
Tee karjalanpiirakat itse

Vaikka minulla onkin karjalaiset sukujuuret, en ollut sitten lapsuuden seurannut piirakantekoa, enkä ollut koskaan tehnyt niitä itse. Nyt piirakkataidon oppimiseen tuli mahdollisuus!
Karjalanpiirakka ovat suomalainen laatutuote, joka on jopa rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Tuotesuoja määritelee piirakkamme näin: taikinasta pitää olla ainakin puolet ruista ja täyte saa olla vain puuroriisiä, ohraa tai perunaa. Yleisin täyte on riisi.
Mutta kun piirakoiden riisin korvaa ohralla on lopputulos jopa kotimaisempi sekä ruokaisamman makuinen. Karjalanpiirakanteossa on omat niksinsä, mutta kuoritaikinassa ja täytteessä voi sentään soveltaa. Lisäruisjauhoilla saa taikinaan enemmän rapeutta ja ohralla täytteeseen uutta makua.
Vaikka minulla onkin karjalaiset sukujuuret, en ollut sitten lapsuuden seurannut piirakantekoa, en ollut koskaan tehnyt niitä itse, enkä voinut sanoa, että hallitsen piirakanteon. Nyt piirakkataidon oppimiseen tuli mahdollisuus, kun äitini päätti jatkaa mummien perinnettä ja elvyttämää meille tämän suomalaisen perinneleipomuksen taidon.
Teimme niin hyviä ja ihanan näköisiä piirakoita, että näistä voi olla ylpeä. Kaiken lisäksi karjalanpiirakoiden teko ei ollut edes niin työlästä kuin aina kuvittelin, eikä raaka-aineiden hintakaan ole lähes mitään. Nämä piirakat kannattaa tehtä itse: katso resepti ja ohjeet.
arkisto
linkit
uusimmat
Kajahtanut käsityönäyttely!
TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat SM-kilpailun parhaimmistoa voi nähdä Helsingissä Annantalolla järjestettävässä näyttelyssä.
Tee itse 0
Voita ja Sokeria -reseptit siirtyvät uuteen osoitteeseen
Lauantaiaamun 15.2. Voita & Sokeria -resepti on Heidi Pakarisen runsas uunilohiateria. Aamu-tv:n reseptit löytyvät jatkossa yle.fi:n Ruoka-sivulta.
Tee itse 0
Oscarit suorana Yle Teemalta
Yle Teema esittää Oscar®-gaalan suorana lähetyksenä Hollywoodista varhain maanantaiaamuna 3. maaliskuuta 2014. Järjestyksessään 86. Oscar®-gaala esitetään suorana yli 225 maassa.
Minä 0
Kaaso, älä kaadu häätaakan alle
Kaason tehtävä on tukea ja auttaa morsianta häätaakan alla, mutta kuka auttaisi kaasoa? Olotila kokosi vinkkilistan kaasoille.