinnällä saattaisi olla toinen, syvempikin, symbolinen muoto.

So be it, mutta en minäkään ymmärrä Turhapuroa, mäkihyppyä, jääkiekkoa, isänmaallisuutta... Pitäisikö minun tituuleerata nämä asiat jotenkin 'sairaiksi'?

Sairaushan on myös luonnollinen tapahtuma. Terveys on sairauden puutetta.

Sairaus on luonnollisena tapahtumana kuitenkin arvotettu pahaksi asiaksi. Silläkään ei ole merkitystä miten luonnollista tällainen arvojen määrittely meille on, sillä yksilöiden ja yhteisöjen arvot poikkeavat myös luonnollisesti toisistaan, joten arvokonflikteille ei löydy luonnollista ratkaisua. Arvojen johtaminen tosiasioista on edelleenkin naturalistinen virhepäätelmä: <b>Humen</b> giljotiini napsahtaa.

Ihmisen taipumus väkivallan kätkemiseen on seurausta rangaistuksen välttämisestä, eikä niinkään primitiivisen torjunnasta. Useat muutkin eläimet osaavat kätkeä toimintansa jälkiä rangaistuksen välttämiseksi, kuten vaikkapa raapia huonekaluja paikoista jotka eivät ole auktoriteettien näkyvissä: kyse ei varmastikaan ole primitiivisen torjunnasta.

Toinen syy väkivallan kätkemiselle löytyy vieraantumisesta. Elintarvikkeiden tuotannon teollistuminen on johtanut siihen, että ihmisillä ei enää ole kosketusta eläimiin kohdistuvaan väkivaltaan. Ihmisten elämään on hyötyeläimien tilalle tullut kumppaneina rakastettavia lemmikkieläimiä.
Rakastettujen eläimien tappaminen tuntuu vieraalta ja pahalta ajatukselta, mutta kauppakassiin on edelleen helppo laittaa steriilisti muoviin pakattua lihaa.

Eläimiä kohtaan suoritettava väkivalta on nykyään niin helppo kätkeä mielestä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tästä syystä kissan tappaminenkin tuntuu niin kovin julmalta. Kuollut eläin on kuitenkin kuollut eläin levitettiinpä sille voita paistinpannussa tai siemennestettä jossain muualla. Edellinen käyttäytyminen on tuttua, mutta jälkimmäinen vierasta, mikä lisää teosta vieraantumisen tunnetta entisestään.

Teemu Mäen ja de Saden teoksien kuittaaminen tekijöidensä sairaudella - diagnosoidulla eli ei - on muodollinen virhepäätelmä: tekijä on sairas, joten myös teos on sairas. Arvokonflikti jää kuitenkin edelleen ratkaisematta.

Pyydän jälleen anteeksi, etten vastaa kenenkään yksittäisiin teeseihin, vaan omalta osaltani summailen muutamia keskustelun kuluessa esiin nousseita ideoita.

Lähtökohtanani keskusteluun oli kysymys: miten väkivalta tai tappaminen muuttuu selityksillä? Tähän kysymykseen ei keskustelussa ole saatu vastausta. Kun reaalinen väkivallanteko sisällytetään taiteeseen, tuoko reaalisuus jotain lisä-arvoa? Oma jokseenkin varaukseton vastaukseni oli ja on ettei tuo.

Taide on jotain mihin eläin ei pysty. Kulttuuri kuuluu kulttuurievoluutioon. Kaikki taide lajista riippumatta on mielemme näyttämöllä koettua draamaa, symbolitasolla tapahtuvaa ja käsitteellistä hallintaa tarvitsevaa. Jos näytelmän juoneen kuuluu puukotus, tuoko taiteelle jotain lisä-arvoa se että puukotus tehdään näyttämöllä oikeasti? Käsittääkseni taide lakkaa tuossa pisteessä olemasta taidetta, ja jäljelle jää vain väkivallanteko.

Naturalismissa palataan alkukantaisten efektien pariin, ja nuoret taiteentekijät ovat kautta aikain nauttineet säikytellessään konservatiiveja naturalistilla shokeilla. Toistan, että tällainen taide on mielestäni äärettömän ikävystyttävää. Kun joku taiteilija jää koukkuun ja koko ikänsä toistelee efektejään, kuvio on taiteen kehityksen kannalta turha kehä. Siinä omasta arvovallankumouksellisuudestaan vakuuttunut sadisti jumittuu nokittelemaan omien arvojensa absoluuttisuudesta vakuuttuneita konservatiivimasokisteja.

Sitten keskustelu on edennyt niin että on puitu jopa tieteenfilosofiaa. Se on kuitenkin niin laaja aihe, ettei sn suuntaan kannata laventaa. Ihmisjärjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut aikojen varrella varsin muuttuva. Eikä tämä muutos mitenkään ole päättynyt -- emme me nyt ole missään lopullisissa asemissa määrittelemään sen enempää menneitä kuin päiväkohtaisia totuuksia tieteellisen ajattelun edellytyksistä ja ehdoista.

Mielenkiintoinen kysymys on se missä määrin taideteoksen arvioimisessa pitää, on pakko tai saa ottaa huomioon kaikenlaista asiaan vaikuttavaa taustakontekstia. Yhdeltä kantilta voisi ajatella että taide määrittyy nimenomaan jonakin sellaisena joka irtoaa tekijöistään. Siis <b>Ortega y Gassetin</b> teesiä mukaillen: taiteen irtautuminen inhimillisestä.

Mistään inhimillisestähän taide ei tietenkään irtoa, vaan vain inhimillisestä pienuudesta. Henkilökohtaisuudesta, päiväkohtaisuudesta, muusta rajoittuneisuudesta. Sidonnaisuudesta konkretiaan, reaalitasolle. Tässä palataan siis teeseihin taiteesta jonakin itseisarvoisena, yleisesti puhuttelevana, yleisesti silmiä avaavana vaikuttajana.

Toisaalta taas taide on myös sisällöllistä: se puhuttelee tietyn ajan, tietyn kulttuurin, joskus ihan tiettyjen sisällöllisten seikkojen rajaamaa kohdeyleisöä. Tällaiselle taiteelle ei ole vierasta ajatella päämäärärationaalisesti. Taiteesta tulee keino saavuttaa jokin tietty vaikutus. Poliittinen taide on tällaista, samaan kategoriaan lokeroisin myös ikinuorukaisten harrastaman efektitaiteen. Senhän selvä päämäärä on pelkkä pysähtyneistön järkyttäminen.

Sisältöjä tuskin voidaan käsitellä laajentamatta keskustelua taustakonteksteihin. Sellaisestahan tämäkin käyty keskustelu on hyvä esimerkki.

Dokumentointihan voi myös olla taidetta ja taidehan on periaatteessa ideoiden dokumentointia. Jos jonkin eläimen tappaminen dokumentoidaan johonkin teokseen, niin kyllähän teoksen luonne on aivan erilainen verrattuna tappamisen lavastaneeseen teokseen.

Nuo teokset eivät tietenkään eroa toisistaan itseisarvollisesti, vaan niiden arvostus ovat tekijän ja kriitikoiden omia subjektiivisia näkemyksiä. Mielestäni taide ei kuitenkaan katoa mihinkään väkivallan teon dokumentoinnin ja sen lavastamisen välillä: teokset ovat ainoastaan toteutettu erilaisilla menetelmillä.

Kaikkien onneksi taiteesta ei ole kuitenkaan pakko pitää, sillä makuja on monia.

"Synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven"

Onhan Mäellä sananvapaus, ja mielestäni hän on sitä päässyt kiitettävästi toteuttamaan. Joitain vuosia sitten <b>Leena Krohn</b>laati<a href=" http://piccolo.kaapeli.fi/krohn/blog/1095155123/index_html"> luettelon:</a>

"Hän on saanut tilaa esittää mielipiteitään pitkissä esseissä tai hehtaarihaastatteluissa paitsi Suomen suurimmassa päivälehdessä Helsingin Sanomissa, myös televisiossa ja lukuisissa aikakauslehdissä kuten Suomen Kuvalehdessä, Seurassa, Imagessa ja City-lehdessä. Jälkimmäisessä lehdessä hullaantunut toimittajanainen uteli taiteilijan käyttämän kuntosalin nimeä ja partaveden merkkiä. Hän antoi artikkelilleen otsikon 'Kissamies. Vastuuton ja vastustamaton T. M.'"

Ehkäpä videoteos on tehnyt sen palveluksen, että on lopullisesti tuonut esiin kulttuurimme ja taiteemme alennustilan, jossa mikä tahansa kvasifilosofinen "rankkuus" palkitaan.

Mäki voisi minusta kuitata tekonsa adoptoimalla löytökissan ja antamalla sille hyvän kodin sen elämän loppuun asti.

J. Lehto

En onneksi nähnyt tuota osaa. Muut olen kyllä katsonut.
Tuo "taiteilija" pitäisi kertakaikkiaan vaieta unholaan!
Olen eläinten ja ennen kaikkea kissan ystävä!

Jotkut rikokset ovat sovittamattomia - Mäen saama lievä sakkorangaistus ei varmaan kenenkään silmissä ole sovittanut rikosta, johon kuului myös petos kissan luovuttanutta eläinsuojeluyhdistystä kohtaan. Niinpä rikoksesta onkin jäänyt polttomerkki.

Tappaminen on erilaista, kun se tehdään esimerkiksi kontrolloiduissa olosuhteissa ravinnon saamiseksi ja kun se tehdään julmalla tavalla nautinnon saamiseksi. Henkilökohtaisesti en hyväksy kumpaakaan ja olen jo kauan sitten siirtynyt kasvissyöntiin.

Viime kädessä kyse on siitä, hyväksymmekö ihmisessä olevan pahan vai kriminalisoimmeko sen. Edellinen vaihtoehto avaa pelottavia näkymiä.

Toivottavasti Yle:n asialinja ei ole muuttumassa. Viime aikojen hupiohjelmatoilaukset ja nyt sensaatiohakuinen asiaohjelma vakavasta aiheesta saavat epäilemään linjamuutosta.

Jaa eipä ole Teemu tainnut suoraan muita vaikutusvaltaisempia instituutioita vastaan nousta, avuttomaan kissaan jäi eli pelkkää maineen hakua. Väitettyä asiaansa ei auttanut yhtään.
Ja tuo <b>de Saden</b> "filosofia" mahtuu kyllä psykopatologiaan täysin. Nimittäin hyvä ja paha ovat olemassa kerran meillä on molemmille käsitteetkin ja pohdinnat olemassa!
Ja kaikilla meillä on kapea kohta ja ohut nahka jos joku "vahvempi" haluaa iskeä, Teemukin on nauttinut ihmisten hyvyydestä. Todella alkeellista, en katsonutkaan juuri tätä jaksoa myötätunnosta rääkättyjä eläimiä kohtaan.

Pitäs keskustella miksi murhasarjoissa uhri on aina nuori ja kaunis nainen? Miksi juuri heidän kiduttamisensa ja kuolemansa näyttäminen on niin kannattavaa bisnestä?
Sama juttu on <i>Justinessakin</i>, sepittäjänä se ruma vinksahtanut mies. Pointtina pidetään vain että nyt sitä saa näyttää...

<b>De Saden</b> <i>Justinea</i> en ole lukenut, mutta <i>Sodoman 120 päivää</i> olen lukenut aiemmin.
Ymmärtääkseni Sade otti siinä esiin yläluokan ylimielisen käyttäytymisen lakineen, joka mahdollisti kansalaisten väärinkäytön.
Tätä <b>Pier-Paolo Pasolinin</b> elokuvaa <i>Saló</i> 120 päivästä Salón italialaisessa kaupungissa toisessa maailmansodassa en myöskään ole nähnyt. Perustunee löyhästi em. kirjaan, jossa kohdistettu italialaiseen yläluokkaan se kritiikki. Tunnetussa mainosotoksessa se kykenemätön fasisti-
johto seuraa parvelta jonkin väärinkäytön lopputapahtumaa.
Käytän sanaa "väärinkäyttö", sillä mielestäni "hyväksikäyttö" on väärä termi ja esimerkiksi ajankohtaisessa yhdysvaltalaisten katolisten päättämästä korvauksesta lasten "hyväksikäytöstä" on tätä yläluokan lain mahdollistamaa kansan väärinkäyttöä.
Onhan se väärin mikäli laki "väärinkäytön" kieltää ja se rahalla puhtaaksi hyvitetään. Toisaalta mikäli on ollut molemminpuolisesta hyväksikäytöstä kyse (hyvän tahdon mukaista) vapaaehtoista toimintaa, vaikka laki toimet kieltääkin, on rahallinen hyvitys muilta varastettua rahaa hyväksikäyttäytyjien hyväksi.

Tähän Sadeen palaten, totean kykenemättömän yläluokan väärinkäytön aina jatkuvan siihen asti kunnes väärinkäytön välikappaleet oivaltaa olevansa vastuussa teoistaan, jotka kykemätön johto sivustaseuraten syyttömiksi tekeytyen määrää mieltymystensä mukaan tehtäviksi.

Tätä perverssiä mieltymysmuotoa viimeaikoina nimensä mukaisesti on toteuttanut Pakistanin aapparipresidentti, joka tapatti kymmenittäin kapinallisia ilman julkista neuvonpitoa. Hiljaisuudeksi kutsutussa yöllisessä hyökkäyksessä
Pakistanin armeija toteutti johtonsa käskyt. Kapinalliset ei voi ylivallalle itse saada muutosta, mutta nyt julkitappojen toteuduttua on
perverssi presidentti alttiina alaistensa hylkäämiselle. Tämä hylkäys tapahtuu kun kykenemättömyys todetaan.

Yhdysvallat vastaavasti hylkäsi entisen puolustusministerinsä kun kykenemättömyys tuli ilmeiseksi (ei julki kerrottuna). Puolustusministerihän oli myös osallinen niissä Irakin vankiloissa tapahtuneissa perversseissä tapahtumissa, johon lähinnä välinpitämättömästi pyrki viivytellen esiintymään syyttömänä.

Mitä tulee <b>Teemu Mäen</b> kissantappoon, en ole sitä nähnyt, mutta tietoinen ollut ja luin annetun linkkinne. Olin samoihin aikoihin Mäen 80-luvun kissantapon kanssa (en muista tarkemmin) erään kerran työtauolla kahden muun kanssa. Kun ajoneuvoa käynnistettiin kuului kolinaa, jota tutkittiin ja todettiin kissanpennun menneen ajoneuvon tuulettineen lämmittelemään (kevätaikaa).

Pentu oli pahoin haavoittunut, joten päätettiin se lopettaa. Sain otettua lähimmän "astalon", siis kirveen jonka hämmentyneet toverini hylkäsi toivoen vasaraa. Hain vasaran, jolla kissa lopettettiin (en jäänyt katsomaan).
Lopuksi kaivoin kissan maahan ja aikaa oli koko tapahtumaan mennyt vajaa viisi minuuttia. Emme puhuneet enää asiasta, jonka päätimme vaieta. Emmekä edes kertoneet lähitaloon, josta kissa todennäköisesti oli, sillä uskottava kertominen siitä olisi ollut...

Kaikki tapahtui nopeasti ilman enempiä miettimisiä. Kissa oli alkunaukaisujen jälkeen hiljainen ja ihmettelevän näköinen tapahtumassa.
- lasser

Oli täydellinen moka yleltä,jota olen pitänyt hyvänä ja asiallisena kanavana ottaa vieraaksi eläimen kiduttaja ja skitsofreninen murhaaja. Tämä mies ei ole taiteilija vaan hullu,tuli tuskallisesti mieleen asia,joka teidän ja herra Mäen tulee tietää.
Vanha nainen,jolta hän huijaamalla sai Poppe-kissan,oli innokas eläintensuojelija ja sukulaiseni. Hän järkyttyi kissan tappamisesta niin suuresti, että joitakin kuukausia myöhemmin kun hän oli videolta nähnyt julman teon, sai sydäninfarktin ja menehtyi.
Koko ajan hän mietti miksei hän nähnyt noiden julmien silmien taakse. Miksi hän antoi kissan vaikka mielessään epäröi. Ihmettelen teidän moraalianne,jos maailman muuttamiseen tarvitaan väkivaltaa pornoa ja seksiä. Toinen juontaja ohjelmaan.

On sinänsä sääli, että Justinen esitteli juuri Teemu Mäki. Aina kun hän pääsee julkisuuteen, kissa kaivetaan uudelleen esiin ja keskustelu ylikuumenee aiheen ympärillä. Tämä ei tarkoita, että aihe olisi turha. (On ollut erittäin kiinnostavaa seurata tämän palstan viime aikojen perusteltua väittelyä.) Kirjallinen haaste ihmisen vapaudesta jäi vain esittelijänsä jalkoihin.

Tässä myöhäinen yritys aloittaa keskustelua asiasta:

Ohjelman keskustelussa sivuttiin lyhyesti de Saden kirjoitusprojektin vastakohtaisuutta samaan aikaan kukoistukseensa nousseeseen valistususkoon; oletukseen, että ihmisen vapautuminen esivallan ja uskonnon kahleista hänessä piilevän pohjimmaisen hyvän ja alistetut voimavarat.

Justinessa ja de Saden muissa teoksissa toistuu jatkuvasti sama kuvio: Etuoikeutetussa asemassa olevat, kaikki moraaliset velvoitteet hylänneet libertiinit haalivat totaalisen valtansa alaisiksi (vangitsevat tai ostavat) toisia ihmisiä, joita raiskaavat ja pahoinpitelevät sekä todistelevat hyvyyden väistämätöntä tappiota lukijan puutumiseen saakka.

De Saden hahmot ovat taustaltaan valistuksen sankareita: Lukeneita, filosofoivia ateisteja. Kirjailija esittää heidät täydellisen vapauden tilassa, ja lopputulos on aina yhtä surkea. Libertiinit käyttävät kaiken aikansa ja resurssinsa seksuaalisen pakkomielteensä toistoon (jokaisella hahmolla on omansa). Teokset eivät edes ylistä laukeamista toiminnan päämääränä. Mm. Sodoman 120 päivässä yksi libertiineistä valittaa orgasmin johtavan kauheaan tyhjyyden tunteeseen, joka väistyy vasta, kun himo on saatu uudelleen lietsottua.

Kirjojen hahmot hakevat täydellisen vapauden tilassaan kaikin voimin ja hirvein inhimillisin seurauksin jotain, joka antaisi edes hetkeksi elämään suuntaa ja tarkoitusta.

Ovatko de Saden kirjoitukset vapauden dystopioita?

Höö ennakkosensuuri ja / tai aikarajat...

On henkistä sairautta kertoa maailman 'julmuuksista' tappamalla. Viestintä, jota olen koko ikäni opiskellut, ja koko ikäni olen sillä alalla ollut, on mielestäni vaikein ala mitä kuvitella saattaa.
Taide on viestintää. Jos Teemu Mäki perustelee kissan tappamisen sillä, että on halunnut tuoda teon kautta jotain ideologiaa esille, antaa samalla itsestään lapsellisen ja naivin, henkisesti reppanan ja heikon ihmisen kuvan.
Viestintä on hieman haastavampaa kuin tappaminen. Mikään ei ole helpompaa kuin tappaminen.
Teemu on mennyt niin sanotusti sieltä mistä aita on matalin, eikä ansaitse kunnioitusta taiteilijana eikä viestijänä. Teko menee puhtaasti ahneen julkisuuden tavoittelun piikkiin.
Toivon Teemu Mäelle henkistä eheytymistä kaikesta sydämestäni.
T. Tanja

Ettö olisi edes joku alue, joku foorumi ja joku tekijäluokka joka ei tappaisi...Oliko taide viimeinen?

Juuri noin. Taiteilijoiden ja taiteen käyttäjien pitäisi harrastaa monitieteellisyyttä ja katsella välillä psykologian, aatehistorian ja politiikan lasien läpi.
Muistelkaamme sitä iloista elämänhaluista pientä kissanpoikaa jonka Mäki julmasti tapppoi ja häpäisi uraansa edistääkseen.

Ristiriita ihkun pörröisen kissan tappamisen ja teollisen eläinten joukkomurhan välillä on häkellyttänyt monet kirjoittajat nimittelemään Mäkeä sairaaksi psykopaatiksi (viestiä ei tarvitse lukea, kun viestintuoja tapetaan). Kaksinaismoralistinen syyllisyys hakeutuu helpoimpaan maaliin.

Jotta voimme säilyttää nykyisen elämäntapamme, käytämme ajan pohtiaksemme Mäen syyllisyyttä, jotta voisimme unohtaa mistä makkara tehdään.

Teemu Mäen taide, jossa hänestä ja kissasta tulee martyyreita (tosin erisyistä), on saavuttanut päämääränsä, elävän keskustelun eläinten hyvinvoinnista. Teemu Mäki on tehnyt brutaalilla teoksellaan enemmän kuin ymmärrämme, eläinten kohtelun parantamiseksi.

Osaako kukaan arvata mistä jo vuosisatoja taideteosten maalaamiseen käytettyjen välineiden, kuten näädänkarvasiveltimen ja oravankarvasiveltimen nimet juontavat? Entäpä mistä vuosituhansia taiteenteossa käytetty norsunluu mahtaa olla peräisin?

Eläimien alistaminen ja tappaminen on ollut sulautuneena ihmiskulttuurin kaikille osa-aloille jo pitkään ennen Teemu Mäkeä ja hänen kuuluisaa kissaansakin.

Teemu Mäen ottaminen ohjelmaanne oli paha moka. Tyyppi on rikollinen ja murhamies.Tällä tavallako mielestänne voi muuttaa maailmaa. Hän syyllistyi välillisesti myös vanhan naisen kuolemaan, jolta hän huijaamalla sai viattoman eläimen, jonka julmasti surmasi. Nainen oli sukulaiseni, joka tapahtuman takia pian menehtyi.
Myös seksi ja porno eivät kuulu taideohjelmaan. <b>Anna Kortelaisen</b> suhteen olen hyvin pettynyt. Missä ovat elämänarvosi, jos menet mukaan tälläiseen roskaohjelmaan.
Miksi yhtään kristillistä kirjaa ei esitellä, esim. piispa <b>Eeero Huovisen</b> tai <b>John Vikströmin</b> teoksia.
Onko väkivalta, porno ja seksi ainoat joita kannattaa tuoda julki, missä ovat kaunniit ja eettiset arvot. Vaihtakaa juontajia,jotta esille saadaan todet ja oikeat teokset.
Tähän viestiin yhtyvät Itä-Suomen kristilliset taiteilijat, eläinsuojeluyhdistykset sekä oma yksityinen lukupiirimme.

aika uskaliaasti viittaat lasten pahoinpitelyyn. On aika kummallista, että netissä voi vihjailevasti kirjoittaa taposta, pahoinpitelystä tai melkein mistä tahansa, mikä itseä pännii. Jos saman sanoisi kasvokkain ja todistajien läsnäollessa, voisi joutua oikeuteen.
Monet asiat harmittavat. En silti voi ymmärtää, että asiat saavat kohtuuttomat mittasuhteet. Jos kävisit teurastamolla tai katselisit broilereiden elinolosuhteita, huomaisit, että eläintuotteiden syömistä kannattaisi vähentää.
Sen eteen jo kannattaisi tehdä töitäkin eikä vain uhota tappamisesta.

Miten kirjan käsittely liittyi kissaan? sinullakin on valikoiva tuo eläinystävyys - erityissuosiossa kissat. Pitävätkö kissat muuten siitä, että ihmiset pitävät heitä lemmikkeinä?
Todellisella "eläinten ystävällä" ei ole lemmikkejä sisälle teljettyinä tai hihnassa roikotettavina. En ymmärrä lemmikkieläinten pitoa häkeissä tai vastaavissa. Ja samat tyypit ovat tekopyhästi eläinten ystäviä.
Jeesus, mitä tekopyhyyttä!!!

De Saden kirjoittama "Justine" (nimi lähellä oikeutta, oikeudenmukaisuutta "justice"), voidaan puhtaasti sado-masokistisen pornografisen kuvauksen rinnalla nähdä metaforana vallankäyttäjän ja kohteen välisestä monimutkaisesta suhteesta.

Väkivallan ja alistamisen kohde voidaan yksioikoisesti nähdä riippuvaiseksi, kokonaan kiduttajansa armoilla olevaksi uhriksi. Niin onkin, silloin, kun vallankäyttäjä toteuttaa ylivoimansa ja alistamisen teot pääsevät todella tapahtumaan. Tosiasiassa kohteella on alunperin paljon suurempi valta alistajaansa kuin alistajalla häneen ja alistaja on monin tavoin riippuvaisempi kohteestaan kuin uhri.

Kohde on alistajan ja vallankäyttäjän toiminnan edellytys, ja halun suunta. Uhri taas on se, joka EI käytä valtaa, kateuttaan ja tuhoavuuttaan, vaan on ikään kuin viattomasti elämässään ja olemuksessaan. Mitä muuta De Sade oikeastaan kuvaa kuin raivokasta, loputonta, ulkopuolista ja sammumatonta kaipuuta ja kateutta kohdettaan "Justinea" kohtaan, joka monine ruumiillisine yksityiskohtineen ja aarteineen (metaforia nekin) herättää aina uusia haluja ja tapoja tunkeutua noihin ihanuuksiin ja tuhota ne. Samaan tahtiin tuhoutuvat ja ehtyvät kiduttajien kyvyt rakkauteen, tasa-arvoon, antamiseen, jakamiseen ja sensuaalisuuteen. Niiden onttoina korvikkeina ja tyhjyyden peittäjinä toimivat vahvemman valta, alistaminen ja kärsimyksen tuottaminen.

Teemu Mäki, ehkäpä suurena moralistina, teki järkyttävän ja tietoisen ihmiskokeen itsellään; pystyykö ihminen tuhoamaan luontokappaleen luottamuksen, viattomuuden ja elämän? Pystyyhän se. Olisi hyvä, jos taiteilijalla, samoin kuin tietysti kaikilla muillakin ihmisillä, olisi muita keinoja, kuin todelliset teot, käsitellä ihmismielessä ja meissä jokaisessa olevia pimeitä puolia. Teko on tehty ja sen kanssa joutuu elämään lopun elämäänsä. En kadehdi Teemu Mäen osaa, vaikka en hänen esiintymisiään esim. televisiossa lähtisikään kieltämään.

Ohjelmaa katsoneet huomasivat ettei Teemu ole mikään eilisen teeren poika ja häntä voidaan puhuttaa älykkäissä ohjelmissa.
Toinen asia on, että hänen suosittelemansa kirja edusti ilmeisestikin taas sitä samaa yltiömäistä väkivaltaa ja sadismia josta Teemun tunnemme ennestään.
Joten vaikka Teemulla on ajatuksia, ei niitä lapsille kannata esitellä perverssiytensä takia.Voisin kyllä lukeakin tuon kirjan mutta en hyväksy sitä jos Teemu vie sadismin teorian tasolta käytäntöön avuttomien luontokappaleiden kautta

Kun näitä palautteita lukee, ei voi kuin hämmästellä sitä kuinka kaksinaismoralistisia ihmisiä suomalaiset ovat.

Ilmeisesti valitsemalle Mäen sylkykupikseen, eläinten "suojelijat" ja muut pseudomoralistit kuvittelevat saavansa itse puhtaan omatunnon. Mäen tapauksesta on jo käyty oikeutta ja langetettu rangaistus.

Kuten joku kirjoittaja jo totesikin, Mäki on taiteensa kautta luultavasti ajanut enemmän eläintensuojeluasiaa, kuin useimmat eläinaktivistit saavat aikaiseksi koko elinaikanaan. On häpeällistä että eläinsuojeluyhdistys lobbaa kannattajiaan yksittäistä ihmistä vastaan, luultavasti en itse tule enää koskaan eläissäni rahoittamaan tällaisten yhdistysten toimintaa.

Miettikää tätä kun seuraavan kerran syötte broileria tai muuta kidutuslihaa TAI otatte jonkun pienen söpön karvapalleron lemmikiksi. Kerrostaloasuntoihin eläimen ottaminen on lähtökohtaisesti pelkkää kidutusta, jota jatkuu läpi koko eläimen eliniän.

Sananvapaus on ihmisoikeus ja Teemu Mäki kuulunee niiden piiriin, joilla on ihmisoikeuksia.

Yleisradio kuitenkin voisi laskea rahana, miten paljon Teemu Mäki hyötyy lupamaksun maksajien rahoilla jokaisesta ohjelmaminuutista, mitä ei tarvitse ostaa MTV3:lta tai Neloselta elämäntapansa ja taiteensa mainostajana.

Uskoisin Teemu Mäen edustavan katsojaa järkyttämään pyrkivää radikaalia konstruktivistista suuntausta, joka oli Gabriele D’Annunziollakin mielessä, kun hän pyrki shokeeraamaan katsojia. Koska eläinten rääkkääminen on rikollista, ei sitä pitäisi taiteen muotona suosia edes postmodernismin nimissä. Läpeensä kyllästyneitä katselijoita ei pidä elämöittää sillä, että tarjoaa mainosminuutteja taitelijalle, joka ei keksinyt muuta myynninedistämismenetelmää kuin lemmikkieläimiin käymisen - ei edes postmodernissa turtumuksessa.

Koska kuitenkin Teemu Mäki kutsutaan studioon "mielenkiintoisena ihmisenä" ja "sananvapauden nimissä, ehdotan, että hänen haastattelijakseen tai keskustelukumppanikseen kutsutaan vaikka Sulo Aittoniemi, Juha Mieto tai joku muu tavanomaisen järjenkäytön edustaja.

En tiedä Mäen esiintymisistä TV:ssä mitään, mutta mielestäni se jo osoittaa sadismia, jos tappaa kissan taiteellisen kunnianhimon vuoksi ja masturboi päälle. En pystyisi samaan, eikä moni muukaan.

Näitä omatekoisia filosofeja ja yli-ihmisiä on ollut liikkeellä viime päivinä ja jälki on ollut järkyttävää. Kai hänkin jonkun katharsiksen koki.

Ps. Ei ole erikseen taiteen moraalia ja muuta moraalia.

En puolusta Mäen kissantappoa, se oli idioottimainen, mutta varmasti ylessä on haasteteltu paljon pahempiakin tekoja tehneitä henkilöitä kuin Teemu Mäkeä. On säälittävää, että 20 vuotta vanha teko on yhä ainut asia, mistä Mäki muistetaan ja tunnistetaan. Kuitenkin Mäki on tehnyt elämässään kaikkea muuta kuin tappanut työkseen kissoja.

Teemu Mäki edustaa minulle moraalin ja järjen ääntä. Hän on yhteiskunnassamme valonpilkku kaiken järjettömyyden keskellä. Näitä valopilkkuja on toki useita. Toivottavasti ne lisääntyvät, jotta saadaan maailmasta parempi paikka meille kaikille.