Rakkaus, kuolema ja runous

Kulttuuriosaston lähetyksessä käytiin läpi tilanteita, joissa runo on pysäyttänyt. Runous kuuluu elämän käännekohtiin ja tilanteisiin, joissa yksityisestä kokemuksesta tulee yhteinen.

 

Oli suuri kunnia saada tehdä lähetystä kuulijoiden kanssa. Lähetys vedettiin Kajaanin studiosta, ja puhelinlinjaa hoidettiin Pasilasta, mikä synnytti pieniä teknisiä kommervenkkeja. Puhelut olivat ikimuistoisia. Runoudella ei ollut kuulijoiden elämässä ulkokultaista merkitystä, vaan runot osallistuivat heidän elämässään niihin hetkiin, jotka ovat vaikuttaneet heihin perustavasti.

 

Tällaisen lähetyksen vetäminen tekee nöyräksi. Meillä oli vain tunti aikaa, ja kokonaiset maailmat tulivat puheluissa näkyviksi. Radio-ohjelmassa onnistumisen merkki on, että ohjelma syntyy ja kasvaa tehdessä mittoihin, joissa se tekee juontajasta tarpeettoman. Tästä kokemuksesta olen soittajille kiitollinen.

 

Lähetysikkunassa käytiin myös aktiivista keskustelua, mutta tietokoneemme meni kesken lähetyksen jumiin. Tässä lähetyksen loppupään viestejä:

 

 

Anonyymi

Olen saanut runoista uuden kuvan mahdollisuuksista erittäin vaikeissa kohdissa kuoleman, rakkauden ja lopuun saatamisen jälkeen.

Anonyymi
Moreeni rehellisyydessään on pysäyttänyt.

Anonyymi

Eino Leino monesti esim. Arja ja Selinä, Aurinkolaulu ja nyt tänään MINÄ.

Anonyymi
Kirjoitan myös itse runoja, kun sielu laulaa ja kaunista haluaa ilmaista.

Anonyymi

Aulikki Oksanen oli ihana. Todella luonnollinen taitelija persoona. Sinua sinua rakastan on suosikki runoni laulun muodossa.

 

Anonyymi 

Kaikki varmaan muistavat Yrjö Jyrinkosken vierailun koulussaan.. Muistan hyvin, kun hän lausui runon "Kun meille tuli tuhkarokko, meidät vietiin maalle.." Oliko tämä nyt Pohjanpään tai jonkun muun, joka runoili paljon lapsille. Itselläni oli tietysti myös runotyttövaihe ja joskus vieläkin tulee runo 

 

Sepe Lahdesta

Vuonna 1974 olin kuuntelemassa Lahden konserttitalossa runoiltaa, jossa oli esiintymässä naisrunoilija, jonka sukunimi oli Miettinen. Sain myös runoilijan koko nimen kirjaston tietopalvelusta, mutta etunimet ovat jossain edessäni paperien sekamelskassa. Kuuntelijoita oli tasan kolme, minä ja kaksi naista. Samana iltana Jussi Raittinen voitti Syksyn sävelen kappaleella Mun mummuni oli .... Minusta se runoilta oli kova juttu.

 

Anonyymi

Aulikki Oksanen: "Syvällä metsässä kun saa, keskellä kesäyötä rakastaa. Upottaa päänsä kanerviin ja karhunsammaliin. Rakastaa niin että, hukkuu metsän sisuksiin." Tuo runo kosketti. En muista enempää....

 

 

 

katariina

Ihmissuhdetta me rakennamme, sinä ja minä Milloin voi poistaa rakennustelineet? Tämä runo on omaa tuotantoa yli 30 vuoden takaa, n.16-vuotiaana kirjoitettu

 

Anonyymi 

P. Mustapään Keltainen naakka sopii aikaan kuin aikaan arvoineen ja asetelmineen. Haluaisin lausua sen siskolleni hänen juhlavuotensa kunniaksi - hän kun on yksi, joka tämän runon ytimen ymmärtää...

 

Veli-Matti, Helsinki

Kiitos hienosta ohjelmasta. Näin kesällä, kun telkkarista ei tule mitään katsottavaa niin on hienoa, että radiosta tulee kuunneltavaa.. Kiitos!

 

Anonyymi

Kun rakas rakastaa rakasta niin rakkaan rakas ei tiedä kuinka rakkaan rakas on rakkaalle rakas! Oi Rakas!

 

Pörje mökiltä

Hyvä ohjelma ja Pekan matematiikka oivallus oli hieno.

 

Puavi

Kaiken kauniin ja runollisen keskellä tahdon muistuttaa, että rakkaus ja sen seuraukset eivät todellakaan ole kauniita. Myös rakkauden tunteen hyväksikäyttö voi olla elämän tuhoava voima. Kaikki eivät oikeasti rakasta ja aito tunne toiselta osapuolelta voi olla toiselle vain väline.

 

Anonyymi

Kun meistä kerran vain muisto jää, tähdet kirkkaina kimmeltää, ne nähneet on kun syntyi maa, ne nähdä myös loppumme saa. (Reino Helismaata, sopisi kuolinilmoitukseen mielestäni)

 

 

Karnanen Kuopiosta

..♩ ♬*♫*♪... Niin pieniksi kasvoimme äskettäin olit vaahteran lehdellä vierelläin niin väljästi mahduimme sekunnin rakoon kuin aika ois antaunut onnemme jakoon ei silmäni kanna ilon laidasta laitaan kuin pieniksi joskus tulla taitaan! .... ; )

 

viola

Kiitos äskeisestä kulttuuriosaston runoillasta. Eipä ollut mitään varvassalojen ja jaanaselinien tekopyhää lässytystä

 

minä

Erilainen elämänkokemus suodattuu hulluudeksi tai saa tunnustetun aseman.

 

Anonyymi

Harmi, että tämä ohjelma on näin lyhyt, loppuu klo 20, olisin mielelläni kuunnellut toisenkin tunnin.

 

Veli-Matti, Helsinki

Rakkaudesta on helpompi puhua runon muodossa ja miehenkin helpompi jakaa tunteitaan

 

EeKoo

Minusta Martti Huuhaa Innasen runot ovat aika sävähdyttäviä.

 

kesämies

Ei ole päiväkausiin ollut näin tasokasta keskustelua täällä. Kiitos ohjelmasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

0 kommenttia

Kulttuuriosasto

Yle Radio Suomen Kulttuuriosasto pureutuu taiteen ja kulttuurin ajankohtaisaiheisiin. Ohjelmassa käsitellään kiistoja ja puheenaiheita yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Studioraati taustoittaa ja selittää kulttuurin uudet ilmiöt.

Ohjelma kuullaan Radio Suomen kanavalla kerran kuussa ja sitä toimittavat Aleksis Salusjärvi ja Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman toimittajat.

Kuuntele Kulttuuriosasto Yle Areenassa