Joko se alkaa?!
1 kommentti
No ihan just! Varaslähtö Vaasankadulle otetaan ensi viikon ke, to ja pe kun ennakkokuuntelussa ovat sarjan kolme ensimmäistä jaksoa. Jiihaa!
"Miten ollaan niin samoissa!", "Meen vaimon kanssa syömään." ja muut onnentunteet: mun derbyperheeni.
Meille tuli joskus 4200 kaljaa sitten open skateen sellainen pieni tyttö, jolla oli maailman suurin ego. Sen nimi oli Pygmi ja tykkäsin siitä heti. Meillä oli paljon yhteisiä kavereita Facebookissa (saletisti lesbo), mutta ei me oltu ikinä tavattu eikä varmaan oltaisi tavattukaan, tai ainakaan tutustuttu, ilman sitä open skatea.
Suunnilleen kolmesataa kaljaa myöhemmin kävi ilmi, että Pygmikin tykkää Star Trekistä, ja että sillä on hyvät jutut ja että se nauraa mun jutuilleni. En ihan pysty enää muistamaan mitä kaikkea muuta siinä oli, mut oli paljon kaikkea sykähdyttävää yhteistä, ja tuntui tosi kivalta: tajusin tavanneeni sen mun ihmiseni. Ehkä siitäkin tuntui samalta, koska mentiin derbynaimisiin suunnilleen heti. Itse häämenot oli varsin pienet, oltiin siellä B12:n vakioloossissa (tehtiin tästä myös reenactment ehkä viime vuonna?) ja ostin Pygmille huomenlahjaksi shotin. Siitä asti me ollaan pidetty yhtä.
Vaimo on enemmän kuin ystävä, se on sellanen partner in crime. Vaimo on aina siinä ja ollaan vaan eri tavalla kuin muut. Meillä on vaimon kanssa pieniä ongelmia, jotka johtuu lähinnä siitä, että ollaan niin sairaan hyviä tyyppejä ja fyysisesti ihan täysin erikokoisia ihmisiä. Me taidettiin ainakin aikoinaan olla KRR:n pienin ja isoin pelaaja, hirveän suloistahan se on, mutta juomiseen se tuo haasteita. Kun otetaan samaan tahtiin shotteja, ja mä vielä kiritän vähän salaa, ollaan aika nopeasti siinä tilassa, että esimerkiksi isolle kirkolle naisiin lähteminen tuntuu todella hyvältä idealta, mutta ei ole käytännössä järkevää. Kivaa tietty, mutta sit on kivempi olla kaksin ja arvailla, ketkä paikalla olleista on vaimoa pienempiä (mutta aikuisia ja ei lyhytkasvuisia) ja mua pidempiä (mutta syntyneet biologisesti naisiksi). Sit voidaan lähteä taksilla takaisin B12 ja käydä kotimatkalla ostamassa jäätelöä Alepasta. Ihan korvaamatonta ja parasta, mutta ei kovin tuloksekasta.
Kuva: Antti Lumikari
Siellä jossain 3800 kaljaa sitten, KRR:ssä lähdettiin elvyttämään derbysisko-perinnettä. Derbysisko on vanhempi luistelija, sellainen hyvä tyyppi, johon luottaa ja jolta voi aina pyytää apua. Sisko kertoo asioita, kannustaa nousemaan pystyyn ja jota voi vähän katsoa ylöspäin. Mä pyysin siskoksi Raivoa, koska se on aina siisteintä, mitä radalla tapahtuu ja ihan sairaan hyvä tyyppi. Oon ainoa lapsi, joten en tiedä millaisia siskot oikeasti on, mutta tätä siskoa en vaihtaisi ikinä mihinkään.
En tietenkään tiedä, millaisia muiden (derby)siskot on, mutta välillä tuntuu että me ollaan vähän liiankin samanlaisia. Sellasia, että oikeissa (tai siis väärissä) olosuhteissa vanhapiikauduttaisiin, pukeuduttaisiin samanlaisiin vaatteisiin, asuttaisiin kaksin ja erakoiduttaisiin, koska kukaan muu ei ymmärrä ja on siis vain helpompi olla ilman. Vaihtoehtona toi tietysti ihan hirveän kiinnostava, mutta tämä oikea todellisuus on kuitenkin parempi. Että kun toinen avaa keskustelun sanomalla "jos haluut kiukutella ja tilittää, ni oon täällä" tietää, että oikeasti voi antaa kaiken tulla. Ja että se toinen oikeasti ymmärtää täysin, mitä tarkoitat. Aina. Yhdessä me kasvetaan ihmisinä niin paljon, että muiden korvat vaan soi. Soi siitä kohinasta, joka siitä meidän kasvusta pääsee. ...Raivo ymmärtäisi.
Aivan täysin en osaa sanoa, mitä tapahtui ja koska, mutta jossain siellä seuraavien 800 kaljan aikana kävi ilmi, että Pygmi on Raivon ja vaimonsa Pilpalan Napen lapsi. Kas näin:
Kuva ja kaavio: Raivo
Meillä on siis derbyperhe, ihan oikea ja varmasti maailman paras. Razor, Snake, Tulikäsi ja Tuplapiiska.
Yleensä kuvion selittäminen on ihan helppoa ja työkaverit tottuu nopeasti siihen, että puhun vaimosta ja että on aivan selvää, ettei meidän välillä ole mitään muuta (kuin siis kaikki). Asiaa on ehkä toki pitänyt käydä läpi paristi, mutta lopulta äitikin ymmärsi. Eri tilanne on toki se, kun tapaa jonkun sillä tavalla kivan tyypin ja unohtaa hetkeksi, että vaimo on myös muuta kuin lempinimi ystävälle: "Ei varmaan keskiviikkona käy, ollaan vaimon kanssa sovittu et irrotetaan tapetteja." EEEIKUN. EI.
Star trekit, tittelit ja perhevaakunat sivuun, lähdetään isolle kirkolle tai ei, mitä tahansa siellä käykään, kun elämä potkii päähän tai kun ei kehtaa enää hehkuttaa yhteenkään ryhmächattiin KUINKA SAIRAAN SIISTIÄ KAIKKI JUST NYT ON, on aina nää hahmot. Nää mun hahmoni, jotka aina kuuntelee ja joita haluaa aina kuunnella, joiden näkeminen pelastaa päivän kuin päivän ja jotka on siinä huomennakin, vaikka välillä hermostuttaisiinkin toisiimme.
Kuva: Ihanite
Kai tämän saman voi saada mistä tahansa urheilulajista, meillä näille tyypeille on vaan nimiä. Eikä derby oikeasti eroa muista lajeista niin paljon, tää on vaan mun lajini ja nää on mun ihmiseni. Ja oon niin onnekas, että ollaan kaikki löydetty tämä laji ja toisemme.
Maailmanlaajuinen Roller Derby - yhtä isoa perhettä!
Olipa kerran Amerikan Yhdysvallat ja toisen vuosituhannen alkumetrit. Austinissa, Texasissa iso joukko nuoria aikuisia naisia päätti herättää vanhan lajin henkiin ja keksiä itselleen muutakin tekemistä kuin baarissa notkumista. Näin roller derbyn nykymuoto sai kutakuinkin alkunsa. Samaan aikaan muuallakin maassa (mm. Seattle) perustettiin derbyseuroja ja pikkuhiljaa laji alkoi levitä ympäri maata, kunnes miltei räjähti käsiin.
Nyt, vuonna 2013, kun roller derby on kuulunut myös suomalaisten sanavarastoon jo huikeat neljä vuotta, derbyseuroja on maailmassa 2 000 tienoilla, joista meillä täällä suomessa on 16 seuraa. Päääosa näistä on naisten joukkueita, mutta myös miesten derby ja junioriderby on kasvamassa. Eksoottisimmat derbyseurat löytyvät Egyptistä (CaiRollers), Israelista (Tel Aviv Derby Girls) ja Etelä-Afrikasta (Jozi Firebirds). Etelä-Amerikka pursuaa jo rullaluistelevia daameja, Eurooppa on pian uusi Amerikka (toivoa saa!), unohtamatta Australiaa ja Kanadaa.
Roller Derbyn jokaisessa lehtijutussa ja näissä blogimerkinnöissäkin mainittu DIY ei ole vitsi. Siihen ajatukseen mahtuu monta positiivista puolta. Itse tekemisen ja kotikutoisuuden tuoman rentouden lisäksi se tarkoittaa, että olemme avoimia maailmanmatkaajia urheilun nimissä. Jokainen meistä harrastaa sohvasurffausta tietämättään, että se on trendi. Jos mielin matkustaa vaikka Japaniin, voin suvereenisti ottaa yhteyttä paikalliseen seuraan ja pyytää yöpaikkaa (ja tietenkin treeniaikataulut). Vieraiden derbyseurojen treenit ovat useimmiten avoimia, eli matkalaiset ovat aina tervetulleita, ellei ajankohta ole harvinaisen huono esimerkiksi tulevan ison turnauksen takia.
Niin myös minä, pieni suomenkansalainen, maailmalla tuntematon derbynimi ja vasta alkanut urheilija, lähdin matkustamaan roller derbyn nimissä. Otin matkakohteekseni Pohjois-Amerikan, löytääkseni roller derbyn syntysijoilta lisää puhtia omaan tekemiseen. Kolmen vuoden aikana Amerikassa vietetyt 5,5kk ovat vieneet minut jo 17 osavaltioon harrastamaan roller derbyä. Näistä osavaltioista Kalifornia ja Washington ovat toistaiseksi olleet ne isoimmat derbyosavaltiot, joissa olen käynyt. Olen nähnyt 5-10 luistelijan vasta-alkajaseurat ja WFTDA (Women's Flat Track Derby Association) -turnauksen mestariseurat (derbypiireissä nämä mestarit luetaan maailman parhaiksi). Meillä Euroopassa on tiivis tunnelma, yhteistyötä on paljon ja tietoa jaetaan hyvin. Ero Eurooppalaisten jengien kesken on varmasti pienempi kuin mitä Amerikassa.
Pelimatkat rahoitetaan derbyssä itse, omasta rahapussista. Tästä syystä majoitus pyritään usein järjestämään paikallisen seuran sohvilla ja lattioilla. Itse olen antanut kämppäni vieraileville luistelijoille niin monta kertaa, että naapurit varmaan jo ihmettelevät, millaista kauppaa kämppäni kanssa oikein käyn.
Näistä tutkimusmatkoista on ollut erinomaisen paljon hyötyä oman derbyseuran kehittämiseen ja lajin kattavampaan oppimiseen. On jännä nähdä, kuinka derbyseurat ovat samanlaisia missä maailmankolkassa tahansa. Samat lainalaisuudet pätevät tässä aikuisten ihmisten harrastuskerhossa, joka on monelle kuin toinen ammatti, josta tosin ei saa palkkaa.
Pikku hiljaa nämä retket myös tuottavat tulosta: nimeni tunnetaan jo monessa eri kaupungissa ja olen saanut kutsuja käydä valmentamassa pienempiä derbyseuroja. On ollut huvittavaa todeta olevansa Eurooppalainen, Amerikkalaisen lajin oppinut, joka tuo lajin takaisin Amerikkaan. Omalla tavallani. Kulttuurieroja on toki jonkin verran, mutta niihin on helppo adaptoitua, kun lajikieli on sama ja ihmistyypit, jotka hakeutuvat lajin pariin, on ennestään tuttuja. Aikamoiseksi sosiaalisen tekemisen ja kanssakäymisen ammattilaiseksi tässä kyllä välillä tuntee itsensä!
Tykkään siitä ajatuksesta, että roller derbyssä ei ole salaisuuksia. Vierailevia valmentajia käy suomessa koko ajan, ihan Amerikasta asti. Mottona taitaa olla että se mitä opin itse, olen heti valmis opettamaan muille. Se on yksi syy, miksi haluan harrastaa tätä lajia. Kaikki ovat avoimia toisilleen maanosasta ja kulttuurista riippumatta. Kaikki roller derbyn pelaajat ovat enemmän tai vähemmän siskojani, joille voin noin vain ilmoittaa tulevani majailemaan pariksi päiväksi, kun itselleni parhaiten sopii - asuivatpa he sitten missä tahansa.
Lisää matkakokemuksiani voi lukea omassa blogissani Traveling in The Name of Roller Derby.
Kuvagalleria:
Aika kuluu, Vaasankatu kuluttaa
Tiistai 12.3.2013
Kuukausi sitten odotimme innokkaina Pasilan Urheiluhallissa ensimmäisen emännöimämme kansainvälisen treenileirin alkua. Kaksi kuukautta sitten odotimme innokkaina Pasilan Urheiluhallissa ensimmäisen emännöimämme SM-liigaturnauksen alkua. Kolme kuukautta sitten odotimme innokkaina ensimmäisen emännöimämme miesten roller derby -matsin alkua. Neljä kuukautta sitten aloimme kerätä materiaalia hakeaksemme kansainvälisen roller derbyn kattojärjestö WFTDA:n jäseneksi. Viisi kuukautta sitten Suomen suurimmat seurat kirjoittivat perustuskirjan Roller Derby Finland ry:lle, joka tulee edistämään suomalaista derbyharrastusta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Siis huom! - nyt puhutaan alle puolesta vuodesta.
Kuukauden takaisella leirillä amerikkalaiset valmentajamme maailman johtavista derbyseuroista jaksoivat ihmetellä, kuinka eurooppalainen roller derby on seuratasolla niin järjestäytynyttä ja kunnianhimoista. Tammikuisessa Euroopan seurojen vuotuisessa organisaatiokonferenssissa Berliinissä puolestaan suurimmaksi puheenaiheeksi nousivat Euroopan monenkirjavat käytännöt kansallisessa seuratoiminnassa, ja miten Yhdysvaltojen seura- ja urheilukulttuuriin vahvasti keskittynyt WFTDA voisi palvella vanhan mantereen kansallisiin kulttuureihin sidottua roller derbyä.
Harjoitusleirillä ihmettelyä herätti myös Suomen, vähäväkisen ja syrjäisen maan aktiivisuus lajin parissa. "Siis mitä, teitä on vain viisi miljoonaa täällä ja teillä on pystyssä 16 seuraa about kolmessa vuodessa? Teillä on kansallinen liiga?? Suomi oli viides MM-kisoissa??? Onnenmyyrät, teillä on varmaan tosi hieno tukijärjestelmä täällä, että te voitte kehittyä tuota vauhtia!"
Niin, no. Palataanpa ajassa vielä pidemmälle takaisin.
Kolme vuotta sitten odotimme innokkaina Suomen ihkaensimmäisen seuran Helsinki Roller Derbyn ihkaensimmäistä peliä Stuttgart Valley Rollergirlziä vastaan. Kaksi vuotta sitten olemassaolevat seurat taistelivat treenitiloista ja yrittivät (usein vailla vastakaikua) todistella kaupunkien liikuntatoimille, että "KYLLÄ, ME HARJOITTELEMME, TÄMÄ ON URHEILULAJI". Samaan aikaan pääkaupunkiseudun seurat ottivat asiakseen kansallisen lajiliiton piiriin pääsemisen. Tämä lajiliitto oli Suomen Luisteluliitto, joka on Kansainvälisen Rullaluisteluliiton FIRS:n jäsen, ja jonka lajivalikoimaan kuuluvat mm. seuraavat: pikarullaluistelu, maratonrullaluistelu ja sauvarullaluistelu. Vielä vuosi sitten roller derby naurettiin ulos Pasilan liittojen talon kahviotiloissa käydyistä liittymispalavereista. Että liikuntaa? Ettäkö ihan urheilua, että muka tavoitteellista kilpaurheilua?
Me emme tietystikään halua dissata muita lajeja, vaan oppia niiltä sekä hyviä käytäntöjä, että suuntia minne emme halua kulkea. Se mitä haluamme, on yksinkertaisesti nostaa roller derby muiden lajien joukkoon vakuutuksineen, valmennuskoulutuksineen, harjoitustiloineen ja vaikutusmahdollisuuksineen.
Esimerkiksi Ruotsissa, jossa kaikki on lähtökohtaisesti aina vähän paremmin kuin meillä, roller derby on olennainen osa paikallisen luisteluliiton toimintaa ja se on hyväksytty urheilulajina niin median kuin rahoitustahojen puolesta. Roller Derby Finland ry. hakee roller derbyä parhaillaan osaksi Luisteluliiton lajivalikoimaa. Mitä veikkaatte, miten projektissa käy - ja millä aikajänteellä liitto on valmis avaamaan silmänsä tulevaisuuteen? Vai käykö niin, että me DIY-derby-yhteisössä (ja kenties WFDTA:n tai jonkin kansallisen järjestön avulla) hoidetaan tämä homma himaan muilla keinoin? Haluan kaiken, nopeammin ja tehokkaammin!
-----
Bout Report: KRR vs Luisteluliitto
Tasaisen pelin viimeinen jami, 2. erä, ylivoima KRR:llä.
Jammereina Poppanen vastaan Pollari, Pollari istuu minuutin jäähyään ennakkoluuloisuudesta.
(Carlos Mönkkösen kuvissa jammaa oikeasti Tsubutex, KRR)
Kaikki valmiina? PIIP!
Kallion jammeri kiihdyttää, mutta törmää Luisteluliiton neljän blokkerin muodostamaan seinään heti kättelyssä. Sisäradalta ohi yrittäessään vastassa on pelätty Eihän-tämä-ole-pitkäjänteistä-seuratoimintaa, josta Poppanen pääsee eroon taklaamalla tätä lantioon laillisesti ja rajojen sisäpuolella, käyttäen KRR:n salaista taktiikkaa, missä Kallio Rolling Rainbow ry. kuuluu Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:hyn ja on myös vuosina 2012 - 2013 vastuussa Valtakunnallista seuratukea nauttivasta valmennusverkostohankkeesta. Jammeri antaa vastustajablokkerille vielä viimeisen niitin kuulumalla henkilökohtaisesti, seuransa edustajana, Helsingin Seuraparlamenttiin, joka mm. valmistelee esityksiä Helsingin kaupungin liikuntalautakunnalle.
KRR:n blokkerit ovat jääneet passiiviseen hyökkäyskuvioon pakan taakse ja valitettavasti Liiton kolme muuta blokkeria ehtivät jammerin eteen. Eihän-tämä-ole-pitkäjänteistä-seuratoimintaa "bridgettää" pakkaa pidemmäksi seisomalla linkkinä KRR:n ja omien blokkereidensa välissä, kun Poppanen puskee läpi Mutta-oikeassa-urheilulajissa-harjoitellaan-tavoitteellisestin, Eihän-teillä-ole-oikeita-valmentajiakaan-eikä-junioritoimintaan ja Ei-tässä-lajissa-oo-mitään-sääntöjän muodostaman, jykevän puolustusmuurin.
Jammeri puskee ja puskee ja pystyy työntämään seinää eteenpäin sillä tarmolla, minkä saa muistellen treenanneensa tavoitteellisesti ja ohjatusti 8 - 10 tuntia viikossa joukkueensa kanssa kuukausien ajan tätä peliä varten. Kun kaksi vastustajan blokkeria joutuvat jättäytymään taakse pitämään pakkaa kasassa, Poppanen muistaa miten KRR:n koko ajan itseään mahdollisuuksien puitteissa kehittävä valmennustiimi oli juuri tämän strategian ja taktiikan luonut tähän tilanteeseen, juuri hänelle, ja harmitellut, kun valmentajia ei pysty sertifioimaan lajiliiton puutteessa.
Ohikiitävän hetken Poppanen muistaa miten hänkin olisi halunnut aloittaa jo nuorena, mutta koska ilman päteviä ohjaajia junioritoiminnan aloittaminen olisi vaatinut liikaa resursseja, KRR ei pystynyt sitä tarjoamaan. Samalla kun jammeri vaipuu ohikiitäväksi hetkeksi ajatuksiinsa, tarjoilee Ei-tässä-lajissa-oo mitään-sääntöjä hänelle mojovan taklauksen, josta Poppanen horjahtaa ja on mennä ulos radalta. PIIP! Kouluttautunut tuomari viheltää kuitenkin blokkerin minuutin jäähylle flat-track roller derbyn kansainvälisten sääntöjen mukaisesti pelialueen ulkopuolella tapahtuneesta, törkeästä kontaktista. Kaikki seitsemän tuomaria, toimitsijat, pelaajat, valmentajat, turnauksen ja ottelun järjestäjät tuntevat www.wftda.com/rules-osoitteesta löytyvät säännöt pilkuntarkasti.
KRR saa lead jammerin statuksen, eli Poppanen voi halutessaan lopettaa jamin ennen kuin kaksi minuuttia tulee täyteen. Jammertuomari seuraa häntä radan sisäpuolella osoittaen lead jammeria sormellaan. Poppanen ei kuitenkaan lopeta, vaan jatkaa radan ympäri takaisin pakkaan ja pistekierrokselle. Pollari istuu edelleen boksissa. KRR:n blokkerit ovat muodostaneet hyökkäysseinän taakse, ja kun jammeri lähestyy blokkereita, hyökkää KRR kaikkien blokkereidensa voimin kaikkien Luisteluliiton kolmen blokkerin kimppuun tehdäkseen tietä jammerilleen. Luisteluliiton alin blokkeri puolustautuu nähdessään taklauksen tulevan ja vetää takataskustaan ulos konservatiivisesta pelikirjasta tutun "verkkosukkahousut, ei oo urheilua" -taktiikan. KRR:n blokkeri työntää hänet ulos radalta pukeutuneena Carolina Klüftin toppiin, sulkapalloilijoiden, tenniksenpelaajien ja lentopalloilijoiden muodollisiin hameisiin (kaikki päällekkäin). Florence Griffith-Joynerin inspiroimat kynnet vain vilkkuvat kun tämä epäurheilija taklaa puolet isompaa vastustajaansa. Ai minkä nimisiä ovat KRR:n pelaajat? No näiden radalla olevat neljä blokkeria käyttää niitä tyhmiä lempinimiä, kuten Super Mario, Pelé, Magic ja Megatron(*.
KRR:n jammeri etenee ja kerää pisteitä ohittaessaan vastustajiaan, omien blokkerien pitäessä vastustajien säälittävät puolustusyritykset minimissään. Kun vastajammeri Pollari on pääsemässä boksista radalle, Poppanen päättää jamin asettamalla kätensä toistuvasti lanteilleen - PIIP PIIP PIIP PIIP! - ja jättää vastustajajammerin pelin päätteeksi jäähyaitioon huutamaan: "ENTÄ NE VAKUUTUKSET!? NE KALLISTUVAT VAKUUTUSMAKSUT!!" KRR:n logoa kunnioittaen jammeri vetäisee esille kansainvälisen käsimerkin tähtihattunsa päällä hyppivän vastustajan suuntaan: "Kysy Ruotsin Skridskoförbundetilta!"
Pelin jälkeen voittoisa KRR saattaa suunnata minnekäs muualle kuin kaljalle! Niin, valitettavasti aikuisurheilu ei ole enää sitä ateenalais-arjalaista, kirkasotsaisten, nuhteetttomien nuorukaisten moraalia kohottavaa harrastetta ja kisailua. Ota mikä tahansa aikuisten salibandyseuran peli, lätkäpeli, ringettepeli, pesispeli, futispeli, korispeli, jonka pelaajille ei makseta palkkaa: pelin jälkeen osa pelaajista todellakin JUO KALJAA. Osa ei.
--------
*) Olisin halunnut laittaa "Blade Runner" Pistoriuksen ja "Tiger" Woodsin ja muita, mutta jotenkin kaikkien lempinimiurheilijoiden julkisuuskuva alkoi näyttää niin epäilyttävältä, että jätin sikseen. Siksi esimerkit ovat kuivia. Voisko joku tehdä tutkimuksen aiheesta: "Lempinimeä käyttävät urheilijat - tuhoontuomitut?"?
PS: Pitää nyt vaan mainita, kun eilen juteltiin aiheesta Pi Muncherin kanssa, että koska homotlesbotsateenkaaretnönnönnöö: nykyaikaisen urheilulajin on mielestäni oltava tarpeeksi avoin ja ennakkoluuloton irrottautuakseen vanhojen setien lajimäärittelyistä. Vaikka me esimerkiksi kannatamme avoimesti ehdotonta seksuaalista tasa-arvoa ja jalkapalloilijat piileskelevät kaapeissa, se ei tarkoita, että meidän tulee vajota samaan formaattiin jos haluamme olla urheilulaji. Roller derby on uusi, yhteisöllinen tuulahdus modernia ideologiaa ja työskentelytapaa Suomen(kin) seurakentälle ja varsinkin tunnustettujen lajien valikoimaan. (Sanonpa myös, että jossain vaiheessa sponsorikuviotkin kääntyvät päälaelleen; isojen firmojen toimitusjohtajien tullessa kaapeistaan rymisten ulos urheilijoidenkaan ei enää tarvitse pitää kulisseja yllä säilyttääkseen rahoittajansa, vaan nimenomaan avoimuus kerää sponssirahat.)
Vaasankatu hyökkää huhtikuussa!
Kiristäkää luistinten nauhat, höllätkää kravattia ja jääpussit valmiiksi. Kohta mennään!
Vaasankatu hyökkää Yle Puheella
8.4.-19.4. arkisin klo 16.30
ja koko sarja 21.4. klo 21.00-23.30
Ennakkokuuntelut täällä blogissa...piakkoin.
Seepralauma keskuudessamme
Jo muinaiset roomalaiset huomasivat, että ilman tuomareita käytävä kisailutyyppinen kamppailu johtaa useimmiten melko raakaan lopputulokseen. Ikävästi saattoi tiikeri tahi vastustajan pentele vaikka kuinka alhaisia temppuja käyttää ja urhean soturin kohtalo oli sinetöity.
Vaikka nykyajan urheilijoita pidetään aikamme gladiaattoreina, on kamppailuja sääntelemään keksitty onneksemme hienoja asioita, kuten säännöt sekä reilu peli. Niiden noudattamista valvovat järkähtämättömät oikeudenjakajat, tuomarit. Tai reffit, niin kuin heitä derbyssä kutsutaan.
Derbyreffit ovatkin oma mielenkiintoinen alalajinsa. Kun useimmissa – ellei kaikissa – muissa lajeissa tuomarit eksisteeraavat tiukasti urheilijoista erillään, derbyseeprat elelevät eloaan iloisesti keskellä pelaajalaumaa.
Sen sijaan, että vetäytyisivät pöhisemään keskenänsä jonnekin erotuomarikerhon uumeniin, derbyreffit ovat aina osa jotain joukkuetta, aivan niin kuin pelaajatkin ovat. Jokaisessa boutissa viheltää useimmiten reffejä molemmista joukkueista, ynnä mahdollisesti vierailevia oikeudenjakajia. Joskus toki voidaan yhteisestä sopimuksesta käyttää täysin neutraaleja reffejä, mutta tämä on toistaiseksi ollut käytäntönä lähinnä erilaisissa mestaruusturnauksissa.
Syitä reffien joukkueisiin integroitumiseen on monia, joista vähäisimpänä ei varmastikaan ole derbyn pyrkimys kohti tasa-arvoisuutta ja poispäin turhasta hierarkiasta ja raja-aidoista. Lisäksi on vain paljon mukavampaa hengata yhdessä kuin erikseen.
Luultavasti suurin syy siihen, miksi käytäntö elää ja voi hyvin on kuitenkin yhteinen hyöty. Pelaajille on äärettömän arvokasta saada palautetta raitapaidoilta suoraan treeneissä, ja monimutkaisten sääntöjen tulkinnasta voi oitis keskustella niitä valvovien tuomareiden kanssa. Reffienkin olisi varmasti melko ikävää luistella keskenään ympyrää (tai oikeammin soikiota), saaden oikeita kaitsettavia vain peleissä. Vaikka derbyreffit eivät varmasti ikinä kyllästyisi silittelemään sääntöjen pilkkuja yksityiskohtaisissa nettikeskusteluissa, niin siihenkin he saavat uutta pontta ja haastetta katsellessaan treeneissä pelaajien voimistelua sääntöjen rajamailla.
Lajia tuntemattoman mieleen hiipii tietenkin epäily, että voivatko tällaiset ”omat” tuomarit olla puolueettomia? Vastaus on, että voivat, ja todellakin ovat. Muuten kuin yllämainituilla tavoilla derbyreffit eivät eroa muiden urheilulajien oikeudenjakajista mitenkään. Paitsi että ovat tietenkin keskimääräistä paremman näköisiä ja etevämpiä ihmispyramidien rakentamisessa. Mutta pelitapahtumassa reffit eivät ole osa mitään joukkuetta, paitsi Team No Funia. Derbyboutissa luistimilla on siis yhteensä seitsemän tuomaria, ja heidän apunaan joukko non-skating officialeja eli NSO:ita. Ei siinä ole tilaa puolueellisuudelle, tuomareiden tai pelaajienkaan osalta. Tuomarille pelaaja on pelaaja, ihan sama mistä joukkueesta. Pelaajana sitä taas on huomannut, että kaikki reffit viheltävät aina vastustajajoukkueelle edullisesti.
Ei tästä tulisi mitään ilman noita meidän raidallisiin (sekä NSO:n pinkkeihin) univormuihin ja huumoripaitoihin mieltyneitä kaitsijoitamme. Ja kuinka tyhjää reffienkin elämä olisi ilman meitä ja visaisia sääntöpähkinöitä, joiden ratkaisemiseen haastamme heidät päivittäin? Todella tyhjää. Eli seuraavissa treeneissä nähdään. Ihanaa!
DIY - Tuolta se tuli ja tuonne se meni?
Lauantaina pelataan jälleen KRR:n oma sisälliskamppailu, vuotuinen Fisters of Mercy vs. Les Bombas. Perinteiseen tapaan arvoimme kaiken mahdollisen aina joukkueiden kokoonpanoista pukuhuoneisiin (Fisters 2, Bombas 1), introbiiseihin (nämä arvottiin soittoruokala B12:n jukeboksista, Yö: Särkynyt enkeli ja Agents: Sunshine of your love), kapteeneihin, pelipaitojen väreihin (sateenkaaren väreistä onni suosi keltaista ja vihreää) ja kotijoukkueen etuun (Fisters vieras, Bombas koti).
Arpominen on ideana mahtava, mutta omiin muroihin siinä aina lipsahtaa. Eihän kukaan oikeasti halua introkseen Särkynyttä enkeliä? Ja ne paidat, joka vuosi uudet paidat. Voisi kuvitella, että asiassa kokeneet ihmiset osaisivat vaikka tilata samanlaiset kimpassa netistä (...kuten kuulemma Bombasit tekivät tänä vuonna) tai kykenisivät sopimaan paitojen ostosta jotenkin rutiinilla. Ei. Entä jos paita taittaa vihreään? Eikö jo sovittu sitruunankeltaisesta? Mistä pojat saa paidat? Entä lime? Jos mä värjäänkin valkoisen paidan? Jos me ostetaan vihreään taittavat keltaiset paidat ja Bombasit keltaiseen taittavat vihreät paidat, ja lopulta kaikilla on samanlaiset? Se on KRR.
Bombasit painoivat omat paitansa jo viikkoja sitten, mutta me Fisterseissä ei niin hötkyilty. Aikaa on. Kunnes on peliä edeltävä torstai eikä kenelläkään ole vielä paitaa painettuna. Itse toki hyökkäsin töiden jälkeen vasta ostamaan paitaa ja paitapajan jo päätyttyä heräsi toinenkin penkki (bench coach, line-up manager) tilanteeseen ja ryhtyi miettimään itsellensä paitaa. KRR.
Mikä se asia olikaan?
Itse löysin tekniset kankaat vasta viime syksynä; miten hyvältä tuntuukaan, kun päällä lirppuva märkä paita ei olekaan puuvillaa (eikä siis lirpu alunperinkään)! Mutta nyrkkipajafiilis, sitä ei saa hienosti laskeutuvana ja ihanalta iholla tuntuvana. Eikä teknisiä paitoja paineta yhdessä joukkuekavereiden kanssa pienessä keittiössä, ei olisi karkkia eikä minttuviinaa, ei huonoja vitsejä valomiekoista eikä saisi nauraa tumputtamiselle.
Ja mitä hahmo tekee oranssilla, keltaisella, vihreällä ja violetilla high techie techie -scrimmagepaidalla, kun aina treenataan mustissa ja valkoisissa? Siksi paitapaja ja tumputus. Tirsk.
Itse haluaisin liittää tähän myös romanttisemman ajatuksen juurista ja me tehdään mitä me halutaan -asenteesta. Luin joskus blogikirjoituksen, jossa joku selitti aivan tohkeissaan siitä, kuinka ei halua käsivarsinauhoja pelinumerollaan, koska haluaa kunnioittaa juuriaan (esiäitejään, mitä näitä nyt on) ja tussata numeronsa käsivarteen ennen jokaista scrimmagea.
Netti pullistelee nykyään valmista (ja valmiiksi pureskeltua) derbysälpettä: on pelipaitaa, scrimmagepaitaa, yhtenäisiä shortseja koko joukkueelle, sukkia ja kypykeitä, käsivarsinauhoja ja hattuja. Ja onhan se nyt hienon näköistä, vaikutetaan ihan oikealta urheilulajilta univormuissamme!
Tykkään käsivarsinauhoistani, tein ne itse Seppälästä ostetusta vyöstä ja maalasin numerot itse, mutta Tampereen horojen nauhatkin on tosi tosi hienoja! En pidä pelinumeron tussaamista niin romanttisena eleenä, ettenkö olisi valmis uhraamaan sitä käytännöllisyyden edessä, mutta samaan aikaan suhtaudun netistä tilattuihin hattuihin (ne sellaiset "suojat", jotka pivot ja jammeri vetävät kypäränsä päälle) vähän ynseästi. Tykkään siitä, että jokainen KRR:n sakkokurssi tekee uudet hatut joukkueelle ja siitä, ettei se ole niin vaarallista vaikka joissain treeneissä kaikki hatut olisikin hukassa. Jonkun laukusta kuitenkin löytyy puhtaat pikkuhousut, joita käyttää - joskus niissä on tähtiäkin valmiina!
Se oli se asia: ei unohdeta kotikutoisuutta? Yhtenäiset univormut ovat hieno ja ehdottoman tarpeellinenkin asia, mutta ei meidän tarvitse näyttää päästä varpaisiin jääkiekkojoukkueelta. Palataan asiaan, kun kaikkea ei makseta omasta pussista, mutta siihen asti askarrellaan itse MVP-palkintomme, julisteemme, scrimmagepaitamme, hattumme, käsivarsinauhamme ja kypärätarramme? Tai ainakin uskotaan siihen, että voimme saavuttaa jalansijaa ihan oikeana urheilulajina myös juuri sen näköisinä kuin haluamme olla ja mihin meillä on varaa.
(Kuva Juha Halmu)
Roller derby terminologia - kun rakkaalla lapsella on monta nimeä
Vaasankatu hyökkää! -blogin oheen on kerätty Derby-Suomi sanastoa, joka muodostuu sitä mukaa kun puhekielessä ruvetaan kääntämään roller derby -sääntöjä 'finglishistä' suomeksi, tai edes sinne päin.
Ulkomailla pelattaessa on nokkelaa käyttää suomen kieltä, koska meitä ei ainakaan koske se ongelma, että muut ymmärtäisivät mitä kieltä me puhutaan! Ei tämä toki ole mikään ongelma englantia puhuvissa maissa, mutta onhan se lystiä että meillä suomalaisilla derbypelaajilla on edes joku oma salainen ase.
Roller derbyn terminologia sisältää strategialle (pelitaktiikat) annettuja lyhyitä nimiä, jotka jokainen pelaaja osaa vaikka unissaan, kuten esimerkiksi possujono tai norsujono (engl. Sausage): taktiikka, jossa ylivoimatilanteessa oleva joukkue pyrkii pysäyttämään pelaajista muodostuvan 'pakan'.
Siinä missä 'Tupu, Hupu ja Lupu' on jääkiekossa hauska nimitys kuvaamaan kentällä olevaa pelaajaketjua, tarvitaan roller derbyssä koodisanoja eri pelitilanteille ja -taktiikoille. Mikäli kaksi samankielistä joukkuetta pelaa vastakkain, saattaa samalla pelitaktiikalla olla eri puolilla eri nimet, jotta toinen joukkue ei heti hoksaa mitä seuraavaksi aiotaan tehdä.
Ylivoimatilanne, erikoistilanne, voimahillo (engl. Power Jam): Jokainen derbypelaaja tietää, miltä kuulostaa, kun Dumptruck (todennäköisesti maailman kuuluisin derbykommentaattori) päästää suustaan "po-po-po-power jam!". Tämä tarkoittaa ylivoimatilannetta, jossa toisen joukkueen jammeri eli pisteidentekijä on joutunut jäähylle. Luonnollisestikaan jäähyltä ei voi tehdä pisteitä, joten radalle jäänyt jammeri takoo usein tässä tilanteessa joukkueellen paljon pisteitä lyhyessä ajassa (jäähyn kestäessä minuutin).
kuva: Marko Niemelä
Poppersin blogipostauksesta poimin vielä pari sanaa:
hahmo: en tunne sanan syntyhistoriaa mutta voisin olettaa, että se liittyy derbynimiin. Kun kyseisessä lajissa ei välttämättä pelata omalla nimellä, tulee omasta pelipersoonasta auttamatta "hahmo". Tämä termi tarkoittaa siis derbypelaajaa.
sakkoliha, freshari (engl. Fresh Meat): Derbytermi 'tuore liha' kuvastaa juuri lajin aloittanutta uutta luistelijaa.
Kun kerran rakkaalla lapsella, derbytaktiikoilla, on monta nimeä, on siis sanomattakin selvää ettei ole yhtä oikeaa nimeä kuvaamaan tiettyä pelitilannetta vaan jokainen joukkue saa nimetä taktiikat itse sopimallaan tavalla. Tärkeintä on että joukkue itse tietää lyhyen koodisanan perusteella, mistä on kysymys ja miten pitää toimia.
Sama pätee myös luistelu- ja kaatumistekniikoihin: toiset kutsuu turning toe stopia tomahawk stopiksi (liikkeessä käännytään ympäri eli tehdään ns. transition ja jarrutetaan kärkijarruilla) , toisille taas tomahawk stopiin kuuluu hyppy. Kun olin valmentamassa erästä amerikkalaista jengiä ja pyysin heitä tekemään koululiikuntatuntien luistelusta tuttuja makkaroita, ei kukaan ymmärtänyt miksi kutsun niitä makkaroiksi. '8 wheels on the floor' kuvasi heistä kyseistä liikettä paremmin. Viime viikolla kuulin tälle liikkeelle itselleni uuden termin: slalom. Minä kun kuvittelin, että slalom oli weavausta (engl. weaving)! Ja onhan meillä se surullisenkuuluisa 'baseball -slide', mutta ei mennä nyt siihen...
Vaasankatu valmistautuu
Perjantai 15.2.2013
Mikä aamu. Eilen illalla valmistauduttiin tulevan viikonlopun koitoksiin monella, kosteallakin tavalla ja nyt tuntuu että se puolenyön pysähdys Vaasankadun kantapaikassamme kostautuu hienoisena vapinana ja orastavana pelkotilana illan treenien suhteen. Edessä on KRR:n järjestämä kolmen päivän treenileiri kansainvälisten valmentajien johdolla - eli tunteja ja taas tunteja luistimilla. Tänään aloitetaan setit lontoolaisen Ballistic Wistlen kuuleman mukaan tuskaa tuottavilla luistelutekniikkatreeneillä, joten jyvät erotellaan akanoista jo heti kättelyssä. Kallion tyyliin leiri on nimetty vekkulisti Kestitysleiriksi, ja aloitimme kestityksen eilen viemällä torstaina tulleet jenkkivalmentajat syömään ja - tottakai - saunaan. Kalliossa kaikki hahmot ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla, olit sitten valmentaja, juuri luistelun aloittanut "sakkoliha" tai vanha konkari. Missä muualla ihminen riisutaan konkreettisemmin titteleistään kuin saunassa?
Kestitysleiri-nimestä olemme jo ehtineet saada palautetta, ymmärrettävistä syistä. Samoin kuin siitä, että järjestimme boutin saksalaista joukkuetta vastaan yhteistyössä Iron Sky -elokuvan tuotantoryhmän kanssa (kuunatsit hei, moukka). Tai siitä että meidän äärimmäisen suvaitsevaisen sateenkaariseuramme edustusjoukkuetta kutsutaan Vantaan Skineiksi. Emme halua tai aio avata huumoriamme sen kummemmin, sillä paraskin vitsi menee pilalle selittämällä. Haluamme herättää ajatuksia, puolesta tai vastaan, ja "Vaasankatu hyökkää" -sarja tulee varmasti myös nostattamaan myrskyä niin hyvässä kuin pahassa.
Totuus hassuttelun ja anarkistisen asenteen takana on kuitenkin se, että pidämme toisistamme huolta, treenaamme lujaa ja haluamme olla Suomen paras roller derby -seura, ja myöhemmin koko Euroopan - miksei koko maailmankin (ja kun ne kuunatsit perustavat seuran sinne pimeälle puolelle, Kallio on takuulla ensimmäisenä haastamassa). Haluamme vain tehdä sen omalla tavallamme.
Vaasankatu postaa
Vaasankatu hyökkää radiodokumenttisarja pläjähtää radioaalloille huhtikuussa Yle Puheelta, mutta jo nyt alkaa Vaasankatu hyökkää –bloggailu. Aiheena on urheilulaji ja ilmiö nimeltä roller derby, mutta myös ihmissuhteet, elämä, kilpailuvietti, ystävyys, rakkaus, naiset, miehet ja…
Vaikka ohjelmasarjan radiolähetykset alkavatkin vasta huhtikuussa, ohjelmia on mahdollisuus kuunnella tällä sivustolla etukäteen, mutta hieman myöhemmin, joten kannattaa seurata.
Ota kantaa! Kerro oma näkemyksesi lajista! Kuuntele dokkarisarjaa ja kommentoi!
Sivut
Vaasankatu hyökkää!
Radiodokumenttisarjassa Vaasankatu hyökkää! kuljetaan kohti Suomen ensimmäistä roller derby paikallisottelua, jossa Kallio Rolling Rainbow (KRR) kohtasi pahimman kilpailijansa Helsinki Roller Derbyn (HRD). Sarja kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, yhteisöllisyydestä ja elämästä yleensä kolmekymppisten harrastajien silmin kalliolaisessa roller derby seurassa. Ohjelmasarjaa ei suositella puritaaneille eikä tosikoille.
Sarjan nimeä kantavaa blogia sitä vastoin suosittelemme kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ilmiöstä ja urheilulajista nimeltä roller derby. Blogin vakiokirjoittajina sulkakyniään teroittelevat iki-ihanat: Hiki Pop, Pi Muncher, Sniff Poppers ja Tigre Force.
Seuraa blogia:
Kuvat: Carlos Marko-Tapio
Blogin sivut
Blogiarkisto
2013
